Korttelirastien ratamestarointia

Järjestin viime viikon tiistaina seurani korttelirastitreenit kotikulmillani. Tai ei voi sanoa, että pelkästään tiistaina, koska valmisteluineen tuohon kului aikaa useampana päivänä.

Aloitin suunnittelun ennen joulua. Silloin ei tietysti tiennyt, onko loppiaisen jälkeen lunta maassa vai ei, mutta koska joka tapauksessa tein suunnittelutyötä lastenvaunuja työnnellen, rastit sijoittuivat kulkuväylien varteen tai välittömään läheisyyteen. Tuli kuitenkin myös testailtua vaunujen maastokelpoisuutta peltotiellä ja juurakkoisella metsäpolulla pimeässä ilman kunnon lamppua...

Suunnittelupäivinä oli mukava sää, joten mikäpä siinä oli kierrellessä Järvenperää ja Pihlajarinnettä tuntikaupalla.

Kun maastosta oli löydetty sopivat rastipisteet eli sellaiset, joiden osalta a) kartta (vm. 2006) oli oikein b) jonne pystyi kuvittelevansa kiinnittämään rastin virkaa toimittavan paperilapun teippaamalla, piti suunnitella sopivanpituiset radat. Sen jälkeen piirtelin radat Inkscapella PDF-tiedoston päälle, laadin rastimääritteet ja rastilaput.

Kaikki taustatyö oli valmista tiistaihin mennessä. Se, mitä en ollut ottanut huomioon muutoin kuin ostamalla muovitaskut rasteille, oli se, että voi sataa vettä. Ja sitähän satoi. Rastien kiinnittelylenkkiin kului aikaa reilut kaksi tuntia. Siitä osan aikaa satoi paljon vettä, ja koko ajan jonkin verran.

Illalla, kun oli harjoitusten aika, satoi vielä enemmän vettä. Kartat kastuivat jo ennen kuin olivat suunnistajilla. Onneksi olin suunnitellut maalin kotipihaamme, joten pääsin välillä lämmittelemään ja moikkamaan tytärtäni ja miestäni. Jännitti, ovatko rastit pysyneet sateessa paikoillaan ja rauhassa ohikulkijoilta. Olivat onneksi, ja maaliin tuli tunnin sisään ihan tyytyväisen oloisia suunnistajia.

Illalla uutisissa uutisankkuri sanoi meterologille:"Niin, sanoit, että huomenna on niin huono keli, ettei siitä viitsisi edes puhua." Voi ei! ajattelin minä. Olin kirjoittanut rastilappuihin, että ne poistetaan 8.1. ihan siltä varalta, että jos joku ihmettelee lappusia ja miettii, mitä ne ovat ja milloin häipyvät. Oli siis joka tapauksessa lähettävä keräämään rastit keskiviikkona.

Onneksi meteorologi oli väärässä. Keskiviikkona oli tiistaita parempi keli. Kostea kyllä, muttei sateinen ainakaan niinä kahtena tuntina, jotka käytin rastien keräilyyn.

Olihan tuossa puuhaa, mutta tulipahan lenkkeiltyä oikein kunnolla. :) Ja mukavaa, että elämäni ensimmäinen ratamestarointikin onnistui ihan hyvin. Mutta alkuviikon kokemuksista oppineena siirsin perjantaille kaverin kanssa suunnitellun vaunulenkin seuraavalle viikolle, kun torstain sääkartta näytti perjantaiksi koko Etelä-Suomen peittävää räntäsadepilveä...

Hiihtämässä!

Päästiin kuin päästiinkin hiihtämään eilen! Espoon sivuilla latujen kunto arvioitiin hyväksi Oittaalla. Noh, tiedä sitten, mikä on hyvän määritelmä. Kovin oli muhjuista ja rikkinäistä latua.

Ladun laadun lisäksi haastetta tuotti voitelu. Tervapito ei pitänyt ollenkaan, joten lisäsimme pohjiin liisteriä. No, sitten tökki. Tökkimisen vuoksi alamäet hirvittivät. Selviän kyllä rikkinäisen ladun kanssa, mutta jos olisi kesken laskun tökännyt, olisi saattanut mennä rähmälleen. Onneksi pelkoni oli turha ja pysyin pystyssä koko lenkin.

