Vanhoilla pohjilla Kalevan kierros 2019 läpi

Päädyin viime vuonna kiertämään Kalevan kierroksen kaikki kuusi lajia. Edellinen yritys kolme vuotta sitten jäi neljään lajiin. Viimeinen laji oli jäädä tälläkin kertaa välistä, koska olin pienessä nuhassa. Lähdin kuitenkin elämäni ensimmäiselle puolimaratonille, ja matka taittui loppujen lopuksi ihan kelvollisesti. Mutta aloitetaanpa ihan alusta.

Ensimmäinen laji oli luistelu, varsinainen leipälajini. Päädyin kello 8.00 startanneeseen erään. Kisa käytiin tammikuun lopulla Seinäjoella, jonne matkasin edellisiltana. Edellisestä Seinäjoki-käynnistä oli vierähtänyt jo vuosia, ja olinkin onnellinen, että en ollut jättänyt iltapalaostoksia "siihen hotellin vieressä olevaan kauppaan" tehtäväksi. Siinä ei enää ollutkaan kauppaa, vaan kuoppa... rakennustyömaan pohja.

Itse luistelu sujui nopeammin kuin kolme vuotta aiemmin. Kuntoni ei riittänyt erän pääjoukon intervallinomaiseen etenemiseen alkumatkasta. Pääjoukko sai lopulta minut kiinni kierroksella, mutta siinä vaiheessa meno oli tasoittunut sen verran, että jaksoin porukan perässä paremmin kohti loppua. Olin eräni nopein nainen. Kokonaistuloksissa (miehet ja naiset ja kaikki ikäluokat yhteensä) olin sijalla 93. Aikani 30 kilometrin matkalla oli 1:04:44. Harjoituskilometrejä kuluneella kaudella oli alla 94,7.

Seuraavan lajin eli hiihdon harjoittelun aloitin vasta luistelukisan jälkeen. Oli ollut tarkoitus hiihtää jouluna Lapissa, mutta podin koko joulun kauheaa räkätautia, joten hiihtokauden avaus venyi. Hiihtokisa käytiin maaliskuussa Jyväskylässä. Hiihdettävän matka piti olla 50 kilometria, mutta se lyhennettiin olosuhteiden vuoksi 46 kilometriin. Oli siinäkin ihan tarpeeksi. Matkalle osuneet mäet eivät minua juuri jännittäneet, mutta välillä täytyi muiden hiihtäjien vuoksi jarrutella. Loppumatkasta kävi niin, että kaaduin yhdessä alamäessä, kun edellä mennyt hiihtäjä jarrutteli ja yritin väistää hyppäämällä ladulta pois. Sain mojovan mustelman takareiteeni, mutta onneksi ei käynyt sen pahemmin. Kisan sai hiihtää joko vapaalla tai perinteisellä. Minä valitsin perinteisen ja olin sijalla 220 ajallani 4:13,14. Ottaen huomioon harjoituskilometrien naurettavan määrän (78,8), olin suoritukseeni oikein tyytyväinen. Aika oli parempi kuin kolme vuotta sitten Kalevan kierroksen hiihdossa Vuokatissa, jossa matka oli 45 kilometria.

Kolmanteja lajina oli suunnistus toukokuussa Mynämäellä. Suunnistuksen pitäisi olla minulle hyvä laji, mutta en pärjännyt erityisen hyvin 15 kilometrin matkalla. Kisamatka suoritettiin kolmella 5 kilometrin lenkillä. Välillä olin aika hukassa ja hetkittäin tuntui, että kunto ei vain riitä juoksemiseen. Päädyin sijalle 153 ajallani 3:45,33. Harjoituskilometrejä kuluvana vuonna oli alla vaivaiset 17,8.

Neljäs laji eli soutu oli minulle entuudestaan täysin tuntematon. Onneksi löytyi kokenut pari vuorosoutuun ja KK Länsi-Uusimaan riveistä myös tekniikkaopastusta. Silti neljän treenikerran ja 49,2 kilometrin jälkeen, Virroilla kesäkuun lopussa vuorosoutuna soudettu 30 kilometrin matka oli aika pitkä. Vielä, kun sattui tuulinen sää ja airon hajoaminen vähän ennen puolimatkaa, oli aikamoinen suoritus päästä maaliin asti. Aikaa kului 4:17,32 ja sijoitus oli 200. Soutupäivän illan kärsin järkyttävästä hauislihasten särystä, joka onneksi hellitti yön aikana.

