Viikko sitten tiistaina olin palaamassa Espoorasteilta kotiin Kehä 3:a pitkin, kun olin näkevinäni välähdyksen kameratolpan kohdalla. Kuvittelin, että kuva otettiin viereisellä kaistalla minua lujempaa ajaneesta autosta, mutta totuus paljastui torstaina, kun sain sähköpostiini ilmoituksen:
Olet saanut postia Netpostiin. Lähettäjä: HELSINGIN POLIISILAITOS / LIIKENNETURVALLISUUSKESKUS.
Kuumotti sen verran, että piti kirjautua kännykällä heti Netpostiin tarkistamaan, sainko siis sakot. Huokaisin helpotuksesta, kun kirjeessä kerrottiin, että olin saanut kirjallisen huomautuksen lievästä ylinopeudesta (4 km/h).
Pitääpi tästä viisastuneena tarkkailla tarkemmin, mihin nopeuteen vakionopeudensäätimensä säätää. Auton mittari näyttää liikaa, joten pitänee tarkistella GPS:stä, ettei nopeus ylitä sallittua nopeutta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste autoilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste autoilu. Näytä kaikki tekstit
keskiviikkona, elokuuta 30, 2017
keskiviikkona, heinäkuuta 02, 2014
Ajotietokoneen "kalibrointia"
Minua on harmittanut, että autoni ajotietokone ilmoittaa polttoaineen riittävyyden räikeästi pieleen. Sen jälkeen, kun polttoaineen merkkivalo on aikansa palanut, ajotietokoneen mukaan "Fuel range" on 0 km. Jos tässä vaiheessa ajaa tankille, bensaa mahtuu 55 litran tankkiin noin 44 litraa. Päätin siis testata, kuinka pitkälle autolla oikeasti pääsee vielä sen jälkeen, kun ajotietokoneen mukaan ei enää metriäkään. Ehkäpä ajotietokonekin siitä jotain oppisi ts. kalibroituisi.
Testaus ajoittui toukokuun loppupuolelle. Ajelin pieni bensakanisteri takakontissa monta päivää ennen kuin bensa viimein loppui. Pääsin noin 100 kilometria pidemmälle kuin ajotietokone luuli. Tietysti bensan loppumisen hetkellä ulkona vihmoi vettä, ja pikkuneiti matkusti takapenkillä, tosin unessa onneksi. Olin Kehä 3:n varressa. Ohjasin erään liittymän keskialueelle, kun huomasin auton alkavan hyytyä. Jos olisin ollut fiksumpi, olisin yrittänyt päästä pienen matkan päässä olleelle bussipysäkille asti. Ei olisi tarvinnut pelätä perästä tulevia autoja niin paljon.
Olin melko hermostunut, mistä johtuen en ollut onnistua kaatoletkun kiinnittämisessä bensakanisteriin. Se ei mennyt jengoilleen, joten bensaa valui maahan. Kokeilin myös suppiloa, mutta siitäkään ei oikein ollut apua. Lopulta vetäisin syvään henkeä ja päätin rauhoittua. Johan homma onnistui, ja sain auton tankkiin sen verran bensaa, että pääsin ajamaan parin kilometrin päähän tankkaamaan auton.
Vielä ei ole selvillä, kalibroituiko ajotietokone yhtään. Tankkasin viimeksi heti kohta bensavalon syttymisen jälkeen ja silloin bensaa mahtui tankkiin noin 38 litraa.
Testaus ajoittui toukokuun loppupuolelle. Ajelin pieni bensakanisteri takakontissa monta päivää ennen kuin bensa viimein loppui. Pääsin noin 100 kilometria pidemmälle kuin ajotietokone luuli. Tietysti bensan loppumisen hetkellä ulkona vihmoi vettä, ja pikkuneiti matkusti takapenkillä, tosin unessa onneksi. Olin Kehä 3:n varressa. Ohjasin erään liittymän keskialueelle, kun huomasin auton alkavan hyytyä. Jos olisin ollut fiksumpi, olisin yrittänyt päästä pienen matkan päässä olleelle bussipysäkille asti. Ei olisi tarvinnut pelätä perästä tulevia autoja niin paljon.
Olin melko hermostunut, mistä johtuen en ollut onnistua kaatoletkun kiinnittämisessä bensakanisteriin. Se ei mennyt jengoilleen, joten bensaa valui maahan. Kokeilin myös suppiloa, mutta siitäkään ei oikein ollut apua. Lopulta vetäisin syvään henkeä ja päätin rauhoittua. Johan homma onnistui, ja sain auton tankkiin sen verran bensaa, että pääsin ajamaan parin kilometrin päähän tankkaamaan auton.
Vielä ei ole selvillä, kalibroituiko ajotietokone yhtään. Tankkasin viimeksi heti kohta bensavalon syttymisen jälkeen ja silloin bensaa mahtui tankkiin noin 38 litraa.
maanantaina, joulukuuta 10, 2012
Autoilija kiipelissä - eli kuinka vaikeaa voikaan olla päästä pois parkkihallista
Parkkeerasin tänään lyhyesti P-Elielissä. Palatessani istuuduin autooni tyytyväisenä, kunnes tajusin, että jotain jäi tekemättä. En ollutkaan vielä maksanut. Kipitin lähimmälle maksuautomaatille, jossa oli pari ulkomaalaista miestä ja kolmas mies jonossa. Ulkomaalaisella oli puhelinlinja auki tukipalveluun. Kuulin, kun hän rikkonaisella englannilla selitti, että auto on kateissa.
- Yes, it looks like I have lost it.
Ajattelin, että tässä voi kestää. Ja niin taisi ajatella se jonossa ollut kolmas mieskin. Hän lähti reippain askelin toisaalle ja päätin seurata häntä, koska arvelin, että hän siirtyy toiselle maksuautomaatille. Olin oikeassa. Menin hänen peräänsä jonottamaan automaatille, mutta pian laite alkoi piipata ja mies kääntyi minuun päin:
- Tämä ei toimi. Se söi mun kortin... siis ei luottokorttia, mutta tuon parkkikortin.
- Voi ei... missähän täällä on lisää näitä...(automaatteja)?
- En tiedä, mutta mä en pääse ulos täältä, parahti miesparka. Automaatin näytöllä näkyi "Toiminto ei käytössä", kun mies painoi puhelinlinjan hälytysnappia.
Katsoin parhaaksi lähteä paikalta etsimään kolmatta automaattia. Löysinkin sellaisen suht helposti, ja se myös toimi. Joten itsellä ei ollut sen kummempia vaikeuksia ulospääsyn kanssa.
