Tähän viikonloppuun on mahtunut niin suunnistusta kuin lauluakin. Etukäteen vähän mietitytti, onko järkevää lähteä seuran jotoskisaan konserttia edeltävänä päivänä. Päätin kuitenkin kokeilla.
Jotosmetsässä vierähti aikaa noin kolme tuntia. Matkaa oli (teoriassa) 9,5 kilometriä. Otin aika rauhakseen, koska halusin minimoida pummailuriskin ja toisekseen mahdolliset rasituskurkkuoireet. Tosin täytyy kyllä myöntää, että matkan varrella huomasin, ettei juoksukuntokaan ole tällä hetkellä kehuttava. Rastit löytyivätkin ihan mukavasti muutamaa perhosen keskusrastia lukuun ottamatta. On se vaan niin jännä, kun rasti, jolla käy kolmesti, voi olla kolme kertaa hankala löytää. Joka kerta lähestymissuunta on hieman eri.
Metsässä oli todella märkää. Suot olivat yhtä lätäkköä ja polskahduksia vain kuului, kun suunnistajat pulahtivat suolle juoksemaan. Minä kastuin lisäksi Gatoradesta. Kävi nimittäin niin, että pari vuotta käyttämättä ollut juomasäiliö oli päättänyt ruveta vuotamaan. Huomasin tämän ja lähdössä, mutta en malttanut jättää ottamatta reppua mukaan, koska tiesin viettäväni metsässä hyvän tovin. Niinpä olin selästä ja housuistani märkä sen lisäksi, että kengät, sukat ja sääret kastuivat soilla kahlatessa. Onneksi ei satanut. Ja onneksi juomaa riitti juotavaksikin.
Oli jälleen mukava samoilla metsässä vähän pidempi lenkki. Kotiin päästyä oli vähän rasitusyskää, mutta onneksi hellitti sunnununtaiksi.
Aamulla ääni ei ollut lainkaan auki, mutta kyllä se siitä pikku hiljaa virkosi. Minä ja muutamia muita opettajani Hanna-Leena Haapamäen oppilaita esiintyi tänään Sinebrychoffin taidemuseossa. Ennen konserttia oli mahdollista kokeilla salin akustiikkaa pianistin kanssa. Kokeilin kaikkia kolmea laulua, jotka esitin ja tein kahdessa sellaisen virheen, jota en ollut aiemmin tehnyt. Jännityshän se siitä vain kasvoi... Onneksi sain koottua itseni ennen esiintymistä ja h-hetkellä melkein kaikki sujui. Joitakin pieniä kömmähdyksiä kyllä tuli. Granadoksen El majo timido, Schumannin Seit ich ihn gesehen ja Vivaldin Se parto, se resto, saivat esittäjälleen hien pintaan. Se kuulunee asiaan. Jälleen kokemusta rikkaampana voi jatkaa treenailua.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste esiintyminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste esiintyminen. Näytä kaikki tekstit
sunnuntaina, lokakuuta 07, 2012
sunnuntaina, marraskuuta 13, 2011
Esiintyminen ja kilpaileminen vs. harjoittelu
Esiinnyin torstaina konservatoriolla laulunopettajani oppilaiden lauluillassa. Menin paikalle väsyneenä. Olen nukkunut pitkään huonosti ja tehnyt jatkuvasti hieman pidempää työpäivää, mikä on huono yhdistelmä. Mietin, miten jaksan keskittyä, miten jaksan eläytyä. Mutta kas vain, konsertin jälkeen olinkin virkeämpi ja paremmalla tuulella kuin ennen sitä. Nukuinkin seuraavan yön paremmin kuin pitkään aikaan arkiyönä.
Konsertin jälkeen eräs toinen laulaja valitteli, kuinka esiintyminen on kamalaa, kun jännittää ja hengitys ei toimi ja... Ja että olisi paljon mukavampaa vain laulaa laulutunnilla. Kuulun hänen kanssaan tässä asiassa eri sakkiin. Vaikka esiintyminen jännittääkin, se on se suola, miksi treenaan. Ilman sitä olisi minusta turha harjoitella. Ja jos totta puhutaan, mieluummin vain esiintyisin enkä treenaisi muuta kuin sen verran, että saan jonkinlaisen varmuuden esitettävistä sävellyksistä.