Viides laji eli pyöräily oli vuorossa elokuussa Lemillä. Pyöräily (76 km) ajettiin aika-ajona, joten peesata ei saanut, ja sai siis keskittyä täysin omaan suoritukseensa. Matkan loppuosalla oli aikamoisia mäkiä, joita jotkut iäkkäämmät kisaajat taluttivat ylös. Minun ei tarvinnut taluttaa, mutta vähän ennen maalia minusta otetun kuvan irvistys kertoo, että helppoa ei ollut. Aika 2:46,11 riitti sijaan 168. Harjoituskilometreja oli alla 304,6, mutta niistä vain osa kesäkuussa hankkimallani maantiepyörällä.

Kuudes laji eli puolimaratonin juoksu kilpailtiin syyskuun lopussa Helsingissä. Kuten jo mainitsinkin, olin hieman kipeä, ja lähdin rauhassa matkaan, mutta kun juoksu ja hengitys tuntui kulkevan, uskalsin hieman lisätä vauhtia. Lopputulos elämäni ensimmäisellä puolimaratonilla oli 2:14,21. Aika riitti sijaan 170. Treenikilometreja juosten samana vuonna ennen kisaa oli alla 95,8. Osa niistä oli juostu jo talvella. Toki tähän päälle vielä kesän suunnitukset, joita en laskenut tuohon määrään mukaan. (Kesän suunnistuskilometrien yhteismäärä on siis huomattavan paljon enemmän kuin tuo, mitä ehdin ennen KK-suunnistusta kiertää.)

Harjoitusmääräni ovat siis aika naurettavan pieniä, mutta paljon enempää en ehtisikään, kun perheessämme on kaksi alle kouluikäistä lasta ja teen täyttä työviikkoa. Lajinomaisten harjoitusten lisäksi käyn säännöllisesti kuntosalilla lihaskuntoa ylläpitämässä. Tuskin yltäisin näillä harjoitusmäärillä näihin tuloksiin ilman kilpaurheilutaustaani. Nyt vuonna 2020 olisi tarkoitus kokeilla, näkyykö viime vuoden kierros tämän vuoden suorituksissa, ja pystynkö parempaan. Kalevan kierros 2020 alkaa helmikuussa luistelulla Kuopiossa.

Urheiluvuoden kohokohtia ja pettymys

Viimeksi kerroin suunnittelevani lähtöä Kalevan kierroksen hiihtoon. Suunnitelma toteutui ja kävin maaliskuun puolivälissä vetäisemässä 45 kilometrin lenkin Vuokatin maastoissa. Päivä oli aurinkoinen ja mittari näytti aamulla peräti -10 astetta. Pitopohjasuksi piti hyvin ja luistikin alkuun ihan hyvin. Ensimmäiset 20 kilometria kulkivat hyvin. Sitten alkoi nousuvoittoisempi osuus ja vauhti hidastui. 

Vähän ennen 30 kilometrin täyttymistä minut ohitti kaksi tuntia perinteisen hiihtäjien perään lähteneistä luisteluhiihtäjistä ensimmäinen. Hän oli ylhäisessä yksinäisyydessään. Mutta eipä aikaakaan, kun luisteluhiihtäjiä alkoi mennä ohi kiihtyvää tahtia. Samaan aikaan alkoi minun kiirastuleni: viimeiset 15 kilometriä selkä ja hartiat olivat niin jumissa, etten olisi millään jaksanut tehdä töitä yläkropalla. Hiljalleen luistokin huononi. Pohjiin laittamani kolme kerrosta luistoa ei riittänytkään. Loppumatkan loivassa alamäessä minut ohitti papparainen, jonka suksi vain yksinkertaisesti luisti paremmin. Aikansa minun perässäni taivalsi joku mies, jolle yritin jossain kohtaa vihjata, että voisi ohittaa. Hän sanoi, ettei pysty. Yhdeltä huoltopisteeltä hän kuitenkin lähti minun edelleni enkä kohta enää nähnyt hänestä jälkeäkään. Kaikesta tuskasta huolimatta olin maalissa yllättynyt: matka taittui aikaan 4 tuntia 40 minuuttia, mikä oli 20 minuuttia nopeammin kuin olin arvellut.