Ei sikäli, olenpa minäkin kokenut eri parkkihallin kanssa vähän vastaavaa. Siellä automaatti huoli vain käteistä, mutta mikään syöttämistäni seteleistä ei sille kelvannut eikä minulla ollut kolikoita. Soitin tukeen ja sieltä hälytettiin päivystäjä paikalle. Päivystäjää odotellessa tajusin käydä lähikahvilassa vaihtamassa seteleitä kolikoiksi, ja ehdin lopulta Arabiasta Ruoholahteen asti ennen kuin päivystäjä soitti: "Sinäkö olet se, joka on jumissa parkkihallissa?"
Niin ja eräällä toisella kerralla erään toisen parkkihallin ovi ei auennut, vaikka puomi toimi. Ja samaisen hallin portti on kerran sisäänajaessa herjannut: "Väärä läsnäolo". Joten sattuuhan noita. Kertaakaan en kuitenkaan ole hävittänyt autoani niin pahasti mihinkään halliin, että olisi pitänyt todeta: "Yes, I think I have lost it."
- Yes, it looks like I have lost it.
Ajattelin, että tässä voi kestää. Ja niin taisi ajatella se jonossa ollut kolmas mieskin. Hän lähti reippain askelin toisaalle ja päätin seurata häntä, koska arvelin, että hän siirtyy toiselle maksuautomaatille. Olin oikeassa. Menin hänen peräänsä jonottamaan automaatille, mutta pian laite alkoi piipata ja mies kääntyi minuun päin:
- Tämä ei toimi. Se söi mun kortin... siis ei luottokorttia, mutta tuon parkkikortin.
- Voi ei... missähän täällä on lisää näitä...(automaatteja)?
- En tiedä, mutta mä en pääse ulos täältä, parahti miesparka. Automaatin näytöllä näkyi "Toiminto ei käytössä", kun mies painoi puhelinlinjan hälytysnappia.
Katsoin parhaaksi lähteä paikalta etsimään kolmatta automaattia. Löysinkin sellaisen suht helposti, ja se myös toimi. Joten itsellä ei ollut sen kummempia vaikeuksia ulospääsyn kanssa.
Ei sikäli, olenpa minäkin kokenut eri parkkihallin kanssa vähän vastaavaa. Siellä automaatti huoli vain käteistä, mutta mikään syöttämistäni seteleistä ei sille kelvannut eikä minulla ollut kolikoita. Soitin tukeen ja sieltä hälytettiin päivystäjä paikalle. Päivystäjää odotellessa tajusin käydä lähikahvilassa vaihtamassa seteleitä kolikoiksi, ja ehdin lopulta Arabiasta Ruoholahteen asti ennen kuin päivystäjä soitti: "Sinäkö olet se, joka on jumissa parkkihallissa?"
Niin ja eräällä toisella kerralla erään toisen parkkihallin ovi ei auennut, vaikka puomi toimi. Ja samaisen hallin portti on kerran sisäänajaessa herjannut: "Väärä läsnäolo". Joten sattuuhan noita. Kertaakaan en kuitenkaan ole hävittänyt autoani niin pahasti mihinkään halliin, että olisi pitänyt todeta: "Yes, I think I have lost it."
perjantaina, lokakuuta 26, 2012
Talvi yllätti tämänkin autoilijan
Tällä kertaa talvi pääsi yllättämään niin sanotusti housut kintuissa. Aamulla satoi lunta, mutta huomasin sen niin myöhään, että pikainen vilkaisu Reittioppaaseen paljasti, etten ehtisi kahdeksalta alkavaan palaveriin enää julkisilla. Ei auttanut muuta kuin urheilla autolla töihin.
Ajelin varovasti ja vasta loppumatkasta paikoitellen tuntui siltä, että auto vähän luistelee. Pääsin onneksi turvallisesti perille ja iltapäivällä tien pinta olikin jo kuiva.
Ja niin, on minulla jonniinmoinen selityskin siihen, miksi näin pääsi käymään. Palasin nimittäin viime yönä työmatkalta Saksasta. Auto oli matkan ajan kentällä parkissa, joten en voinut myöskään pyytää, että renkaani olisi vaihdettu matkan aikana...
Ajelin varovasti ja vasta loppumatkasta paikoitellen tuntui siltä, että auto vähän luistelee. Pääsin onneksi turvallisesti perille ja iltapäivällä tien pinta olikin jo kuiva.
Ja niin, on minulla jonniinmoinen selityskin siihen, miksi näin pääsi käymään. Palasin nimittäin viime yönä työmatkalta Saksasta. Auto oli matkan ajan kentällä parkissa, joten en voinut myöskään pyytää, että renkaani olisi vaihdettu matkan aikana...
maanantaina, lokakuuta 08, 2012
Autoilu ei ole aina auvoista
Tänään sekä aamulla että iltapäivällä sain jälleen tuta, että ylistämäni yksityisautoilu ei aina ole auvoista. Aamulla matka töihin oli ruuhkainen, ja tööttiä pääsivät käyttämään niin kanssautoilijat kuin minä itse. Itse tööttäsin autolle, joka melkein vaihtoi kaistaa kylkeeni kehällä. Yksi keskisormikin vilahti, kun tietyön aiheuttamassa risteysruuhkassa joku autoilija tunki ilmeisesti sellaiseen väliin, johon toisen autoilijan mielestä ei olisi pitänyt. Lisäksi
joku taisi tööttäillä, kun vihreillä nuolivaloilla jono ei liikkunut.
Mutta syykin oli selvä: edessä oli bussi, joka ajaa kääntyvien kaistalta
suoraan (suoraan ajaminen sallittu vain busseille).
Iltapäivällä meno oli tyssätä ennen kuin oli kunnolla alkanut. Nimittäin parkkihallin ovi ei auennut. Tulin viidenneksi autoksi jonoon ja perääni kertyi vain lisää autoja. Kuulemma vastaava ongelma oli ollut perjantaina ja ratkaisuun oli mennyt useampi tunti. Ehdin jo miettiä joko ratikkaan hyppäämistä tai takstin tilaamista, kun piti päästä kuudeksi Ruoholahteen. Ratikalla olisin jo varmaan myöhästynyt. Lopulta ongelma ratkesi ja liikenne rullasi suuremmitta ruuhkitta... mutta eväät jäivät ostamati, joten illasta tuli melko pitkä, kun ei ollut syönyt juuri mitään välipalaa. Pianotunti ja teoriatunti, ja kahdeksan jälkeen kotimatka.
Myönnetään siis: ei se auto kaikkea liikkumiseen liittyvää ratkaise.
