Avuntarvitsijoita lounasaikaan

Tällä viikolla osui kohdalle kaksi avuntarvitsijaa lounasaikaan.

Tiistaina olin palaamassa kollegoiden kanssa lounaalta, kun vastasuuntaan tulossa olleen auton kuljettaja huuteli ja kysyi, voitaisiinko työntää lumessa jumissa olevaa autoa, jotta hän pääsisi kulkemaan ohi. Tartuimme tuumasta toimeen ja yritimme kolmen naisen voimin työntää autoa tienlaidasta liikkeelle. Se ei kuitenkaan onnistunut, joten auttaminen jäi yritykseksi.

Keskiviikkona tapahtui sitten vähän omituisempi tapaus. Silloin olin palaamassa yksinäni lounaalta, kun työpaikkani viereisen kerrostalon toisen kerroksen lasitetulla parvekkeella joku vanhempi rouva koputti ikkunaan ja huuteli: "hei, pääsetkö käymään täällä ylhäällä, mulla olis vähän asiaa?" Hän huikkasi asunnon numeron ja sanoi, että toinen kerros. Mietin, että jos siellä on vaikka jokin hätä, niin kai siellä täytyy käydä. Soitin ovisummeria alaovelta, ovi aukesi, kiipesin toiseen kerrokseen, jossa asunnon ovi oli jo raollaan. Ketään ei näkynyt, kun astuin eteiseen ja huutelin tervehdyksen. Mielessä ehti käydä, että onko tämä jokin väijytys, mutta rouva huhuili keittiöstään, että tule tänne vain: "ei tarvitse ottaa kenkiä jalasta". Riisuin kengät silti. Rouva sanoi suoraan, että tarvitsisi kauppa-apua, että olisiko minulla aikaa. Katsoin kelloa ja totesin, että riippuu kauppalistan pituudesta. Rouva tuuppasi käteeni ostoslistan ja kysyi: "onks paha?" Sanoin, että ei nyt kovin paha, mutta en tuosta sitruunaesanssista tiedä. "Se ei ole välttämätön." Sanoin, että no, kaipa voisin käydä kaupassa. "Ja sitten vielä valkoviiniä sellainen 3 litran pönikkä." Estelin, että voisin hakea muut asiat, mutta en ehkä sitä valkoviiniä. "Kyllä sekin on aika välttämätön", sanoi rouva katsoen minua anoen.

Mietin, onkohan tämäkin tapaus, jossa päädyn maksamaan ostokset, kuten muutama vuosi sitten. Epäilykseni karisi, kun rouva tuikkasi käteeni 100 euroa ja asuntonsa avaimet sanoen: "näillä pääset takaisin sisään." Kipaisin kauppaan ja mietin, että aikamoisen riskin rouva ottaa, kun kadulta itselleen kauppa-avun rekrytoi. Kaupan yhteydessä on myös Alko, joten kävin kuin kävinkin hakemassa myös sen viinin, vaikka mietin, että mahdanko sillä ylläpitää mahdollista alkoholiongelmaa. Muutoin listalla oli aika tavallisia asioita: leipää, voita, juustoa, kaurahiutaleita, hammastahnaa...

Palasin rouvan asuntoon hänen avaimellaan ja vein ostokset keittiöön. Palautin vaihtorahat kuittien kera. Rouva halusi ehdottomasti korvata vaivannäköni rahallisesti eikä huolinut vastaukseksi eitä. Lähdin hänen luotaan raha taskussani, mutta miettien, että etsin sille jonkin hyväntekeväisyyskohteen, jonka kautta raha ohjautuu yksinäisten vanhusten parissa tehtävään työhön.

Päivän hyvä teko vai huijaus?

En tiedä, tulinko tänään huijatuksi vai teinkö päivän hyvän teon. Olin menossa asematunneliin Helsingin keskustassa, kun nuori mies, jonka ohi kävelin, avasi keskustelun. Hän kysyi, puhunko englantia ja kertoi, että ovat Budapestista kotoisin. Kysyi, voisinko auttaa häntä ja hänen siskoaan saamaan jotain syötävää. En yleensä anna kerjäläisille rahaa, mutta olen ajatellut, että voin tarvittaessa ostaa ruokaa. Tällöin näen, mihin raha oikeasti kuluu. Totesin siis, että miksipä ei, ja kysyin, haluaisivatko he vieressä olleesta pikaruokapaikasta ruokaa. Toivoivat kuitenkin, että menisin kauppaan. No, mikäs siinä.

