Takaisin harrastusten pariin

Olen palaamassa hiljalleen vanhojen harrastusten pariin. Suunnistamisesta kirjoittelinkin jo aiemmin. Punttisalille palasin syyskuun lopussa, ja tällä viikolla on luvassa paluu lauluharrastuksen pariin. Saa nähdä, miten se sujuu, kun viimeiset kuukaudet laulamista on tullut harrastettua lähinnä hoitopöydän, pinnasängyn ja leikkimaton ääressä.

Kävin eilen jälleen punttisalilla. On kiva taas "löytää" lihaksia. Nimittäin pitkään treenaamattomat lihakset muistuttavat olemassaolostaan pitkään salikäynnin jälkeen. Salilla ehtii seurailla muitakin treenaajia. Olen jo aiemmin kirjoitellut valmennus- ja opetusvietistäni. En ole päässyt siitä vieläkään eroon. Näen jatkuvasti tilanteita, joissa liikerata jää vajaaksi tai on väärä, tai painoja on liikaa tai liian vähän. Tietysti on aina helppo arvostella muita, kun omia suorituksiaan ei näe ulkopuolisin silmin... mutta harmittaa, että jotkut mahdollisesti tekevät itselleen hallaa virheellisillä treeneillä.

Aloitin punttisalitreenaamiseen ihan junnuna kotipaikkakuntani kunnan punttisalilla. Siellä usein viihtyneet muskelimiehet olivat ystävällisiä ja opastivat sen lisäksi, että pikaluisteluvalmentajani oli alkuun mukana treeneissä. (Ja tästä ympäristöstä johtuen en vierasta vieläkään saleja, joissa enemmistö kävijöistä on miehiä.) Jotenkin tuntuu, että nykyisellä salillani tai muuallakaan, missä olen sittemmin käynyt, ei tulisi kysymykseen mennä neuvomaan toisia pyytämättä. No, ainakaan itse en uskalla mennä eikä minuakaan ole kukaan neuvonut.

Yskä, yskempi, yskin

Pelkäsin kauheasti tulevani kipeäksi ennen laulututkintoani, joka oli perjantaina 19.4. Onneksi turhaan, ja sain suorittaa tutkinnon terveenä, tosin jännityksestä kankeana.

No, eipä aikaakaan, kun tutkinnon jälkeen yllätti kevätflunssa. Pieni hiipivä kurkun karheus muuttui nopeasti raastavaksi yskäksi. Yskä on kanssaihmisten mielestä niin ärsyttävää, että torstaina töissä kollega käski lähteä kotiin (en totellut sinä päivänä) ja illalla, kun olimme katsomassa Svenska Teaternissa Kristina från Duvemålaa, meihin nähden etuoikealla istunut "herrasmies" katsoi parhaaksi mulkaista olkansa yli joka kerta, kun yskin. Tuli kovin syyllinen olo ja toivoin voivani vaipua maan alle, vaikka en varsinaisesti mahda yskälleni mitään. Mulkoilu loppui vasta, kun miehen vieressä istunut nainen kuiskutti miehen korvaan jotain.

Perjantain tein töitä kotisohvalta. Ääni on melko rouhea ja tulinpahan kokeilleeksi laulaa pätkän vain todetakseni, että lauluääneni oli ennemminkin käheä altto kuin jokin sopraano (tutkintoni lautakunnan mukaan olen jokin sopraano, mutta etuliitteestä ei ole varmuutta...).

Tallensin tätä käheää ääntä pätkän kännykällä. Tallennuksen laatu ei ole kummoinen, mutta saa tästä ehkä jonkinlaisen kuvan: Yskäinen ääni 26.4.

Vertailun vuoksi pieni pätkä eräistä tutkintoani edeltäneistä treeneistä: "Normaali ääni" 4.4.

Melkoinen kontrasti, eikö? :D Ja onneksi tuo yskäinen ääni oli vaivana viikko tutkinnon jälkeen eikä tutkintopäivänä!

"Hyväksytty"

Eilen siis vihdoin oli vuorossa Vaccaj-suoritus. Yritin olla suuremmin jännittämättä, mutta epäonnistuin siinä surkeasti. Jännitystä ei ainakaan helpottanut se, että sain arvalla ehkä vaikeimman mahdollisen laulettavan, sen viimeisen lisäksi. Nimittäin 9b:n. Tuolla Sibelius-Akatemian sivuilla sitä kuvataan mm. näin:

"Tässä harjoituksessa laajennetaan taitoja jälkiheleellä. Harjoituksen melodiasta voitaneen olla Paton’n kanssa samaa mieltä: se on ”tavattoman yksinkertainen” ja siksi koristelun tarpeessa. Näin päästään käsiksi pikkunuotteihin. Kahden nuotin koristelu tehdään samoin kuin edellisessäkin harjoituksessa eli kolmaskymmeneskahdesosina. Kolmen nuotin jälkihele ajatellaan puolestaan neljän kolmaskymmeneskahdesosan loppuosana, jolloin ensimmäisen ääni on sidottuna päänuotin kahdeksasosaan."

Minulta kysyttiin, haluanko laulaa ensin viimeisen (pakollisen) ja sen jälkeen arvotun vai toisinpäin. Pyysin, että arvotaan ensin ja päätän sen perusteella. Toiveilin tietysti jotain helppoa, jolla olisi voinut lämmitellä ennen pakollista. Noh, kun sieltä sitten tuli tuo 9b, niin päätin laulaa viimeisen ensin.