Iltapäivällä meno oli tyssätä ennen kuin oli kunnolla alkanut. Nimittäin parkkihallin ovi ei auennut. Tulin viidenneksi autoksi jonoon ja perääni kertyi vain lisää autoja. Kuulemma vastaava ongelma oli ollut perjantaina ja ratkaisuun oli mennyt useampi tunti. Ehdin jo miettiä joko ratikkaan hyppäämistä tai takstin tilaamista, kun piti päästä kuudeksi Ruoholahteen. Ratikalla olisin jo varmaan myöhästynyt. Lopulta ongelma ratkesi ja liikenne rullasi suuremmitta ruuhkitta... mutta eväät jäivät ostamati, joten illasta tuli melko pitkä, kun ei ollut syönyt juuri mitään välipalaa. Pianotunti ja teoriatunti, ja kahdeksan jälkeen kotimatka.
Myönnetään siis: ei se auto kaikkea liikkumiseen liittyvää ratkaise.
lauantaina, heinäkuuta 28, 2012
Ristiin rastiin Romaniaa
Tänä kesänä viimein toteutui matka kälyni kotimaahan Romaniaan. Se oli suunnitteilla jo vuosi sitten, mutta sitten päätimme Samulin kanssa järjestää sellaiset isommat juhlat ja matkasuunnitelma siirtyi. Meitä oli matkassa 6: veljeni ja vaimonsa, minun vanhempani ja me Samulin kanssa. Tämä on kertomus matkasta niin kuin reilu viikko matkan päättymisen jälkeen sen muistan. Päällimmäisenä muistuu mieleen Karpaatit, kuuden tunnin lounas, sadan kilometrin tietyömaa ja yliannos Euphoriaa...
ti 10.-ke 11.7.
Matkasimme Bukarestiin tiistain aikana. Meillä oli hieman epäoptimaaliset lennot (pitkä vaihto Münchenissä), joten matkaan hurahti leijonan osa päivästä. Perillä meitä oltiin vastassa. Kun astuimme ulos lentoasemalta liki 40-asteinen ilmamassa puski vastaan kuin kuivaan saunaan olisi astunut. Meille kerrottiin, että lämpöä olisi 44, mutta todellisempi lukema lieni 38. Lämpimämpää oli kuin missään, missä olen aiemmin ollut.
Ajomatka keskustaan oli vauhdikas. Sen aikana taisin kuulla radiosta Loreenin Euphorian ensimmäistä kertaa. Ajattelin, että onpa kiva, että se soi täälläkin. En tiennyt, että jatkossa kuulen sen autoradiosta useita kertoja päivässä.
Kun saavuimme hotelliin, josta olimme varanneet yöpaikan, meille kerrottiin, että toisessa huoneista ei ilmastointi toimi. Niinpä saimme upgraden toiseen hotelliin, joka oli neljän tähden hotelli, alkuperäisen kolmen tähden hotellin sijaan. Sehän meille sopi.
Söimme illallista ravintolassa ja sen päätteeksi veljeni ja vaimonsa saapuivat paikalle. Olivat päässeet perille autoillen Suomesta Romaniaan.
Keskiviikon yhtenä kohokohtana piti oleman tutustuminen parlamenttitaloon, jonka on aikoinaan rakennuttanut Nicolae Ceaușescu. Kävelimme tukalan kuumassa säässä rakennuksen toiseen päähän, josta piti pääsemän sisään. Rakennuksen koosta kertoo jotain se, että siellä on kuulemma jalkapallokentän kokoisia saleja... joten talon ohikäveleminen ei ole ihan pieni juttu, varsinaan siinä helteessä. Vartija kertoi, että sisäänkäynti olikin toisesta päästä rakennusta. Ei auttanut muu kuin kävellä takaisin - vain toteamaan, että talo olikin kokonaan kiinni eikä turisteilla ollut lainkaan sisäänpääsyä juuri näinä päivinä. Missään tätä ei ollut selkeästi kerrottu eikä tieto ollut näimmä kaikille vartijoillekaan kulkenut.
Parlamenttitalo näkyy bulevardin päässä:
Etanat olivat mieltyneet parlamenttitalon kiviaitaan:
Päivä jatkui lounaan merkeissä. Eikä minkä tahansa lounaan. Veljeni anoppi oli laittanut ruokaa kerrakseen veljeni syntymäpäivän kunniaksi. Lounas kesti kaikkine ruokalajeineen kuusi tuntia! Ja erittäin hyvää oli.
Päivän päätteeksi kävelimme Bukarestin vanhassa kaupungissa.
Muualla kaupungilla näkyi vanhaa ja vähän uudempaa (liekö sosialismin ajoilta) rakentamista sulassa sovussa:
to 12.7.
Torstaina palasimme lentokentälle, josta haimme vuokra-auton. Suuntasimme kohti Curtea de Argeșia. Kehätie, josta olimme kuulleet kaikenlaista pelottelua, ei ollutkaan niin pahasti ruuhkainen ja matka taittui mukavasti. Perillä ihailimme luostarin kirkkoa.
Yövyimme hieman pohjoisempana, josta näkyi jo vilahdus Karpaattien vuorista.
pe 13.7.
Perjantaina ajoimme vuorten yli Sibiuun ja sieltä Paltinișiin yöksi.
Matkalle mahtui patojärvi (ja oikea järvi Lacul Bâlea):
Serpentiiniteitä ja upeita vuorimaisemia:
Ja yksi Draculan linnan raunioksi väitetty kohde, jota ihailimme vain tien tasalta emmekä kiivenneet sen luo:
Lähellä yöpaikkaamme tiellä kävellyt lehmälauma hankaloitti matkan tekoa:
la 14.7. (huom: tällä kertaa 14. päivä ei ollut epäonnen päiväni)
Lauantaina tutuistuimme saksalaisvaikutteita saaneeseen Sibiuun:
Ja ajoimme Sighișoaraan, jossa tutustuimme vanhaan kaupunkiin:
Minä ajoin matkan Sibiusta Sighișoaraan. Harvoin puhisen autolla ajamisen jälkeen niin kiukusta. Koko sadan kilometrin matkalta tie oli täynnä tietyötä. Ilmeisesti Romaniassa korjataan teitä siten, että kaivetaan ensin koko korjattava tie auki ja valmistellaan levennystä kaivamalla kuoppa tien viereen, ja sitten vasta aloitetaan korjaaminen. Tiellä oli jatkuvasti joko liikennevaloin tai ihmisvoimin ohjattuja pätkiä, joissa oli vain yksi kaista käytössä. Lisäksi oli paljon pätkiä, josta oli asfalttikerroksia kaavittu pois, välillä hiekalle asti. Välillä suljettuja kaistanpätkiä piti väistellä ilman ohjausta. Erittäin rasittavaa ajamista, sanon minä.