Seuraava koitos piti oleman juoksu toukokuussa. Pahimmoiksi sairastuin flunssaan viikkoa ennen kilpailua ja olin kilpailupäivänäkin vielä kovin räkäinen. Silloin riittävän rankka fyysinen suoritus oli käydä kannustamassa seurakavereita paikan päällä Tuusulassa. Viikon päästä tästä juoksin Naisten kympin. Vielä silloinkin flunssan jälkimainingit vaikeuttivat hengitystä, mutta sinnittelin maaliin noin ajassa 1 h 10 min.

Kesäkuun puolivälin jälkeen oli vuorossa Venlojen viesti. Kisa käytiin Lappeenrannan eteläpuolella. Viikonloppu oli sateinen ja siitä seurasi kisakeskuksen muuttuminen kuravelliksi viikonlopun aikana. Juoksin kakkososuuden. Osuudelle sattui kilpailun vetonaulaksi mainostettu kilpailukeskuksen läpijuoksu. En ollut järin innostunut juoksemaan kuravellissä metsän laidasta metsän laitaan yleisön edessä, mutta minkäs teit. Pääsin matkaan melko huonolla sijoituksella. Siitä lienee johtunut, että sain nostettua joukkueemme sijoitusta 194 pykälää. Väliajoista näkee, että isoin nosto tapahtui alkumatkasta. Se hämmensi minua, koska alkumatkaan osui omat empimiseni. Ensimmäiselle rastille mennessä oli tiheikköä, jota oli vaikea lukea. Jostain rastista menin melkein ohi. Kaiken kaikkiaan kuitenkin tuli juostua ihan kelvollinen suoritus. Enkä toivottavasti näyttänyt ihan niin läkähtyneeltä maaliin tullessa kuin vuotta aiemmin. Silloin seurakaverit kommentoivat, että näytin siltä, että en tule toipumaan suorituksestani sen vuorokauden puolella. Harmittavaa oli, että joukkueemme lopulta hylättiin, kun viimeisen osuuden juoksija oli juossut metsässä väärän kartan kanssa. Onneksi en sen viikonlopun aikana sairastunut, vaikka hytisin suoritukseni jälkeen ja yöllä varpaat kastuivat nukkuessani teltassa.

Kalevan kierroksessa olisi ollut seuraavaksi vuorossa soutu. Sen kuitenkin skippasin suosiolla, kun ei ole tuosta lajista mitään kokemusta. Pyöräilynkin meinasin aluksi jättää väliin, mutta koska juoksu jäi välistä sairastumisen vuoksi, piti ottaa pyöräily ohjelmaan. Sain maantiepyörän lainaan työkaveriltani. Treenilenkkejä ajelin omalla hybridipyörälläni, koska sain lainapyörän vasta viikkoa ennen itse kisaa. Itse kilpailussa yllätin itseni pystymällä pitämään yllä 26,7 km/h -keskinopeutta 66 kilometrin lenkillä. Se oli paljon suurempi nopeus kuin, mihin olin harjoituslenkeilläni (niillä parilla, mitä ehdin maantiepyörän kanssa tehdä) kyennyt. Ensimmäiset 46 kilometriä minua "kiritti" nainen, joka oli startannut matkaan 40 sekuntia ennen minua. Minulla säilyi lähes koko ajan näköetäisyys häneen ja pikkuhiljaa välimatka alkoi lyhentyä. Sain häntä aina ylämäissä kiinni ja alamäissä ja tasaisilla hän taas pääsi vähän karkuun. Lopulta sitten 20 kilometria ennen maalia ohitin hänet. Minua ohiteltiin toki enemmän kuin minä ohittelin muita. Joku papparainen totesi 50 km ennen maalia, että "ei muuta kuin menoksi", kun ajoi minusta ohi. Loppumatkasta joku kysyi, onko rankkaa ja toinen kysyi, onko kevyttä. Yksi ohittajista karjaisi "Jee!" mennessään minusta ohi noin 3 kilometria ennen maalia. Kilpailukeskuksessa tajusin tämän jälkimmäisen olleen Alexander Stubb. Häntä haastateltiin paikalla ja sitten näin hänet hölkkäämässä valko-vihressä asussaan, jollainen tuolla karjaisijalla oli ollut päällään. Loppuaikani 2 h 29 min 1 s oli tosiaan hienoinen positiivinen yllätys.

