Ai kauhia, edellisestä tekstistä on melkein vuosi! Oli toki tarkoitus kirjoittaa siitä Kalevan Kierroksen suunnistuksesta heti jälkeen, mutta jotenkin se jäi. Näin jälkikäteen voin paljastaa olleeni jo silloin raskaana. En sitten tiedä, johtuiko siitä vai olinko muuten vain niin surkeassa kunnossa, että jouduin vetämään viimeisiä harjunousuja nelivedolla 15 kilometrin radan loppupuolella. Ratamestari oli huomaavaisesti sijoittanut kaksi jyrkkää nousua nimen omaan matkan loppuosuudelle. Ensimmäinen oli juuri ennen kartanvaihtoa. Kartanvaihdon jälkeen matkaa oli jäljellä alle 2 kilometria, ja tietenkin sama harjunrinne kiivettiin ylös vielä ennen maalia.
Olin todella puhki. Jaksoin sentään ajella Hämeenkyröstä takaisin kotiin. Kisajärjestäjien tarjoama suihkumahdollisuus olisi ollut kotimatkaani nähden väärässä suunnassa, joten en lähtenyt sinne. Poikkesin sen sijaan suihkussa Lempäälässä veljeni perheen luona.
Odotusaikana jatkoin liikuntaa, kuten muutenkin niin kauan kuin pystyin. Kävin luistelemassa, kunnes raskausviikkoja oli täynnä 29. Siinä vaiheessa luistelu tuntui jo vähän epämiellyttävältä, ja lisäksi pelkäsin kaatuvani Oulunkylän railoisalla jäällä. Tämän jälkeen kävin vielä kerran pari hiihtämässä. Salilla kävin, kunnes viikkoja oli täynnä 39+3. Sitten jäädytin salijäsenyyteni.
Poikamme syntyi 19.5. (41+3). Siitä viiden ja puolen viikon päästä aloitin suunnistuskauteni. Toki melko varovaisesti. Juoksu kuitenkin jo onnistui. Kunto sen sijaan... ei ollut mainittava eikä sen puoleen suunnistustaitokaan. Ehdin jo harkita AM-viestiin ilmoittautumista, mutta viikko sitten Espoorasteilla totesin, että en ole siihen vielä valmis.
Liikunta on muutoin ollut toistaiseksi lähinnä kärrykävelyä. Salijäsenyyteni jäädytys päättyy tämän viikon loppupuolella. Olen jo ehtinytkin odottaa salille pääsemistä näiden reilun 10 viikon aikana. Lihaskuntotreeniä pääsin kokeilemaan reilu viikko sitten kaverini vieraana vaasalaisella salilla. Pelkäsin, että lihakset kipeytyvät pahanpäiväisesti, mutta niin ei onneksi käynyt. Raskauskiloja ei ole jäljellä enää kuin yksi, mutta "korsetista" huomaa, että lihaskunnon palauttamisessa entiselle tasolleen on vielä työtä tehtävänä. Kyllä tämä tästä. :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikunta. Näytä kaikki tekstit
maanantaina, heinäkuuta 31, 2017
keskiviikkona, helmikuuta 04, 2015
Sairastelu katkaisi hyvin alkaneen liikuntakuurin
Osallistuin marraskuun alussa Trainers Unitedin BodyEvolution -hyvinvointikonseptin pilottiryhmän aloitustilaisuuteen. Konseptin ideaan kuului muun muassa se, että lyhyitä harjoituksia pystyy tekemään kotona tai ulkona. Se sopi kuvaan, koska olin muista syistä laittanut kuntosalijäsenyyteni tauolle marraskuuksi. Konseptiin kuului myös maidoton ja viljaton (käytännössä gluteeniton ruokavalio). Ruokavalion soveltaminen jäi minulla kokonaisuudessaan melko lyhyeksi kokeiluksi, mutta jotain poimin matkaan.
Treenejä tein ennen joulua melko tunnollisesti: neljä kertaa viikossa lihaskuntoharjoitus ja kaksi kertaa viikossa HIIT. Lihashuolto jäikin sitten huonommalle tolalle. Välillä onnistuin tekemään lihaskuntotreenejä vähän alle 1,5-vuotiaan pikkuneidin kanssa leikkikentällä tai sisällä. Treenit olivat kestoltaan lyhyitä 10-20 minuuttia + verryttelyt. Jossain vaiheessa vaihdoin yhden lihaskuntotreenin juoksulenkkiin, jonka päätteeksi tein HIITin eli tässä tapauksessa 100 metrin vetoja 10 minuutin ajan. Joulukuussa palasin kuntosalille ja sovelsin jälleen: yhdistin kaksi lihaskuntoharjoitusta samaan treenikertaan, mikä vähensi treenipäivien määrää. Joulukuussa konseptin treeniohjelmakin vaihtui ja uutta, raskaampaa, lihaskuntoharjoitusta tehtiin kolme kertaa viikossa.
Koko ajan oli ajatuksena myös teroittaa luistimet, että pääsisi luistelemaan. Sitä edelsi kuitenkin tarve kunnostaa teroituskivi, jotta teroittaminen olisi helpompaa. Hyvistä aikeista huolimatta en ollut ryhtynyt puuhaan ennen luistelukauden alkua... Lopulta sain homman tehdyksi välipäivinä, mutta silloin olin jo sairastunut flunssaan. Ja se flunssa kesti ja kesti... tuntui, että se lähti kahteen kertaan uudelle kierrokselle.
Kun viimein flunssa hellitti, ehdin tehdä kaksi lihaskuntotreeniä kotona, kaksi kuntosalilla ja käydä kaksi kertaa luistelemassa. Sitten sairastuin taas. Ja tässä sitä nyt yskitään ja niistetään edelleen. Hyötyliikuntaa on kuitenkin tullut harrastettua lumitöiden ja imuroinnin merkeissä.
Ennen joulua fiilis oli se, että lihaskuntotreenien - lyhyidenkin - tekeminen useamman kerran viikossa helpotti toimistotyöntekijän niska-hartia-käsi-jumeja ja kasvatti habaa (tosin mittanauha näytti toista, mutta ehkä rasvaa oli palanut ympäriltä?). Aiemmin siis olin tehnyt yhden, joskus kaksi kertaa viikossa tunnin treenin kuntosalilla. Siihen lisäksi sitten aerobista liikuntaa vaihtelevassa määrin. Suunnistajana ja luistelijana ajattelisin kuitenkin niin, että pidemmän päälle pelkät lihaskuntotreenit ja HIITit eivät riitä ylläpitämään ominaisuuksia, joita noissa harrastamissani lajeissa tarvitaan.
Nyt pitäisi vain malttaa tervehtyä, että pääsisi taas liikkumisharrastukseen kiinni. Pilottiryhmän toiminta kesti 3 kuukautta eli sen toiminta on virallisesti päättynyt. Melko hiljaiseksi ryhmän Facebook-ryhmä muuttui jo kauan sitten alun innostuksen jälkeen. Nähtäväksi jää, saanko itseni motivoitua jatkamaan lihaskuntoharjoittelua samaan tahtiin kuin ennen joulua, kunhan tämä viheliäinen tauti hellittää.
Treenejä tein ennen joulua melko tunnollisesti: neljä kertaa viikossa lihaskuntoharjoitus ja kaksi kertaa viikossa HIIT. Lihashuolto jäikin sitten huonommalle tolalle. Välillä onnistuin tekemään lihaskuntotreenejä vähän alle 1,5-vuotiaan pikkuneidin kanssa leikkikentällä tai sisällä. Treenit olivat kestoltaan lyhyitä 10-20 minuuttia + verryttelyt. Jossain vaiheessa vaihdoin yhden lihaskuntotreenin juoksulenkkiin, jonka päätteeksi tein HIITin eli tässä tapauksessa 100 metrin vetoja 10 minuutin ajan. Joulukuussa palasin kuntosalille ja sovelsin jälleen: yhdistin kaksi lihaskuntoharjoitusta samaan treenikertaan, mikä vähensi treenipäivien määrää. Joulukuussa konseptin treeniohjelmakin vaihtui ja uutta, raskaampaa, lihaskuntoharjoitusta tehtiin kolme kertaa viikossa.
Koko ajan oli ajatuksena myös teroittaa luistimet, että pääsisi luistelemaan. Sitä edelsi kuitenkin tarve kunnostaa teroituskivi, jotta teroittaminen olisi helpompaa. Hyvistä aikeista huolimatta en ollut ryhtynyt puuhaan ennen luistelukauden alkua... Lopulta sain homman tehdyksi välipäivinä, mutta silloin olin jo sairastunut flunssaan. Ja se flunssa kesti ja kesti... tuntui, että se lähti kahteen kertaan uudelle kierrokselle.
Kun viimein flunssa hellitti, ehdin tehdä kaksi lihaskuntotreeniä kotona, kaksi kuntosalilla ja käydä kaksi kertaa luistelemassa. Sitten sairastuin taas. Ja tässä sitä nyt yskitään ja niistetään edelleen. Hyötyliikuntaa on kuitenkin tullut harrastettua lumitöiden ja imuroinnin merkeissä.
Ennen joulua fiilis oli se, että lihaskuntotreenien - lyhyidenkin - tekeminen useamman kerran viikossa helpotti toimistotyöntekijän niska-hartia-käsi-jumeja ja kasvatti habaa (tosin mittanauha näytti toista, mutta ehkä rasvaa oli palanut ympäriltä?). Aiemmin siis olin tehnyt yhden, joskus kaksi kertaa viikossa tunnin treenin kuntosalilla. Siihen lisäksi sitten aerobista liikuntaa vaihtelevassa määrin. Suunnistajana ja luistelijana ajattelisin kuitenkin niin, että pidemmän päälle pelkät lihaskuntotreenit ja HIITit eivät riitä ylläpitämään ominaisuuksia, joita noissa harrastamissani lajeissa tarvitaan.
Nyt pitäisi vain malttaa tervehtyä, että pääsisi taas liikkumisharrastukseen kiinni. Pilottiryhmän toiminta kesti 3 kuukautta eli sen toiminta on virallisesti päättynyt. Melko hiljaiseksi ryhmän Facebook-ryhmä muuttui jo kauan sitten alun innostuksen jälkeen. Nähtäväksi jää, saanko itseni motivoitua jatkamaan lihaskuntoharjoittelua samaan tahtiin kuin ennen joulua, kunhan tämä viheliäinen tauti hellittää.
keskiviikkona, heinäkuuta 02, 2014
Myöhäinen Venla-raportti
Kirjoittelin viimeksi kuntoprojektistani, joten lienee asiaankuuluvaa kertoa, miten Venloissa meni.
Ajelimme Kuopioon jo perjantaina ja kisapaikalle Vehmersalmelle lauantaina. Kilpailun toimintaohjeissa oli neuvottu varaamaan tunti ylimääräistä ajoaikaa, koska paikalle odotettiin ruuhkaa pikkuteille. Meiltä kului ajomatkaan ehkä tunnin verran eli noin vartti ylimääräistä. Kisakeskuksessa ja sen liepeillä oli todella kuraista, joten lastenvaunujen työntely oli aika haasteellista.