Samanlaisen jaon olen huomannut myös kilpaluistelijoissa: on niitä, jotka jännittävät kilpailemista yli kaiken ja jättäisivät sen mieluummin väliin kokonaan, mutta pitävät treenaamisesta kuin hullu puurosta. Itse puolestani olisin mieluiten vain kilpaillut, tietysti sillä oletuksella, että kilpailut menisivät aina hyvin ja niistä jäisi hyvä mieli... Treenaaminen oli monesti pakkopullaa.
On jännää havaita, että kahdesta eri harrastuksesta löytyy samantyyppistä jakoa eri tyyppisiin ihmisiin ja mielihaluihin.
Konsertin jälkeen eräs toinen laulaja valitteli, kuinka esiintyminen on kamalaa, kun jännittää ja hengitys ei toimi ja... Ja että olisi paljon mukavampaa vain laulaa laulutunnilla. Kuulun hänen kanssaan tässä asiassa eri sakkiin. Vaikka esiintyminen jännittääkin, se on se suola, miksi treenaan. Ilman sitä olisi minusta turha harjoitella. Ja jos totta puhutaan, mieluummin vain esiintyisin enkä treenaisi muuta kuin sen verran, että saan jonkinlaisen varmuuden esitettävistä sävellyksistä.
Samanlaisen jaon olen huomannut myös kilpaluistelijoissa: on niitä, jotka jännittävät kilpailemista yli kaiken ja jättäisivät sen mieluummin väliin kokonaan, mutta pitävät treenaamisesta kuin hullu puurosta. Itse puolestani olisin mieluiten vain kilpaillut, tietysti sillä oletuksella, että kilpailut menisivät aina hyvin ja niistä jäisi hyvä mieli... Treenaaminen oli monesti pakkopullaa.
On jännää havaita, että kahdesta eri harrastuksesta löytyy samantyyppistä jakoa eri tyyppisiin ihmisiin ja mielihaluihin.
lauantaina, maaliskuuta 26, 2011
Jännitys tiivistyy
Tänä iltana on vuorossa kauan odotettu Mikadon ensi-ilta. Huomasin tänään myös jännittäväni hieman. Kuvittelin, että mitään erityistä jännitystä ei tulisi. Eilisessä kakkoskenraalissa saimme palautetta ohjaajalta, että muutamassa kohdassa olimme väsyneen ja jopa kyllästyneen oloisia. No, ihmekös tuo, tässä on kova treeniputki alla. Eiköhän ensi-ilta kuitenkin sytytä parempaan suoritukseen!
Toivon mukaan ei käy omalle kohdalle sellaisia käpyjä kuin torstain ykköskenraalissa. Ensin kirsikankukkaoksa meinasi pursuta jakkutakin alta esiin liian aikaisin ja jouduin sitä korjailemaan. Sitten kimonon hiha tarttui rampin kaiteeseen ja piti nykäistä, että sai sen kulkemaan mukanaan...
Onhan noita treeneissä ollut muitakin sattumuksia. Milloin kirsikan kukat ovat tarttuneet toisiinsa tai jonkun peruukkiin. Eikä ole yksi tai kaksi kertaa, kun joku on saanut jalalleen liikuteltavan sermin. Omat jalkanikin ovat kokeneet kyseisen kohtalon kuten myös varpailleastumisen. Pidetään peukkuja, että mitään näistä ei käy tänään!
Toivon mukaan ei käy omalle kohdalle sellaisia käpyjä kuin torstain ykköskenraalissa. Ensin kirsikankukkaoksa meinasi pursuta jakkutakin alta esiin liian aikaisin ja jouduin sitä korjailemaan. Sitten kimonon hiha tarttui rampin kaiteeseen ja piti nykäistä, että sai sen kulkemaan mukanaan...
Onhan noita treeneissä ollut muitakin sattumuksia. Milloin kirsikan kukat ovat tarttuneet toisiinsa tai jonkun peruukkiin. Eikä ole yksi tai kaksi kertaa, kun joku on saanut jalalleen liikuteltavan sermin. Omat jalkanikin ovat kokeneet kyseisen kohtalon kuten myös varpailleastumisen. Pidetään peukkuja, että mitään näistä ei käy tänään!
tiistaina, maaliskuuta 22, 2011
Mikado-maski
Olen kahdesti tullut Mikado-treeneistä kotiin maskit naamalla. Olen ajatellut, ettei sillä ole väliä, kun autoilen enkä kohtaa kovin montaa ihmistä kotimatkalla. Fail - molemmilla kerroilla. Ei niinkään, että olisin niin kovin montaa ihmistä kohdannut, muttamutta...