Melko vähäisillä treeneillä olen selvinnyt näistä suorituksista. HeiaHeia! -palveluun kirjaamieni suoritusten perusteella olen tänä vuonna  luistellut 81,8 km, 137,9 km, juossut 93,8 km ja pyöräillyt 247,7 km. Nämä luvut sisältävät myös nuo kilpailusuoritukset. Kalevan kierroksesta on jäljellä enää suunnistus. Sitä on alla tälle vuodelle 43,4 km, mutta vielähän tässä ehtii reilun kuukauden aikana nostaa määrää... Täytyy kyllä todeta, että ilman vuosien kilpaurheilutaustaa en varmaan näillä harjoitusmäärillä pärjäisi edes tuon vertaa noissa Kalevan kierroksen lajeissa.

Pyörä ajokunnossa

Ajattelin keskiviikkona, että olisi voinut pyöräillä torstaina töihin, jos olisi tullut bussilakko. En kuitenkaan jaksanut keskiviikkona kuoron jälkeen enää lähteä laittamaan pyörää ajokuntoon, kun kello oli jo yhdeksän tietämillä. No, bussilakkoahan ei sitten tullut.

Torstaina olin kotona hieman aiemmin ja päätin laittaa pyörän ajokuntoon. Rasvasin ketjut ja yritin pumpata surkealla pumpullani ilmaa renkaisiin. Pumppaaminen ei kuitenkaan sujunut, joten päätin taluttaa pyörän läheiselle huoltoasemalle. Päästyäni reilun kilometrin päässä olevalle asemalle, totesin, että taitaa olla paikan ilmalaite rikki. Ilmaa sihisi painemittarin ja letkun välistä. Päätin käydä informoimassa myyjää asiasta. Hänpä sitten lähti katsomaan kanssani laitetta ja totesi sen jälkeen, että käy soittamassa ja kysymässä asiasta vielä joltakulta. Hetken kuluttua hän tuli ulos ja huuteli, että "se on rikki". No, oikeastaan sen nyt olin jo osannut päätellä.

Olin juuri lähdössä taluttamaan pyörääni takaisin kotiin, kun läheisessä autossa tilannetta seurannut mies avasi autonsa oven ja huuteli:
- Tarviitko pyöränpumppua lainaan?

Minä siihen, että jos sellainen häneltä löytyy, niin sehän olisi kiva. Ja kyllähän hänellä toden totta oli autonsa peräluukussa kunnon pyöränpumppu ilmanpainemittareineen. Hän ystävällisesti täytti pyöräni renkaat ja pääsin ajelemaan kotiin taluttamisen sijaan. Ei siis ihan turha reissu huoltsikalle.

Kotipihassa vielä pesin ikkunaremontin jäljiltä pölyttyneen pyöräni ja vein sen takaisin varastoon.

Tänään sitten tuli ajettua ensimmäinen lenkki, kun ajelimme ystäväni kanssa Huopalahden kirkkoon kuuntelemaan Lähde-kuoron ja Riemukuplan esittämää Suomalaista messua. Harmi vaan, että keli oli tänään jo kylmempi ja kotimatkalla kastuimme. Lisäksi ilmeisesti jarruni kaipaisivat vähän säätöä, koska niistä kuuluu rahnustavaa ääntä...

Nauruterroristeja?

Pyöräilin tänään Oulunkylään ja takaisin. Paluumatkalla radan varressa, siinä Pitäjänmäen ja Mäkkylän välillä, säpsähdin ja tein pienen koukkauksen, kun jostain ylempää alkoi naurun remakka. Vilkaisin ylös ja näin lauman miehiä istuvan kalliolla ja nauravan sen sortin tekonaurua, että olivat varmaan viinapäissään päättäneet kokeilla, mitä pyöräilijälle käy, kun juuri kohdalla alkaa nauraa. No, eipä siinä hullummin käynyt. Nauratti itseäkin koko loppumatkan.:)

