Olen kärsinyt jonkinasteista ikäkriisiä jo noin 26-27-vuotiaasta lähtien. Hetkeen en ole siitä tänne kirjoittanut, mutta nyt on taas aihetta. Nimittäin järkytyin eilen katsoessani linnanjuhlia. Siinä muiden muassa selostajat kertoivat sisään saapuneen vuoden veteraaniuhreilijan Kirsi Koron. Veteraaniurheilijan. Voi hyvän tähden, vastahan me oltiin junioreita ja viskottiin kiekkoa ja moukaria samoissa kisoissa! Okei, olen Kirsiä muutaman vuoden nuorempi, mutta silti... veteraaneja tässä sitten jo ollaan.
Tilannetta ei helpottanut yhtään se, että tänään minuun oltiin yhteydessä Suomen Veteraaniurheiluliitosta (aivan muusta asiasta tosin), ja toivotettiin samassa yhteydessä tervetulleeksi veteraanien SM-kisoihin.
Vanha, mikä vanha. Ei kai tässä auta kuin nöyrtyä kohtaloonsa. :D
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yleisurheilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yleisurheilu. Näytä kaikki tekstit
perjantaina, joulukuuta 07, 2012
torstaina, elokuuta 06, 2009
Penkkiurheiluviikonloppu
Viime viikonloppu kului penkkiurheilupainotteisesti. Tällä kertaa kisapaikoilla eikä TV:n ääressä. Lauantaina polkaisin Helsingin velodromille katsomaan ratapyöräilyn SM-kisoja, kun sateella uhannut sääennuste oli onneksi ollut väärässä. Innostuin lähtemään kisakatsomoon, kun tiesin luistelututtavani Elisa Arvon olevan viivalla. Elisa nappasikin kaksi mitalia.:) Toinenkin luistelupiireistä tuttu ajaja radalla näkyi: pikaluistelun päävalmentaja Janne Hänninen oli kisassa mukana. Lisäksi toimitsijoissa ja huoltojoukoissa hääri luistelupiireistä tuttuja kasvoja.
En ollut ennen katsonut ratapyöräilyä kuin joskus televisiosta ja olinkin hieman ulalla säännöistä. Onneksi ne arvasi helposti tai kuuluttaja kertoi. Ja onneksi se oluttölkin kanssa katsomoon saapunut herra kysyi minulta juuri naisten linja-ajon aikana, kuinka pitkä rata on ja voittaako se, joka tulee ensiksi maaliin... Siihen mennessä olin jo ehtinyt nämä asiat oppia. Näin maallikon silmiin oudoin laji oli keirin. Siinä pyöräilijät ajoivat alkumatkan "moottoripyörän" perässä (kuuluttaja puhui moottoripyörästä, mutta polkumopolta se minusta näytti). Tietyn kierrosmäärän jälkeen nopeutta nostanut "moottoripyörä" poistui radalta ja porukka kiri puolitoista kierrosta maaliin. Alla kännykameralla kuvattu videonpätkä kisan alusta.
Sunnuntaina puolestaan menin katsomaan Kalevan kisoja, kun ne järjestettiin tänä vuonna Leppävaarassa ja tiesin, että lapsuuden ja nuoruuden seurakaverini ja ex-naapurini Tanja Komulainen (os. Mäkinen) on hyvässä kiekkovireessä, vaikka ensin kauhistelin lippujen hintoja (halvimmat maksoivat 18 euroa). Mutta kyllä kannatti: Tanja nappasi naisten kiekkokultaa. Alla mestarin tyylinäyte (pokkarilla ei valitettavasti saanut parempaa kuvaa).
Sunnuntaina kisoissa käytiin myös miesten keihäsfinaali. Tämä oli toinen kerta, kun olin näitä Suomen keihäsmiehiä katsomassa ja taas satoi. Se ensimmäinen kerta oli MM-kisoissa 2005 ja silloin vasta satoikin. Istua värjötin sateessa jätesäkissä ja sadetakissa. Jätesäkki toimi itse asiassa juuri tarkoituksensa mukaisesti: kengät ja reppukin pysyi kuivana. Toisin kuin olisi käynyt, jos minulla olisi ollut jalassani sadehousut. Sateesta huolimatta kisa oli kyllä ihan jännä. Ja ehtipä sitä muitakin lajeja seurata ihan mukavasti.