Vaikka periaatteessa olin aika rauhallinen, laulaminen ei sujunut kovin hyvin. Ääni jäi kireäksi, ilmeisesti liian pinnalliseksi jääneen hengityksen takia. Jotenkin tämä olo kulminoitui tenutoon 9b:ssä juuri ennen kuin ylläkuvattu koristelu alkaa. Sain kuitenkin pidettyä ajatuksen sen verran kasassa, että keskityin laulamaan kuviot.

Sain yllättävänkin lempää palautetta, kun kuviot osuivat kohdilleen. Kritiikkiä tuli lähinnä rytmin elämisestä (hidastusta, kun on vaikeampi kohta jne.) ja joistakin kestoista, jotka eivät menneet aivan kirjoitetun mukaan.

Joka tapauksessa tämä osuus on nyt hyväksytysti suoritettu ja seuraavaksi voi keskittyä varsinaiseen tutkintoon valmistautumiseen.

Vaccajta, Vaccajta, vaan....

Olen ilmoittautunut suorittamaan D-tutkintoon kuuluvaa Vaccaj-suoritusta ensi perjantaiksi. Kiireisen arjen vuoksi mahdollisuuksia treenata pianon ääressä on rajallisesti, joten olen ottanut muut keinot käyttöön. Olen kuunnellut Vaccajta läpi leipoessani ja laulanut mukana, kuunnellut niitä läpi ajellessani Helsingin iltapäiväruuhkassa ja joskus aamuisinkin, kuunnellut ja laulanut läpi nuotit kourassa hotellihuoneessa, kuunnellut läpi nuotit nenän edessä lentokoneessa....

Sama meno jatkuu ensi viikollakin, koska vuorossa on jälleen työreissu alkuviikosta, juuri ennen  itse suoritusta. Onneksi torstaille saatiin sovitettua vielä yksi harjoitus pianistin ja opettajan kanssa. Pitää lisäksi toivoa, että pysyy terveenä, vaikka reissaa ja kotonakin olisi tarjolla kaktuksen siemeniä kurkkuun. Kotona minulle on myös todettu, että "hyvä, että pääset noista pian eroon." Toivottavasti pääsenkin eli olen terve ja suorituskykyinen perjantaina!

Asiaan vihkiytymättömille tiedoksi, että kyse on näistä.

Suunnistusta ja laulua

Tähän viikonloppuun on mahtunut niin suunnistusta kuin lauluakin. Etukäteen vähän mietitytti, onko järkevää lähteä seuran jotoskisaan konserttia edeltävänä päivänä. Päätin kuitenkin kokeilla.

Jotosmetsässä vierähti aikaa noin kolme tuntia. Matkaa oli (teoriassa) 9,5 kilometriä. Otin aika rauhakseen, koska halusin minimoida pummailuriskin ja toisekseen mahdolliset rasituskurkkuoireet. Tosin täytyy kyllä myöntää, että matkan varrella huomasin, ettei juoksukuntokaan ole tällä hetkellä kehuttava. Rastit löytyivätkin ihan mukavasti muutamaa perhosen keskusrastia lukuun ottamatta. On se vaan niin jännä, kun rasti, jolla käy kolmesti, voi olla kolme kertaa hankala löytää. Joka kerta lähestymissuunta on hieman eri.

Metsässä oli todella märkää. Suot olivat yhtä lätäkköä ja polskahduksia vain kuului, kun suunnistajat pulahtivat suolle juoksemaan. Minä kastuin lisäksi Gatoradesta. Kävi nimittäin niin, että pari vuotta käyttämättä ollut juomasäiliö oli päättänyt ruveta vuotamaan. Huomasin tämän ja lähdössä, mutta en malttanut jättää ottamatta reppua mukaan, koska tiesin viettäväni metsässä hyvän tovin. Niinpä olin selästä ja housuistani märkä sen lisäksi, että kengät, sukat ja sääret kastuivat soilla kahlatessa. Onneksi ei satanut. Ja onneksi juomaa riitti juotavaksikin.

Oli jälleen mukava samoilla metsässä vähän pidempi lenkki. Kotiin päästyä oli vähän rasitusyskää, mutta onneksi hellitti sunnununtaiksi.

Aamulla ääni ei ollut lainkaan auki, mutta kyllä se siitä pikku hiljaa virkosi. Minä ja muutamia muita opettajani Hanna-Leena Haapamäen oppilaita esiintyi tänään Sinebrychoffin taidemuseossa. Ennen konserttia oli mahdollista kokeilla salin akustiikkaa pianistin kanssa. Kokeilin kaikkia kolmea laulua, jotka esitin ja tein kahdessa sellaisen virheen, jota en ollut aiemmin tehnyt. Jännityshän se siitä vain kasvoi... Onneksi sain koottua itseni ennen esiintymistä ja h-hetkellä melkein kaikki sujui. Joitakin pieniä kömmähdyksiä kyllä tuli. Granadoksen El majo timido, Schumannin Seit ich ihn gesehen ja Vivaldin Se parto, se resto, saivat esittäjälleen hien pintaan. Se kuulunee asiaan. Jälleen kokemusta rikkaampana voi jatkaa treenailua.