Kelin tuomat haasteet pitivät huolen, että 4,1 kilometrin lenkki oli tällä kertaa tarpeeksi. Ja jäi varmaan viimeiseksi kerraksi tänä talvena.

Normaali olotilassa olisin varmaan hiihtänyt luistelutyylillä, mutta totesin luisteluhiihdon hieman epämiellyttäväksi tämän kasvavan vatsan kanssa jo kuukausia sitten. Luistellen baana olisi ollut vielä ihan tyydyttävä.

Ristiin rastiin Romaniaa

Tänä kesänä viimein toteutui matka kälyni kotimaahan Romaniaan. Se oli suunnitteilla jo vuosi sitten, mutta sitten päätimme Samulin kanssa järjestää sellaiset isommat juhlat ja matkasuunnitelma siirtyi. Meitä oli matkassa 6: veljeni ja vaimonsa, minun vanhempani ja me Samulin kanssa. Tämä on kertomus matkasta niin kuin reilu viikko matkan päättymisen jälkeen sen muistan. Päällimmäisenä muistuu mieleen Karpaatit, kuuden tunnin lounas, sadan kilometrin tietyömaa ja yliannos Euphoriaa...

ti 10.-ke 11.7.
Matkasimme Bukarestiin tiistain aikana. Meillä oli hieman epäoptimaaliset lennot (pitkä vaihto Münchenissä), joten matkaan hurahti leijonan osa päivästä. Perillä meitä oltiin vastassa. Kun astuimme ulos lentoasemalta liki 40-asteinen ilmamassa puski vastaan kuin kuivaan saunaan olisi astunut. Meille kerrottiin, että lämpöä olisi 44, mutta todellisempi lukema lieni 38. Lämpimämpää oli kuin missään, missä olen aiemmin ollut.

Ajomatka keskustaan oli vauhdikas. Sen aikana taisin kuulla radiosta Loreenin Euphorian ensimmäistä kertaa. Ajattelin, että onpa kiva, että se soi täälläkin. En tiennyt, että jatkossa kuulen sen autoradiosta useita kertoja päivässä.

Kun saavuimme hotelliin, josta olimme varanneet yöpaikan, meille kerrottiin, että toisessa huoneista ei ilmastointi toimi. Niinpä saimme upgraden toiseen hotelliin, joka oli neljän tähden hotelli, alkuperäisen kolmen tähden hotellin sijaan. Sehän meille sopi.

Söimme illallista ravintolassa ja sen päätteeksi veljeni ja vaimonsa saapuivat paikalle. Olivat päässeet perille autoillen Suomesta Romaniaan.

Keskiviikon yhtenä kohokohtana piti oleman tutustuminen parlamenttitaloon, jonka on aikoinaan rakennuttanut Nicolae Ceaușescu. Kävelimme tukalan kuumassa säässä rakennuksen toiseen päähän, josta piti pääsemän sisään. Rakennuksen koosta kertoo jotain se, että siellä on kuulemma jalkapallokentän kokoisia saleja... joten talon ohikäveleminen ei ole ihan pieni juttu, varsinaan siinä helteessä. Vartija kertoi, että sisäänkäynti olikin toisesta päästä rakennusta. Ei auttanut muu kuin kävellä takaisin - vain toteamaan, että talo olikin kokonaan kiinni eikä turisteilla ollut lainkaan sisäänpääsyä juuri näinä päivinä. Missään tätä ei ollut selkeästi kerrottu eikä tieto ollut näimmä kaikille vartijoillekaan kulkenut.

Parlamenttitalo näkyy bulevardin päässä:

Etanat olivat mieltyneet parlamenttitalon kiviaitaan:

Päivä jatkui lounaan merkeissä. Eikä minkä tahansa lounaan. Veljeni anoppi oli laittanut ruokaa kerrakseen veljeni syntymäpäivän kunniaksi. Lounas kesti kaikkine ruokalajeineen kuusi tuntia! Ja erittäin hyvää oli.


Päivän päätteeksi kävelimme Bukarestin vanhassa kaupungissa.

Muualla kaupungilla näkyi vanhaa ja vähän uudempaa (liekö sosialismin ajoilta) rakentamista sulassa sovussa:

to 12.7.

Torstaina palasimme lentokentälle, josta haimme vuokra-auton. Suuntasimme kohti Curtea de Argeșia. Kehätie, josta olimme kuulleet kaikenlaista pelottelua, ei ollutkaan niin pahasti ruuhkainen ja matka taittui mukavasti. Perillä ihailimme luostarin kirkkoa.