Yövyimme Nadeșissa matkalle osuneessa majatalossa. Saavuimme tyhjään majataloon melko myöhään, mutta meidän jälkeemme saapuivat lopulta vielä belgialainen, puolalainen ja romanialainen perhe. Majatalon isäntä oli varsin puheliasta sorttia ja taikoi aamupalankin koko porukalle, vaikka ei varmaankaan ollut siihen alunperin varautunut.
su 15.7.
Sunnuntaina kävimme katsomassa terveysvaikutteista heliötermistä järveä Sovatassa ja suolakaivosta Praidissa. Suolakaivoksessa ei ollut opastettua kierrosta, vaan sen sijaan tarjolla oli lasten leikkipaikkoja, kioskeja, ravintola, kappeli ja infotauluja. Harvinaista kyllä infotaulut olivat romanian lisäksi englanniksi ja saksaksi. Turistit olivat kuitenkin pääasiassa romanialaisia kuten joka paikassa muutenkin. Alla kappelin risti.
Päivän ehdottomia kohokohtia olivat kuitenkin Lacul Roșu, jossa on kivettyneitä puita, ja sen lähellä sijaitseva kanjoni Cheile Bicazului, jossa autotie kulkee kallioiden puristuksessa.
Matkalla paikan päälle ei ollut tavatonta, että vuoristotien uloimmasta kaistasta puuttui romahtanut palanen:
Yöpaikka löytyi Bicazista.
ma 16.7.
Maanantaina jatkoimme matkaa Neamţin luostarin luo. Samalla seudulla oli paljon muitakin luostareita.
Kaikki nähty ei ollut matkalla kaunista. Reitillemme osui myös esimerkiksi ruma Bacaun kaupunki. Sielläkin oli toki kauniiksi kunnostettuja kirkkoja.
Ajoimme lähelle Slănic-Moldovaa yöksi.
ti 17.7.
Tiistaina vierailimme Slănic-Moldovassa, jossa oli paljon mineraalivesilähteitä. Tiettävästi eri lähteiden vesi auttaisi erilaisiin vaivoihin. Kuvaustekstit olivat vain romaniaksi, joten jäi hieman arvoitukseksi, mihin mikäkin vesi oli hyväksi, kun kaikkea ei viitsinyt kälyllä käännättää. Paikka on selvästi ollut jo pitkään kunnon turistikohde, mistä todisteena rapistunut Complex Turistic (ja lukuisat hotellit ja pensionaatit).
Paikka sijaitsi pikkutien päässä ja tie olisi jatkunut vielä pienempänä, joten päätimme kiertää hieman isommalle tielle. Isompia teitä lukuun ottamatta tämä oli tyypillinen näky (ja jos et arvaa, niin lasteja vetämässä ovat hevoset):
Seuraava suunniteltu kohde oli Sinaia. Emme kuitenkaan menneet suorinta tietä, vaan poikkesimme unkarilaisalueelle Băile Tuşnadiin syömään. Matkalla sinne keskellä peltoaukeaa radiosta alkoi yllättäen kuulua Yle Yksi:
Sieltä soi "Tän kylän ämmät" Matti Tuloiselan tulkitsemana... :D
Sinaiassa majoituimme hotelliin tarkoituksena yöpyä siellä kaksi yötä. Teimme iltakävelylenkin Peleşin linnan puistoon. Linnaan emme enää päässeet, koska se oli mennyt kiinni jo kello 17. Linna on ollut Romanian kuninkaallisten kesähuvila ennen Ceaușescun aikaa.
Minun osaltani tämä jäikin varsinaiseksi viimeiseksi tutustumiskohteeksi. Illalla alkoi nimittäin pahoinvointi...
ke 18.7.
Oksennellun ja ripuloidun yön jälkeen nousi yli 38 asteen kuume. Niinpä vietin päivän hotellihuoneen punkan pohjalla. Toiset kävivät katsomassa Draculan linnaa Branissa ja nousivat köysiradalla korkealle vuorelle. Onni onnettomuudessa, että sairastuin vasta siinä vaiheessa matkaa ja sellaiseen aikaan, jolloin oli tarkoituskin viipyä kaksi yötä samassa paikassa.
to 19.7.
Torstaina suuntasimme hyvissä ajoin kohti Bukarestia. Olimme varanneet aikaa, josko matkalla olisi ollut tietyö- tai ruuhkahidasteita. Matka taittui kuitenkin mukavan nopeaan ja olimme liiankin ajoissa perillä. Kuume oli laskenut ja pystyin jo vähän syömään jotain. Meillä oli jälleen pitkä vaihto, tällä kertaa Frankfurtissa. Jaksoin onneksi lähteä käymään Frankfurtin keskustassa, joten ei tarvinnut koko aikaa viettää lentokentällä. Kotona olimme seuraavan vuorokauden puolella.
***
Voit tutustua summittaiseen reittiimme alla olevan linkin kautta:
Reitti
Matka oli elämys: kauniita maisemia, hyvää ja halpaa ruokaa (6 henkeä saattoi syödä alle 50 eurolla siten, että osa söi useamman kuin yhden ruokalajin), halpaa majoitusta (pensionaattiyöpymiset maksoivat 70-130 leitä/2hh eli 15-29 euroa, hintaan kuului lakanoin varustettu huone, jossa oma kylpyhuone ja tv, useimmiten myös jääkaappi).
ti 10.-ke 11.7.
Matkasimme Bukarestiin tiistain aikana. Meillä oli hieman epäoptimaaliset lennot (pitkä vaihto Münchenissä), joten matkaan hurahti leijonan osa päivästä. Perillä meitä oltiin vastassa. Kun astuimme ulos lentoasemalta liki 40-asteinen ilmamassa puski vastaan kuin kuivaan saunaan olisi astunut. Meille kerrottiin, että lämpöä olisi 44, mutta todellisempi lukema lieni 38. Lämpimämpää oli kuin missään, missä olen aiemmin ollut.
Ajomatka keskustaan oli vauhdikas. Sen aikana taisin kuulla radiosta Loreenin Euphorian ensimmäistä kertaa. Ajattelin, että onpa kiva, että se soi täälläkin. En tiennyt, että jatkossa kuulen sen autoradiosta useita kertoja päivässä.
Kun saavuimme hotelliin, josta olimme varanneet yöpaikan, meille kerrottiin, että toisessa huoneista ei ilmastointi toimi. Niinpä saimme upgraden toiseen hotelliin, joka oli neljän tähden hotelli, alkuperäisen kolmen tähden hotellin sijaan. Sehän meille sopi.