Uusia haasteita

Syksyisin on kai kovin tavallista aloittaa uusi harrastus. Minäkin kuulun tavallaan näihin aloittajiin tänä vuonna. Aloitin tällä viikolla pianon sivuaineen konservatoriolla. Laulajille tämä on pakollinen sivuaine, jos mielii saada musiikkiopiston päättötodistuksen. Maanantainen tunti ei toki ollut elämäni ensimmäinen. Edellisestä ehti kuitenkin vierähtää noin 18 vuotta. Silloin heitin pianonsoiton osalta hanskat tiskiin ja keskityin urheilemaan. Monesti olen sitä kyllä harmitellut. (Toki siitä harmittelusta oli kerran hyötyäkin, kun työnhakuun liittyvässä psykologisessa testissä oli helppo vastata, mikä asia elämässäni on jäänyt harmittamaan...)

Jännitin maanantain tuntia. En oikein tiennyt, mitä odottaa. Prima vistana pääsin sitten soittamaan jotain helpohkoa kappaletta ja sain kuin sainkin rämmittyä sen jotenkin läpi. Nyt on kotiläksynä tämä primavistattu ja yksi toinen kappale.

Toinen uusi juttu on musiikin perusteet 7 -kurssi. Musiikin harrastajat tuntevat sen paremmin kenraalibassona tai harmoniaoppina. Olin alun perin ajatellut, että menen vaihtoehtoiselle kurssille musiikin perusteet 8, joka olisi ollut yleistä musiikkitietoa. Ajattelin, että päästäisin itseni vähän helpommalla. Tätä kurssia ei kuitenkaan järjestetä joka vuosi. Kun kävin edeltävän musiikkitiedon kurssin (musiikin perusteet 4), silloin puhuttiin, että mupe 8 järjestetään joka toinen vuosi. Olin laskelmoinut, että tämä vuosi olisi sopivasti se joka toinen. Mutta laskelmointi ei auta, kun lukujärjestyksestä ei kurssia tälle vuodelle löydy. Tartuin siis haasteeseen ja ilmoittauduin mupe 7 -kurssille, josta lähipiirini on kertonut aivan riittävästi kauhukertomuksia. Pianotunnit toivottavasti tukevat hyvin kurssin suorittamista, johon kuuluu kirjoittamisen lisäksi soittamista.

Nämä asiat ja työkiireet saivat miettimään, miten mahdan syksyn jaksaa. Mietinnän lopputuloksena tein uhrauksen: jättäydyin pois kuorosta syksyn ajaksi. Päätös oli vaikea, mutta pidän sitä jaksamiseni kannalta oikeana. En halua ajaa itseäni aivan piippuun.

Kuorolaulu - tuo vaarallinen harrastus

Audite-kuoron kanssa esiinnyimme torstaina Musiikkitalon Organo-salissa. Sitä ennen ehdimme harjoitella kyseisessä salissa kahdesti. Toinen harjoitus oli minulle hieman kohtalokas: kolautin pääni yksien salin urkujen rakenteeseen. Rakenteen terävä kulma oli juuri sopivasti kulkureitillämme pääni korkeudella. Kuvittelin, että sain vain mojovan kuhmun, mutta hetken pideltyä päätäni huomasin, että hiusten seassa oli jotain kosteaa... Niin, vertahan siellä oli. Olin saanut kuhmun lisäksi haavan. Onneksi sentään verta ei juossut solkenaan. Sen verran kova tälli oli kyseessä, että seuraavana päivänä leveä hymy, joka liikutti päänahkaa, sattui. En myöskään ollut kuulemma ainoa, joka teloi päänsä harjoituksissa.

Organo-salissa olisi ollut muitakin mahdollisia vaaranpaikkoja: erittäin kapeat rappuset parvelle, tikkaat urkujen sisään ja urkujen sisällä oleva laudoitus, joka kesti korkeintaan yhden kävelijän kerrallaan. Onneksi mitään muuta ei kuitenkaan käynyt.

Kirjastossakäymisen hankaluus

Olen jotenkin kadottanut kirjastossakäymisen taidon. Tammikuussa menin kirjastoon lainaamaan kirjaa, joka minulla jo oli lainassa. Tällä kertaa menin neljän nuottiopuksen kanssa kirjastoon, kun niitä ei voinut enää uusia netissä, kun kolme uusimiskertaa oli tullut täyteen. Tarkoituksena oli palauttaa osa ja uusia joku sekä lisäksi etsiä yhtä uutta nuottiopusta.

Tajusin kuitenkin kirjastoon kävellessäni, että eihän minulla ole kirjastokorttia mukana. Ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin palauttaa kaikki kirjat ja luikkia tiehensä... Pitää ottaa tässä joku kerta uusiksi, jotta saa suoritettua sen lainaamisenkin.

Niin, ja toisessa tapauksessa minun oli tarkoitus palauttaa Sibelius Akatemian kirjastoon pari nuottia. (Tällä kertaa sentään tiesin, missä kirjasto sijaitsee, kun syksyllä etsin sitä vielä vanhasta paikasta Töölöstä.) Aioin yhdistää kuoron esiintymisen Musiikkitalolla ja vierailun kirjastolla. Lopulta muistin ottaa palautettavat nuotit mukaan vasta esiintymispäivänä enkä kahtena harjoituskertana.

Konserttimme jälkeen livahdin Sibelius Akatemian tiloihin jonkun oven avauksesta ja kävin kirjaston ulkopuolella jättämässä nuottini palautusboksiin. Mutta mutta, palatessani huomasin, että Sibiksen puolelta ei pääse pois ilman avainta... siis ei pääse uloskaan ilman avainta. Onneksi joku ystävällinen sattui olemaan siinä aulassa ja laski minut pois, etten jäänyt Akatemialle jumiin!

Kuuba!