Olin ollut perjantaina tosi väsynyt. Lauantaina olo oli vähän selkeämpi, mutta tosi kankea. Kylmyys ei auttanut tilannetta. Onneksi ei satanut.
Tiesin, että joukkueemme aloittaja oli käyttänyt suoritukseensa 1 h 10 minuuttia ja toisen osuuden juoksija oli sanonut, että ei alita tuntia ja alle tunti ja vartti on hyvä suoritus. Siitä haarukoin sopivan hetken mennä vaihtoalueelle. Ehdin siellä kyllä aikani pyöriä ja lopulta odotella vaihtopuomilla ennen kuin oli aika lähteä metsään.
K-pisteelle oli pitkähkö matka. Siitä ensimmäiselle rastille oli luulot pois ottavaa nousua. Rasti löytyi hyvin ja sama trendi jatkui loppuun asti. Maastossa riitti jyrkänteitä (ylös ja alas), kuraa ja tiheikköä. Välillä vähän pysähdyin miettimään ja tarkistamaan reitinvalintojani, mutta joka kerta olin menossa ihan oikeaan suuntaan, joten onneksi en lähtenyt korjaamaan. Rasteja oli 14. Pisin väli oli kasilta ysille. Ysirastin tietämillä ajatus alkoi jo vähän sumentua ja loppua kohden olo muuttui entistä sumuisemmaksi. Jaksoin kuitenkin pistellä loppuun asti enkä nyt aivan nyykähtänyt vaihtopuomillekaan. Raskainta oli raahautua kuraista reittiä kohti seuratelttaa. Onneksi osa matkasta oli ihan kunnon tietä.
Sain suorituksen jälkeen tietää, että olin nostanut joukkueemme sijoitusta 140 pykälää. Ei siis hullumpi suoritus ollenkaan. Jos olisin luottanut omiin suunnistustaitoihini enemmän, olisin voinut juosta vielä vähän reippaammin. Joka tapauksessa suorituksesta jäi ihan tyytyväinen olo. Suunnistus sujui paremmin kuin niillä parilla iltarasti- ja seuraottelukerroilla, joilla ehdin käydä ennen h-hetkeä.
Palautus maan pinnalle tapahtui sitten seuraavalla viikolla, kun kävin Oriveden iltarasteilla. En ensin meinannut löytää lähtöpaikalle (välihuomiona mainittakoon, että netissä oli väärää tietoa lähtöpaikan sijainnista) ja sitten eksyilin ihan huolella kangasmaastossa, kun karttakin oli vielä katalassa 1:4000-mittakaavassa.
Ajelimme Kuopioon jo perjantaina ja kisapaikalle Vehmersalmelle lauantaina. Kilpailun toimintaohjeissa oli neuvottu varaamaan tunti ylimääräistä ajoaikaa, koska paikalle odotettiin ruuhkaa pikkuteille. Meiltä kului ajomatkaan ehkä tunnin verran eli noin vartti ylimääräistä. Kisakeskuksessa ja sen liepeillä oli todella kuraista, joten lastenvaunujen työntely oli aika haasteellista.
Olin ollut perjantaina tosi väsynyt. Lauantaina olo oli vähän selkeämpi, mutta tosi kankea. Kylmyys ei auttanut tilannetta. Onneksi ei satanut.
Tiesin, että joukkueemme aloittaja oli käyttänyt suoritukseensa 1 h 10 minuuttia ja toisen osuuden juoksija oli sanonut, että ei alita tuntia ja alle tunti ja vartti on hyvä suoritus. Siitä haarukoin sopivan hetken mennä vaihtoalueelle. Ehdin siellä kyllä aikani pyöriä ja lopulta odotella vaihtopuomilla ennen kuin oli aika lähteä metsään.
K-pisteelle oli pitkähkö matka. Siitä ensimmäiselle rastille oli luulot pois ottavaa nousua. Rasti löytyi hyvin ja sama trendi jatkui loppuun asti. Maastossa riitti jyrkänteitä (ylös ja alas), kuraa ja tiheikköä. Välillä vähän pysähdyin miettimään ja tarkistamaan reitinvalintojani, mutta joka kerta olin menossa ihan oikeaan suuntaan, joten onneksi en lähtenyt korjaamaan. Rasteja oli 14. Pisin väli oli kasilta ysille. Ysirastin tietämillä ajatus alkoi jo vähän sumentua ja loppua kohden olo muuttui entistä sumuisemmaksi. Jaksoin kuitenkin pistellä loppuun asti enkä nyt aivan nyykähtänyt vaihtopuomillekaan. Raskainta oli raahautua kuraista reittiä kohti seuratelttaa. Onneksi osa matkasta oli ihan kunnon tietä.
Sain suorituksen jälkeen tietää, että olin nostanut joukkueemme sijoitusta 140 pykälää. Ei siis hullumpi suoritus ollenkaan. Jos olisin luottanut omiin suunnistustaitoihini enemmän, olisin voinut juosta vielä vähän reippaammin. Joka tapauksessa suorituksesta jäi ihan tyytyväinen olo. Suunnistus sujui paremmin kuin niillä parilla iltarasti- ja seuraottelukerroilla, joilla ehdin käydä ennen h-hetkeä.
Palautus maan pinnalle tapahtui sitten seuraavalla viikolla, kun kävin Oriveden iltarasteilla. En ensin meinannut löytää lähtöpaikalle (välihuomiona mainittakoon, että netissä oli väärää tietoa lähtöpaikan sijainnista) ja sitten eksyilin ihan huolella kangasmaastossa, kun karttakin oli vielä katalassa 1:4000-mittakaavassa.
maanantaina, toukokuuta 19, 2014
Projektina kuntoon Venlojen viestiin
Olen aloittanut säännöllisen vaunulenkkeilyn. Pyrin käymään lenkillä joka aamupäivä tyttäreni unien aikaan, jos ei ole muuta menoa tai estettä. Tarkoituksenani olisi nostaa peruskuntoa ennen Venlojen viestiä, joka kilpaillaan alle kuukauden päästä. Olen kyllä tätä ennenkin jonkin verran vaunulenkkeillyt ja käynyt säännöllisesti salilla, mutta suunnistusmetsään tähtäävä treeni on ollut aika vähäistä.
Projekti oli kuivua kasaan heti alkuunsa, kun kolmantena päivänä satoi vettä niin, että luovuin lenkille lähdöstä. Toisella kertaa lähdin lenkille, vaikka satoi. Eipä sitä suunnistussäätäkään voi valita.
Toistaiseksi olen vain kävellyt, mutta jossain vaiheessa olisi tarkoitus siirtyä ainakin osittain juoksuun.
Ai niin, pitäisi kai sitä ehtiä suunnistamaankin jossain välissä ennen viestiä... suunnistuksessa kun ei tunnetusti pärjää pelkällä kunnolla. Tapaan kertoa tarinaa suunnistusharrastukseni alkuajoilta. Olin suhteellisen kovassa fyysisessä kunnossa, koska olin vasta lopettanut kilpapikaluistelun. Menin Espoorasteille Serenan maastoihin. Eräällä rastivälillä juoksin polkua pitkin ja olin olevinani kartalla. Lopulta polku loppui ja edessäni oli bussipysäkki, jonka vieressä oli ilmoitustaulu: "Vantaalla tapahtuu". Olin juossut noin kilometrin väärään suuntaan. Ei muuta kuin takaisin... Enää en ole yhtä hyvässä fyysisessä kunnossa, ja suunnistustaitokin on parantunut, mutta sekään ei pysy yllä ilman harjoitusta. Siispä viimeistään ensi viikolla metsään!
Projekti oli kuivua kasaan heti alkuunsa, kun kolmantena päivänä satoi vettä niin, että luovuin lenkille lähdöstä. Toisella kertaa lähdin lenkille, vaikka satoi. Eipä sitä suunnistussäätäkään voi valita.
Toistaiseksi olen vain kävellyt, mutta jossain vaiheessa olisi tarkoitus siirtyä ainakin osittain juoksuun.
Ai niin, pitäisi kai sitä ehtiä suunnistamaankin jossain välissä ennen viestiä... suunnistuksessa kun ei tunnetusti pärjää pelkällä kunnolla. Tapaan kertoa tarinaa suunnistusharrastukseni alkuajoilta. Olin suhteellisen kovassa fyysisessä kunnossa, koska olin vasta lopettanut kilpapikaluistelun. Menin Espoorasteille Serenan maastoihin. Eräällä rastivälillä juoksin polkua pitkin ja olin olevinani kartalla. Lopulta polku loppui ja edessäni oli bussipysäkki, jonka vieressä oli ilmoitustaulu: "Vantaalla tapahtuu". Olin juossut noin kilometrin väärään suuntaan. Ei muuta kuin takaisin... Enää en ole yhtä hyvässä fyysisessä kunnossa, ja suunnistustaitokin on parantunut, mutta sekään ei pysy yllä ilman harjoitusta. Siispä viimeistään ensi viikolla metsään!
maanantaina, tammikuuta 27, 2014
Korttelirasteilla Otaniemessä
Ystäväni sai houkuteltua minut kokeilemaan korttelirasteille osallistumista vaunujen kanssa. Tietenkään ei voi olettaa, että jokainen ratamestari ottaisi vaunut huomioon helpointa rataa suunnitellessaan, joten en etukäteen tiennyt, pystynkö kiertämään kaikilla rasteilla vaunujen kanssa. Joka tapauksessa hyvä ulkoilulenkki oli tiedossa. Kokeilemista helpotti sekin, että "maasto" oli tuttu. Viime viikon harjoitus pidettiin Otaniemessä. Pahoittelenkin, että tämä teksti sisältää Otaniemeä tuntemattomalle melkoisen viidakon paikallistermejä.
En ollut ainoa vaunujen kanssa rasteille lähteneistä. Saatteeksi ratamestari totesi, että yksi rasti voi olla aika haasteellinen saavuttaa vaunujen kanssa. Pääsin kyllä loppujen lopuksi kiertämään kaikki rastit, mutta osa vaati vähän luovuutta ja pitkiä reitinvalintoja.
Lähtö oli Otarannasta. Ensimmäinen rasti oli metsän siimeksessä sihteeristön vieressä. Juoksuvauhti tyssäsi hetkeksi Dipolin mäkeen eikä rastin luo päässyt vaunujen kanssa. Melko lähelle vaunut kuitenkin sai lykättyä ja pääsin tarkistamaan rastilla olleen kirjainkoodin. Matka jatkui vauhdikkaasti Vuorimiehentien suuntaan seuraavalle rastille ja siitä vielä puulafkan takana olleelle rastille. Sitten seurasi ensimmäinen todellinen haaste: rasti oli Otaniemestä Tapiolan suuntaan johtavan kevyenliikenteenväylän varressa. Ei siinä mitään, mutta kartan perusteella ei ollut kovin suoraa vaunuille sopivaa reittiä rastille. Kävin tarkistamassa yhden polun pään, mutta totesin sen liian kapeaksi vaunuille.