Ensimmäisellä kerralla viereisen autopaikan vuokrannut naapuri tuli laittamaan autoaan lämpiämään juuri, kun purin autostani tavaraa. Yritin olla katsomatta liikaa päin... Säästä keskusteltiin.
Tällä toisella kerralla tänään joku oli parkkeerannut autopaikalleni. Yritin tihrustaa parkkilapusta asunnon numeroa, mutta en saanut siitä pimeässä selvää. Itse asiassa asunnon numerosta ei näkynyt haamuakaan. No, eipä siinä, vaikka olisin sen asunnon numeron nähnytkin, tuskin olisin kehdannut mennä maskit päällä säikyttelemään naapuria. Sen sijaan kirjoitin Mikado-mainoksen taakse viestin, että on parkkeerannut varatulle paikalle ja laitoin sen tuulilasinpyyhkijän alle...
Ensimmäisellä kerralla viereisen autopaikan vuokrannut naapuri tuli laittamaan autoaan lämpiämään juuri, kun purin autostani tavaraa. Yritin olla katsomatta liikaa päin... Säästä keskusteltiin.
Tällä toisella kerralla tänään joku oli parkkeerannut autopaikalleni. Yritin tihrustaa parkkilapusta asunnon numeroa, mutta en saanut siitä pimeässä selvää. Itse asiassa asunnon numerosta ei näkynyt haamuakaan. No, eipä siinä, vaikka olisin sen asunnon numeron nähnytkin, tuskin olisin kehdannut mennä maskit päällä säikyttelemään naapuria. Sen sijaan kirjoitin Mikado-mainoksen taakse viestin, että on parkkeerannut varatulle paikalle ja laitoin sen tuulilasinpyyhkijän alle...
maanantaina, joulukuuta 20, 2010
Joskus yksi henkilö on riitävän pelottava yleisö
Tänään oli vuorossa säveltapailun laulukoe. Opetellusta ohjelmistosta arvottiin yksi laulu ja yksi laulu prima vistana. Nämä piti sitten esittää opettajalle ja etukäteen opeteltua laulua laulaa kaanonina opettajan kanssa. Uskokaa tai älkää, tätä tilannetta jännitin enemmän kuin kahta edellistä esiintymistä. Yleisöä oli kuitenkin vain se yksi henkilö: opettaja.
keskiviikkona, joulukuuta 15, 2010
Toistolla on merkityksensä
Esiinnyin eilen konservatoriolla. Kyseessä oli laulunopettajani oppilaiden konsertti. Yleisöä ei ollut toisiemme lisäksi (4 oppilasta, opettaja ja pianisti) kuin kaksi henkilöä. Normaali tilanteessa olisin varmasti kuitenkin jännittänyt aika paljon. Tällä kertaa kuitenkaan ei jännittänyt juuri lainkaan. Hieman mietitytti, muistanko sanat - siinä kaikki.
Luulenpa, että sillä on merkityksensä, että viime viikolla vierailin lavalla aika monta kertaa treenien ja itse esiintymisen vuoksi. Oli jotenkin itsevarmempi olo. Toistuva esiintyminen siis helpottaa jännitystä. Toisaalta kyse voi olla myös siitä, että olen todella väsynyt ja vähän nuhainenkin. Tai sitten on vaan vielä niin hyvä flow päällä viime viikon vuoksi. Joka tapauksessa olen edelleen ihan fiiliksissä viime viikosta.:)
Luulenpa, että sillä on merkityksensä, että viime viikolla vierailin lavalla aika monta kertaa treenien ja itse esiintymisen vuoksi. Oli jotenkin itsevarmempi olo. Toistuva esiintyminen siis helpottaa jännitystä. Toisaalta kyse voi olla myös siitä, että olen todella väsynyt ja vähän nuhainenkin. Tai sitten on vaan vielä niin hyvä flow päällä viime viikon vuoksi. Joka tapauksessa olen edelleen ihan fiiliksissä viime viikosta.:)
maanantaina, joulukuuta 13, 2010
Toisenlainen tapa viettää pikkujouluja
Työpaikallani järjestettiin tänä vuonna toista kertaa kykykilpailu, Tieto Talent. Kilpailuun haetaan mukaan videoilla, jokaisesta maasta valitaan voittaja ja näistä voittajista finaaliin valitaan 10. Finaalista tehdään euroviisujen kaltainen suora TV-lähetys, joka lähetetään eri puolille paikallisiin Talent-partyihin. Paikallisissa juhlissa äänestetään suosikkiesityksiä ja pisteet lasketaan euroviisutyylisesti siten, että jokainen maa antaa viidelle suosikilleen pisteitä. Viime vuonna finaali oli Tallinnassa, tänä vuonna Riikassa.