Palasin tiistaina Kuubasta, missä kävimme Audite-kuoron kanssa kuorofestivaaleilla (Festival Internacional de Coros aka Festival Internacional de Caos). Festivaalit järjestettiin Santiago de Cubassa, mutta ehdimme viettää muutaman päivän Baracoassa ja yhden päivän Havannassa. Matka oli elämyksellinen, vaiherikas ja ehdottomasti kokemisen arvoinen, vaikka omaa menoani hidastikin ennen matkaa alkanut flunssa. Yritin silti ottaa matkasta kaiken irti. Erilaisia kommelluksia sattui matkan varrella, mutta tyydyn nyt esittelemään vain joitakin makupaloja kuvien muodossa. Espanjankielentaitoiset voivat käydä tutustumassa festivaaleista julkaistuihin teksteihin, joissa Audite esiintyy:

Juttu päätöskonsertista, jonka kohokohdaksi nostetaan Auditen esittämä La Maza:
http://www.bohemia.cu/2011/12/05/noticias/finalizo-festival-coro-santiago-cuba-2.html

yleisempi juttu:
http://www.cubarte.cult.cu/periodico/noticias/cuba-y-finlandia-acortan-distancias-a-traves-de-la-musica/159823.html

ja puffi:
http://www.radiorebelde.cu/noticia/presente-finlandia-festival-internacional-coros-20111203/

Kuvakooste



Excursio Río Toalla Baracoan lähellä.



Parque Nacional Alejandro de Humboldt, jossa teimme 9 kilometrin vaelluksen ja pulahdimme vesiputouksen luona uimaan.

Rantanäkymää Baracoan lähellä.

Guantanamo, jossa poikkesimme syömään bussimatkalla Baracoasta Santiago de Cubaan.

Catedral de Nuestra Señora de la Asunción, Santiago de Cuba. Kirkko oli virallisesti kiinni, mutta kiltti suntio esitteli kirkkoa meille, kun pienemmällä porukalla kiersimme kaupunkia.

Ayuntamiento, Santiago de Cuba.



Kuva on otettu vastaavasta hevoskyydistä Santiago de Cubassa. Hevoskärryt olivat ihan varteenotettava menopeli Kuubassa, jossa moottoritielläkin oli yksi kolmesta kaistasta varattu hevoskyydeille.

Tässä toinen tunnelmapala samaisesta hevoskyydistä napattuna.




Maalle tärkeät henkilöt olivat Havannassa selvästi esillä Plaza de la Revoluciónin lähettyvillä. Ja monessa muussakin paikassa. Niin, ja jos et tiennyt, nyt on 53. vuosi sitten Kuuban vallankumouksen.



Näitä amerikanrautoja riitti. Kuulemma osaan on vaihdettu Ladan moottorit, jotta varaosia saa, vaikka Kuuba onkin USAn kauppasaarrossa.

Esiintyminen ja kilpaileminen vs. harjoittelu

Esiinnyin torstaina konservatoriolla laulunopettajani oppilaiden lauluillassa. Menin paikalle väsyneenä. Olen nukkunut pitkään huonosti ja tehnyt jatkuvasti hieman pidempää työpäivää, mikä on huono yhdistelmä. Mietin, miten jaksan keskittyä, miten jaksan eläytyä. Mutta kas vain, konsertin jälkeen olinkin virkeämpi ja paremmalla tuulella kuin ennen sitä. Nukuinkin seuraavan yön paremmin kuin pitkään aikaan arkiyönä.

Konsertin jälkeen eräs toinen laulaja valitteli, kuinka esiintyminen on kamalaa, kun jännittää ja hengitys ei toimi ja... Ja että olisi paljon mukavampaa vain laulaa laulutunnilla. Kuulun hänen kanssaan tässä asiassa eri sakkiin. Vaikka esiintyminen jännittääkin, se on se suola, miksi treenaan. Ilman sitä olisi minusta turha harjoitella. Ja jos totta puhutaan, mieluummin vain esiintyisin enkä treenaisi muuta kuin sen verran, että saan jonkinlaisen varmuuden esitettävistä sävellyksistä.

Samanlaisen jaon olen huomannut myös kilpaluistelijoissa: on niitä, jotka jännittävät kilpailemista yli kaiken ja jättäisivät sen mieluummin väliin kokonaan, mutta pitävät treenaamisesta kuin hullu puurosta. Itse puolestani olisin mieluiten vain kilpaillut, tietysti sillä oletuksella, että kilpailut menisivät aina hyvin ja niistä jäisi hyvä mieli... Treenaaminen oli monesti pakkopullaa.

On jännää havaita, että kahdesta eri harrastuksesta löytyy samantyyppistä jakoa eri tyyppisiin ihmisiin ja mielihaluihin.

Jännitys tiivistyy

Tänä iltana on vuorossa kauan odotettu Mikadon ensi-ilta. Huomasin tänään myös jännittäväni hieman. Kuvittelin, että mitään erityistä jännitystä ei tulisi. Eilisessä kakkoskenraalissa saimme palautetta ohjaajalta, että muutamassa kohdassa olimme väsyneen ja jopa kyllästyneen oloisia. No, ihmekös tuo, tässä on kova treeniputki alla. Eiköhän ensi-ilta kuitenkin sytytä parempaan suoritukseen!

Toivon mukaan ei käy omalle kohdalle sellaisia käpyjä kuin torstain ykköskenraalissa. Ensin kirsikankukkaoksa meinasi pursuta jakkutakin alta esiin liian aikaisin ja jouduin sitä korjailemaan. Sitten kimonon hiha tarttui rampin kaiteeseen ja piti nykäistä, että sai sen kulkemaan mukanaan...