Yövyimme hieman pohjoisempana, josta näkyi jo vilahdus Karpaattien vuorista.

pe 13.7.

Perjantaina ajoimme vuorten yli Sibiuun ja sieltä Paltinișiin yöksi.

Matkalle mahtui patojärvi (ja oikea järvi Lacul Bâlea):

Serpentiiniteitä ja upeita vuorimaisemia:

Ja yksi Draculan linnan raunioksi väitetty kohde, jota ihailimme vain tien tasalta emmekä kiivenneet sen luo:

Lähellä yöpaikkaamme tiellä kävellyt lehmälauma hankaloitti matkan tekoa:

la 14.7. (huom: tällä kertaa 14. päivä ei ollut epäonnen päiväni)

Lauantaina tutuistuimme saksalaisvaikutteita saaneeseen Sibiuun:

Ja ajoimme Sighișoaraan, jossa tutustuimme vanhaan kaupunkiin:

Minä ajoin matkan Sibiusta Sighișoaraan. Harvoin puhisen autolla ajamisen jälkeen niin kiukusta. Koko sadan kilometrin matkalta tie oli täynnä tietyötä. Ilmeisesti Romaniassa korjataan teitä siten, että kaivetaan ensin koko korjattava tie auki ja valmistellaan levennystä kaivamalla kuoppa tien viereen, ja sitten vasta aloitetaan korjaaminen. Tiellä oli jatkuvasti joko liikennevaloin tai ihmisvoimin ohjattuja pätkiä, joissa oli vain yksi kaista käytössä. Lisäksi oli paljon pätkiä, josta oli asfalttikerroksia kaavittu pois, välillä hiekalle asti. Välillä suljettuja kaistanpätkiä piti väistellä ilman ohjausta. Erittäin rasittavaa ajamista, sanon minä.


Yövyimme Nadeșissa matkalle osuneessa majatalossa. Saavuimme tyhjään majataloon melko myöhään, mutta meidän jälkeemme saapuivat lopulta vielä belgialainen, puolalainen ja romanialainen perhe. Majatalon isäntä oli varsin puheliasta sorttia ja taikoi aamupalankin koko porukalle, vaikka ei varmaankaan ollut siihen alunperin varautunut.


su 15.7.

Sunnuntaina kävimme katsomassa terveysvaikutteista heliötermistä järveä Sovatassa ja suolakaivosta Praidissa. Suolakaivoksessa ei ollut opastettua kierrosta, vaan sen sijaan tarjolla oli lasten leikkipaikkoja, kioskeja, ravintola, kappeli ja infotauluja. Harvinaista kyllä infotaulut olivat romanian lisäksi englanniksi ja saksaksi. Turistit olivat kuitenkin pääasiassa romanialaisia kuten joka paikassa muutenkin. Alla kappelin risti.

Päivän ehdottomia kohokohtia olivat kuitenkin Lacul Roșu, jossa on kivettyneitä puita, ja sen lähellä sijaitseva kanjoni Cheile Bicazului, jossa autotie kulkee kallioiden puristuksessa.

Matkalla paikan päälle ei ollut tavatonta, että vuoristotien uloimmasta kaistasta puuttui romahtanut palanen:

 
Yöpaikka löytyi Bicazista.

ma 16.7.
Maanantaina jatkoimme matkaa Neamţin luostarin luo. Samalla seudulla oli paljon muitakin luostareita.

Kaikki nähty ei ollut matkalla kaunista. Reitillemme osui myös esimerkiksi ruma Bacaun kaupunki. Sielläkin oli toki kauniiksi kunnostettuja kirkkoja.

Ajoimme lähelle Slănic-Moldovaa yöksi.


ti 17.7.
Tiistaina vierailimme Slănic-Moldovassa, jossa oli paljon mineraalivesilähteitä. Tiettävästi eri lähteiden vesi auttaisi erilaisiin vaivoihin. Kuvaustekstit olivat vain romaniaksi, joten jäi hieman arvoitukseksi, mihin mikäkin vesi oli hyväksi, kun kaikkea ei viitsinyt kälyllä käännättää. Paikka on selvästi ollut jo pitkään kunnon turistikohde, mistä todisteena rapistunut Complex Turistic (ja lukuisat hotellit ja pensionaatit).