Söimme illallista ravintolassa ja sen päätteeksi veljeni ja vaimonsa saapuivat paikalle. Olivat päässeet perille autoillen Suomesta Romaniaan.
Keskiviikon yhtenä kohokohtana piti oleman tutustuminen parlamenttitaloon, jonka on aikoinaan rakennuttanut Nicolae Ceaușescu. Kävelimme tukalan kuumassa säässä rakennuksen toiseen päähän, josta piti pääsemän sisään. Rakennuksen koosta kertoo jotain se, että siellä on kuulemma jalkapallokentän kokoisia saleja... joten talon ohikäveleminen ei ole ihan pieni juttu, varsinaan siinä helteessä. Vartija kertoi, että sisäänkäynti olikin toisesta päästä rakennusta. Ei auttanut muu kuin kävellä takaisin - vain toteamaan, että talo olikin kokonaan kiinni eikä turisteilla ollut lainkaan sisäänpääsyä juuri näinä päivinä. Missään tätä ei ollut selkeästi kerrottu eikä tieto ollut näimmä kaikille vartijoillekaan kulkenut.
Etanat olivat mieltyneet parlamenttitalon kiviaitaan:
Päivä jatkui lounaan merkeissä. Eikä minkä tahansa lounaan. Veljeni anoppi oli laittanut ruokaa kerrakseen veljeni syntymäpäivän kunniaksi. Lounas kesti kaikkine ruokalajeineen kuusi tuntia! Ja erittäin hyvää oli.
Päivän päätteeksi kävelimme Bukarestin vanhassa kaupungissa.
Torstaina palasimme lentokentälle, josta haimme vuokra-auton. Suuntasimme kohti Curtea de Argeșia. Kehätie, josta olimme kuulleet kaikenlaista pelottelua, ei ollutkaan niin pahasti ruuhkainen ja matka taittui mukavasti. Perillä ihailimme luostarin kirkkoa.
Yövyimme hieman pohjoisempana, josta näkyi jo vilahdus Karpaattien vuorista.
pe 13.7.
Perjantaina ajoimme vuorten yli Sibiuun ja sieltä Paltinișiin yöksi.
Matkalle mahtui patojärvi (ja oikea järvi Lacul Bâlea):
Ja yksi Draculan linnan raunioksi väitetty kohde, jota ihailimme vain tien tasalta emmekä kiivenneet sen luo:
la 14.7. (huom: tällä kertaa 14. päivä ei ollut epäonnen päiväni)
Lauantaina tutuistuimme saksalaisvaikutteita saaneeseen Sibiuun:
Minä ajoin matkan Sibiusta Sighișoaraan. Harvoin puhisen autolla ajamisen jälkeen niin kiukusta. Koko sadan kilometrin matkalta tie oli täynnä tietyötä. Ilmeisesti Romaniassa korjataan teitä siten, että kaivetaan ensin koko korjattava tie auki ja valmistellaan levennystä kaivamalla kuoppa tien viereen, ja sitten vasta aloitetaan korjaaminen. Tiellä oli jatkuvasti joko liikennevaloin tai ihmisvoimin ohjattuja pätkiä, joissa oli vain yksi kaista käytössä. Lisäksi oli paljon pätkiä, josta oli asfalttikerroksia kaavittu pois, välillä hiekalle asti. Välillä suljettuja kaistanpätkiä piti väistellä ilman ohjausta. Erittäin rasittavaa ajamista, sanon minä.
Yövyimme Nadeșissa matkalle osuneessa majatalossa. Saavuimme tyhjään majataloon melko myöhään, mutta meidän jälkeemme saapuivat lopulta vielä belgialainen, puolalainen ja romanialainen perhe. Majatalon isäntä oli varsin puheliasta sorttia ja taikoi aamupalankin koko porukalle, vaikka ei varmaankaan ollut siihen alunperin varautunut.
su 15.7.
Sunnuntaina kävimme katsomassa terveysvaikutteista heliötermistä järveä Sovatassa ja suolakaivosta Praidissa. Suolakaivoksessa ei ollut opastettua kierrosta, vaan sen sijaan tarjolla oli lasten leikkipaikkoja, kioskeja, ravintola, kappeli ja infotauluja. Harvinaista kyllä infotaulut olivat romanian lisäksi englanniksi ja saksaksi. Turistit olivat kuitenkin pääasiassa romanialaisia kuten joka paikassa muutenkin. Alla kappelin risti.
Yöpaikka löytyi Bicazista.
ma 16.7.
Maanantaina jatkoimme matkaa Neamţin luostarin luo. Samalla seudulla oli paljon muitakin luostareita.
Ajoimme lähelle Slănic-Moldovaa yöksi.
ti 17.7.
Tiistaina vierailimme Slănic-Moldovassa, jossa oli paljon mineraalivesilähteitä. Tiettävästi eri lähteiden vesi auttaisi erilaisiin vaivoihin. Kuvaustekstit olivat vain romaniaksi, joten jäi hieman arvoitukseksi, mihin mikäkin vesi oli hyväksi, kun kaikkea ei viitsinyt kälyllä käännättää. Paikka on selvästi ollut jo pitkään kunnon turistikohde, mistä todisteena rapistunut Complex Turistic (ja lukuisat hotellit ja pensionaatit).
Seuraava suunniteltu kohde oli Sinaia. Emme kuitenkaan menneet suorinta tietä, vaan poikkesimme unkarilaisalueelle Băile Tuşnadiin syömään. Matkalla sinne keskellä peltoaukeaa radiosta alkoi yllättäen kuulua Yle Yksi:
Sinaiassa majoituimme hotelliin tarkoituksena yöpyä siellä kaksi yötä. Teimme iltakävelylenkin Peleşin linnan puistoon. Linnaan emme enää päässeet, koska se oli mennyt kiinni jo kello 17. Linna on ollut Romanian kuninkaallisten kesähuvila ennen Ceaușescun aikaa.
Minun osaltani tämä jäikin varsinaiseksi viimeiseksi tutustumiskohteeksi. Illalla alkoi nimittäin pahoinvointi...
ke 18.7.
Oksennellun ja ripuloidun yön jälkeen nousi yli 38 asteen kuume. Niinpä vietin päivän hotellihuoneen punkan pohjalla. Toiset kävivät katsomassa Draculan linnaa Branissa ja nousivat köysiradalla korkealle vuorelle. Onni onnettomuudessa, että sairastuin vasta siinä vaiheessa matkaa ja sellaiseen aikaan, jolloin oli tarkoituskin viipyä kaksi yötä samassa paikassa.
to 19.7.