Onhan noita treeneissä ollut muitakin sattumuksia. Milloin kirsikan kukat ovat tarttuneet toisiinsa tai jonkun peruukkiin. Eikä ole yksi tai kaksi kertaa, kun joku on saanut jalalleen liikuteltavan sermin. Omat jalkanikin ovat kokeneet kyseisen kohtalon kuten myös varpailleastumisen. Pidetään peukkuja, että mitään näistä ei käy tänään!

Mikado tulee!

Harmittavasti sairastumiseni osui juuri kiihkeimpään operettitreenijaksoon. Viiden päivän kuumeilu ja sen jälkeen yhäti jatkuva yskä ja nuha ovat vaikeuttaneet harjoituksiin osallistumista. Kahdet harjoitukset jäivät kokonaan väliin ja yksissä olin vain katsomassa. Siitä huolimatta ehdin tällä viikolla kaksiin treeneihin. Eilisen seitsemän tunnin treenipäivän jälkeen lauluäänestä oli kyllä jäljellä vain rippeet... Eilen minut maskeerattiin ensimmäistä kertaa. Maski jäi hieman puutteelliseksi, kun oli olevinaan kiire lavalle. Kosmetologiopiskelija ei viitsinyt jatkaa loppuun, vaikka kävin, tarkistettuani tilanteen lavalla, erikseen sanomassa, että vielä ei olekaan kiire ja olisi aikaa jatkaa. No, lähinnä irtoripset jäi laittamatta. Tässä hieman esimakua tulevasta:



Tervetuloa katsomaan Mikado-operettia! Esityspäivät ja muuta infoa löytyy konservatorion sivuilta.

Joskus yksi henkilö on riitävän pelottava yleisö

Tänään oli vuorossa säveltapailun laulukoe. Opetellusta ohjelmistosta arvottiin yksi laulu ja yksi laulu prima vistana. Nämä piti sitten esittää opettajalle ja etukäteen opeteltua laulua laulaa kaanonina opettajan kanssa. Uskokaa tai älkää, tätä tilannetta jännitin enemmän kuin kahta edellistä esiintymistä. Yleisöä oli kuitenkin vain se yksi henkilö: opettaja.

Toistolla on merkityksensä

Esiinnyin eilen konservatoriolla. Kyseessä oli laulunopettajani oppilaiden konsertti. Yleisöä ei ollut toisiemme lisäksi (4 oppilasta, opettaja ja pianisti) kuin kaksi henkilöä. Normaali tilanteessa olisin varmasti kuitenkin jännittänyt aika paljon. Tällä kertaa kuitenkaan ei jännittänyt juuri lainkaan. Hieman mietitytti, muistanko sanat - siinä kaikki.

Luulenpa, että sillä on merkityksensä, että viime viikolla vierailin lavalla aika monta kertaa treenien ja itse esiintymisen vuoksi. Oli jotenkin itsevarmempi olo. Toistuva esiintyminen siis helpottaa jännitystä. Toisaalta kyse voi olla myös siitä, että olen todella väsynyt ja vähän nuhainenkin. Tai sitten on vaan vielä niin hyvä flow päällä viime viikon vuoksi. Joka tapauksessa olen edelleen ihan fiiliksissä viime viikosta.:)

Toisenlainen tapa viettää pikkujouluja

Työpaikallani järjestettiin tänä vuonna toista kertaa kykykilpailu, Tieto Talent. Kilpailuun haetaan mukaan videoilla, jokaisesta maasta valitaan voittaja ja näistä voittajista finaaliin valitaan 10. Finaalista tehdään euroviisujen kaltainen suora TV-lähetys, joka lähetetään eri puolille paikallisiin Talent-partyihin. Paikallisissa juhlissa äänestetään suosikkiesityksiä ja pisteet lasketaan euroviisutyylisesti siten, että jokainen maa antaa viidelle suosikilleen pisteitä. Viime vuonna finaali oli Tallinnassa, tänä vuonna Riikassa.

Hain tänäkin vuonna mukaan, mutta en pärjännyt Suomen ehdokasäänestyksessä elokusuussa. Olin jo suunnilleen unohtanut koko homman ja ilmoittautunut Kaapelitehtaalle Helsingin Talent-juhlaan, joka on samalla pikkujoulut. Sitten alkoi tapahtua. Marraskuun 23. päivä minulta kysyttiin firman communicatorissa, olenko sama henkilö, joka haki Talent-kisaan ja voisiko soittaa. Sain puhelun Talent-tuotantotiimiltä. He kertoivat, että Suomen finalisti olisi suurella todennäköisyydellä jättämässä kisan väliin, ja kysyivät, haluaisinko lähteä tässä tapauksessa kisaan mukaan hänen sijastaan. Totesin, että tulee vähän aikatauluhaastetta. On kuorokeikkaa ja ohjausryhmän palaveria sillä viikolla.
- Riikasta lentää vain tunnin Helsinkiin, voit tulla keskiviikkoillaksi hoitamaan kuorovelvollisuutesi.
- Onko siinä palaverissa LiveMeeting-mahdollisuus? Perjantaina on läpimenoharjoitus ja sun pitää olla stagella joskus 10 ja 11 välillä. Ehdit vielä kello 12 palaveriin.