Kesä ja kärpäset

Olen nauttinut työmatkojen polkemisesta pitkin Espoon rantaraittia. Ei liikennevaloja, ei juuri moottoriliikennettä ja pyöräily luonnonhelmassa antaa kivan startin päivään. Ainoa ikävä puoli ovat olleet pienet kärpäset, joita toki on luonnossa paljon, mutta erityisen kiusallisia ne ovat minulle olleet Villa Elfvikin kohdalla. Ensin honaisin pari viikkoa sitten pienen kärpäsen niin syvälle kurkkuun, että se oli pakko niellä. Urf. Viime perjantaina molempiin silmiin meni kärpänen, joista toinen oli vaikeampi tapaus. En meinannut saada sitä pois silmästä vielä kotonakaan. Kokeilin nenäliinaa, sormea ja pumpulipuikkoa. Tuntui, että se vain painautui syvemmälle silmäluomen limakalvoon. Tunsin pientä epätoivoa. Onneksi lopulta annettuani silmän olla hetken rauhassa, sain kärpäsen poimittua pois silmästä sormen avulla.

Tänään ajoin Elfvikin vierestä katsellen alaviistoon. Jospa ne kärpäset törmäsivät tällä kertaa päälakeeni (tai kypärään). Ainakaan yksikään ei osunut silmään tai suuhun. Toinen vaihtoehto olisi tietysti ollut ajaa silmät ja suu kiinni paikan ohi... heh, ehkä aurinkolasit ajaisivat saman asian kuin silmien kiinnipito.

***

Toinen luontokohde, jonne päädyin pyöräilemään viime viikolla oli Viikin arboretum. Olin matkalla veljeni luo Herttoniemeen ja kevyenliikenteen Reittiopas sekä GoogleMaps neuvoivat ajamaan sitä kautta. Se oli sen verran hieno paikka, että ihmettelin, miten ihmeessä en ollut "löytänyt" sitä, kun vielä asuin Herttoniemessä vuosituhannen alussa ja lenkkeilin ahkerasti juosten ja pyöräillen. Arboretumiin pitää ehdottomasti mennä uudemman kerran ja sellaisella ajalla, että ehtii pällistellä niitä puita tarkemmin.

Mukkelismakkelis pyörällä (taas)

Laitoin tänään illan päätteeksi pyöräni vihdoin ajokuntoon. Käsipumpulla en saanut renkaisiin ilmaa juuri yhtään, joten ajoin läheiselle huoltoasemalle täyttämään renkaat. No, pitihän se taas kokeilla, miltä tuntuu kaatua asfaltille. Lähes pysähtyneenä ilmapisteen luo kaaduin vasemmalle kyljelle, jolta puolen en vielä ollut saanut jalkaa irti polkimesta. Onneksi pyörän ei käynyt kuinkaan ja minäkin selvisin yhdellä verinaarmulla sormessa, muutamalla muulla ruhjeella ja hieman kipeytyneellä ranteella. Ilmeisesti olin oppinut jotain edellisestä kaatumisesta. Ja ehkä tämä pyöräilykausi tästä käynnistyy...

Torstaina on tarkoitus harrastaa liikuntaa jälleen suunnistamisen muodossa. Toivottavasti en eksy samalla tavalla kuin viime viikon keskiviikon Aluerasteilla. Kun hieman innostuin lisäämään juoksuvauhtia, huomasin yhtäkkiä olevani keskellä nuorta koivutiheikköä enkä nähnyt eteen enkä taakse. Jouduin palaamaan suunnilleen tulosuuntaan ja etsimäni kuntopolku löytyi aivan eri suunnasta kuin olin kuvitellut. Vielä siis on hieman hakusessa tuo suunnistustaito. Toivottavasti kuntoutuu kohti Venloja...

Pyöräilijä huomataan

- Kato, Ranskan ympäriajo, tuumi spurgu puistonpenkillä, kun ajoin pyörällä ohi Pohjois-Leppävaarassa.

Olin matkalla Akilles Cupin syyssrpinttiin enkä mielestäni näyttänyt yhtään kilpapyöräilijältä. Pipokin pilkotti kypärän alta.

Aina toisinaan sitä vain herättää huomiota pyöräillessään. Eräänä toisena kertana kesälomalla, kun pyöräilin Pohjois-Tapiolassa vastaasi tuli kävellen jokin koululaisryhmä, naisopettaja etunenässä. Opettaja huuteli porukalle, että "varokaas vähän". Kun porukan viimeiset pari tyttöä tulivat vastaani, toinen heistä tuumi:
- Mäkin haluun pyörän... Lainaa!