Lähdin kiertämään kevyenliikenteenväylän päähän Tiedon toimiston takapihan suuntaan. Huomasin liian myöhään, että tuo väylän pää oli merkitty kielletyksi alueeksi. Väylä oli metrotyömaan takia poikki. Noh, jatkoin siitä sitten metsäpolulle, joka lähtee Tiedon toimiston etuparkkiksen kulmalta. Se oli onneksi vaunukelpoinen. Sen sijaan polun sivuhaara, jota pitkin olisi päässyt melko suoraan rastille, ei ollut. Sen yli oli kaatunut puu. Lisää kiertoa siis. Itse rasti oli metsäisessä rinteessä, joten jouduin jättämään vaunut jonkin matkan päähän, että pääsin käymään rastilla.
Seuraava rasti oli vuoren rakennuksen sisäkulmauksessa. Kiersin lähelle paikkaa kemmanlafkan ympäri vain todetakseni, että vastassa oli sellainen mäki, jota en päässyt vaunujen kanssa ylös. Ei kun kiertämään tietä pitkin.
Kuudes rasti oli amfilla. Sen suuremmin ajattelematta lähdin lähestymään rastia Alvarin aukion puolelta. No, eihän sieltä tietenkään amfille vaunujen kanssa pääse, koska pitäisi päästä rappuja ylös. Kirjaston ja päärakennuksen välissä olevien portaiden vierestä oli kuljettu siten, että siihen oli tamppaantunut polku. Siitä pääsi vaunujen kanssa ja näinpä myös toisten vaunujen jäljet lumessa.
Seitsemäs rasti oli konelafkan takana. Siellä myös katsoin toisten vaunujen jälkiä ja uskaltauduin "maaston puolelle" vaunujen kanssa. Seuraavat neljä rastia olivatkin sitten helposti vaunujen kanssa saavutettavissa: Konemiehentien tuntumassa rannassa, fyssanlafkan sisäpihalla, OK20:n vieressä notkossa ja JMT3:n edessä. Sitten piti taas kiertää, kun suorin reitti olisi mennyt JMT3:n vieressä olevia rappuja alas. Kiersin kävelytietä pitkin JMT3:n. Menoa vauhditti BY:n suunnasta kuulunut "Wake my up before you go-go". Otarannan asuntojen välistä puikkelehdin rantaan, jossa viimeinen rasti oli.
Koko reissuun meni reilu tunti. Rupeama kävi varsin hyvästä lenkistä. En ole juurikaan ennen tätä juossut vaunujen kanssa, mutta nyt totesin, että vaunut rullaavat niin hyvin, että juosta voisi toistekin. Kyytiläinenkin sai hyvät iltatorkut eikä häiriintynyt matkalla olleista pompuista. Ja koska ympäristönä oli Otaniemi, mietin, ettei kukaan varmaankaan katsonut kovin kieroon otsalamppu päässä, suunnistuskartta kädessä ja vaunujen kanssa juoksevaa suunnistajaa. On siellä kummallisempiakin asioita nähty. ;)
En ollut ainoa vaunujen kanssa rasteille lähteneistä. Saatteeksi ratamestari totesi, että yksi rasti voi olla aika haasteellinen saavuttaa vaunujen kanssa. Pääsin kyllä loppujen lopuksi kiertämään kaikki rastit, mutta osa vaati vähän luovuutta ja pitkiä reitinvalintoja.
Lähtö oli Otarannasta. Ensimmäinen rasti oli metsän siimeksessä sihteeristön vieressä. Juoksuvauhti tyssäsi hetkeksi Dipolin mäkeen eikä rastin luo päässyt vaunujen kanssa. Melko lähelle vaunut kuitenkin sai lykättyä ja pääsin tarkistamaan rastilla olleen kirjainkoodin. Matka jatkui vauhdikkaasti Vuorimiehentien suuntaan seuraavalle rastille ja siitä vielä puulafkan takana olleelle rastille. Sitten seurasi ensimmäinen todellinen haaste: rasti oli Otaniemestä Tapiolan suuntaan johtavan kevyenliikenteenväylän varressa. Ei siinä mitään, mutta kartan perusteella ei ollut kovin suoraa vaunuille sopivaa reittiä rastille. Kävin tarkistamassa yhden polun pään, mutta totesin sen liian kapeaksi vaunuille.
Lähdin kiertämään kevyenliikenteenväylän päähän Tiedon toimiston takapihan suuntaan. Huomasin liian myöhään, että tuo väylän pää oli merkitty kielletyksi alueeksi. Väylä oli metrotyömaan takia poikki. Noh, jatkoin siitä sitten metsäpolulle, joka lähtee Tiedon toimiston etuparkkiksen kulmalta. Se oli onneksi vaunukelpoinen. Sen sijaan polun sivuhaara, jota pitkin olisi päässyt melko suoraan rastille, ei ollut. Sen yli oli kaatunut puu. Lisää kiertoa siis. Itse rasti oli metsäisessä rinteessä, joten jouduin jättämään vaunut jonkin matkan päähän, että pääsin käymään rastilla.
Seuraava rasti oli vuoren rakennuksen sisäkulmauksessa. Kiersin lähelle paikkaa kemmanlafkan ympäri vain todetakseni, että vastassa oli sellainen mäki, jota en päässyt vaunujen kanssa ylös. Ei kun kiertämään tietä pitkin.
Kuudes rasti oli amfilla. Sen suuremmin ajattelematta lähdin lähestymään rastia Alvarin aukion puolelta. No, eihän sieltä tietenkään amfille vaunujen kanssa pääse, koska pitäisi päästä rappuja ylös. Kirjaston ja päärakennuksen välissä olevien portaiden vierestä oli kuljettu siten, että siihen oli tamppaantunut polku. Siitä pääsi vaunujen kanssa ja näinpä myös toisten vaunujen jäljet lumessa.
Seitsemäs rasti oli konelafkan takana. Siellä myös katsoin toisten vaunujen jälkiä ja uskaltauduin "maaston puolelle" vaunujen kanssa. Seuraavat neljä rastia olivatkin sitten helposti vaunujen kanssa saavutettavissa: Konemiehentien tuntumassa rannassa, fyssanlafkan sisäpihalla, OK20:n vieressä notkossa ja JMT3:n edessä. Sitten piti taas kiertää, kun suorin reitti olisi mennyt JMT3:n vieressä olevia rappuja alas. Kiersin kävelytietä pitkin JMT3:n. Menoa vauhditti BY:n suunnasta kuulunut "Wake my up before you go-go". Otarannan asuntojen välistä puikkelehdin rantaan, jossa viimeinen rasti oli.
Koko reissuun meni reilu tunti. Rupeama kävi varsin hyvästä lenkistä. En ole juurikaan ennen tätä juossut vaunujen kanssa, mutta nyt totesin, että vaunut rullaavat niin hyvin, että juosta voisi toistekin. Kyytiläinenkin sai hyvät iltatorkut eikä häiriintynyt matkalla olleista pompuista. Ja koska ympäristönä oli Otaniemi, mietin, ettei kukaan varmaankaan katsonut kovin kieroon otsalamppu päässä, suunnistuskartta kädessä ja vaunujen kanssa juoksevaa suunnistajaa. On siellä kummallisempiakin asioita nähty. ;)
tiistaina, tammikuuta 14, 2014
Korttelirastien ratamestarointia
Järjestin viime viikon tiistaina seurani korttelirastitreenit kotikulmillani. Tai ei voi sanoa, että pelkästään tiistaina, koska valmisteluineen tuohon kului aikaa useampana päivänä.
Aloitin suunnittelun ennen joulua. Silloin ei tietysti tiennyt, onko loppiaisen jälkeen lunta maassa vai ei, mutta koska joka tapauksessa tein suunnittelutyötä lastenvaunuja työnnellen, rastit sijoittuivat kulkuväylien varteen tai välittömään läheisyyteen. Tuli kuitenkin myös testailtua vaunujen maastokelpoisuutta peltotiellä ja juurakkoisella metsäpolulla pimeässä ilman kunnon lamppua...
Suunnittelupäivinä oli mukava sää, joten mikäpä siinä oli kierrellessä Järvenperää ja Pihlajarinnettä tuntikaupalla.
Illalla, kun oli harjoitusten aika, satoi vielä enemmän vettä. Kartat kastuivat jo ennen kuin olivat suunnistajilla. Onneksi olin suunnitellut maalin kotipihaamme, joten pääsin välillä lämmittelemään ja moikkamaan tytärtäni ja miestäni. Jännitti, ovatko rastit pysyneet sateessa paikoillaan ja rauhassa ohikulkijoilta. Olivat onneksi, ja maaliin tuli tunnin sisään ihan tyytyväisen oloisia suunnistajia.
Illalla uutisissa uutisankkuri sanoi meterologille:"Niin, sanoit, että huomenna on niin huono keli, ettei siitä viitsisi edes puhua." Voi ei! ajattelin minä. Olin kirjoittanut rastilappuihin, että ne poistetaan 8.1. ihan siltä varalta, että jos joku ihmettelee lappusia ja miettii, mitä ne ovat ja milloin häipyvät. Oli siis joka tapauksessa lähettävä keräämään rastit keskiviikkona.
Onneksi meteorologi oli väärässä. Keskiviikkona oli tiistaita parempi keli. Kostea kyllä, muttei sateinen ainakaan niinä kahtena tuntina, jotka käytin rastien keräilyyn.
Aloitin suunnittelun ennen joulua. Silloin ei tietysti tiennyt, onko loppiaisen jälkeen lunta maassa vai ei, mutta koska joka tapauksessa tein suunnittelutyötä lastenvaunuja työnnellen, rastit sijoittuivat kulkuväylien varteen tai välittömään läheisyyteen. Tuli kuitenkin myös testailtua vaunujen maastokelpoisuutta peltotiellä ja juurakkoisella metsäpolulla pimeässä ilman kunnon lamppua...
Suunnittelupäivinä oli mukava sää, joten mikäpä siinä oli kierrellessä Järvenperää ja Pihlajarinnettä tuntikaupalla.
Kun maastosta oli löydetty sopivat rastipisteet eli sellaiset, joiden osalta a) kartta (vm. 2006) oli oikein b) jonne pystyi kuvittelevansa kiinnittämään rastin virkaa toimittavan paperilapun teippaamalla, piti suunnitella sopivanpituiset radat. Sen jälkeen piirtelin radat Inkscapella PDF-tiedoston päälle, laadin rastimääritteet ja rastilaput.