Paikka sijaitsi pikkutien päässä ja tie olisi jatkunut vielä pienempänä, joten päätimme kiertää hieman isommalle tielle. Isompia teitä lukuun ottamatta tämä oli tyypillinen näky (ja jos et arvaa, niin lasteja vetämässä ovat hevoset):

Seuraava suunniteltu kohde oli Sinaia. Emme kuitenkaan menneet suorinta tietä, vaan poikkesimme unkarilaisalueelle Băile Tuşnadiin syömään. Matkalla sinne keskellä peltoaukeaa radiosta alkoi yllättäen kuulua Yle Yksi:

Sieltä soi "Tän kylän ämmät" Matti Tuloiselan tulkitsemana... :D

Sinaiassa majoituimme hotelliin tarkoituksena yöpyä siellä kaksi yötä. Teimme iltakävelylenkin Peleşin linnan puistoon. Linnaan emme enää päässeet, koska se oli mennyt kiinni jo kello 17. Linna on ollut Romanian kuninkaallisten kesähuvila ennen Ceaușescun aikaa.

Minun osaltani tämä jäikin varsinaiseksi viimeiseksi tutustumiskohteeksi. Illalla alkoi nimittäin pahoinvointi...

ke 18.7.
Oksennellun ja ripuloidun yön jälkeen nousi yli 38 asteen kuume. Niinpä vietin päivän hotellihuoneen punkan pohjalla. Toiset kävivät katsomassa Draculan linnaa Branissa ja nousivat köysiradalla korkealle vuorelle. Onni onnettomuudessa, että sairastuin vasta siinä vaiheessa matkaa ja sellaiseen aikaan, jolloin oli tarkoituskin viipyä kaksi yötä samassa paikassa.

to 19.7.
Torstaina suuntasimme hyvissä ajoin kohti Bukarestia. Olimme varanneet aikaa, josko matkalla olisi ollut tietyö- tai ruuhkahidasteita. Matka taittui kuitenkin mukavan nopeaan ja olimme liiankin ajoissa perillä. Kuume oli laskenut ja pystyin jo vähän syömään jotain. Meillä oli jälleen pitkä vaihto, tällä kertaa Frankfurtissa. Jaksoin onneksi lähteä käymään Frankfurtin keskustassa, joten ei tarvinnut koko aikaa viettää lentokentällä. Kotona olimme seuraavan vuorokauden puolella.

***

Voit tutustua summittaiseen reittiimme alla olevan linkin kautta:

Reitti

Matka oli elämys: kauniita maisemia, hyvää ja halpaa ruokaa (6 henkeä saattoi syödä alle 50 eurolla siten, että osa söi useamman kuin yhden ruokalajin), halpaa majoitusta (pensionaattiyöpymiset maksoivat 70-130 leitä/2hh eli 15-29 euroa, hintaan kuului lakanoin varustettu huone, jossa oma kylpyhuone ja tv, useimmiten myös jääkaappi). 

Pakkasta

Palasin viikko sitten lauantaina Englannista työmatkalta. Lämpötilaeroa oli yli 20 astetta. Englannissa, kun lämmintä oli noin 10 astetta, Suomessa yli 10 astetta pakkasta. Ja siitähän se on vain kiristynyt.

Tänä viikonloppuna pidettiin nuorten SM-kilpailut Ogelissa. Kilpailujen ylituomari oli kaukaa viisas ja päätti lyhentää kisat yksipäiväisiksi jo viikolla. Samoin luisteltavia matkoja lyhennettiin. Onneksi niin. Olin lähdönvalmistelijana ja sain tuta kireän pakkassään. Kisojen alussa pakkasta oli 15, lopussa 19-20. Kilpailijoita oli ilmoittautunut mukaan satakunta, mutta poisjääntejä tuli paljon. Silti kisat kestivät 3,5 tuntia, joista olin jäällä noin 3 tuntia. Olin varustautunut villahousuin, toppahousuin, monin paidoin ja toppatakein... mutta kylmähän siellä silti ehti tulla paikoitellen. Taukoja oli vain yksi, jolloin juuri ja juuri ehti saada itsensä lämpöiseksi. Sitä seurasi noin tunnin ja 45 minuutin jäällä olo.