En ollut ennen katsonut ratapyöräilyä kuin joskus televisiosta ja olinkin hieman ulalla säännöistä. Onneksi ne arvasi helposti tai kuuluttaja kertoi. Ja onneksi se oluttölkin kanssa katsomoon saapunut herra kysyi minulta juuri naisten linja-ajon aikana, kuinka pitkä rata on ja voittaako se, joka tulee ensiksi maaliin... Siihen mennessä olin jo ehtinyt nämä asiat oppia. Näin maallikon silmiin oudoin laji oli keirin. Siinä pyöräilijät ajoivat alkumatkan "moottoripyörän" perässä (kuuluttaja puhui moottoripyörästä, mutta polkumopolta se minusta näytti). Tietyn kierrosmäärän jälkeen nopeutta nostanut "moottoripyörä" poistui radalta ja porukka kiri puolitoista kierrosta maaliin. Alla kännykameralla kuvattu videonpätkä kisan alusta.
Sunnuntaina puolestaan menin katsomaan Kalevan kisoja, kun ne järjestettiin tänä vuonna Leppävaarassa ja tiesin, että lapsuuden ja nuoruuden seurakaverini ja ex-naapurini Tanja Komulainen (os. Mäkinen) on hyvässä kiekkovireessä, vaikka ensin kauhistelin lippujen hintoja (halvimmat maksoivat 18 euroa). Mutta kyllä kannatti: Tanja nappasi naisten kiekkokultaa. Alla mestarin tyylinäyte (pokkarilla ei valitettavasti saanut parempaa kuvaa).
Sunnuntaina kisoissa käytiin myös miesten keihäsfinaali. Tämä oli toinen kerta, kun olin näitä Suomen keihäsmiehiä katsomassa ja taas satoi. Se ensimmäinen kerta oli MM-kisoissa 2005 ja silloin vasta satoikin. Istua värjötin sateessa jätesäkissä ja sadetakissa. Jätesäkki toimi itse asiassa juuri tarkoituksensa mukaisesti: kengät ja reppukin pysyi kuivana. Toisin kuin olisi käynyt, jos minulla olisi ollut jalassani sadehousut. Sateesta huolimatta kisa oli kyllä ihan jännä. Ja ehtipä sitä muitakin lajeja seurata ihan mukavasti.
maanantaina, huhtikuuta 14, 2008
Valmennus- tai opetusvietti?
Ilmeisesti minulla on vahvan kilpailuvietin lisäksi jonkin sortin valmennus- tai opetusvietti. Tässä pari esimerkkiä, joista olen diagnoosini tehnyt:
Kun lähdin tänään lenkille Leppävaaran urheilupuistossa, katselin, että heittokentällä oli pari nuorta. Toinen heitti keihästä, toinen kiekkoa. Näin ensin yhden kiekonheittäjän heiton ja mietin, että tekniikassa olisi parannettavaa. Jäin tarkoituksella katsomaan toisen ja keksin monta asiaa, joita voisi korjata. Sen verran monta heittotoistoa on itsellä takana, että karkeat virheet näkee heti. Suuri kiusaus oli mennä kertomaan ajatukset heittäjälle, mutten sitten viitsinyt. Ei tiedä, millaisen vastaanoton olisi saanut.
**
Lenkkeillessä olen nähnyt monta sauvakävelytekniikkaa ja aina silloin tällöin tulee sellainen olo, että pitäisi pysähtyä ja antaa tekniikkavinkkejä, kun sauvat joko suunnilleen laahaavat mukana tai tekevät turhaa vatkausliikettä. Ei minulle kukaan ole koskaan kertonut, mikä on oikea tekniikka, mutta tiedän, miten kannattaa hiihtää...
**
Töissä olen saanut kuulla, että on kuin harjoitustyötä oltaisi tekemässä, kun pääsen oikein vauhtiin ja selitän ("opetan") jotain teoriaa.