Kaikki taustatyö oli valmista tiistaihin mennessä. Se, mitä en ollut ottanut huomioon muutoin kuin ostamalla muovitaskut rasteille, oli se, että voi sataa vettä. Ja sitähän satoi. Rastien kiinnittelylenkkiin kului aikaa reilut kaksi tuntia. Siitä osan aikaa satoi paljon vettä, ja koko ajan jonkin verran.
Illalla, kun oli harjoitusten aika, satoi vielä enemmän vettä. Kartat kastuivat jo ennen kuin olivat suunnistajilla. Onneksi olin suunnitellut maalin kotipihaamme, joten pääsin välillä lämmittelemään ja moikkamaan tytärtäni ja miestäni. Jännitti, ovatko rastit pysyneet sateessa paikoillaan ja rauhassa ohikulkijoilta. Olivat onneksi, ja maaliin tuli tunnin sisään ihan tyytyväisen oloisia suunnistajia.
Illalla uutisissa uutisankkuri sanoi meterologille:"Niin, sanoit, että huomenna on niin huono keli, ettei siitä viitsisi edes puhua." Voi ei! ajattelin minä. Olin kirjoittanut rastilappuihin, että ne poistetaan 8.1. ihan siltä varalta, että jos joku ihmettelee lappusia ja miettii, mitä ne ovat ja milloin häipyvät. Oli siis joka tapauksessa lähettävä keräämään rastit keskiviikkona.
Onneksi meteorologi oli väärässä. Keskiviikkona oli tiistaita parempi keli. Kostea kyllä, muttei sateinen ainakaan niinä kahtena tuntina, jotka käytin rastien keräilyyn.
Olihan tuossa puuhaa, mutta tulipahan lenkkeiltyä oikein kunnolla. :) Ja mukavaa, että elämäni ensimmäinen ratamestarointikin onnistui ihan hyvin. Mutta alkuviikon kokemuksista oppineena siirsin perjantaille kaverin kanssa suunnitellun vaunulenkin seuraavalle viikolle, kun torstain sääkartta näytti perjantaiksi koko Etelä-Suomen peittävää räntäsadepilveä...
torstaina, marraskuuta 14, 2013
Takaisin harrastusten pariin
Olen palaamassa hiljalleen vanhojen harrastusten pariin. Suunnistamisesta kirjoittelinkin jo aiemmin. Punttisalille palasin syyskuun lopussa, ja tällä viikolla on luvassa paluu lauluharrastuksen pariin. Saa nähdä, miten se sujuu, kun viimeiset kuukaudet laulamista on tullut harrastettua lähinnä hoitopöydän, pinnasängyn ja leikkimaton ääressä.
Kävin eilen jälleen punttisalilla. On kiva taas "löytää" lihaksia. Nimittäin pitkään treenaamattomat lihakset muistuttavat olemassaolostaan pitkään salikäynnin jälkeen. Salilla ehtii seurailla muitakin treenaajia. Olen jo aiemmin kirjoitellut valmennus- ja opetusvietistäni. En ole päässyt siitä vieläkään eroon. Näen jatkuvasti tilanteita, joissa liikerata jää vajaaksi tai on väärä, tai painoja on liikaa tai liian vähän. Tietysti on aina helppo arvostella muita, kun omia suorituksiaan ei näe ulkopuolisin silmin... mutta harmittaa, että jotkut mahdollisesti tekevät itselleen hallaa virheellisillä treeneillä.
Aloitin punttisalitreenaamiseen ihan junnuna kotipaikkakuntani kunnan punttisalilla. Siellä usein viihtyneet muskelimiehet olivat ystävällisiä ja opastivat sen lisäksi, että pikaluisteluvalmentajani oli alkuun mukana treeneissä. (Ja tästä ympäristöstä johtuen en vierasta vieläkään saleja, joissa enemmistö kävijöistä on miehiä.) Jotenkin tuntuu, että nykyisellä salillani tai muuallakaan, missä olen sittemmin käynyt, ei tulisi kysymykseen mennä neuvomaan toisia pyytämättä. No, ainakaan itse en uskalla mennä eikä minuakaan ole kukaan neuvonut.
Kävin eilen jälleen punttisalilla. On kiva taas "löytää" lihaksia. Nimittäin pitkään treenaamattomat lihakset muistuttavat olemassaolostaan pitkään salikäynnin jälkeen. Salilla ehtii seurailla muitakin treenaajia. Olen jo aiemmin kirjoitellut valmennus- ja opetusvietistäni. En ole päässyt siitä vieläkään eroon. Näen jatkuvasti tilanteita, joissa liikerata jää vajaaksi tai on väärä, tai painoja on liikaa tai liian vähän. Tietysti on aina helppo arvostella muita, kun omia suorituksiaan ei näe ulkopuolisin silmin... mutta harmittaa, että jotkut mahdollisesti tekevät itselleen hallaa virheellisillä treeneillä.
Aloitin punttisalitreenaamiseen ihan junnuna kotipaikkakuntani kunnan punttisalilla. Siellä usein viihtyneet muskelimiehet olivat ystävällisiä ja opastivat sen lisäksi, että pikaluisteluvalmentajani oli alkuun mukana treeneissä. (Ja tästä ympäristöstä johtuen en vierasta vieläkään saleja, joissa enemmistö kävijöistä on miehiä.) Jotenkin tuntuu, että nykyisellä salillani tai muuallakaan, missä olen sittemmin käynyt, ei tulisi kysymykseen mennä neuvomaan toisia pyytämättä. No, ainakaan itse en uskalla mennä eikä minuakaan ole kukaan neuvonut.
sunnuntaina, lokakuuta 13, 2013
Uusi suunnistuskokemus: 25manna-viesti Ruotsissa
Kävin tänä viikonloppuna Ruotsin Brunnassa 25manna-suunnistusviestissä Espoon Akilleksen joukkueessa. Sää oli uskomattoman hieno ollakseen lokakuun puolivälin sää: + 12 ja aurinkoa. Tosin aamulla kello 9, jolloin viesti starttasi, oli kylmempää.
Viestissä siis suunnistetaan nimensä mukaisesti 25 hengen joukkuein. Tapahtuman jouduttamiseksi vain kaksi ensimmäistä ja kolme viimeistä osuutta juostaan normaalin viestin tapaan. Väliosuudet juostaan siten, että metsässä on neljä saman osuuden juoksijaa joukkueesta samaan aikaan.
Normaalisti kertoisin heti kättelyssä, miten joukkueellamme meni ja mikä oli loppusijoitus. Nyt se ei ole mahdollista, koska järjestäjien tulospalvelu hajosi eikä lopputuloksia ole kärkeä lukuun ottamatta saatavilla. Vielä. Kovasti pahoittelevat sivuillaan tapahtunutta. Onhan se aika noloa, että 10 000 ihmistä joutuu odottamaan tuloksia, jotka normaalisti olisivat saatavilla online.
Juoksin osuudella 3. Tämä oli ensimmäinen osuus, jolle lähti 4 juoksijaa per joukkue. Kakkososuuden juoksija antoi vaihtopuomin yli neljä karttaa, jotka jaoimme keskenämme. Olimme siinä käsityksessä, että kartan kirjain A-D piti vastata osuuden alanumeroa 1-4. Jossain vaiheessa päivää selvisi, että tämä oli ilmeisesti väärinymmärrys. Joka tapauksessa juoksin kartalla, jossa luki 3B. Kaksitoista rastia sisältänyt rata kulki ihan kohtuullisesti. En päätynyt mihinkään letkaan, mutta metsässä oli jo sen verran uria, että niistä oli kyllä kieltämättä apua.
Maasto ei paljon poikennut suomalaisesta ja karttamerkinnätkin ovat suunnilleen samanlaisia. Leimausjärjestelmänä oli SI (sport ident), joka oli minulle uusi. Helppoahan tuon käyttäminen kyllä oli.
Suurin kämmi tuli rastille 5 mennessä. Tein samaistusvirheen ojan ja polun risteyksen kohdalla ja päädyin ihmettelmään kuntopolulle, missä olin. Kun lopulta tajusin, missä olin, yritin lähteä pienempää polkua takaisinpäin. Totesin suunnitelmani huonoksi, kun näin polkua tulevan laumoittain muita suunnistajia vastaanpäin. Päädyin sitten kiertämään vähän toista, pidempää reittiä.
Seiskarasti oli yleisörasti. Huomasin sen edellisellä rastilla ja yritin panostaa siihen, että olin suunnitellut, mihin suuntaan jatkan rastilta. En halunnut jäädä pähkäilemään yleisön eteen.
Lähellä viimeistä rastia oli toinen rasti. Se oli tietysti pakko käydä tsekkaamassa...
Rata oli näin 3 kuukautta synnytyksen jälkeen sopiva pituudeltaan ja haastavuudeltaan. Juoksusta jäi hyvä mieli. Tosin olisi tietysti kiva tietää osuusaika ja väliajat... ehkä aikanaan.
Tulospalvelun ontumisen lisäksi ruotsalaiset eivät olleet onnistuneet järjestelyissä muutenkaan täysin. Vaihtoalueelle sisäänkirjautumiseen piti jonottaa, vaihtopuomilla oli käsittämätön ruuhka, tulosten purkuun oli hirveän pitkä jono... Vaihtoalueelle näki huonosti, milloin oma juoksija oli tulossa eikä online-seurantaa ollut vaihtoa odotteleville.
Kaiken kaikkiaan ihan mukava reissu. Lisämausteensa toi tietysti mukana kulkenut kolmekuinen tyttö ja ulkoimetykset. Samuli oli myös mukana. Muuten en matkaan olisi lähtenytkään.
Viestissä siis suunnistetaan nimensä mukaisesti 25 hengen joukkuein. Tapahtuman jouduttamiseksi vain kaksi ensimmäistä ja kolme viimeistä osuutta juostaan normaalin viestin tapaan. Väliosuudet juostaan siten, että metsässä on neljä saman osuuden juoksijaa joukkueesta samaan aikaan.
Normaalisti kertoisin heti kättelyssä, miten joukkueellamme meni ja mikä oli loppusijoitus. Nyt se ei ole mahdollista, koska järjestäjien tulospalvelu hajosi eikä lopputuloksia ole kärkeä lukuun ottamatta saatavilla. Vielä. Kovasti pahoittelevat sivuillaan tapahtunutta. Onhan se aika noloa, että 10 000 ihmistä joutuu odottamaan tuloksia, jotka normaalisti olisivat saatavilla online.
Juoksin osuudella 3. Tämä oli ensimmäinen osuus, jolle lähti 4 juoksijaa per joukkue. Kakkososuuden juoksija antoi vaihtopuomin yli neljä karttaa, jotka jaoimme keskenämme. Olimme siinä käsityksessä, että kartan kirjain A-D piti vastata osuuden alanumeroa 1-4. Jossain vaiheessa päivää selvisi, että tämä oli ilmeisesti väärinymmärrys. Joka tapauksessa juoksin kartalla, jossa luki 3B. Kaksitoista rastia sisältänyt rata kulki ihan kohtuullisesti. En päätynyt mihinkään letkaan, mutta metsässä oli jo sen verran uria, että niistä oli kyllä kieltämättä apua.
