Mitä Reittiopas ei tiedä - ja muita joukkoliikennesattumuksia

Vein Jaloni tänään paikattavaksi syksyisen tärskyn jäljiltä. Joku oli marraskuussa niistänyt autoni takaosasta muoviosan paikoiltaan ja palan maalia. Nyt olisi tarkoitus saada uutta maalia pintaan. Joudun sinnittelemään keskiviikkoiltaan asti ilman autoa. Ja onpa niin uskomatonta, mitä kaikkea yhteen joukkoliikennepäivään sitten ehtiikään mahtua.

***

Lähdin autohuollosta, erittäin läntisestä Espoosta, noin kello 8.10 kävelemään bussipysäkille, jonne oli matkaa reilun kilometrin verran. Jouduin osan matkasta taapertamaan kinoksessa, kun ei ollut jalkakäytävää eikä oikein tilaa kävellä autotiellä. Hyppäsin eri bussiin, kuin mitä Reittiopas oli suositellut, koska suositeltu bussi olisi tullut vasta noin 10 minuutin kuluttua, enkä halunnut nuhaisena värjötellä kauaa pysäkillä. Todennäköisesti bussilla oli hitaampi reitti kuin sillä suositellulla bussilla.

Kohteeni oli Helsingin keskustan tuolla puolen, joten vaihdoin bussista metroon Ruoholahdessa ja metrosta ratikkaan Sörnäisissä. Tämän vaihdon piti olla se viimeinen. Mutta eipäs ollutkaan, kun ratikka ajoikin varikolle oman reittinsä sijaan ja oli vielä vaihdettava toiseen ratikkaan. Olin perillä noin 9.30. Melko pitkällinen matka siis.

***

Iltapäivällä olin lähdössä sitten kohti konservatoriota. Ajattelin, että pääsen helpoimmalla, kun hyppään ratikkaan, joka vie minut suoraan Ruoholahteen, vaikka Reittiopas suositteli ratikka + metro -yhdistelmää. Noh, ratikka eteni noin 150 metriä, minkä jälkeen kuski kuulutti, että ei päästä eteenpäin, koska edellä olevan ratikan edessä on väärinpysäköity auto. Odottelin tovin, mutta päätin sitten vaihtaa bussiin. Kävelin muutaman sata metriä ja harkitsin jo nuhatokkurassa kotiin suuntaamista, mutta hyppäsin ensimmäiseen sopivaan bussiin.

Olin ratikassa valinnut matkakortin lukijasta vaihtoehdoksi 0, eli raitiovaunulippu. Tietenkään se ei kelvannut bussissa, joten jouduin maksamaan vielä kaupungin sisäisen lipun. Valinta 1. Maksoin siis matkani tavallaan kaksi kertaa. Ärsyttävää.

***

Ruoholahdesta kotiinpäin lähtiessä Reittopas ehdotti ensimmäisenä vaihtoehtona 110T + 15. Totesin mielessäni, että ei kiitos, en halua mennä kiertoreittiä ajelevalla bussilla 110T. Seuraava yhteys oli 109 + 15, mutta vasta reilun puolen tunnin päästä. Kulutin aikaani käymällä kaupassa, mutta olin silti liian aikaisin bussipysäkillä.

Päätin kokeilla onneani, ja hyppäsin ensimmäiseen ohiajaneeseen bussiin, jonka reitti kulkee Tapiolan kautta, jossa siis oli tarkoitus vaihtaa bussiin 15. Tapiolassa kun voi odotella lämpimässä, vaikka odotusaika venyisi.

Bussi 105, jonka kyydissä olin, saapui Tapiolaan pari minuuttia sen jälkeen, kun edellinen 15 oli mennyt. Tai siis, jonka olisi pitänyt mennä aikataulunsa mukaan pari minuuttia aiemmin. Toiveilin, että kyseinen bussi olisi vähän myöhässä, ja toiveeni toteutui! 18 minuutin odottamisen sijaan, pääsin parin minuutin sisään bussiin 15, joka vei kotikonnuille.

***

Niin ja siis mitä Reittopas ei tiedä: kulkijan terveydentilaa (nuha), lämpimiä odotustiloja (Tapiola) ja väärinpysäköityjä autoja...

Lunta, lunta, lisää lunta

Lunta on sadellut tässä viime aikoina ihan merkittäviä määriä ja pääkaupunkiseudulla ollaan helisemässä. Samaan aikaan ainakin minusta on todella hienoa, että on oikein kunnon talvi. Viis siitä, että autoilu on hieman haastavampaa. Tuleepahan ainakin totutettua Jalo aika varovaisella ajolla. Sitä paitsi eilisen sardiinipurkkityömatkabusseilun jälkeen palasin tänään tyytyväisenä auton rattiin.

Aiheutin iltapäivällä pienen liikenneruuhkan Eteläisellä Hesperiankadulla, kun juutuin lumeen yrittäessäni ajaa parkkiruutuun. En päässyt lopulta eteen enkä taakse ja olin vielä puolittain tiellä. Nousin autosta lapiomaan suurimpia lumia pois, kun paikalle ilmaantui jostain kaksi miestä ja tarjoutuivat työntämään.

Sain näiltä herrasmiehiltä myös hieman ajovinkkejä, kun auton puljatessa lumessa en oikein tiennyt, mihin suuntaan kääntää rattia. On se hienoa, että avuliaisuutta löytyy. Lumi saa ihmeellisiä asioita aikaan. Kun auto oli parkissa, rämmin polvia myöden lumessa parkkiautomaatille maksamaan pysäköinnistä. Tästä parkkeerauskommelluksesta huolimatta tai ehkä juuri siksi, olin jotenkin tavallista iloisempi ja toisaalta levottomampi mennessäni laulutunnille.