Kauppaan tuli lopulta kanssani vain "sisko", joka ei puhunut juurikaan englantia. Hän marssi määrätietoisesti ostoskorien luo ja jatkoi matkaansa kauppaan sisälle. Minä seurasin kuin hai laivaa. Koriin hän poimi ensitöikseen paketillisen nektariineja, sitten nakkeja. Seuraavaksi hän marssi pesuainehyllylle ja otti paketllisen pyykinpesuainetta. Yritin ihmetellä, että eikös tässä ruokaa pitänyt ostaa. "Sisko" selitti muutamalla sanalla ja elein, että vaatteet pitää pestä. Seuraavaksi hän valitsi saippuaa, shampoota ja hoitoainetta. Sitten terveyssiteitä. Hammastahnaa ja pari hammasharjaa. Deodorantti. Seuraavaksi hän valitsi koriinsa kaksi 1,5 litran Coca Cola -pulloa. Sitten hän yritti etsiä jotain, mutta ei löytänyt eikä osannut selittää, mitä hakee.  Kiertely jatkui ja koriin kertyi suolatikkuja, pari pakettia nuudeleita, kahvipaketti, 3 pötköä Mentos-pastilleja ja pussillinen purukumia. Jossain välissä tyttö valitsi koriinsa myös vauvan vaippoja, mutta kävikin palauttamassa ne hyllyyn. Sai sanotuksi, ettei hänellä ole vauvaa, veljellään on. Karkkihyllyä hän vielä tutkaili, mutta sanoin, että eiköhän tämä ole tarpeeksi. Kassalta hän bongasi sen, mitä oli etsinyt: karvahöylät. Hän olisi halunnut ottaa yli 18 euroa maksaneen Venus-paketin, mutta sain suostuteltua halvempaan vaihtoehtoon (4,40). Sitten vielä pari muovikassia.

Kun olin maksanut ostokset, tyttö olisi halunnut ottaa kuitin. En antanut. Kaupan ulkopuolella odotti "veli". Kovasti nuo kiittelivät.

Tuli siis osteltua enemmän muuta kuin ruokaa, mutta kyllähän noista hygieniatarpeista kertyy hintaa, joten vaikeassa rahatilanteessa niitä voi olla vaikea saada ostetuksi. Minulle kertyi maksettavaa koko ostoskorin sisällöstä 70,36 euroa.

Tankkaamisesta

Kahtena peräkkäisenä tiistaina olen suunnistaessa kärsinyt pistoksesta. Epäilen, että juon liian paljon liian nopeasti ennen suoritusta. Olen yrittänyt jättää väliä juomisen ja suorituksen välillä vähintään puolituntia. Toki hieman ennen lähtöä olen vielä hörpännyt vähän nestettä. Pitänee ensi kerralla yrittää vain juoda riittävästi päivän aika pikku hiljaa... josko sillä välttyisi pistokselta.

Viime viikolla piti yrittää pitää vauhtia pistoksesta huolimatta, kun kyseessä oli AM-sprinttikisa. Tänään iltarasteilla kävelin aina, kun pistos kävi ylivoimaiseksi. Olisi niin tehnyt mieli juosta selkeillä pätkillä enemmän. Toki juokseminen ei tuntunut muutenkaan täysin kevyeltä eli en tiedä, kuinka paljon enemmän olisin lopulta jaksanut. Luulen, että juokseminen tuntui hivenen raskaalta osittain lauantaisen verenluovutuksen vuoksi. Olikin ilmeisesti korkea aika laimentaa verta, kun hemoglobiini oli jälleen lukemissa 159.

Luovutin

Ojensin tänään käteni kymmenettä kertaa verenluovutuksessa. En tarkalleen muista, milloin viimeksi kävin verenluovutuksesta, mutta tovi siitä oli vierähtänyt. Yllätyin sitä, että jännitti. Kai mielessä kaihersi se, että kertaalleen on pistetty molempiin käsiin, kun toisesta kädestä ei ensin lähtenyt veri virtaamaan. Nyt kerroin tästä sairaanhoitajalle ja hän etsi antaumuksella suonta vasemmasta kädestäni. Jännitystä ei lieventänyt yhtään se, että hän jäi seuraamaan siihen viereen, miten veri virtaa. Valitteli, että pisti niin, että tuli mustelma, ja korjasi neulan asentoa kerran. Kyllä se siitä sitten lähti vauhtiin ja luovutus sujui lopulta ihan hyvin.