Maasto ei paljon poikennut suomalaisesta ja karttamerkinnätkin ovat suunnilleen samanlaisia. Leimausjärjestelmänä oli SI (sport ident), joka oli minulle uusi. Helppoahan tuon käyttäminen kyllä oli.
Suurin kämmi tuli rastille 5 mennessä. Tein samaistusvirheen ojan ja polun risteyksen kohdalla ja päädyin ihmettelmään kuntopolulle, missä olin. Kun lopulta tajusin, missä olin, yritin lähteä pienempää polkua takaisinpäin. Totesin suunnitelmani huonoksi, kun näin polkua tulevan laumoittain muita suunnistajia vastaanpäin. Päädyin sitten kiertämään vähän toista, pidempää reittiä.
Seiskarasti oli yleisörasti. Huomasin sen edellisellä rastilla ja yritin panostaa siihen, että olin suunnitellut, mihin suuntaan jatkan rastilta. En halunnut jäädä pähkäilemään yleisön eteen.
Lähellä viimeistä rastia oli toinen rasti. Se oli tietysti pakko käydä tsekkaamassa...
Rata oli näin 3 kuukautta synnytyksen jälkeen sopiva pituudeltaan ja haastavuudeltaan. Juoksusta jäi hyvä mieli. Tosin olisi tietysti kiva tietää osuusaika ja väliajat... ehkä aikanaan.
Tulospalvelun ontumisen lisäksi ruotsalaiset eivät olleet onnistuneet järjestelyissä muutenkaan täysin. Vaihtoalueelle sisäänkirjautumiseen piti jonottaa, vaihtopuomilla oli käsittämätön ruuhka, tulosten purkuun oli hirveän pitkä jono... Vaihtoalueelle näki huonosti, milloin oma juoksija oli tulossa eikä online-seurantaa ollut vaihtoa odotteleville.
Kaiken kaikkiaan ihan mukava reissu. Lisämausteensa toi tietysti mukana kulkenut kolmekuinen tyttö ja ulkoimetykset. Samuli oli myös mukana. Muuten en matkaan olisi lähtenytkään.
keskiviikkona, elokuuta 14, 2013
Juoksulenkillä pitkästä aikaa
Kävin eilen vajaan puolen tunnin juoksulenkillä. Piti oikein tarkistaa HeiaHeia!:sta, milloin olen viimeksi käynyt juoksulenkillä. Viimeisin merkintä oli tammikuulta. Sen jälkeen taisin käydä vielä luistelemassa jonkin kerran, jolloin tietysti verryttelyjuoksu kuuluu kuvioon. Juoksemistahan ei suositella raskausviikon 25 jälkeen tai jotain sellaista, mutta itse tulin lopettaneeksi juoksemisen jo vähän aiemmin. Ei siihen mitään erityisempää syytä ollut, mitä nyt tietysti talvikelit eivät houkutelleet juoksemaan ja kyllähän siinä tuli sairasteltuakin flunssaa ja vatsatautia. Niin ja tammikuun lopussa ja helmikuussa hemoglobiiniarvoni olivat epätavallisen alhaiset (normaalisti luokkaa 135-160, silloin 110...117).
Olemme käyneet ahkerasti vaunulenkeillä kävellen tässä jo muutaman viikon. Oletin siis, että jos jaksan kävellä ongelmitta 7-8 kilometria, juokseminen varmasti sujuu. Mutta mitä vielä. Juuri ja juuri jaksoin juosta noin 25 minuuttia. Jalat tuntuivat vetämättömiltä ja lihakset tuntuivat jäykiltä ja sinne tänne kolotti. Kotona venytellessä totesin, että osa näistä tuntemuksista johtunee myös siitä, ettei ole tullut venyteltyä hetkeen. No, eiköhän tämä tästä taas lähde.
Olemme käyneet ahkerasti vaunulenkeillä kävellen tässä jo muutaman viikon. Oletin siis, että jos jaksan kävellä ongelmitta 7-8 kilometria, juokseminen varmasti sujuu. Mutta mitä vielä. Juuri ja juuri jaksoin juosta noin 25 minuuttia. Jalat tuntuivat vetämättömiltä ja lihakset tuntuivat jäykiltä ja sinne tänne kolotti. Kotona venytellessä totesin, että osa näistä tuntemuksista johtunee myös siitä, ettei ole tullut venyteltyä hetkeen. No, eiköhän tämä tästä taas lähde.
keskiviikkona, toukokuuta 29, 2013
Nyt saa riittää sairastelu!
Olen käytännössä katsoen ollut harrastamatta liikuntaa viimeiset 5 viikkoa, kun olen sairastanut flunssaa. Siis jos ei lasketa paria kävelylenkkiä, kitkemistä puutarhassa, imurointia ja laulamista. Tälläkään viikolla en tunne itseäni 100 % terveeksi, mutta sen verran terveeksi kuitenkin, että päätin palata liikunnan pariin. Maanantaina kävin kuntosalilla ja eilen suunnistamassa.
Suunnistamaan mennessä harkitsin hetken lyhimmän (2,4 km) ja toisiksi lyhimmän (4 km) radan välillä. Päädyin ottamaan toisiksi lyhimmän. Ajattelin, että voihan sen sitten jättää vaikka kesken, jos siltä tuntuu. Tosin, jos ihan rehellisiä ollaan, niin pitää tapahtua täysuuvahtaminen tai loukkaantuminen, että jättäisin kesken... tai jos menisi niin paljon aikaa, että maali olisi menossa kiinni.
Siirtymä lähdöstä ekalle rastille oli käytännössä polkua pitkin. Olisi niin tehnyt mieli juosta, mutta koska tiedän, että kiviin ja juurakoihin on aivan liian helppo kompastua, päätin olla ottamatta riskiä. Matka tuntui kävellen kuitenkin kovin pitkältä. Juuri ennen rastia joku sinipukuinen mies juoksi minusta ohi, mutta lopulta olin kuitenkin rastilla ennen häntä. Tuommoisesta tulee aina hyvä fiilis. ;)
Seuraavat kuusi rastiväliä pitikin kulkea ilman polun tukea. Huomasin harmikseni, etten pysy suunnassa edes kävelyvauhdissa. Siinä oli kuitenkin sen verran aikaa tutkailla ympäristöään, että ehti tehdä korjausliikkeitä, kun huomasi matkan varrrella olevansa pahasti ohi jostain rastivälillä olevasta maastokohteesta (jyrkänteestä, kivestä jne.). Lopulta rastit löytyivätkin melko suoraan. Muutama koukku tuli kuitenkin.
Rastiväli seiskalta kasille oli jälleen polkua pitkin. Seiskarastille tuli juosten joku heti perääni. Kuvittelin, että hän nappaisee helpon kasin nopeasti ja on selkeästi minua ennen maalissa. Päästyäni tulosten purusta, huomasin, että tämä mustapaitainen nuori mies vasta saapui metsästä. Hän taisi siis hieman haahuilla matkalla. Ysirastista meinasin minäkin porhaltaa ohi, mutta onneksi ehdin havaita sen ennen kuin olin kovin kaukana. Siitä sitten olisi ollut hyvä juoksubaana maaliin (metsätie), mutta en juossut nytkään. Ihan vain varmuudeksi.
Toivoin, että noiden sinipukuisen ja mustapaitaisen miehen lisäksi olisi tullut enemmän sellaisia hetkiä, että olisi saanut eläytyä niiden suunnistajapappojen ja -mammojen (yleensä kuitenkin pappojen) rooliin, jotka painelevat rastilta toiselle määrätietoisesti kävellen samalla, kun aloittelevat suunnistajat juoksentelevat sinne tänne ja lopulta molemmat ovat samaan aikaan rastilla. No, ehkä en ole vielä aivan tuolla pappojen vuosien kokemuksen tuomalla taitotasolla. :D
Tankkaukseen täytyy kiinnittää ensi kerralla enemmän huomiota, koska suunnilleen puolivälissä matkaa alkoi päässä tuntua vähän sumealta. Onneksi se ei kuitenkaan vaikuttanut varsinaisesti suoritukseen (ts. rastit löytyivät). Ei kuitenkaan ole ehkä tässä tilassa kovin terveellistä kärsiä nestehukasta ja energiavajeesta metsässä. Oli minulla kyllä puhelin mukana, että olisin voinut soittaa vaikka tutuille rastien järjestäjille, jos olisi tullut pahempia ongelmia.
Suunnistamaan mennessä harkitsin hetken lyhimmän (2,4 km) ja toisiksi lyhimmän (4 km) radan välillä. Päädyin ottamaan toisiksi lyhimmän. Ajattelin, että voihan sen sitten jättää vaikka kesken, jos siltä tuntuu. Tosin, jos ihan rehellisiä ollaan, niin pitää tapahtua täysuuvahtaminen tai loukkaantuminen, että jättäisin kesken... tai jos menisi niin paljon aikaa, että maali olisi menossa kiinni.
Siirtymä lähdöstä ekalle rastille oli käytännössä polkua pitkin. Olisi niin tehnyt mieli juosta, mutta koska tiedän, että kiviin ja juurakoihin on aivan liian helppo kompastua, päätin olla ottamatta riskiä. Matka tuntui kävellen kuitenkin kovin pitkältä. Juuri ennen rastia joku sinipukuinen mies juoksi minusta ohi, mutta lopulta olin kuitenkin rastilla ennen häntä. Tuommoisesta tulee aina hyvä fiilis. ;)
Seuraavat kuusi rastiväliä pitikin kulkea ilman polun tukea. Huomasin harmikseni, etten pysy suunnassa edes kävelyvauhdissa. Siinä oli kuitenkin sen verran aikaa tutkailla ympäristöään, että ehti tehdä korjausliikkeitä, kun huomasi matkan varrrella olevansa pahasti ohi jostain rastivälillä olevasta maastokohteesta (jyrkänteestä, kivestä jne.). Lopulta rastit löytyivätkin melko suoraan. Muutama koukku tuli kuitenkin.
Rastiväli seiskalta kasille oli jälleen polkua pitkin. Seiskarastille tuli juosten joku heti perääni. Kuvittelin, että hän nappaisee helpon kasin nopeasti ja on selkeästi minua ennen maalissa. Päästyäni tulosten purusta, huomasin, että tämä mustapaitainen nuori mies vasta saapui metsästä. Hän taisi siis hieman haahuilla matkalla. Ysirastista meinasin minäkin porhaltaa ohi, mutta onneksi ehdin havaita sen ennen kuin olin kovin kaukana. Siitä sitten olisi ollut hyvä juoksubaana maaliin (metsätie), mutta en juossut nytkään. Ihan vain varmuudeksi.