Torstaina suuntasimme hyvissä ajoin kohti Bukarestia. Olimme varanneet aikaa, josko matkalla olisi ollut tietyö- tai ruuhkahidasteita. Matka taittui kuitenkin mukavan nopeaan ja olimme liiankin ajoissa perillä. Kuume oli laskenut ja pystyin jo vähän syömään jotain. Meillä oli jälleen pitkä vaihto, tällä kertaa Frankfurtissa. Jaksoin onneksi lähteä käymään Frankfurtin keskustassa, joten ei tarvinnut koko aikaa viettää lentokentällä. Kotona olimme seuraavan vuorokauden puolella.
***
Voit tutustua summittaiseen reittiimme alla olevan linkin kautta:
Reitti
Matka oli elämys: kauniita maisemia, hyvää ja halpaa ruokaa (6 henkeä saattoi syödä alle 50 eurolla siten, että osa söi useamman kuin yhden ruokalajin), halpaa majoitusta (pensionaattiyöpymiset maksoivat 70-130 leitä/2hh eli 15-29 euroa, hintaan kuului lakanoin varustettu huone, jossa oma kylpyhuone ja tv, useimmiten myös jääkaappi).
maanantaina, lokakuuta 17, 2011
Liikennekiusattu
Tulin tänään kotimatkalla liikennekiusatuksi. Ajelin vakionopeudensäädin päällä Länsiväylällä kohti kotia. Alkuun näytti, että pääsen eräästä ruskeasta autosta ohi, mutta kohta se kiihdytti sen verran vauhtia, että ohittaminen ei oikein edistynyt ja keulani oli aikalailla auton takaosan kohdalla. Arvelin, että auton vauhti "hyytyy" Lauttasaaren kohdalla ylämäkeen enkä siksi vaihtanut oikealle kaistalle. En sittenkään, vaikka takana tullut vilautti valoja. Jos olisin vaihtanut oikealle kaistalle, olisin joutunut jarruttamaan.
Takana tullut valojenvilauttelija suivaantui ja vaihtoi itse oikealle kaistalle ja sieltä oikean kaistan vieressä olevalle bussikaistalle. Samaan aikaan alkoi ylämäki ja oikealla kaistalla ajaneen ruskean auton vauhti hyytyi. Ohitin ruskean auton samaan aikaan vasemmalta, kun perässäni tullut punainen suivaantunut auto ohitti sen oikealta. Ohituksen jälkeen punainen auto ajoi ruskean nokan edestä suoraan minun nokkani eteen ja hidasti sellaiseen vauhtiin, jossa minun piti jarruttaa vakionopeudensäädin pois päältä. Siinä se sitten hidasteli aivan nenäni edessä. Vilautinpa minäkin puolestani valoja. Se myös pesi lasinsa siinä lähietäisyydellä, mistä seurasi, että sain sen pesunesteet tuulilasiini ja näkökenttäni sumeni. Tämän jälkeen tämä punainen suivaantunut auto kaasutti ja meni menojaan...
Ikäviä tuommoiset mielenosoitukset liikenteessä. :(
Takana tullut valojenvilauttelija suivaantui ja vaihtoi itse oikealle kaistalle ja sieltä oikean kaistan vieressä olevalle bussikaistalle. Samaan aikaan alkoi ylämäki ja oikealla kaistalla ajaneen ruskean auton vauhti hyytyi. Ohitin ruskean auton samaan aikaan vasemmalta, kun perässäni tullut punainen suivaantunut auto ohitti sen oikealta. Ohituksen jälkeen punainen auto ajoi ruskean nokan edestä suoraan minun nokkani eteen ja hidasti sellaiseen vauhtiin, jossa minun piti jarruttaa vakionopeudensäädin pois päältä. Siinä se sitten hidasteli aivan nenäni edessä. Vilautinpa minäkin puolestani valoja. Se myös pesi lasinsa siinä lähietäisyydellä, mistä seurasi, että sain sen pesunesteet tuulilasiini ja näkökenttäni sumeni. Tämän jälkeen tämä punainen suivaantunut auto kaasutti ja meni menojaan...
Ikäviä tuommoiset mielenosoitukset liikenteessä. :(
tiistaina, syyskuuta 27, 2011
Kohtaamisia poliisin kanssa - osa 2
No kyllä nyt nolottaa! Juuri, kun pääsin edellisessä blogipostauksessani kertomaan tapauksista, joissa olin tulla sakotetuksi, niin sitten koitti päivä, jolloin oikeasti sain elämäni ensimmäiset sakot. Eikä syy ollut raskaan kaasujalan. Tai no, miten sen nyt ottaa.
Ajoin Mechelininkatua erään pakettiauton perässä. Peesasin autoa myös risteyksessä, jossa valot olivat jo keltaiset, kun ajoin risteykseen ja tietenkin vaihtuivat punaisiksi, kun olin juuri ajanut risteykseen. Kotvan kuluttua huomasin peilistä, että takanani on poliisin maija. Mielessä ehti käydä, että jokos nyt jälleen kävi tällainen läheltä-piti-tilanne poliisin kanssa.
Parin korttelin jälkeen poliisiauto kuitenkin laittoi pillit yhden ulvahduksen verran päälle sekä siniset vilkkunsa ja punaisen pysäytysvalon vilkkumaan. Tuumin, että kaipa ne sitten haluavat pystäyttää minut. En vain heti ymmärtänyt, että pysäyttivät nimen omaan tuon epäonnisen risteyksen ylityksen takia... että siis olivat sen nähneet. Pysäytin autoni saman tien. Poliisi nousi autostaan ja tuli sanomaan avoimesta ikkunasta, että pitäisi ajaa vielä seuraavasta risteyksestä yli ja hieman jalkakäytävälle. Tein työtä käskettyä.
Poliisi käveli uudestaan pysäytetyn autoni avoimeille ikkunalle:
- Tiedätkös yhtään, miksi me sut pysäytettiin? sanoi poliisi kaivellen samaan aikaan esiin puhalluspilliä. Mietin, olisinko tehnyt jonkun rikkeen punaisten valojen jälkeen, esimerkiksi jättänyt pysähtymättä suojatien eteen, kun viereisellä kaistalla ollut auto oli pysähdyksissä.... tai näyttikö ajoni jotenkin huteralta, kun puhalluttaa aikoi.
- E-en, oikeastaan...
- No, tuossa Arkadiankadun risteyksessä....
- Jaa, niin ajoin vähän vanhoilla vihreillä...
- No, kyllä ne ihan punaset oli.
- Jaa...
- Me oltiin siinä varta vasten...