Kaiken siis vakuutettiin järjestyvän. Suorastaan tärisin jännityksestä puhelun jälkeen. Selvittelin aikataulujani ja esimiehen kantaa asiaan ja ilmoitin samana päivänä, että olen käytettävissä. Minun käskettiin vielä olemaan puhumatta asiasta kenellekään, koska asia ei ollut alkuperäisen kilpailijan osalta varma. Kahden päivän päästä se oli varma. Finaaliin oli aikaa kaksi viikkoa. Edelleenkin piti pitää matalaa profiilia asiasta. Olisi jo tehnyt mieli tuuletella riemusta.

Seuraavien päivien aikana varattiin lentolippuja, kyselin muutamaa kollegaa kannustusjoukkoihin ja kuvattiin maaesittelypostikorttiin kuvamateriaalia. Hiihtelin puusuksilla Helsingin keskustassa ja laskin mäkeä Kaivopuistossa. Vihdoin 30.11. asia julkaistiin intranetissa eikä enää tarvinnut pitää asiaa pimennossa.

Samaan aikaan tein vähän pidempää päivää. Olihan minun saatava finaalipäivänä olevaan ohjausryhmän kokoukseen materiaaleja kasaan yhdessä projektitiimini kanssa. Itsenäisyyspäiväviikonlopun pystyi vielä rauhoittumaan. Matkaan lähdin 7.12.

Saavuin Riikaan iltaviiden jälkeen. Saavuttuani hotelliin sain heti totutella ajatukseen, että kameroita on kaikkialla: making of -dokumenttiin kuvattiin kilpailijoiden saapumisia. Attasea ehdotti, että esittäisin divaa, joka toteaa, ettei tunne vastaanottajia, mutta en syttynyt ajatukselle.

Illalla pääsin heti kokeilemaan Maria Ilmoniemen johtaman bändin kanssa ja ottamaan tuntumaa lavaan ja kameroihin. Treenin jälkeen pääsi katsomaan, miltä esitys näytti. Tuottaja Tomi Teikon mielestä olin aika jännittynyt. Omasta mielestäni olisin voinut olla paljon jännittyneempikin.

Illalla etsiydyin paikalliseen ruokakauppaan. En löytänyt lähintä ja jouduin kysymään neuvoa kadulla. Paikallinen nainen oli ystävällinen ja neuvoi minut kauppaan. Matkalla hän tiedusteli, mistä tulen ja kohta kuultuaan, että olen Suomesta, alkoi selittää, mihin aikaan on mahdollista ostaa alkoholia. Ei suinkaan mitään stereotypioita suomalaisista.

Tarkoituksenani oli lentää takaisin Suomeen Auditen keikalle keskiviikoksi. Myöhään tiistai-iltana kuitenkin näytti siltä, että Finnairin lentoemäntien lakkoa tukevat tukilakot saattaisivat vaikeuttaa myös muiden yhtiöiden lentoja. Päätin, että en lähde takaisin Suomeen, kun oli epävarmaa, pääsisinkö takaisin. Oman stressini lisäksi lievitin järjestelyorganisaation stressiä.

Keskiviikon ohjelmassa oli aamupalaveri studiossa ja making of -materiaalin kuvausta. Lisäksi tein töitä. Ehdin myös käydä kääntymässä vanhassa kaupungissa ostamassa asioita, joita olin unohtanut kotiin. Illalla ohjelmassa oli keskiaikainen illallinen Maza Gilde -talossa. Tätä varten saimme munkin kaavut. Kuljimme läpi vanhan kaupungin rumpusäestyksessä soihdut kourassa. Illallisen ohjelmaan kuului hyvän ruuan ja musiikin lisäksi saippuan ja kynttilän tekoa ja rahan lyöntiä.

Torstaina oli kaksi läpimenoharjoitusta. Ensin ilman asuja ja illalla kenraaliharjoitus asujen ja yleisön kanssa. Ensimmäinen läpimeno jännitti ehkä eniten. Kuulimme ensimmäisen kerran toistemme esitykset ja tutustuimme kilpailun juontajiin Mikko Leppilampeen ja Lauris Reiniksiin.

Läpimenon jälkeen syötiin myöhäinen lounas. Minulle oli aikataulutettu meikkaus kello 17.30. Aikataulu oli kuitenkin pahasti myöhässä ja pääsin meikattavaksi vasta 40 minuuttia myöhemmin. Tuli hieman kiire, kun piti sen jälkeen käydä vaihtamassa vaatteet ja juosta uudestaan make-up-huoneeseen yläkropan puuteroimista varten. Ennen meikkaukseen menoa olin saanut tiedon, että perjantain ohjausryhmän kokous pitäisi siirtää. Ehdin järjestää siirron ennen valmistautumista kenraaliharjoitukseen.

Kenraaliharjoituksessa sali ei ollut täynnä. Yleisö oli latvialaista. Olin edelleen hermostunut, mutta en yhtä hermostunut kuin ensimmäisissä treeneissä. Kenraali meni ihan mukavasti. Iltaa jatkettiin illallisella. Illallisella kuulin, että perjantain treeniaikataulua oli lykätty 1,5 tuntia eteenpäin. Olin huojentunut siitä, että ohjausryhmän palaveri tuli siirretyksi aiemmin päivällä. Uuden aikataulun myötä perjantain palaveriaika ei olisi sopinutkaan minulle.