Toivoin, että noiden sinipukuisen ja mustapaitaisen miehen lisäksi olisi tullut enemmän sellaisia hetkiä, että olisi saanut eläytyä niiden suunnistajapappojen ja -mammojen (yleensä kuitenkin pappojen) rooliin, jotka painelevat rastilta toiselle määrätietoisesti kävellen samalla, kun aloittelevat suunnistajat juoksentelevat sinne tänne ja lopulta molemmat ovat samaan aikaan rastilla. No, ehkä en ole vielä aivan tuolla pappojen vuosien kokemuksen tuomalla taitotasolla. :D
Tankkaukseen täytyy kiinnittää ensi kerralla enemmän huomiota, koska suunnilleen puolivälissä matkaa alkoi päässä tuntua vähän sumealta. Onneksi se ei kuitenkaan vaikuttanut varsinaisesti suoritukseen (ts. rastit löytyivät). Ei kuitenkaan ole ehkä tässä tilassa kovin terveellistä kärsiä nestehukasta ja energiavajeesta metsässä. Oli minulla kyllä puhelin mukana, että olisin voinut soittaa vaikka tutuille rastien järjestäjille, jos olisi tullut pahempia ongelmia.
perjantaina, huhtikuuta 12, 2013
Hiihtämässä!
Päästiin kuin päästiinkin hiihtämään eilen! Espoon sivuilla latujen kunto arvioitiin hyväksi Oittaalla. Noh, tiedä sitten, mikä on hyvän määritelmä. Kovin oli muhjuista ja rikkinäistä latua.
Ladun laadun lisäksi haastetta tuotti voitelu. Tervapito ei pitänyt ollenkaan, joten lisäsimme pohjiin liisteriä. No, sitten tökki. Tökkimisen vuoksi alamäet hirvittivät. Selviän kyllä rikkinäisen ladun kanssa, mutta jos olisi kesken laskun tökännyt, olisi saattanut mennä rähmälleen. Onneksi pelkoni oli turha ja pysyin pystyssä koko lenkin.
Kelin tuomat haasteet pitivät huolen, että 4,1 kilometrin lenkki oli tällä kertaa tarpeeksi. Ja jäi varmaan viimeiseksi kerraksi tänä talvena.
Normaali olotilassa olisin varmaan hiihtänyt luistelutyylillä, mutta totesin luisteluhiihdon hieman epämiellyttäväksi tämän kasvavan vatsan kanssa jo kuukausia sitten. Luistellen baana olisi ollut vielä ihan tyydyttävä.
Ladun laadun lisäksi haastetta tuotti voitelu. Tervapito ei pitänyt ollenkaan, joten lisäsimme pohjiin liisteriä. No, sitten tökki. Tökkimisen vuoksi alamäet hirvittivät. Selviän kyllä rikkinäisen ladun kanssa, mutta jos olisi kesken laskun tökännyt, olisi saattanut mennä rähmälleen. Onneksi pelkoni oli turha ja pysyin pystyssä koko lenkin.
Kelin tuomat haasteet pitivät huolen, että 4,1 kilometrin lenkki oli tällä kertaa tarpeeksi. Ja jäi varmaan viimeiseksi kerraksi tänä talvena.
Normaali olotilassa olisin varmaan hiihtänyt luistelutyylillä, mutta totesin luisteluhiihdon hieman epämiellyttäväksi tämän kasvavan vatsan kanssa jo kuukausia sitten. Luistellen baana olisi ollut vielä ihan tyydyttävä.
sunnuntaina, huhtikuuta 07, 2013
Vieläköhän sitä tulee hiihdetyksi tänä talvena?
Pääsiäisenä kävimme kerran hiihtämässä. Olin haaveillut hiihtämisestä myös perjantaina työpäivän jälkeen, mutta koska mittari näytti +8 astetta, arvelin, että ei maksa vaivaa lähteä muhjuisille laduille yrittämään. Parempi ajankohta olisi heti aamusta. Vaan kun ei viikonloppuna jaksanut nousta kovin aikaisin, niin jäivät hiihtelyt tänä viikonloppuna väliin. Nyt kun tulee uutta lunta, niin ehkä ensi viikonloppuna on vielä mahdollisuus?
En tiedä, johtuiko tämän viikonlopun saamattomuus aamuheräämisen suhteen yleisestä (lähinnä työperäisestä) väsymyksestä, vai oliko kyse raskauden aikaansaamasta vetämättömyydestä.
Minua on jo pidemmän aikaa vaivannut se dilemma, että toisaalta raskaana ollessa kehoitetaan harrastamaan liikuntaa, toisaalta taas lepäämään tavallista enemmän. Olisi todella helppo heittäytyä täysin laiskaksi ja jättää liikunta minimiiin. Toisaalta en halua niin tehdä, kun siihen ei ole suurempaa fyysistä syytä. En kärsi esimerkiksi supistuksista tai selkävaivoista.
Olen käynyt edelleen säännöllisesti salilla, kerran kaksi viikossa. Juosta en enää uskalla, kun siitä varoitellaan raskauden ylitettyä 25 viikkoa. Jonkin verran on tullut käytyä kävelyllä, kun pyöräilläkään ei vielä säiden vuoksi uskalla. Hiihto olisi tärinättömyytensä vuoksi hyvä aerobinen liikuntamuoto, mutta tosiaan en ole oikein saanut aikaiseksi ladulle lähtemistä.
En tiedä, johtuiko tämän viikonlopun saamattomuus aamuheräämisen suhteen yleisestä (lähinnä työperäisestä) väsymyksestä, vai oliko kyse raskauden aikaansaamasta vetämättömyydestä.
Minua on jo pidemmän aikaa vaivannut se dilemma, että toisaalta raskaana ollessa kehoitetaan harrastamaan liikuntaa, toisaalta taas lepäämään tavallista enemmän. Olisi todella helppo heittäytyä täysin laiskaksi ja jättää liikunta minimiiin. Toisaalta en halua niin tehdä, kun siihen ei ole suurempaa fyysistä syytä. En kärsi esimerkiksi supistuksista tai selkävaivoista.
Olen käynyt edelleen säännöllisesti salilla, kerran kaksi viikossa. Juosta en enää uskalla, kun siitä varoitellaan raskauden ylitettyä 25 viikkoa. Jonkin verran on tullut käytyä kävelyllä, kun pyöräilläkään ei vielä säiden vuoksi uskalla. Hiihto olisi tärinättömyytensä vuoksi hyvä aerobinen liikuntamuoto, mutta tosiaan en ole oikein saanut aikaiseksi ladulle lähtemistä.
maanantaina, maaliskuuta 11, 2013
Kausi ohi
Jälleen on Ogelin jään ylläpito lopetettu. Joka vuosi päätös lopetusajankohdasta tehdään kalenterin perusteella eikä meneillään olevalla säällä ole merkitystä. Minusta tänä vuonna kautta olisi voinut jatkaa pari viikkoa, koska jää saatiin luistelukuntoon vasta marraskuun lopussa eli noin 2-3 viikkoa myöhemmin kuin piti.
Minun osaltani luistelukertojen määrä (pikaluistimilla) jäi aika säälittäväksi tänä talvena. Olisinkohan 5 kertaa käynyt luistelemassa ja sen lisäksi oli luistimitta järjestämässä kolmia kilpailuja Ogelissa. Kovasti oli tarkoitus päästä kevätjäille, mutta talviloman jälkeen olin ensin noin kaksi viikkoa flunssassa. Siitä toivuttuani sunnuntaivuoro 3.3. oli peruttu jääpallon takia. Ja sitten, kuten tiedättekin, mahatauti iski pahimmoiksi syntymäpäivänäni 4.3., ja siitä toipuessa menikin sitten viime viikko.
Tosin pelkäsin jo ennakkoon pahoin, että tuolla viikolla voisi luistelut jäädä vähän vähiin, kun tiistaina oli tiedossa pidempi ilta konservatoriolla ja torstain vuoro oli jääpallon takia peruttu. Viikonloppuna olisin ehkä ollut jo luistelukunnossa, kun emme olleet kaupungissa. Pitää yrittää ehtiä vielä edes hiihtämään ennen kuin lumet sulavat.
Minun osaltani luistelukertojen määrä (pikaluistimilla) jäi aika säälittäväksi tänä talvena. Olisinkohan 5 kertaa käynyt luistelemassa ja sen lisäksi oli luistimitta järjestämässä kolmia kilpailuja Ogelissa. Kovasti oli tarkoitus päästä kevätjäille, mutta talviloman jälkeen olin ensin noin kaksi viikkoa flunssassa. Siitä toivuttuani sunnuntaivuoro 3.3. oli peruttu jääpallon takia. Ja sitten, kuten tiedättekin, mahatauti iski pahimmoiksi syntymäpäivänäni 4.3., ja siitä toipuessa menikin sitten viime viikko.
Tosin pelkäsin jo ennakkoon pahoin, että tuolla viikolla voisi luistelut jäädä vähän vähiin, kun tiistaina oli tiedossa pidempi ilta konservatoriolla ja torstain vuoro oli jääpallon takia peruttu. Viikonloppuna olisin ehkä ollut jo luistelukunnossa, kun emme olleet kaupungissa. Pitää yrittää ehtiä vielä edes hiihtämään ennen kuin lumet sulavat.
torstaina, helmikuuta 21, 2013
Liikuntataukoa
Pettymysten pettymys. Luulin palaavani tällä viikolla liikunnan pariin: salia, luistelua, hiihtoa... oli siis suunnitelmissa. Mutta kuinkas kävikään, sairastuin flunssaan ja olen vain lepäillyt koko viikon. Toki viime viikon reissussa tuli käveltyä aika paljon, joten aivan täysin liikunnaton viikko se ei ollut. Kuitenkin harmittaa... toivottavasti tämä viheliäs tauti helpottaa pian.
lauantaina, tammikuuta 05, 2013
Aamujäällä
Sain aikaiseksi käydä tänään aamujäällä. Edellisestä kerrasta taitaa olla pari kolme vuotta ja silloinkin menin paikalle pitämään luistelukoulua. Viikonlopun sääennusteiden mukaan tänään oli paras luistelusää. Ongelmana ainoastaan "haastavat" jäävuoroajankohdat: aamulla 8-10 ja illalla 20.30-22.00. Katsoin paremmaksi vaihtoehdoksi herätä aamulla aikaiseen kuin mahdollisesti menettää yöunet liian myöhään illalla liikkumisen takia. Ja muutenkin, onhan se nyt kiva lauantai-iltana ottaa vain rennosti.
Olin nyt luistimilla toista kertaa tällä kaudella. Siihen nähden luistin kulki ihan ok. Tosin edelleen ennen joulua alkaneen flunssan peruina meinasi yskittää aina, kun oli luistellut kulmassa.