Hain tänäkin vuonna mukaan, mutta en pärjännyt Suomen ehdokasäänestyksessä elokusuussa. Olin jo suunnilleen unohtanut koko homman ja ilmoittautunut Kaapelitehtaalle Helsingin Talent-juhlaan, joka on samalla pikkujoulut. Sitten alkoi tapahtua. Marraskuun 23. päivä minulta kysyttiin firman communicatorissa, olenko sama henkilö, joka haki Talent-kisaan ja voisiko soittaa. Sain puhelun Talent-tuotantotiimiltä. He kertoivat, että Suomen finalisti olisi suurella todennäköisyydellä jättämässä kisan väliin, ja kysyivät, haluaisinko lähteä tässä tapauksessa kisaan mukaan hänen sijastaan. Totesin, että tulee vähän aikatauluhaastetta. On kuorokeikkaa ja ohjausryhmän palaveria sillä viikolla.
- Riikasta lentää vain tunnin Helsinkiin, voit tulla keskiviikkoillaksi hoitamaan kuorovelvollisuutesi.
- Onko siinä palaverissa LiveMeeting-mahdollisuus? Perjantaina on läpimenoharjoitus ja sun pitää olla stagella joskus 10 ja 11 välillä. Ehdit vielä kello 12 palaveriin.
Kaiken siis vakuutettiin järjestyvän. Suorastaan tärisin jännityksestä puhelun jälkeen. Selvittelin aikataulujani ja esimiehen kantaa asiaan ja ilmoitin samana päivänä, että olen käytettävissä. Minun käskettiin vielä olemaan puhumatta asiasta kenellekään, koska asia ei ollut alkuperäisen kilpailijan osalta varma. Kahden päivän päästä se oli varma. Finaaliin oli aikaa kaksi viikkoa. Edelleenkin piti pitää matalaa profiilia asiasta. Olisi jo tehnyt mieli tuuletella riemusta.
Seuraavien päivien aikana varattiin lentolippuja, kyselin muutamaa kollegaa kannustusjoukkoihin ja kuvattiin maaesittelypostikorttiin kuvamateriaalia. Hiihtelin puusuksilla Helsingin keskustassa ja laskin mäkeä Kaivopuistossa. Vihdoin 30.11. asia julkaistiin intranetissa eikä enää tarvinnut pitää asiaa pimennossa.
Samaan aikaan tein vähän pidempää päivää. Olihan minun saatava finaalipäivänä olevaan ohjausryhmän kokoukseen materiaaleja kasaan yhdessä projektitiimini kanssa. Itsenäisyyspäiväviikonlopun pystyi vielä rauhoittumaan. Matkaan lähdin 7.12.
Saavuin Riikaan iltaviiden jälkeen. Saavuttuani hotelliin sain heti totutella ajatukseen, että kameroita on kaikkialla: making of -dokumenttiin kuvattiin kilpailijoiden saapumisia. Attasea ehdotti, että esittäisin divaa, joka toteaa, ettei tunne vastaanottajia, mutta en syttynyt ajatukselle.
Illalla pääsin heti kokeilemaan Maria Ilmoniemen johtaman bändin kanssa ja ottamaan tuntumaa lavaan ja kameroihin. Treenin jälkeen pääsi katsomaan, miltä esitys näytti. Tuottaja Tomi Teikon mielestä olin aika jännittynyt. Omasta mielestäni olisin voinut olla paljon jännittyneempikin.