**
No, nyt aion alkaa tyydyttää tätä neuvomisviettiä. Tarkoituksena on aloitella luistelutreeniporukan harjoitusten seuraaminen ja jossain vaiheessa varmaan vetäminenkin. Pian on myös suunnistuskoulu, jossa olen apuopettajana. Vaikka kieltämättä suunnistus on sellainen laji, että välillä tuntuu, että itsekin tarvitsisi siinä vielä paljon opetusta.
Suhtaudun kaikesta huolimatta neuvomiseen ja opettamiseen siten, etten välttämättä tuppaudu neuvomaan ilman, että kysytään tai on sovittu, että jotain opetan. Ikinä ei voi tietää, millaisen vastaanoton saa. Entisenä kilpaurheilijana sain vastaanottaa niin paljon neuvoja, että olen aika vastaanottavainen, tosin nykyään myös neuvotteleva, opastuksen vastaanottaja. Ilmeisesti kaikki eivät sitä ole, kun ensimmäinen laulunopettajani pelkäsi, että loukkaannun siitä, että hän näytti, mitä teen väärin. Joku oppilas oli joskus siitä pillahtanut itkuun. Minusta se tuntui luonnolliselta, kuin valmentaja olisi urheilijaa opastanut.
Kun lähdin tänään lenkille Leppävaaran urheilupuistossa, katselin, että heittokentällä oli pari nuorta. Toinen heitti keihästä, toinen kiekkoa. Näin ensin yhden kiekonheittäjän heiton ja mietin, että tekniikassa olisi parannettavaa. Jäin tarkoituksella katsomaan toisen ja keksin monta asiaa, joita voisi korjata. Sen verran monta heittotoistoa on itsellä takana, että karkeat virheet näkee heti. Suuri kiusaus oli mennä kertomaan ajatukset heittäjälle, mutten sitten viitsinyt. Ei tiedä, millaisen vastaanoton olisi saanut.
**
Lenkkeillessä olen nähnyt monta sauvakävelytekniikkaa ja aina silloin tällöin tulee sellainen olo, että pitäisi pysähtyä ja antaa tekniikkavinkkejä, kun sauvat joko suunnilleen laahaavat mukana tai tekevät turhaa vatkausliikettä. Ei minulle kukaan ole koskaan kertonut, mikä on oikea tekniikka, mutta tiedän, miten kannattaa hiihtää...
**
Töissä olen saanut kuulla, että on kuin harjoitustyötä oltaisi tekemässä, kun pääsen oikein vauhtiin ja selitän ("opetan") jotain teoriaa.
**
No, nyt aion alkaa tyydyttää tätä neuvomisviettiä. Tarkoituksena on aloitella luistelutreeniporukan harjoitusten seuraaminen ja jossain vaiheessa varmaan vetäminenkin. Pian on myös suunnistuskoulu, jossa olen apuopettajana. Vaikka kieltämättä suunnistus on sellainen laji, että välillä tuntuu, että itsekin tarvitsisi siinä vielä paljon opetusta.
Suhtaudun kaikesta huolimatta neuvomiseen ja opettamiseen siten, etten välttämättä tuppaudu neuvomaan ilman, että kysytään tai on sovittu, että jotain opetan. Ikinä ei voi tietää, millaisen vastaanoton saa. Entisenä kilpaurheilijana sain vastaanottaa niin paljon neuvoja, että olen aika vastaanottavainen, tosin nykyään myös neuvotteleva, opastuksen vastaanottaja. Ilmeisesti kaikki eivät sitä ole, kun ensimmäinen laulunopettajani pelkäsi, että loukkaannun siitä, että hän näytti, mitä teen väärin. Joku oppilas oli joskus siitä pillahtanut itkuun. Minusta se tuntui luonnolliselta, kuin valmentaja olisi urheilijaa opastanut.
perjantaina, lokakuuta 26, 2007
Todistusaineistoa
Ajattelin julkaista eilisen kirjoitukseni tueksi ja todistusaineistoksi pari kuvaa. Sain nimittäin tänään urakoitua palkinnot paikoilleen. Kovin suunnitelmallista järjestystä ei ollut ja totesinkin, että olisi pitänyt Tampereella ottaa kuva kaapista, niin olisi muistanut, miten palkinnot mahtuvat kaappiin kivasti.