Minulla on ikuisuusongelmana se, etten löydä sopivaa peesiä. Pitäisi olla joku säännöllinen treenikaveri, jotta voisi olla varma peesistä. Tällä(kin) kertaa luistelin lähinnä itsekseen. Tarjolla olleet peesit luistelivat joko liian lujaa tai liian hitaasti. Kertaalleen menin nopeamman porukan peesiin ja pysyin siinä pari kierrosta, kunnes totesin, että tällä luistelumäärällä tasapaino ei ole siinä kuosissa, että uskaltaisin sinnitellä sen enempää peläten samalla kaatumista. Tarvitaan siis lisää treeniä. Toivottavasti siihen on kevätkaudella paremmat mahdollisuudet. Syksyllä jää tuli kovin myöhään (taisi olla 23.11.) ja sen jälkeen olin parina viikkona ulkomaan työmatkalla ja sen jälkeen kipeänä... Ja noh, myönnettäköön, että olen kyllä myös jonkin verran nirso sään suhteen. Ei huvita mennä luistelemaan -15 asteeseen tai kylmempään saati vesi- tai räntäsateeseen. Joten ajan lisäksi toivon hyviä säitä. :)
Olin nyt luistimilla toista kertaa tällä kaudella. Siihen nähden luistin kulki ihan ok. Tosin edelleen ennen joulua alkaneen flunssan peruina meinasi yskittää aina, kun oli luistellut kulmassa.
Minulla on ikuisuusongelmana se, etten löydä sopivaa peesiä. Pitäisi olla joku säännöllinen treenikaveri, jotta voisi olla varma peesistä. Tällä(kin) kertaa luistelin lähinnä itsekseen. Tarjolla olleet peesit luistelivat joko liian lujaa tai liian hitaasti. Kertaalleen menin nopeamman porukan peesiin ja pysyin siinä pari kierrosta, kunnes totesin, että tällä luistelumäärällä tasapaino ei ole siinä kuosissa, että uskaltaisin sinnitellä sen enempää peläten samalla kaatumista. Tarvitaan siis lisää treeniä. Toivottavasti siihen on kevätkaudella paremmat mahdollisuudet. Syksyllä jää tuli kovin myöhään (taisi olla 23.11.) ja sen jälkeen olin parina viikkona ulkomaan työmatkalla ja sen jälkeen kipeänä... Ja noh, myönnettäköön, että olen kyllä myös jonkin verran nirso sään suhteen. Ei huvita mennä luistelemaan -15 asteeseen tai kylmempään saati vesi- tai räntäsateeseen. Joten ajan lisäksi toivon hyviä säitä. :)
maanantaina, elokuuta 13, 2012
Hidas oppimaan vai vain taipumus rääkätä itseään?
Olen monien asioiden suhteen kohtuullisen nopea oppimaan. Mutta liikuntasuoritusten osalta ilmeisesti en. Tästä todisteena olen nyt kaksi viikkoa toistanut liikuntasuorituksia, jotka todistetusti vievät mehut. Toisaalta sittenpä tietää tehneensä jotain.
Ensinnäkin, hain pyöräni vanhalta asunnolta pari viikkoa sitten ja poljin kesän ensimmäiset kilometrit - kaikki viisi. Seuraavana päivänä sain päähäni pyöräillä suunnistamaan. Matkaa suunnistuspaikalle oli 10 kilometriä. "Eihän se oo pahakaan ja ennenkin olen pyöräillyt suunnistamaan". No, silloin ennen pohjalla oli vähän enemmän pyöräilykilometreja, kun lähdin pyörällä suunnistamaan. Kun pääsin Espoorasti-paikalle, en ollut lopen uupunut. Silti metsässä meno tuntui sumussa harhailulta. Luovutin yrittämisen jo aika alkuvaiheessa ja pysähtelin syömään mustikkaa. Oli niin kova janokin. Ehkä nestetankkaus oli epäonnistunut. Vietin metsässä reilun tunnin 3,5 kilometerin radalla. Ja sitten oli vielä poljettava kotiin. Olin melkoisen puhki päästyäni perille.
Tästä yhtään viisastumatta toistin tempun viime viikolla eli viikko ensimmäisen yrityksen jälkeen. Myönnettäköön, että tällä kertaa pyöräilymatka oli huomattavasti lyhyempi - vain 3,5 kilometria suuntaansa. Olin kuitenkin varmuuden vuoksi ajatellut ottaa C-radan (3-4 km), mutta koska C-radan kartat olivat loppu, otinkin B-radan, eli noin 5 km radan. Edellisen päivän jumpasta kipeytyneillä jaloilla taivalsin reitin läpi noin 1,5 tunnissa (mustikoille piti nytkin tehdä makutesti) ja poljin vielä kotiin. Tällä kertaa kokemus ei tuntunut yhtä uuvuttavalta kuin viikkoa aikaisempi. Ehkä tähän voisi tottua? Ajattelin vilkaista, kuinka pitkä pyöräilymatka olisi huomiseen Firmaliigaan... todennäköisesti olen tällä kertaa kuitenkin porvari ja ajan autolla paikalle ja takaisin.
Toinen liikuntasuoritus, josta en ottanut oppia oli SatsEnergy-tunti, jolla kävin viikko sitten maanantaina ensimmäistä kertaa ja tänään samalla tunnilla uudestaan. Tunti oli hämäävä. Aluksi tuntui, ettei siitä saa mitään irti. Suunnilleen puolivälissä kuitenkin tehtiin askelkyykkyhyppyjä ja muita jalkalihasliikkeitä, joita tein vähintään luistelukulmaan asti. Sen jälkeen en saanut koko lopputunnin aikana sykettä tasaantumaan ja olin aivan kuollut. Ja seuraavat kaksi, kolme päivää lihakset ympäri kroppaa olivat kipeät. Viikossa ehtii palautua ja niinpä menin tänään ko. tunnille uudestaan. Ohjaaja sanoi johonkin väliin: "tää on sun palautus, tehdään vähän jalkojen lihaskuntoa". Niinpä niin. Lähes sama kaava toistui kuin viime viikolla, tosin paikoitellen osasin vähän säästellä paukkuja enkä ajanut itseäni ihan yhtä puhki kuin viikko sitten. Nähtäväksi jää, kuinka kipeät lihakset minulla on huomenna...
Ensinnäkin, hain pyöräni vanhalta asunnolta pari viikkoa sitten ja poljin kesän ensimmäiset kilometrit - kaikki viisi. Seuraavana päivänä sain päähäni pyöräillä suunnistamaan. Matkaa suunnistuspaikalle oli 10 kilometriä. "Eihän se oo pahakaan ja ennenkin olen pyöräillyt suunnistamaan". No, silloin ennen pohjalla oli vähän enemmän pyöräilykilometreja, kun lähdin pyörällä suunnistamaan. Kun pääsin Espoorasti-paikalle, en ollut lopen uupunut. Silti metsässä meno tuntui sumussa harhailulta. Luovutin yrittämisen jo aika alkuvaiheessa ja pysähtelin syömään mustikkaa. Oli niin kova janokin. Ehkä nestetankkaus oli epäonnistunut. Vietin metsässä reilun tunnin 3,5 kilometerin radalla. Ja sitten oli vielä poljettava kotiin. Olin melkoisen puhki päästyäni perille.
Tästä yhtään viisastumatta toistin tempun viime viikolla eli viikko ensimmäisen yrityksen jälkeen. Myönnettäköön, että tällä kertaa pyöräilymatka oli huomattavasti lyhyempi - vain 3,5 kilometria suuntaansa. Olin kuitenkin varmuuden vuoksi ajatellut ottaa C-radan (3-4 km), mutta koska C-radan kartat olivat loppu, otinkin B-radan, eli noin 5 km radan. Edellisen päivän jumpasta kipeytyneillä jaloilla taivalsin reitin läpi noin 1,5 tunnissa (mustikoille piti nytkin tehdä makutesti) ja poljin vielä kotiin. Tällä kertaa kokemus ei tuntunut yhtä uuvuttavalta kuin viikkoa aikaisempi. Ehkä tähän voisi tottua? Ajattelin vilkaista, kuinka pitkä pyöräilymatka olisi huomiseen Firmaliigaan... todennäköisesti olen tällä kertaa kuitenkin porvari ja ajan autolla paikalle ja takaisin.
Toinen liikuntasuoritus, josta en ottanut oppia oli SatsEnergy-tunti, jolla kävin viikko sitten maanantaina ensimmäistä kertaa ja tänään samalla tunnilla uudestaan. Tunti oli hämäävä. Aluksi tuntui, ettei siitä saa mitään irti. Suunnilleen puolivälissä kuitenkin tehtiin askelkyykkyhyppyjä ja muita jalkalihasliikkeitä, joita tein vähintään luistelukulmaan asti. Sen jälkeen en saanut koko lopputunnin aikana sykettä tasaantumaan ja olin aivan kuollut. Ja seuraavat kaksi, kolme päivää lihakset ympäri kroppaa olivat kipeät. Viikossa ehtii palautua ja niinpä menin tänään ko. tunnille uudestaan. Ohjaaja sanoi johonkin väliin: "tää on sun palautus, tehdään vähän jalkojen lihaskuntoa". Niinpä niin. Lähes sama kaava toistui kuin viime viikolla, tosin paikoitellen osasin vähän säästellä paukkuja enkä ajanut itseäni ihan yhtä puhki kuin viikko sitten. Nähtäväksi jää, kuinka kipeät lihakset minulla on huomenna...
maanantaina, toukokuuta 28, 2012
Kilpailuvietistä
Kävipä niin, että helatorstaiaamuna kurkkuni oli kipeä. Se ei estänyt minua lähtemästä Prisma-rasteille kauden ensimmäiseen suunnistukseen. Kieltämättä siinä vaiheessa, kun pidin kaatosadetta autossa kuravellisellä pellolla ennen kilpailua, ehdin miettiä, onkohan tässä nyt mitään järkeä. Sairastun vielä oikein kunnolla. Sade taukosi, mutta alkoi suoritukseni aikana uudestaan. Tulin metsästä likomärkänä. Vaihdoin vaatteet ja lähdin ajamaan autolla kohti kotia penkin lämmitys täysillä.
Seuraavat neljä päivää podin nuhaa, mutta kuumetta ei tullut. Viidentenä päivänä olin jo taas lähdössä metsään. Firmaliigan osakilpailuun. Tällä kertaa päivä oli aurinkoinen ja maasto lenkkipolkujen pilkkoma. Olin etukäteen miettinyt, uskallanko lainkaan lähteä suunnistamaan. Olinhan vielä nuhainen, vaikka jo paranemaan päin.
- Jos mä vaan lähinnä kävelen...
- Sinäkö pystyisit kävelemään? Ei, korkeintaan sitten, kun olet juossut ensin itsesi läkähdyksiin, arveli mieheni.
Aivan täysin mieheni arvioi ei pitänyt paikkansa, mutta myönnetään, kyllä sitä tuli ihan sillai kevyesti hölkättyä niitä rastivälejä, joilla pääsi kuntopolkua pitkin. Kuka nyt raaskisi kävellä, kun on selkeä baana rastilta toiselle? En minä ainakaan.
Taudin uhmaamisesta ei tullut jälkiseuraamuksia, vaan paraneminen on edennyt hyvin.