Illalla etsiydyin paikalliseen ruokakauppaan. En löytänyt lähintä ja jouduin kysymään neuvoa kadulla. Paikallinen nainen oli ystävällinen ja neuvoi minut kauppaan. Matkalla hän tiedusteli, mistä tulen ja kohta kuultuaan, että olen Suomesta, alkoi selittää, mihin aikaan on mahdollista ostaa alkoholia. Ei suinkaan mitään stereotypioita suomalaisista.
Tarkoituksenani oli lentää takaisin Suomeen Auditen keikalle keskiviikoksi. Myöhään tiistai-iltana kuitenkin näytti siltä, että Finnairin lentoemäntien lakkoa tukevat tukilakot saattaisivat vaikeuttaa myös muiden yhtiöiden lentoja. Päätin, että en lähde takaisin Suomeen, kun oli epävarmaa, pääsisinkö takaisin. Oman stressini lisäksi lievitin järjestelyorganisaation stressiä.
Keskiviikon ohjelmassa oli aamupalaveri studiossa ja making of -materiaalin kuvausta. Lisäksi tein töitä. Ehdin myös käydä kääntymässä vanhassa kaupungissa ostamassa asioita, joita olin unohtanut kotiin. Illalla ohjelmassa oli keskiaikainen illallinen Maza Gilde -talossa. Tätä varten saimme munkin kaavut. Kuljimme läpi vanhan kaupungin rumpusäestyksessä soihdut kourassa. Illallisen ohjelmaan kuului hyvän ruuan ja musiikin lisäksi saippuan ja kynttilän tekoa ja rahan lyöntiä.
Torstaina oli kaksi läpimenoharjoitusta. Ensin ilman asuja ja illalla kenraaliharjoitus asujen ja yleisön kanssa. Ensimmäinen läpimeno jännitti ehkä eniten. Kuulimme ensimmäisen kerran toistemme esitykset ja tutustuimme kilpailun juontajiin Mikko Leppilampeen ja Lauris Reiniksiin.
Läpimenon jälkeen syötiin myöhäinen lounas. Minulle oli aikataulutettu meikkaus kello 17.30. Aikataulu oli kuitenkin pahasti myöhässä ja pääsin meikattavaksi vasta 40 minuuttia myöhemmin. Tuli hieman kiire, kun piti sen jälkeen käydä vaihtamassa vaatteet ja juosta uudestaan make-up-huoneeseen yläkropan puuteroimista varten. Ennen meikkaukseen menoa olin saanut tiedon, että perjantain ohjausryhmän kokous pitäisi siirtää. Ehdin järjestää siirron ennen valmistautumista kenraaliharjoitukseen.
Kenraaliharjoituksessa sali ei ollut täynnä. Yleisö oli latvialaista. Olin edelleen hermostunut, mutta en yhtä hermostunut kuin ensimmäisissä treeneissä. Kenraali meni ihan mukavasti. Iltaa jatkettiin illallisella. Illallisella kuulin, että perjantain treeniaikataulua oli lykätty 1,5 tuntia eteenpäin. Olin huojentunut siitä, että ohjausryhmän palaveri tuli siirretyksi aiemmin päivällä. Uuden aikataulun myötä perjantain palaveriaika ei olisi sopinutkaan minulle.
Perjantaina kaikki, mikä voi mennä pieleen, tuntui menevän pieleen. Läpimenoharjoituksissa steadycam-mies putosi ensimmäisen esityksen aikana lavalta bändikuoppaan. Kamera meni rikki ja miestä sattui polveen. Treenien jatkoa lykättiin ensin 10 minuuttia, sitten 30 minuuttia ja taas 30 minuuttia. Lopulta noin kaksi tuntia myöhemmin päästiin jatkamaan. Juontajat sekoilivat käsikirjoituksessaan, jossa Lauris teki kiusaa Mikolle, koska Mikko ei ollut antanut Laurikselle tarvittavaa VIP-passia lavalle pääsyä varten. Yhteistyön backstagen ja lavan välillä piti olla siinä mielessä saumatonta, että molempien piti tietää, mihin väliin tulee keskeytyksiä puolin ja toisin. Haastatteluissa sekoiltiin. Itsekin menin sanoissani sekaisin. Kannustajani eivät lopulta päässeetkään paikalle, kun lentoja peruttiin hurjan lumisateen vuoksi. Jälkikäteen kuulin, että kaiken kukkuraksi tuntia ennen lähetystä oli palanut sulake, joka oli vienyt sähköt ja verkkoyhteydet. Finaalin alkaessa kaikki oli kuitenkin valmista.