Tässä on siis kaappi sisältöineen (alimmalla hyllyllä oikeassa laidassa on muutama muukin tavara kuin palkinto):
Ja tässä ovat boksit ja sanomalehtipaperit, joita käytin palkintojen pakkaamiseen:
Tässä on siis kaappi sisältöineen (alimmalla hyllyllä oikeassa laidassa on muutama muukin tavara kuin palkinto):
Ja tässä ovat boksit ja sanomalehtipaperit, joita käytin palkintojen pakkaamiseen:
torstaina, lokakuuta 25, 2007
Nykeröinnin purkua
Kun on ollut tässä tätä muuttopuuhaa, luulisi, että olisi myös paljon kirjoitettavaa. En ole kuitenkaan saanut juuri virikkeitä täällä laatikoiden keskellä. Ajattelin kuitenkin varoittaa kaikkia aktiiviurheilijoita eräästä asiasta: jos on vain mahdollista pidä palkintokaappisi yhdessä paikassa esimerkiksi vanhempiesi luona!
Itse muutin palkintokaappini palkintoineen vanhempien muuton alta pois viime vuoden toukokuussa aavistamatta, että kaappia joutuu pakkaamaan ja purkamaan yhä uudestaan reilun vuoden sisään. Ensimmäisellä pakkauskerralla oli vielä viehätyksensä, kun tuli pengotuksi kaapin saloja ja muisteltua, mistä mikin palkinto oli tarttunut matkaan. Tämä kolmas kerta oli jo tuskallinen.
Tampereen päässä viivyttelin palkintokaapin pakkaamisen aloittamista. Lopulta sain palkinnoilla täyteen lähes 5 muovista muuttolaatikkoa. Nyt pitäisi purkaa nuo nykeröinnit. Eikä huvittaisi yhtään. Ei nimittäin riitä, että saan pokaalit ja kaiken maailman muut palkinnot pois sanomalehtipaperin sisästä ja mitalit ulos muovipusseista. Palkinnot pitää myös asetella paikoilleen. Tavoitteena on tietysti, että palkinnot olisivat kivasti esillä, mutta myös, että ne ylipäätään mahtuvat paikoilleen. Isoveljeni yläasteen puutyötunneilla tekemä kaksiosainen kaappi on nimittäin hieman ahdas. Ehkä oli ihan hyvä, että lopetin kilpaurheilun jo vuosia sitten, muuten palkintojen muuttaminen olisi vieläkin tuskallisempaa...
No, ensimmäinen laatikko viidestä on nyt purettu.
Itse muutin palkintokaappini palkintoineen vanhempien muuton alta pois viime vuoden toukokuussa aavistamatta, että kaappia joutuu pakkaamaan ja purkamaan yhä uudestaan reilun vuoden sisään. Ensimmäisellä pakkauskerralla oli vielä viehätyksensä, kun tuli pengotuksi kaapin saloja ja muisteltua, mistä mikin palkinto oli tarttunut matkaan. Tämä kolmas kerta oli jo tuskallinen.
Tampereen päässä viivyttelin palkintokaapin pakkaamisen aloittamista. Lopulta sain palkinnoilla täyteen lähes 5 muovista muuttolaatikkoa. Nyt pitäisi purkaa nuo nykeröinnit. Eikä huvittaisi yhtään. Ei nimittäin riitä, että saan pokaalit ja kaiken maailman muut palkinnot pois sanomalehtipaperin sisästä ja mitalit ulos muovipusseista. Palkinnot pitää myös asetella paikoilleen. Tavoitteena on tietysti, että palkinnot olisivat kivasti esillä, mutta myös, että ne ylipäätään mahtuvat paikoilleen. Isoveljeni yläasteen puutyötunneilla tekemä kaksiosainen kaappi on nimittäin hieman ahdas. Ehkä oli ihan hyvä, että lopetin kilpaurheilun jo vuosia sitten, muuten palkintojen muuttaminen olisi vieläkin tuskallisempaa...
No, ensimmäinen laatikko viidestä on nyt purettu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)