Sunnuntaina olin mukana Naisten kympillä. Sovimme kollegan kanssa, että menemme hölkkääjien lähtöön. Oli tarkoitus juostahölköttää sellaista vauhtia, että pystyy vaihtamaan kuulumisia matkan aikana. Mutta kyllä sentään otti päähän, että hölkkääjien lähdössä oli porukkaa, joka käveli ensimmäisen 200 metrin jälkeen. Ja noh, vielä enemmän harmitti, kun reitin lopussa oli kapeampaa väylää ja useammat olivat jo uuvahtaneet niin, että kävelivät. Joutui itsekin hissuttelemaan.
- Kyllä huomaa, että olet suunnistanut, kun pistelet tuolta nokkosien läpi muiden ohi, totesi kollegani, kun olin jälleen kerran koukkinut edellä menevien ohi.
- Ei siinä ollut nokkosia, virnuilin.
Loppumatkasta kiihdytin vauhtia ja tulin hyvävoimaisena maaliin. Ehkä ensi kerralla voisi mennä siihen juoksijoiden lähtöön hännille. Josko siinä sitten saisi hölkätä koko matkan ilman, että pitää väistellä kävelijöitä. Toisaalta hölkkääjien lähdössä lähteminen todennäköisesti mahdollisti sen, että kilpailuviettini pysyi jotenkuten hallinnassa koko matkan enkä aloittanut loppukiriä kuin vajaa kilometri ennen maalia. Pystyttiin oikeasti vaihtamaan kollegan kanssa kuulumiset. :)
Seuraavat neljä päivää podin nuhaa, mutta kuumetta ei tullut. Viidentenä päivänä olin jo taas lähdössä metsään. Firmaliigan osakilpailuun. Tällä kertaa päivä oli aurinkoinen ja maasto lenkkipolkujen pilkkoma. Olin etukäteen miettinyt, uskallanko lainkaan lähteä suunnistamaan. Olinhan vielä nuhainen, vaikka jo paranemaan päin.
- Jos mä vaan lähinnä kävelen...
- Sinäkö pystyisit kävelemään? Ei, korkeintaan sitten, kun olet juossut ensin itsesi läkähdyksiin, arveli mieheni.
Aivan täysin mieheni arvioi ei pitänyt paikkansa, mutta myönnetään, kyllä sitä tuli ihan sillai kevyesti hölkättyä niitä rastivälejä, joilla pääsi kuntopolkua pitkin. Kuka nyt raaskisi kävellä, kun on selkeä baana rastilta toiselle? En minä ainakaan.
Taudin uhmaamisesta ei tullut jälkiseuraamuksia, vaan paraneminen on edennyt hyvin.
Sunnuntaina olin mukana Naisten kympillä. Sovimme kollegan kanssa, että menemme hölkkääjien lähtöön. Oli tarkoitus juostahölköttää sellaista vauhtia, että pystyy vaihtamaan kuulumisia matkan aikana. Mutta kyllä sentään otti päähän, että hölkkääjien lähdössä oli porukkaa, joka käveli ensimmäisen 200 metrin jälkeen. Ja noh, vielä enemmän harmitti, kun reitin lopussa oli kapeampaa väylää ja useammat olivat jo uuvahtaneet niin, että kävelivät. Joutui itsekin hissuttelemaan.
- Kyllä huomaa, että olet suunnistanut, kun pistelet tuolta nokkosien läpi muiden ohi, totesi kollegani, kun olin jälleen kerran koukkinut edellä menevien ohi.
- Ei siinä ollut nokkosia, virnuilin.
Loppumatkasta kiihdytin vauhtia ja tulin hyvävoimaisena maaliin. Ehkä ensi kerralla voisi mennä siihen juoksijoiden lähtöön hännille. Josko siinä sitten saisi hölkätä koko matkan ilman, että pitää väistellä kävelijöitä. Toisaalta hölkkääjien lähdössä lähteminen todennäköisesti mahdollisti sen, että kilpailuviettini pysyi jotenkuten hallinnassa koko matkan enkä aloittanut loppukiriä kuin vajaa kilometri ennen maalia. Pystyttiin oikeasti vaihtamaan kollegan kanssa kuulumiset. :)
sunnuntaina, marraskuuta 06, 2011
Liikuntavajausta
Viimeiset viikot ovat menneet säästöliekillä, mitä liikuntaan tulee. On ollut muuttopuuhia, pitkiä työpäiviä ja musiikkijuttuja. Olen ehtinyt salille tai lenkille vain kerran, korkeintaan kaksi viikossa. Viikon liikuntamäärät ovat siis pudonneet tosi pieniksi. Kun samassa syssyssä sitten on työkiireitä ja huonosti nukkumista, ei olo ole kovin häävi. Saan niin paljon energiaa liikunnasta, että sitä pitäisi ehtiä tekemään enemmän.
Oulunkylään oli lupailtu jäätä 7.11. alkaen. Toiveikkaana ajattelin, että pääsisin tiistaina luistelemaan. Luistelu on ennenkin tuonut valoa synkkään syksyyn. Mutta mitä vielä! Kaupungin sivuilla sanotaan:
Lämpimän sään vuoksi tekojäärataa ei pystytä avaamaan 7.11.2011. Kentän jäädytystyöt aloitetaan sääolosuhteiden salliessa.
Ei siis edes mitään aika-arviota, milloin jäädyttäminen alkaa. Synkkää, kovin synkkää.
Oulunkylään oli lupailtu jäätä 7.11. alkaen. Toiveikkaana ajattelin, että pääsisin tiistaina luistelemaan. Luistelu on ennenkin tuonut valoa synkkään syksyyn. Mutta mitä vielä! Kaupungin sivuilla sanotaan:
Lämpimän sään vuoksi tekojäärataa ei pystytä avaamaan 7.11.2011. Kentän jäädytystyöt aloitetaan sääolosuhteiden salliessa.
Ei siis edes mitään aika-arviota, milloin jäädyttäminen alkaa. Synkkää, kovin synkkää.
tiistaina, kesäkuuta 07, 2011
Paasto oli vähällä venähtää
Kävin tänään laboratoriossa antamassa verinäytteen työhöntulotarkastusta varten. Näytteenantoa ennen piti paastota 12 tuntia. Käytänössä paastoaika alkoi siis eilen kello 20. Oli hilkulla, ettei paasto venynyt kohdallani yli 16 tuntiin.
Kävipä nimittäin niin, että suunnistuksen seuraottelussa minut oli siirretty ensimmäisestä lähtöaallosta viimeiseen eli lähtöaikani oli 20 minuuttia alkuperäistä tietoa myöhemmin. Pääsin metsään kello 18.20. Suunnistus sujui takkuisesti. Varmaankin väsymyksellä oli osuutta asiaan. Viivyin metsässä hieman reilut 1,5 tuntia. Olin siis maalissa muutamaa minuuttia ennen kello 20.
Tietenkään minulla ei ollut mitään järkeviä eväitä mukanani. Vetäisin pienen proteiinipatukan ja lasten hedelmäsosepurkin ja litran vettä. Siinä oli iltapalani.
Illalla kotona oli kamala nälkä. Tilannetta ei parantanut se, että joku laittoi ruokaa jossain naapurissa ja tuoksut leijuivat asuntooni.
Aamulla oli tokkurainen ja vetämätön olo. Laboratoriossa näytteen ottanut hoitaja joutui lätkimään käsivarttani, että sai suonen näkyviin. Kuulemma paastosta johtuvaa tuommoinen.
Tokkuraisuus ja väsymys ei ole päivän aikana kadonnut, vaikka olen syönyt normaalisti näytteenoton jälkeen. Toivottavasti huomenna on jo parempi olo.
Kävipä nimittäin niin, että suunnistuksen seuraottelussa minut oli siirretty ensimmäisestä lähtöaallosta viimeiseen eli lähtöaikani oli 20 minuuttia alkuperäistä tietoa myöhemmin. Pääsin metsään kello 18.20. Suunnistus sujui takkuisesti. Varmaankin väsymyksellä oli osuutta asiaan. Viivyin metsässä hieman reilut 1,5 tuntia. Olin siis maalissa muutamaa minuuttia ennen kello 20.
Tietenkään minulla ei ollut mitään järkeviä eväitä mukanani. Vetäisin pienen proteiinipatukan ja lasten hedelmäsosepurkin ja litran vettä. Siinä oli iltapalani.
Illalla kotona oli kamala nälkä. Tilannetta ei parantanut se, että joku laittoi ruokaa jossain naapurissa ja tuoksut leijuivat asuntooni.
Aamulla oli tokkurainen ja vetämätön olo. Laboratoriossa näytteen ottanut hoitaja joutui lätkimään käsivarttani, että sai suonen näkyviin. Kuulemma paastosta johtuvaa tuommoinen.
Tokkuraisuus ja väsymys ei ole päivän aikana kadonnut, vaikka olen syönyt normaalisti näytteenoton jälkeen. Toivottavasti huomenna on jo parempi olo.
tiistaina, toukokuuta 24, 2011
Tankkaamisesta
Kahtena peräkkäisenä tiistaina olen suunnistaessa kärsinyt pistoksesta. Epäilen, että juon liian paljon liian nopeasti ennen suoritusta. Olen yrittänyt jättää väliä juomisen ja suorituksen välillä vähintään puolituntia. Toki hieman ennen lähtöä olen vielä hörpännyt vähän nestettä. Pitänee ensi kerralla yrittää vain juoda riittävästi päivän aika pikku hiljaa... josko sillä välttyisi pistokselta.
Viime viikolla piti yrittää pitää vauhtia pistoksesta huolimatta, kun kyseessä oli AM-sprinttikisa. Tänään iltarasteilla kävelin aina, kun pistos kävi ylivoimaiseksi. Olisi niin tehnyt mieli juosta selkeillä pätkillä enemmän. Toki juokseminen ei tuntunut muutenkaan täysin kevyeltä eli en tiedä, kuinka paljon enemmän olisin lopulta jaksanut. Luulen, että juokseminen tuntui hivenen raskaalta osittain lauantaisen verenluovutuksen vuoksi. Olikin ilmeisesti korkea aika laimentaa verta, kun hemoglobiini oli jälleen lukemissa 159.
Viime viikolla piti yrittää pitää vauhtia pistoksesta huolimatta, kun kyseessä oli AM-sprinttikisa. Tänään iltarasteilla kävelin aina, kun pistos kävi ylivoimaiseksi. Olisi niin tehnyt mieli juosta selkeillä pätkillä enemmän. Toki juokseminen ei tuntunut muutenkaan täysin kevyeltä eli en tiedä, kuinka paljon enemmän olisin lopulta jaksanut. Luulen, että juokseminen tuntui hivenen raskaalta osittain lauantaisen verenluovutuksen vuoksi. Olikin ilmeisesti korkea aika laimentaa verta, kun hemoglobiini oli jälleen lukemissa 159.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)