Salissa oli yli 600 latvialaista tietolaista ja 100 henkeä Talent-finalistien pöydässä. Tunnelma oli katossa. Mikon ja Lauriksen kisailu toimi paljon paremmin, kun sali oli täynnä latvialaisia, joille Lauris on yhtä pidetty kuin Mikko suomalaisille. Olin hieman hermostunut, mutta toisaalta jo paljon tyynempi kuin aiemmin. Olihan se jo neljäs kerta, kun show vietiin läpi.
Minua edeltänyttä kilpailijaa haastatellessaan Lauris tuli sanoneeksi firman nimen väärin: Tiesto. Kun pääsin backstagelle, kuulin, kun Lauris sai paikalliselta tuottajalta huutia. "Lauris! Tiesto! That is bad! Very bad!" Oli raukka parka hieman järkyttynyt mokastaan ennen minun haastatteluani. Minusta moka ei ollut niin vakava.
Olin miettinyt, että finaalissa pitää parantaa kertosäkeen laulamista. Ehdin ajatella esitykseni aikana, milloin piti keskittyä tilaan ja lopulta mielestäni suoritus menikin paremmin kuin treeneissä, joissa kertosäe tuppasi jäämään alavireiseksi. Olin suoritukseeni tyytyväinen.
Äänestystauolla esiintyivät viime vuoden voittajat Tsekeistä ja Latviasta. Latvian voittaja lauloi yhdessä Leppilammen kanssa Oopperan kummituksen. Sen jälkeen Leppilampi vetäisi Robbie Williamsia. Siinä vaiheessa huomasi, mikä on ero harrastelijaesiintyjän ja ammattiesiintyjän välillä. Leppilampi otti koko lavan haltuunsa.
Äänestystuloksessa ei ollut paljon juhlimista: jäin viimeiselle sijalle yhdessä Venäjän kanssa. Meni melkein kuin euroviisuissa: Ruotsi voitti, Suomi hävisi. En sentään jäänyt nollille.:D Mutta mitäpä tuosta, kivaa oli ja koko viikko oli aivan huikea kokemus! Lauantaina oli kotiinpaluu ja sunnuntaina sairastin nuhaa ja kurkkukipua. Edelleen olen väsynyt, mutta iloinen viime viikosta.
Tunnelmia viikon varrelta löytyy YouTubesta.
Hain tänäkin vuonna mukaan, mutta en pärjännyt Suomen ehdokasäänestyksessä elokusuussa. Olin jo suunnilleen unohtanut koko homman ja ilmoittautunut Kaapelitehtaalle Helsingin Talent-juhlaan, joka on samalla pikkujoulut. Sitten alkoi tapahtua. Marraskuun 23. päivä minulta kysyttiin firman communicatorissa, olenko sama henkilö, joka haki Talent-kisaan ja voisiko soittaa. Sain puhelun Talent-tuotantotiimiltä. He kertoivat, että Suomen finalisti olisi suurella todennäköisyydellä jättämässä kisan väliin, ja kysyivät, haluaisinko lähteä tässä tapauksessa kisaan mukaan hänen sijastaan. Totesin, että tulee vähän aikatauluhaastetta. On kuorokeikkaa ja ohjausryhmän palaveria sillä viikolla.
- Riikasta lentää vain tunnin Helsinkiin, voit tulla keskiviikkoillaksi hoitamaan kuorovelvollisuutesi.
- Onko siinä palaverissa LiveMeeting-mahdollisuus? Perjantaina on läpimenoharjoitus ja sun pitää olla stagella joskus 10 ja 11 välillä. Ehdit vielä kello 12 palaveriin.
Kaiken siis vakuutettiin järjestyvän. Suorastaan tärisin jännityksestä puhelun jälkeen. Selvittelin aikataulujani ja esimiehen kantaa asiaan ja ilmoitin samana päivänä, että olen käytettävissä. Minun käskettiin vielä olemaan puhumatta asiasta kenellekään, koska asia ei ollut alkuperäisen kilpailijan osalta varma. Kahden päivän päästä se oli varma. Finaaliin oli aikaa kaksi viikkoa. Edelleenkin piti pitää matalaa profiilia asiasta. Olisi jo tehnyt mieli tuuletella riemusta.