Siinä sitten pääsin esittämään ajokortin ja rekisteriotteen, antamaan yhteys- ja palkkatietoja.
- Kyllä me sulle tästä joudutaan pieni sakko kirjoittamaan, menee hetki. Odota siinä, sanoi vanhempi konstaapeli ja käveli ajokorttini ja rekisteriotteeni kanssa maijaan.
Odottaa piti useampikin hetki Eikä se sakko mikään kovin pieni ollut, kun kyseessä oli kuitenkin 8 päiväsakkoa. Poliisi selitti ystävällisesti ensikertalaiselle sakkojen saajalle, minne voi valittaa, jos haluaa muuttaa tulotietojaan ja mistä voi pyytää muutosta maksuaikatauluun.
Sen verran moinen poliisin kohtaaminen järkytti, että pieni tärinä jatkui vielä tilanteen jälkeenkin jonkun tovin. Nyt lähinnä harmittaa.
Ajoin Mechelininkatua erään pakettiauton perässä. Peesasin autoa myös risteyksessä, jossa valot olivat jo keltaiset, kun ajoin risteykseen ja tietenkin vaihtuivat punaisiksi, kun olin juuri ajanut risteykseen. Kotvan kuluttua huomasin peilistä, että takanani on poliisin maija. Mielessä ehti käydä, että jokos nyt jälleen kävi tällainen läheltä-piti-tilanne poliisin kanssa.
Parin korttelin jälkeen poliisiauto kuitenkin laittoi pillit yhden ulvahduksen verran päälle sekä siniset vilkkunsa ja punaisen pysäytysvalon vilkkumaan. Tuumin, että kaipa ne sitten haluavat pystäyttää minut. En vain heti ymmärtänyt, että pysäyttivät nimen omaan tuon epäonnisen risteyksen ylityksen takia... että siis olivat sen nähneet. Pysäytin autoni saman tien. Poliisi nousi autostaan ja tuli sanomaan avoimesta ikkunasta, että pitäisi ajaa vielä seuraavasta risteyksestä yli ja hieman jalkakäytävälle. Tein työtä käskettyä.
Poliisi käveli uudestaan pysäytetyn autoni avoimeille ikkunalle:
- Tiedätkös yhtään, miksi me sut pysäytettiin? sanoi poliisi kaivellen samaan aikaan esiin puhalluspilliä. Mietin, olisinko tehnyt jonkun rikkeen punaisten valojen jälkeen, esimerkiksi jättänyt pysähtymättä suojatien eteen, kun viereisellä kaistalla ollut auto oli pysähdyksissä.... tai näyttikö ajoni jotenkin huteralta, kun puhalluttaa aikoi.
- E-en, oikeastaan...
- No, tuossa Arkadiankadun risteyksessä....
- Jaa, niin ajoin vähän vanhoilla vihreillä...
- No, kyllä ne ihan punaset oli.
- Jaa...
- Me oltiin siinä varta vasten...
Siinä sitten pääsin esittämään ajokortin ja rekisteriotteen, antamaan yhteys- ja palkkatietoja.
- Kyllä me sulle tästä joudutaan pieni sakko kirjoittamaan, menee hetki. Odota siinä, sanoi vanhempi konstaapeli ja käveli ajokorttini ja rekisteriotteeni kanssa maijaan.
Odottaa piti useampikin hetki Eikä se sakko mikään kovin pieni ollut, kun kyseessä oli kuitenkin 8 päiväsakkoa. Poliisi selitti ystävällisesti ensikertalaiselle sakkojen saajalle, minne voi valittaa, jos haluaa muuttaa tulotietojaan ja mistä voi pyytää muutosta maksuaikatauluun.
Sen verran moinen poliisin kohtaaminen järkytti, että pieni tärinä jatkui vielä tilanteen jälkeenkin jonkun tovin. Nyt lähinnä harmittaa.
sunnuntaina, syyskuuta 25, 2011
Kohtaamisia poliisin kanssa
Olen tässä parin kuukauden aikana joutunut kohtaamaan polisiin, tai ainakin melkein, muutamia kertoja.
Ensimmäinen tapahtui, kun kävin anomassa uusia henkkareita Kilon poliisista. Istuin jononumero kädessä lupakanslian aulassa, kun kuulin, että pihalla töitä tehnyt puutarhatyöntekijä tuli tekemään jonkin ilmoituksen autostani. "Semmoinen tummansininen, jonka rekkari on...". Hänen mentyään infon täti soitti jonnekin ja kuulin hänen sanovan: "Tuolla yläparkkiksella on auto, jonka rekkari on... lähtenyt valumaan itsekseen". Hyppäsin pystyyn ja menin viittoilemaan tädille, että auto on minun. Juoksin parkkipaikalle. Jaloni oli valunut hieman taaksepäin viettävällä parkkipaikalla puoli auton mittaa ruudusta pois. Siirsin auton paikoilleen ja vedin käsijarrun päälle.
Kun olin saanut asiani hoidettua ja tulin takaisin autoni luo, paikalle saapui samaan aikaan poliisin maija. Maija pysähtyi autoni kohdalle ja sieltä astui ulos poliisi tiedustellen, oliko se minun autoni, joka oli itsekseen lähtenyt liikkumaan. Olihan se. Kyselivät, oliko se törmännyt jonnekin. Ottivat ajokortin katsottavaksi ja kiersivät auton. Kertoivat myös, että olivat luulleet, että auto oli myös törmännyt liikkuessaan itsekseen.
Toinen kohtaaminen, tai no, läheltä-piti-tilanne, kävi eräänä aamuna Länsiväylällä, kun olin melkein myöhässä työterveyslääkärin vastaanotolta. Mittarissani oli noin 90 km/h, kun Länärin rajoitus on 80 km/h. Tosin mittari näyttää sen verran pieleen, että oikea nopeuteni lieni noin 85 km/h. Näin poliisin pysättäyttämässä autoja edessäni. Ehdin miettiä, että nytkös sitä tulee sakot ja myöhästyn lääkäristä. Onneksi kuitenkin joku muu ajoi vielä raisumpaa ylinopeutta ja poliisi pysäyttikin ohituskaistalla minua ohittaneen auton.
Kolmas kohtaaminen, läheltä-piti sekin, sattui jo seuraavana päivänä. Olin menossa suunnistamaan, ja mittarissa oli noin 60 km/h, kun rajoitus oli pikkutiellä 50 km/h. Vastaan ajoi poliisimoottoripyörä ja kotvan päästä näin maijan ja toisen poliisimoottoripyörän. Olivat siis juuri lopettamassa ratsiaa/tutkarysää.