Perjantaina kaikki, mikä voi mennä pieleen, tuntui menevän pieleen. Läpimenoharjoituksissa steadycam-mies putosi ensimmäisen esityksen aikana lavalta bändikuoppaan. Kamera meni rikki ja miestä sattui polveen. Treenien jatkoa lykättiin ensin 10 minuuttia, sitten 30 minuuttia ja taas 30 minuuttia. Lopulta noin kaksi tuntia myöhemmin päästiin jatkamaan. Juontajat sekoilivat käsikirjoituksessaan, jossa Lauris teki kiusaa Mikolle, koska Mikko ei ollut antanut Laurikselle tarvittavaa VIP-passia lavalle pääsyä varten. Yhteistyön backstagen ja lavan välillä piti olla siinä mielessä saumatonta, että molempien piti tietää, mihin väliin tulee keskeytyksiä puolin ja toisin. Haastatteluissa sekoiltiin. Itsekin menin sanoissani sekaisin. Kannustajani eivät lopulta päässeetkään paikalle, kun lentoja peruttiin hurjan lumisateen vuoksi. Jälkikäteen kuulin, että kaiken kukkuraksi tuntia ennen lähetystä oli palanut sulake, joka oli vienyt sähköt ja verkkoyhteydet. Finaalin alkaessa kaikki oli kuitenkin valmista.

Salissa oli yli 600 latvialaista tietolaista ja 100 henkeä Talent-finalistien pöydässä. Tunnelma oli katossa. Mikon ja Lauriksen kisailu toimi paljon paremmin, kun sali oli täynnä latvialaisia, joille Lauris on yhtä pidetty kuin Mikko suomalaisille. Olin hieman hermostunut, mutta toisaalta jo paljon tyynempi kuin aiemmin. Olihan se jo neljäs kerta, kun show vietiin läpi.

Minua edeltänyttä kilpailijaa haastatellessaan Lauris tuli sanoneeksi firman nimen väärin: Tiesto. Kun pääsin backstagelle, kuulin, kun Lauris sai paikalliselta tuottajalta huutia. "Lauris! Tiesto! That is bad! Very bad!" Oli raukka parka hieman järkyttynyt mokastaan ennen minun haastatteluani. Minusta moka ei ollut niin vakava.

Olin miettinyt, että finaalissa pitää parantaa kertosäkeen laulamista. Ehdin ajatella esitykseni aikana, milloin piti keskittyä tilaan ja lopulta mielestäni suoritus menikin paremmin kuin treeneissä, joissa kertosäe tuppasi jäämään alavireiseksi. Olin suoritukseeni tyytyväinen.

(Kuva: Ksenija Saulite, Talent Latvia)

Äänestystauolla esiintyivät viime vuoden voittajat Tsekeistä ja Latviasta. Latvian voittaja lauloi yhdessä Leppilammen kanssa Oopperan kummituksen. Sen jälkeen Leppilampi vetäisi Robbie Williamsia. Siinä vaiheessa huomasi, mikä on ero harrastelijaesiintyjän ja ammattiesiintyjän välillä. Leppilampi otti koko lavan haltuunsa.

Äänestystuloksessa ei ollut paljon juhlimista: jäin viimeiselle sijalle yhdessä Venäjän kanssa. Meni melkein kuin euroviisuissa: Ruotsi voitti, Suomi hävisi. En sentään jäänyt nollille.:D Mutta mitäpä tuosta, kivaa oli ja koko viikko oli aivan huikea kokemus! Lauantaina oli kotiinpaluu ja sunnuntaina sairastin nuhaa ja kurkkukipua. Edelleen olen väsynyt, mutta iloinen viime viikosta.

Tunnelmia viikon varrelta löytyy YouTubesta.

Kuorosta kuoroon

Viimeiset puolitoista vuotta olen laulanut konservatorion nuorisokuorossa nimeltä All4Voices. Jotenkin olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi, kun olen ollut 8-15 vuotta vanhempi kuin muut. Lopullisen päätöksen siitä, että olisi aika vaihtaa kuoroa tein kesän aikana, kun tiesin, että syksyn ohjelmassa olisi lasten musiikkinäytelmä. En innostunut esimerkiksi laulusta Minun ystäväni on kuin villasukka, jossa lauletaan mm. "Minä olen vielä pikkuinen ja siksi tahtoisin, oppia tän elämän vielä paremmin. Ja kun mä sitten joskus, olen aikuinen..." Päätin hakea konservatorion piirissä toimivaan kamarikuoro Auditeen. Jännittävä koelaulutilaisuus oli tänään ja sain sen jälkeen tietää, että minut hyväksyttiin kuoroon.:)

Ennen Auditea ehdin kuitenkin tehdä pikavierailun Lähde-kuorossa. Olin viime viikonloppuna kuoron riveissä Joensuun gospel-festareilla. Ehdin käydä treeneissä kerran ennen viikonloppua. Tosin muutkaan eivät olleet aiemmin treenanneet Nuoren uskon messua, joka sunnuntaina vietiin läpi Noljakan kirkossa. Reissuun lähtö oli aika ex tempore -juttu... samoin oli se, että afrikkalaisen musiikin workshopin päätteeksi lauantaina kävelimme ghanalaisen, botswanalaisen ja paikallisen kuoron kanssa suorinta tietä Joensuun torille esittämään juuri oppimiamme afrikkalaisia lauluja. Sunnuntain messuun toi lisämaustetta ghanalainen kuoro, joka esitti oman laulunsa ehtoollisen jälkeen ja toisena lauluna Sinua siunata tahdon -laulun houkutellen meidät Lähde-kuoron laulajat mukaan laulamaan ... ja tanssimaan laulun tahdissa. Niin, uskokaa tai älkää, kyseiseen kappaleeseen voi sovittaa tanssiaskelia. Oli hauskaa tutkailla gospelia afrikkalaisten näkökulmasta.

