Ajotietokoneen "kalibrointia"

Minua on harmittanut, että autoni ajotietokone ilmoittaa polttoaineen riittävyyden räikeästi pieleen. Sen jälkeen, kun polttoaineen merkkivalo on aikansa palanut, ajotietokoneen mukaan "Fuel range" on 0 km. Jos tässä vaiheessa ajaa tankille, bensaa mahtuu 55 litran tankkiin noin 44 litraa. Päätin siis testata, kuinka pitkälle autolla oikeasti pääsee vielä sen jälkeen, kun ajotietokoneen mukaan ei enää metriäkään. Ehkäpä ajotietokonekin siitä jotain oppisi ts. kalibroituisi.

Testaus ajoittui toukokuun loppupuolelle. Ajelin pieni bensakanisteri takakontissa monta päivää ennen kuin bensa viimein loppui. Pääsin noin 100 kilometria pidemmälle kuin ajotietokone luuli. Tietysti bensan loppumisen hetkellä ulkona vihmoi vettä, ja pikkuneiti matkusti takapenkillä, tosin unessa onneksi. Olin Kehä 3:n varressa. Ohjasin erään liittymän keskialueelle, kun huomasin auton alkavan hyytyä. Jos olisin ollut fiksumpi, olisin yrittänyt päästä pienen matkan päässä olleelle bussipysäkille asti. Ei olisi tarvinnut pelätä perästä tulevia autoja niin paljon.

Olin melko hermostunut, mistä johtuen en ollut onnistua kaatoletkun kiinnittämisessä bensakanisteriin. Se ei mennyt jengoilleen, joten bensaa valui maahan. Kokeilin myös suppiloa, mutta siitäkään ei oikein ollut apua. Lopulta vetäisin syvään henkeä ja päätin rauhoittua. Johan homma onnistui, ja sain auton tankkiin sen verran bensaa, että pääsin ajamaan parin kilometrin päähän tankkaamaan auton.

Vielä ei ole selvillä, kalibroituiko ajotietokone yhtään. Tankkasin viimeksi heti kohta bensavalon syttymisen jälkeen ja silloin bensaa mahtui tankkiin noin 38 litraa.

Autoilu ei ole aina auvoista

Tänään sekä aamulla että iltapäivällä sain jälleen tuta, että ylistämäni yksityisautoilu ei aina ole auvoista. Aamulla matka töihin oli ruuhkainen, ja tööttiä pääsivät käyttämään niin kanssautoilijat kuin minä itse. Itse tööttäsin autolle, joka melkein vaihtoi kaistaa kylkeeni kehällä. Yksi keskisormikin vilahti, kun tietyön aiheuttamassa risteysruuhkassa joku autoilija tunki ilmeisesti sellaiseen väliin, johon toisen autoilijan mielestä ei olisi pitänyt. Lisäksi joku taisi tööttäillä, kun vihreillä nuolivaloilla jono ei liikkunut. Mutta syykin oli selvä: edessä oli bussi, joka ajaa kääntyvien kaistalta suoraan (suoraan ajaminen sallittu vain busseille).

Iltapäivällä meno oli tyssätä ennen kuin oli kunnolla alkanut. Nimittäin parkkihallin ovi ei auennut. Tulin viidenneksi autoksi jonoon ja perääni kertyi vain lisää autoja. Kuulemma vastaava ongelma oli ollut perjantaina ja ratkaisuun oli mennyt useampi tunti. Ehdin jo miettiä joko ratikkaan hyppäämistä tai takstin tilaamista, kun piti päästä kuudeksi Ruoholahteen. Ratikalla olisin jo varmaan myöhästynyt. Lopulta ongelma ratkesi ja liikenne rullasi suuremmitta ruuhkitta... mutta eväät jäivät ostamati, joten illasta tuli melko pitkä, kun ei ollut syönyt juuri mitään välipalaa. Pianotunti ja teoriatunti, ja kahdeksan jälkeen kotimatka.

Myönnetään siis: ei se auto kaikkea liikkumiseen liittyvää ratkaise.

Sain opetuksen...

Viikko sitten kävi jotain sellaista, mitä en soisi tapahtuvan: kolhin autoni Jalon. Olin ajamassa parkkihallista ulos, kun 90 asteen mutkassa väistin edessä ollutta sadevesikaivon ympärillä ollutta työmaata. En huomannut palopostikaappia, joka oli oikealla. En ennen kuin olin jo kääntänyt autoni siten, että kaapin kulma oli naarmuttanut auton oven ja painunut lopulta läpi oven pellistä. Järkytyin, mutta ei siinä tilanteessa voinut asialle enää oikein mitään. Suurin ongelma siinä vaiheessa oli se, että oven kahva oli saanut myös osumaa eikä ovi pysynyt kiinni. Ajelin kotiin siten, että ovi oli köytettynä lämmitysjohdolla kiinni. Samuli sai kotona sitten oven kikkailtua oikeasti lukkoon.

Harmitti suunnattomasti.

Sain auton korikorjaamolle tiistaina. Uhkakuvana oli, että korjaaminen kestää viikon. Onneksi kuitenkin työ oli valmis perjantaina, ja Jalo on taas entisensä.

Työviikon kuljin osittain Samulin kyydissä, osittain julkisilla. Lisäksi pidin yhden etäpäivän. Viikko muistutti taas, miksi auto on niin tarpeellinen. Esimerkiksi, kun maanantaina pääsin konservatoriolta kello 20 musiikin teoriatunnin jälkeen, olin kotona vasta lähes puolitoista tuntia myöhemmin. Samoin tiistaina ehdin kotiin melko myöhään, kun lähdin konservatoriolta kello 19. Aikamoisen pitkiä päiviä siis, kun konservatoriolle menin suoraan töistä. Yksinään työmatka kestää julkisilla noin tunnin ja 15-20 minuuttia julkisilla, kun se omalla autolla hujahtaa 30-40 minuutissa. Olin jo kahdessa päivässä melkoisen kypsynyt julksilla kulkemiseen.

Sain siis opetuksen varovaisuuteen auton kanssa, mikäli mielin sillä kulkea. Ja toisekseen opetuksen siitä, että kaskovakuutus on iloinen asia.