Mutta oli kyllä osa luistelijoistakin jäässä! Sääliksi kävi joitain lapsia, jotka värjöttelivät ennen luisteluaan ja luistelun jälkeen olivat kasvoiltaan valkoisen punervia. Osaa sää kangisti, mutta muutama teki ennätyksiään, mikä on tosi hienoa, kun jää ei kuitenkaan ole luistavin mahdollinen kireässä pakkassäässä.

Työmatkan "optimointia"

Ottaen huomioon eilen alkaneen lumisadekelin ja sen, että talvi yleensä yllättää autoilijoiden lisäksi VR:n, päätin tänään mennä töihin bussilla. Tämä oli aivan uusi kokemus minulle enkä ole näin jälkikäteen ollenkaan vakuuttunut, että bussin valinta joudutti matkantekoani juurikaan. Olin olevinani ajoissa Leppävaaran asemalla, mutta a) en ollut löytää oikeita laitureita (jotka muuten sijaitsivat keskenään täysin eri suunnilla) b) myöhästyin busseista, joihin olin tähdännyt, tai olin katsonut väärin tai väärää aikataulua.

No, oli miten oli, bussilla numero 5 pääsin riittävän lähelle työpaikkaani, mutta oletan, että junalla olisin ollut perillä samaan aikaan, koska Keran aseman suunnalta tuli vastaan iso lauma ihmisiä, kun kävelin bussipysäkiltä töihin.

Illalla sitten kaivelin autoni lumen peitosta päästäkseni Ogeliin. Viime talvena lahjaksi saamani, toistaiseksi toimettomana ollut, lumilapionikin pääsi vihdoin töihin, kun autolle piti hieman raivata tietä, että pääsi parkkipaikalta liikenteeseen...

Taivallusta tuiskussa

Palasimme tänään Orivedeltä pääkaupunkiseudulle. Matkaan varasimme hieman tavallista enemmän aikaa, koska luvastta oli lumisadetta. Emme kuitenkaan kuvitelleetkaan päätyvämme niin pahaan tuiskusäähän. Matka taittui moottoritielläkin noin 50 kilometrin tuntinopeudella ja kesti kaikkiaan melkein neljä tuntia, kun tavallisesti reilu kaksi tuntia riittää. Välillä näkyvyys oli olematon, tosin sanoen oli mahdotonta nähdä, missä tie kulki, kun tuuli nostatti pöllyävää lunta ilmaan. Onneksi en ollut itse ratissa...

Loppuviikosta on luvattu kuitenkin lämmintä. Näinköhän lumi jää lyhytaikaiseksi iloksi? Niin mielelläni haluaisin lumen jäävän pysyväksi. Vaikka näin lumipyrypäivänä ajokelin kurjuus ärsyttää, lumi on kuitenkin pääasiassa positiivinen juttu. Se tuo valoisuutta synkkään syksyyn ja talveen.

Epäonninen juoksulenkki

Töissä oli hieman raskas päivä henkisesti. Mutta eipä hätää: terapiaa oli tiedossa illalla. Jo etukäteen olin päättänyt käydä laulutunnilla (kuten melkein aina keskiviikkoisin) ja lenkillä.

Laulutunti tekikin hyvää ja hyvällä säkällä suojasin hengitysteitäni infektioilta ja nostin ainakin laulamisen ajaksi kehoni immuniteettitasoa sekä tunsin itseni myönteisemmäksi laulaessani. Yliopisto-lehdessä (Ollikainen, T.: Perityt sävelet, Yliopisto, Helsingin yliopiston tiedelehti, 24.10.2008, numero 10/2008, ss. 24-28) kerrotaan laulamisella olevan tällaisia vaikutuksia.

Lenkissä puolestaan meni niin moni asia pieleen, etten tiedä, oliko se terapiaa vai ärsyyntymistä lisäävää toimintaa.