Jälkeenpäin minulle selvisi, että kyseinen viikko oli ollut liikenteen tehoseurantaviikko. Ilmankos...
Hieman tämän jälkeen näin jälleen poliiseja Länsiväylällä. Tällä kertaa kyse ei kuitenkaan ollut tutkasta, vaan taisivat olla vahtimassa ilotulituksen SM-kisojen seuraajia merenlahdella.
Pitäisiköhän sitä keventää kaasujalkaa?
Ensimmäinen tapahtui, kun kävin anomassa uusia henkkareita Kilon poliisista. Istuin jononumero kädessä lupakanslian aulassa, kun kuulin, että pihalla töitä tehnyt puutarhatyöntekijä tuli tekemään jonkin ilmoituksen autostani. "Semmoinen tummansininen, jonka rekkari on...". Hänen mentyään infon täti soitti jonnekin ja kuulin hänen sanovan: "Tuolla yläparkkiksella on auto, jonka rekkari on... lähtenyt valumaan itsekseen". Hyppäsin pystyyn ja menin viittoilemaan tädille, että auto on minun. Juoksin parkkipaikalle. Jaloni oli valunut hieman taaksepäin viettävällä parkkipaikalla puoli auton mittaa ruudusta pois. Siirsin auton paikoilleen ja vedin käsijarrun päälle.
Kun olin saanut asiani hoidettua ja tulin takaisin autoni luo, paikalle saapui samaan aikaan poliisin maija. Maija pysähtyi autoni kohdalle ja sieltä astui ulos poliisi tiedustellen, oliko se minun autoni, joka oli itsekseen lähtenyt liikkumaan. Olihan se. Kyselivät, oliko se törmännyt jonnekin. Ottivat ajokortin katsottavaksi ja kiersivät auton. Kertoivat myös, että olivat luulleet, että auto oli myös törmännyt liikkuessaan itsekseen.
Toinen kohtaaminen, tai no, läheltä-piti-tilanne, kävi eräänä aamuna Länsiväylällä, kun olin melkein myöhässä työterveyslääkärin vastaanotolta. Mittarissani oli noin 90 km/h, kun Länärin rajoitus on 80 km/h. Tosin mittari näyttää sen verran pieleen, että oikea nopeuteni lieni noin 85 km/h. Näin poliisin pysättäyttämässä autoja edessäni. Ehdin miettiä, että nytkös sitä tulee sakot ja myöhästyn lääkäristä. Onneksi kuitenkin joku muu ajoi vielä raisumpaa ylinopeutta ja poliisi pysäyttikin ohituskaistalla minua ohittaneen auton.
Kolmas kohtaaminen, läheltä-piti sekin, sattui jo seuraavana päivänä. Olin menossa suunnistamaan, ja mittarissa oli noin 60 km/h, kun rajoitus oli pikkutiellä 50 km/h. Vastaan ajoi poliisimoottoripyörä ja kotvan päästä näin maijan ja toisen poliisimoottoripyörän. Olivat siis juuri lopettamassa ratsiaa/tutkarysää.
Jälkeenpäin minulle selvisi, että kyseinen viikko oli ollut liikenteen tehoseurantaviikko. Ilmankos...
Hieman tämän jälkeen näin jälleen poliiseja Länsiväylällä. Tällä kertaa kyse ei kuitenkaan ollut tutkasta, vaan taisivat olla vahtimassa ilotulituksen SM-kisojen seuraajia merenlahdella.
Pitäisiköhän sitä keventää kaasujalkaa?
tiistaina, maaliskuuta 22, 2011
Mikado-maski
Olen kahdesti tullut Mikado-treeneistä kotiin maskit naamalla. Olen ajatellut, ettei sillä ole väliä, kun autoilen enkä kohtaa kovin montaa ihmistä kotimatkalla. Fail - molemmilla kerroilla. Ei niinkään, että olisin niin kovin montaa ihmistä kohdannut, muttamutta...
Ensimmäisellä kerralla viereisen autopaikan vuokrannut naapuri tuli laittamaan autoaan lämpiämään juuri, kun purin autostani tavaraa. Yritin olla katsomatta liikaa päin... Säästä keskusteltiin.
Tällä toisella kerralla tänään joku oli parkkeerannut autopaikalleni. Yritin tihrustaa parkkilapusta asunnon numeroa, mutta en saanut siitä pimeässä selvää. Itse asiassa asunnon numerosta ei näkynyt haamuakaan. No, eipä siinä, vaikka olisin sen asunnon numeron nähnytkin, tuskin olisin kehdannut mennä maskit päällä säikyttelemään naapuria. Sen sijaan kirjoitin Mikado-mainoksen taakse viestin, että on parkkeerannut varatulle paikalle ja laitoin sen tuulilasinpyyhkijän alle...
Ensimmäisellä kerralla viereisen autopaikan vuokrannut naapuri tuli laittamaan autoaan lämpiämään juuri, kun purin autostani tavaraa. Yritin olla katsomatta liikaa päin... Säästä keskusteltiin.
Tällä toisella kerralla tänään joku oli parkkeerannut autopaikalleni. Yritin tihrustaa parkkilapusta asunnon numeroa, mutta en saanut siitä pimeässä selvää. Itse asiassa asunnon numerosta ei näkynyt haamuakaan. No, eipä siinä, vaikka olisin sen asunnon numeron nähnytkin, tuskin olisin kehdannut mennä maskit päällä säikyttelemään naapuria. Sen sijaan kirjoitin Mikado-mainoksen taakse viestin, että on parkkeerannut varatulle paikalle ja laitoin sen tuulilasinpyyhkijän alle...
maanantaina, joulukuuta 20, 2010
Talviautoilua
Talviautoilu on toistaiseksi sujunut ihan mukavasti. Jaloa on saanut kaivella lumen alta harva se kerta, kun ollut lähdössä liikenteeseen, mutta se on vain mukavaa.
Liikenteessä pelottaa kuitenkin se, että kaistat ovat kaventuneet, paikoin jopa hävinneet olemasta. Välillä pelottaa, että naapurikaistalla ajava ajaa kylkeen, kun sen kaista kapenee riittävästä esimerkiksi mutkassa.
Tänään oli myös lähellä, että olisin ajanut edellä menevän perään. Edellä ajanut auto lähti valoista ylittämään katua, mutta sitten ylitettävällä kadulla meni hälytysajossa ollut poliisiauto. Auto pysähtyi osittain keskelle katua. En ollut ihan heti perässä, mutta silti ehdin säikähtää, ajanko perään, kun auto ei meinannutkaan pysähtyä. Se liukui eteenpäin ja ABS:t rutisivat. Onneksi ei rysähtänyt!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)