Seuraavien päivien aikana varattiin lentolippuja, kyselin muutamaa kollegaa kannustusjoukkoihin ja kuvattiin maaesittelypostikorttiin kuvamateriaalia. Hiihtelin puusuksilla Helsingin keskustassa ja laskin mäkeä Kaivopuistossa. Vihdoin 30.11. asia julkaistiin intranetissa eikä enää tarvinnut pitää asiaa pimennossa.
Samaan aikaan tein vähän pidempää päivää. Olihan minun saatava finaalipäivänä olevaan ohjausryhmän kokoukseen materiaaleja kasaan yhdessä projektitiimini kanssa. Itsenäisyyspäiväviikonlopun pystyi vielä rauhoittumaan. Matkaan lähdin 7.12.
Saavuin Riikaan iltaviiden jälkeen. Saavuttuani hotelliin sain heti totutella ajatukseen, että kameroita on kaikkialla: making of -dokumenttiin kuvattiin kilpailijoiden saapumisia. Attasea ehdotti, että esittäisin divaa, joka toteaa, ettei tunne vastaanottajia, mutta en syttynyt ajatukselle.
Illalla pääsin heti kokeilemaan Maria Ilmoniemen johtaman bändin kanssa ja ottamaan tuntumaa lavaan ja kameroihin. Treenin jälkeen pääsi katsomaan, miltä esitys näytti. Tuottaja Tomi Teikon mielestä olin aika jännittynyt. Omasta mielestäni olisin voinut olla paljon jännittyneempikin.
Illalla etsiydyin paikalliseen ruokakauppaan. En löytänyt lähintä ja jouduin kysymään neuvoa kadulla. Paikallinen nainen oli ystävällinen ja neuvoi minut kauppaan. Matkalla hän tiedusteli, mistä tulen ja kohta kuultuaan, että olen Suomesta, alkoi selittää, mihin aikaan on mahdollista ostaa alkoholia. Ei suinkaan mitään stereotypioita suomalaisista.
Tarkoituksenani oli lentää takaisin Suomeen Auditen keikalle keskiviikoksi. Myöhään tiistai-iltana kuitenkin näytti siltä, että Finnairin lentoemäntien lakkoa tukevat tukilakot saattaisivat vaikeuttaa myös muiden yhtiöiden lentoja. Päätin, että en lähde takaisin Suomeen, kun oli epävarmaa, pääsisinkö takaisin. Oman stressini lisäksi lievitin järjestelyorganisaation stressiä.
Keskiviikon ohjelmassa oli aamupalaveri studiossa ja making of -materiaalin kuvausta. Lisäksi tein töitä. Ehdin myös käydä kääntymässä vanhassa kaupungissa ostamassa asioita, joita olin unohtanut kotiin. Illalla ohjelmassa oli keskiaikainen illallinen Maza Gilde -talossa. Tätä varten saimme munkin kaavut. Kuljimme läpi vanhan kaupungin rumpusäestyksessä soihdut kourassa. Illallisen ohjelmaan kuului hyvän ruuan ja musiikin lisäksi saippuan ja kynttilän tekoa ja rahan lyöntiä.
Torstaina oli kaksi läpimenoharjoitusta. Ensin ilman asuja ja illalla kenraaliharjoitus asujen ja yleisön kanssa. Ensimmäinen läpimeno jännitti ehkä eniten. Kuulimme ensimmäisen kerran toistemme esitykset ja tutustuimme kilpailun juontajiin Mikko Leppilampeen ja Lauris Reiniksiin.
Läpimenon jälkeen syötiin myöhäinen lounas. Minulle oli aikataulutettu meikkaus kello 17.30. Aikataulu oli kuitenkin pahasti myöhässä ja pääsin meikattavaksi vasta 40 minuuttia myöhemmin. Tuli hieman kiire, kun piti sen jälkeen käydä vaihtamassa vaatteet ja juosta uudestaan make-up-huoneeseen yläkropan puuteroimista varten. Ennen meikkaukseen menoa olin saanut tiedon, että perjantain ohjausryhmän kokous pitäisi siirtää. Ehdin järjestää siirron ennen valmistautumista kenraaliharjoitukseen.