(1) Ensinnäkin päädyin lenkille yksin, vaikka olin kaavaillut yhteislenkkiä 1-2 tutun kanssa. (2) Toisekseen tajusin Leppävaaran urheilupuistossa, että olin unohtanut vaivalla lataamani (latausaika 15 h) akut FRWD:stä. Ei siis datan talletusta. (3) Kuntorata oli pimeä. Harmittelin, että olin jättänyt otsalampun takin taskusta kotiin. (Lamppu oli ollut maanantaina mukana, kun juoksin Perkkaalla, jossa myöskin valot ovat pois päältä). Juoksin ainakin alkumatkan tavallista vauhdikkaammin, kun pimeys ei houkuttanut. Toisaalta tunnen kuntoradan jo kuin omat taskuni, ettei pieni pimeys nii-in paljon haitannut. (4) Alkoi sataa kaatamalla ja kastuin läpimäräksi. Kastumisesta ja pimeydestä johtuen lenkki jäi aiottua lyhyemmäksi. Eilen lenkki jäi kokonaan väliin sään takia. Tämä ei saanut kokonaan toistua.

No, olipahan hetken muuta ajateltavaa kuin työasiat ja sai raitista ilmaa. Mitään muuta erityisen hyvää lenkissä ei ollut.

Ogelin nurmikon salaisuus

Helmikuussa ihmettelin nurmikon viherrystä Ogelin urheilukentällä. Tänään pääsin tutustumaan nurmikkoon lähietäisyydeltä ja selvisi, että se onkin vaihdettu tekonurmeksi. Ei siis ihme, että talvellakin vihersi.

Kelistä sittenkin siis?

Kehuin viime kirjoituksessani, että menin luistelemaan, kelistä viis. Mutta sunnuntaina iski sokerius: aamulla satoi räntää, messusta lähtiessä tihuutti, joten päätin olla menemättä luistelemaan. Siinä viiden aikaan hieman kyllä jo harmitti, kun sitten ei enää taivaalta tullutkaan mitään nestemäistä, kun kävimme kävelyllä.

Saa nähdä, miten käy tänään. Koko päivän on ollut hieno auringonpaiste, mutta kun kävelin asemalta kotiin, alkoi sataa vettä. Tarkoituksena on kuitenkin tällä kertaa noudattaa edellisen kirjoituksen esimerkkiä ja olla katselematta liiemmälti ulos ennen kuin lähden. Ehkä siten saan itseni raahatuksi Ogeliin asti.

Jalka pitää vielä teipata. Voisin kokeilla myös jälleen mp3-soitinta peesin korvikkeena. Soitin sisältää tällä hetkellä myös Maroon5:n uusimman levyn tuotoksia, kun ostin levyn Tampere-kaipuuseeni (NOT... biisit vain tuovat mieleen ensimmäisiä ajeluja Sylvesterillä ja edellisen työpaikan kahvilan pujopartaisen myyjän, joka naputteli tahtia pöytään kassan takana, kun Makes me wonder soi radiossa).

On kyllä kumma talvi

Lähdin luistelemaan, kelistä viis. Nyt kun kerran pystyn jotenkuten luistelemaan, en katso ulos, kun lähden. Hieman alkoi harmittaa, kun ajelin Ogeliin ja vettä tihuutti tuulilasiin. Viikko sitten oli seitsemän astetta pakkasta ja hyytävä tuuli, nyt pari astetta lämmintä ja kohtuullinen tuuli ja välillä rännäntaipaista sadetta.

**

Kun noin kuukausi sitten tein ensimmäisen (epäonnistuneen) luisteluyrityksen, hölkkätä töpötin alkulenkkiä metsän puolella kuntoradalla ja mietin, että onpa kumma, ettei ole aiemmin tullut verryteltyä kuntoradalla. Yleensä on juostu asfalttia pitkin kenttää ympäri. Sitten tajusin, että syy siihen on toki se, ettei ole lunta eikä siten myöskään latuja.

**

Ogelin urheilukentällä on joka kerta ollut jalkapallon pelaajia, kun olen siellä käynyt. Nurmikko vihertää, mutta ainakin tänään juoksurata oli valkoinen. Mahtaa olla aika kurjaa pelata räntäsateessa tai seitsemän asteen pakkasessa kello kahdeksan jälkeen illalla hyytävässä tuulessa. Mutta siihen kai tämä Suomen talvi on menossa, että jalkapalloa voi pelata ulkona ympäri vuoden.

**

Curlaajat pakenevat tuulelta ja sateelta hallinsa suojiin. Samoin jääkiekkoilijat. Vain pikaluistelijat ja retkiluistelijat ovat taivasalla, sään armoilla.

Milloin tulee oikea talvi?

**

Ilmeisesti Seinäjoella on oikeampi talvi, kun Pekka Koskela oli siellä tänään pistellyt SE-ajan 1000 metrillä.