Jännityksen lauettua luovutuksen jälkeen tuli hieman höttö olo. Ehkä hieman hötömpi kuin aikoihin. Se on kyllä kummallista, koska hemoglobiinini oli jälleen huippulukemissa. Laite näytti lukemaa 161. Ihan oma ennätys ei kyllä syntynyt, mutta hiihtokisoihin en olisi saanut startata.

Vapaaehtoistyötä

Olin tänään iltavuorossa Ristin killan minigolf-radalla. En muista, milloin viimeksi olinkaan siellä ollut. Onneksi systeemit olivat pysyneet pääsääntöisesti samoina viime vuosina, niin hommaan pääsi nopeasti kiinni. Yllätyksellisintä oli, että radalla oleva lankapuhelin soi. Eipä ollut ennen
sellaista tapahtunut minun vapaaehtoisvuoroillani. Onneksi soittaja kysyi varsin helppoja asioita: päivän aukioloa ja radan tarkempaa sijaintia. Päivä oli lämmin ja asiakkaita riitti koulujen kevätjuhlapäivästä huolimatta.

Illalla poislähtiessäni olin kääntymässä Kesäkadulta Merikannontielle, kun vasemmalta tuli auto. Eikä mikä tahansa auto, vaan poliisiauto. Se tuli hiljaa ja lopulta pysähtyi. Autoa kuljettanut poliisi ei katsonut suoraan päin vain kuikuili ikään kuin jonnekin kauemmaksi. Kesti tovi ennen kuin tajusin, että risteys oli tasa-arvoinen... ja minä siis oikealta tuleva poliisiautoon nähden.

Kahdesti pistetty

Kävin tänään verenluovutuksessa. Ihan ex tempore. Tai oikeastaan eilen asian jo keksin. Veriryhmäni veri oli veripalvelun sivujen mukaan vähissä. Porukkaa oli paikalla ihan kiitettävästi ottaen huomioon, että oli ihan tavallinen arki-ilta. Hemoglobiini oli tällä kertaa 149. Onneksi ei sen enempää.:)

Sanoin hoitajalle, että luovuttaisin mielelläni vasemmasta kädestä. Selitin myös, että joskus siitä on ollut vaikea löytää suonta ja on vaihdettu kättä. Hoitaja katsoi, että "on täällä suoni näkyvissä" ja pistää tuikkasi kivuliaasti neulan sisään. Verta ei heti lähtenyt tulemaan ollenkaan, ja hän korjasi neulan asentoa. Sittenkin verta liikkui hitaasti pussiin ja hoitaja päätti, että vauhti ei riitä ja koska käteen oli tullut jo patti neulan viereen, mikä tietää mustelmaa, hän sanoi, ettei siitä kädestä voi ottaa. Sanoi, että voi kuitenkin jatkaa toisesta, koska vasemmasta ei vielä ollut otettu kovin paljoa. Kehoitti vaihtamaan petiä.

Vaihdoin viereiselle petille ja odottelin. Hoitaja pörräsi toisaalla ja lopulta viereeni tuli toinen hoitaja, joka sanoi, että yritetäänpä uudestaan. Totesin, että vaihtoivat sitten saman tien henkilöäkin ja hoitaja siihen, että "joo, ettei tule suorituspaineita". Ehkä olin alkuperäisillä selostuksillani suonieni laadusta aiheuttanut ensimmäiselle hoitajalle paineita. Oikeasta kädestä luovutus sujui sitten ihan mukavasti. Ja lopuksi hoitaja totesi: "Tänään on sitten jäätelöä jälkiruuaksi". :) Sehän passasi, minulle jäätelön ystävälle. Muutenkin tarjoilujen puolesta kannattaa käydä SPR:n veripalvelupisteessä ennemmin kuin kiertävällä ständillä TTY:llä.

Luovutuksen jälkeen herätin varmasti kummeksuntaa käydessäni apteekissa, kaupassa ja tankkaamassa molemmat kädet paketissa. Vielä reilu tunti pitää pitää siteitä. Ovat aika kuumia tällä kelillä.