Kurkin hämmentyneenä olkani yli ja jatkoin matkaani.

Oppirahat

Kai se on niin, että jokaisesta lukkopoljin-kenkä-yhdistelmästä pitää maksaa oppirahat. Toisin sanoen kaatua pyörällä, kun ei saa kenkää irti polkimesta. Tämä kävi maantiepyörän kanssa useita vuosia sitten ja tänään hybridipyöräni kanssa, jota varten ostin pyöräilykengät vasta vähän aikaa sitten. Kilometrejä kenkien kanssa ei ole vielä kummoisesti kertynyt.

Onneksi ei käynyt pahemmin. Polveen tuli pintanaarmuja (aivan kuin suunnistuksessa kärsineet kesäsääreni eivät olisi jo riittävän koreat ilmankin). Huolestuneempi olen pyöräni takavaihtajasta, joka sai kaatumisessa tällin. Vaihteet eivät meinanneet pysyä kaatumisen jälkeen. Pyöräilykohteessani sain onneksi ensiapua vaihtajan säätämiseen ja 15 kilometrin kotimatka sujui vaihtajan kanssa jo hieman helpommin. Ja varovaisuusaste oli noussut huimasti. Pidin varani ennen jokaista punaista valoa ja otin jalan irti polkimesta hyvissä ajoin.

Sähköinen harjoituspäiväkirja

Aloitin tuossa jokin aika sitten käyttää sähköistä harjoituspäiväkirjaa. Jostain syystä lakkasin keskellä talvea, parhaaseen luisteluaikaan, täyttämästä paperista harjoituspäiväkirjaa ja senpä vuoksi aika noin tammikuusta heinäkuulle on pimennossa. Ihan liikkumatta en ole kuitenkaan ollut. Heinäkuun treenit löytyvät täältä.

Tänään ajelin maantiepyörälläni Ylöjärven rajalle ja takaisin. Oli kovin tuulinen keli, enkä ollut ihan varma, olisiko paluumatkalla sivutuuli enemmän myötäinen vai vastainen. Onneksi se oli pääasiassa myötäinen, paitsi Nekalantiellä.

Jotenkin nöyryyttävää oli, että sellainen rastatukkajäbä polkaisi alamäissä kaksi kertaa ohi hybridipyörällään, vaikka toisella kertaa minullakin oli mittarissa 27 km/h. No, vastaavasti poljin hänet sitten seuraavan mäen tai tasaisen tultua kiinni. Työmatkalla olen antanut itselleni anteeksi sen, että hybridipyöräilijät polkevat raskaasti rullaavan maastopyörän kaltaisen valmisteeni ohi, mutta maantiepyörällä ajaessa tuo on harvinaista.

Uusi reitti töihin

Tulin tänään eri reittiä töihin kuin aikaisemmin. Matkalla oli jyrkempiä nousuja kuin toista kautta ja matkaakin kertyi kilometrin verran enemmän. Tosin mittariin ylimääräistä, kun vähän harhailin... Voipi olla, että jatkossa kuitenkin suosin valvaväylän viereistä pyörätietä enkä tuota metsän siimeksessä kulkevaa. Kyllä sitä metsän rauhaa saa ihan tarpeekseen suunnistaessa nauttia.

No nyt

Okei, tänään en enää päässyt tunnuksillani TKK:n koneisiin käsiksi. Eli vihdoin hyvästit sinne suuntaan.

PS. Ratsastuksen jäänteet huomasi eilen lähinnä, kun istui pyörän satulaan. "Jaa niin, tässäkin on satula". :)

Työmatka kahdella pyörällä

Raaskin tänä aamuna jättää Sylvesterin kotiin ja lähteä töihin pyörällä. Matkaa kertyi 6,57 kilometria. Tästä oli arviolta 4,5-5 kilometria ylämäkeä. Ja aikamoinen sivutuuli.

Aamun tuuli ei kyllä tuntunut miltään enää iltapäivällä. Olin onnellinen, että matka oli tällä kertaa alamäkivoittoista. Hetken tarvitsee kyllä harjoitella tuota työmatkaa pyörällä ennen kuin siitä tulee sujuvaa menoa Hervannan suuntaan.