Kenraaliharjoituksessa sali ei ollut täynnä. Yleisö oli latvialaista. Olin edelleen hermostunut, mutta en yhtä hermostunut kuin ensimmäisissä treeneissä. Kenraali meni ihan mukavasti. Iltaa jatkettiin illallisella. Illallisella kuulin, että perjantain treeniaikataulua oli lykätty 1,5 tuntia eteenpäin. Olin huojentunut siitä, että ohjausryhmän palaveri tuli siirretyksi aiemmin päivällä. Uuden aikataulun myötä perjantain palaveriaika ei olisi sopinutkaan minulle.
Perjantaina kaikki, mikä voi mennä pieleen, tuntui menevän pieleen. Läpimenoharjoituksissa steadycam-mies putosi ensimmäisen esityksen aikana lavalta bändikuoppaan. Kamera meni rikki ja miestä sattui polveen. Treenien jatkoa lykättiin ensin 10 minuuttia, sitten 30 minuuttia ja taas 30 minuuttia. Lopulta noin kaksi tuntia myöhemmin päästiin jatkamaan. Juontajat sekoilivat käsikirjoituksessaan, jossa Lauris teki kiusaa Mikolle, koska Mikko ei ollut antanut Laurikselle tarvittavaa VIP-passia lavalle pääsyä varten. Yhteistyön backstagen ja lavan välillä piti olla siinä mielessä saumatonta, että molempien piti tietää, mihin väliin tulee keskeytyksiä puolin ja toisin. Haastatteluissa sekoiltiin. Itsekin menin sanoissani sekaisin. Kannustajani eivät lopulta päässeetkään paikalle, kun lentoja peruttiin hurjan lumisateen vuoksi. Jälkikäteen kuulin, että kaiken kukkuraksi tuntia ennen lähetystä oli palanut sulake, joka oli vienyt sähköt ja verkkoyhteydet. Finaalin alkaessa kaikki oli kuitenkin valmista.
Salissa oli yli 600 latvialaista tietolaista ja 100 henkeä Talent-finalistien pöydässä. Tunnelma oli katossa. Mikon ja Lauriksen kisailu toimi paljon paremmin, kun sali oli täynnä latvialaisia, joille Lauris on yhtä pidetty kuin Mikko suomalaisille. Olin hieman hermostunut, mutta toisaalta jo paljon tyynempi kuin aiemmin. Olihan se jo neljäs kerta, kun show vietiin läpi.
Minua edeltänyttä kilpailijaa haastatellessaan Lauris tuli sanoneeksi firman nimen väärin: Tiesto. Kun pääsin backstagelle, kuulin, kun Lauris sai paikalliselta tuottajalta huutia. "Lauris! Tiesto! That is bad! Very bad!" Oli raukka parka hieman järkyttynyt mokastaan ennen minun haastatteluani. Minusta moka ei ollut niin vakava.
Olin miettinyt, että finaalissa pitää parantaa kertosäkeen laulamista. Ehdin ajatella esitykseni aikana, milloin piti keskittyä tilaan ja lopulta mielestäni suoritus menikin paremmin kuin treeneissä, joissa kertosäe tuppasi jäämään alavireiseksi. Olin suoritukseeni tyytyväinen.
(Kuva: Ksenija Saulite, Talent Latvia)
Äänestystauolla esiintyivät viime vuoden voittajat Tsekeistä ja Latviasta. Latvian voittaja lauloi yhdessä Leppilammen kanssa Oopperan kummituksen. Sen jälkeen Leppilampi vetäisi Robbie Williamsia. Siinä vaiheessa huomasi, mikä on ero harrastelijaesiintyjän ja ammattiesiintyjän välillä. Leppilampi otti koko lavan haltuunsa.
Äänestystuloksessa ei ollut paljon juhlimista: jäin viimeiselle sijalle yhdessä Venäjän kanssa. Meni melkein kuin euroviisuissa: Ruotsi voitti, Suomi hävisi. En sentään jäänyt nollille.:D Mutta mitäpä tuosta, kivaa oli ja koko viikko oli aivan huikea kokemus! Lauantaina oli kotiinpaluu ja sunnuntaina sairastin nuhaa ja kurkkukipua. Edelleen olen väsynyt, mutta iloinen viime viikosta.
Tunnelmia viikon varrelta löytyy YouTubesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)