Todistustenjako

Sain kuin sainkin viime torstaina musiikin perustason päättötodistuksen Helsingin konservatoriosta. Todistus jaettiin kevään päättäjäisissä. Päättäjäiset olivat samalla pienimuotoinen konsertti, jossa muun muassa esiintyi yksi erittäin lahjakas pieni viulisti.

Ihan tuli kouluajat mieleen, kun lopuksi laulettiin vielä Suvivirsi. Perustason todistuksen pokkasi minun lisäkseni 11 muuta opiskelijaa, musiikkiopistotason todistuksen sai 5 opiskelijaa. Mukava ja juhlava tilaisuus - ja maukas mansikkakakku.

Yksi etappi melkein saavutettu

Minulle selvisi muutama viikko sitten, että konservatoriolla voi saa hyväksytettyä yhteismusisoinniksi muutakin kuin konservatorion piirissä suoritettua yhteismusisointia. Olin kuvitellut, ettei minulla olisi mahdollisuuksia saada vielä tänä vuonna musiikin perustason päättötodistusta, koska yhteismusisointia kertyy kevään loppuun mennessä 1,5 vuotta. Perustasolla kun sitä vaaditaan yhteensä kolme vuotta, mikä ei ajallisesti kahden vuoden opiskelun aikana voi olla edes mahdollista.

Edellisen kerran olen ollut kunnolla järjestetyn yhteismusisoinnin piirissä 90-luvun puolivälissä seurakunnan nuorisokuorossa. Pyysin kanttorilta todistuksen 2,5 vuoden kuoroilusta ja toimitin konservatoriolle. Tänään sain tietää, että yhteismusisointia hyväksytään tuosta kuorosta sen verran, että saan kuin saankin perustasoon vaadittavan määrän kasaan.

Vielä pitää jännittää torstaihin asti musiikin perusteet 4 -kurssin tuloksia. Luulen, että viimeviikkoinen tentti meni läpi, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Josko "Kohtalon sinfoniasta" tuli sittenkin oikeasti kohtalokas... meni nimittäin säveltäjä väärin ja sen myötä lisäsepustukset. Onneksi lopulta päädyin sentään oikeaan aikakauteen, josta myös saa pisteen. No, tuo yksi kohta on pisteistä 5/55 eli ei kovin suuri. Oli siinä kokeessa kyllä muitakin teoksia, joiden tunnistaminen ja niihin liittyvien lisätietojen kirjailu ei ihan mennyt putkeen. Jännää on. ;)

Uusi joululaulusuosikki

Pöllähdin tuossa joulun alla Ostinatoon juuri, kun Ensemble Norma (sillä kertaa nelihenkisenä) oli aloittelemassa esiintymistään. Myyjä viittoi tulemaan sisään, vaikka se käytännössä tarkoitti, että menin lauluyhtyeen ja yleisön väliin seisomaan. Minulta kysyttiin, olinko tullut etsimään jotain vai kuuntelemaan esitystä. No, ostoksillehan minä olin mennyt tietämättä esiintymisestä.

Siinä lauluyhtyeen laulaessa pengoin viereisestä hyllystä niitä tuotteita, joita olin tullut etsimään. Kun olin etsimäni löytänyt, jäin kuuntelemaan keikan loppuun. Norman repertuaarista löysin yllättäen uuden joululaulusuosikin: Mökit nukkuu lumiset (YouTubesta löytyi vain Tarja Turusen versio ko. laulusta). Olin toki kuullut kyseisen laulun aiemminkin, mutta nyt vasta kuuntelin sen kunnolla ja se kolahti kovaa. Joulun aikana tuli itsekin kokeiltua sen laulamista. Voisi ennen ensi joulua ottaa sen tarkempaan opetteluun.

Musiikkiproggiksia

Musiikki on läsnä elämässäni joka viikko konservatorio-opintojen kautta. Välillä puuhastelu opintojen parissa on todella kivaa, välillä puuduttavaa. Puuduttavuudessaankin opinnot ovat hyödyllisiä ja mahdollistavat uusiin proggiksiin osallistumista.

Viime aikoina on ollut kivaa vaihtelua musiikkirintamalla. Hiljattain tallensimme yhden demovideon työpaikan Talent-kisaa varten (!) ja nyt työn alla ovat Matinmessun musiikit. Kaverini pyysi esilaulajaksi 1.11. olevaan messuun, jonne hän on tehnyt sovitukset kahdeksanhenkiselle kamariorkesterille.

Nyt on treenattu koko porukalla kahteen kertaan ja tämänpäiväisistä treeneistä tuli hyvä mieli. Päivä oli ollut ennen treenejä kurja: olin väsynyt ja ärsyyntynyt. Treenien jälkeen oli tosi hyvä fiilis, vaikka kaikki ei treeneissä sujunutkaan todellakaan täydellisesti.

Olen treenien jälkeen todennut, että konservatorio-opinnoista on ollut tämän kokoonpanon kanssa musisoidessa todella paljon hyötyä. Olisin varmaan ollut aika ulalla, jos olisin tuohon pystymetsästä lähtenyt. Opinnot ovat tehneet nöyräksi ja välillä on ollut ahdistavaakin huomata, kuinka surkea olen esimerkiksi laskemaan rytmejä. Mutta kyllä silläkin rintamalla on tapahtunut kehitystä. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää, eikä varmaan musiikin saralla voi koskaan tullakaan täydelliseksi (ainakaan näillä lahjoilla).