Poislähtiessä auto irtosi hyvin lumesta, kun muistin noudattaa päivällä saamaani vinkkiä: laitoin ajonvakautusjärjestelmän pois päältä. Eipähän auto päässyt sammumaan, vaikka vähän ruopi.

Jumppa

Kävin tänään kokeilemassa jumppaa. Hieman piti varoa kyykkyjä ja askelluksia, mutta aika hyvin sujui. Kenkä alkoi pahiten vielä turvoksissa olevasta kohdasta painaa, mutta muuten selvisin ihan ok (ja toivon, ettei jalka ala tässä illan mittaan vihoittelemaan). Pahemmin jalkaan sattui, kun Keran asemalle kävellessäni astuin lumen alla olleeseen rotvallin reunaan niin, että jalkaterä oikaistui voimakkaasti. Tuskin sekään kovin pitkäksi aikaa saa jalkaa kolottamaan.

Asemalle olin matkalla, koska jätin tänään auton kotiin kelin vuoksi. Aamuliikenne lumimyräkässä ei houkutellut. Ostin aamulla aikaa matkakortilleni ja jälleen oli myyjä vähän vaikeuksissa:-
- Espoon sisäistä aikaa helmikuun loppuun, kiitos.
- Joo-o... helmikuun loppuun eli mihin päivään?
- Niin, helmikuun 29. päivä.
- Kahdesyhdeksäs... ja sisäistä vai seutua?
- Espoon sisäistä.

Kumma kun ei kerralla kunnellut...

Fysioterapiaa ja kotijumppaa

Aloitin viikolla fysioterapiassa käynnin. Jostain syystä minun on ollut vaikea muistaa ottaa lääkärin määräämää tulehduskipulääkettä aamuisin. Lääkettä on tarkoitus syödä kuntoutuksen ajan. Täytyy yrittää ryhdistäytyä sen suhteen, että pilleri tulisi otetuksi oikeaan aikaan. Nyt on jäänyt pari päivää iltapäivään.

Ostin alennusmyynnistä kotiin myös tasapainolaudan. Laudan lähtöhintakaan ei ollut sitä luokkaa, mitä useampi fysioterapeutti on arvellut. Saa nyt nähdä sitten, kuinka pitkäikäinen lauta on, mutta kaupassa se tuntui ihan riittävässä määrin samalta kuin fysioterapiassa kokeilemani.

Olisi kyllä huippua päästä luistelemaan. Ja olisi huippua, kun jalka olisi kunnossa ja voisi tarvittaessa juosta julkisiin liikennevälineisiin. Muutaman kerran on ottanut päästä se, että juna on mennyt nenän edestä, kun en ole voinut juosta. Autolla sen sijaan taas ajelen, kun jalka ei enää ole kipsissä. Junan suhteen olen myös oppinut sen, että Keraan mennessä ei kannata istua junan ensimmäisessä vaunussa, koska kerran kävi niin, että etummaisen vaunun ensimmäisestä ovesta ihmiset joutuivat poistumaan ratakiskojen viereen kivenmurikoiden päälle, kun veturinkuljettaja ajoi hieman pitkäksi.

Ei oo lipunmyyjillä helppoa pääkaupunkiseudulla

- Espoon sisäistä huomisesta joulukuun kahdenteenkymmenenteenensimmäiseen asti, kiitos.
- OK... huomisesta... joulukuun 21. asti.
- Niin, siis sisäistä.
- Aa, anteeksi.
- Mä vaan kattelin tota hintaa, ettei sen noin paljon pitänyt maksaa.

Myyjä joutui kysymään toiselta neuvoa tässä välissä.

- Se on sitten 68,10... kiitos, saanko nähdä henkilöllisyyspaperit, kiitos.... pankki vai luotto?
- Luotto.
- Äh, mä ehdin jo löydä pankin... voi paska, pitää tehdä uusiks, siis sori, saisinko sen matkakortin vielä?

Aikansa tunattuaan ja kertaalleen poistettuaan kortin latauksen myyjä kysyi taas neuvoa toiselta. Pankkikorttivalintaa ei voinut vaihtaa kuin soittamalla jonnekin. Siinä vaiheessa minä sanoin, että voi se mennä pankiltakin... Myyjä oli kovasti pahoillaan, että sormet olivat nopeammat kuin ajatus.. Tarkistin vielä, että olihan lataus kortilla, mutta ei ollutkaan, joten sen myyjä teki vielä uusiksi. Toivottavasti huomenna kortti pelittää aamulla.

Pääkaupunkiseudun matkakorttijärjestelmä on monimutkainen. On eri kaupunkien sisäisiä lippuja, on seutulippuja, lähiseutulippuja, koko aluelippuja... Lisäksi asiakas voi ostaa kautta joustavasti kaksi viikkoa tai enemmän ja päättää aloituspäivämäärän. Ei ihme, että myyjän pää menee pyörälle. Toista se on Tampereella. Myynnissä on vain kuukausilippuja à 44 euroa ja lipun aika alkaa pyöriä ensimmäisestä kerrasta, kun korttia bussissa vilauttaa. Myyjät pääsevät helpolla! Mutta on tämä pääkaupunkiseudun järjestelmä sentään paljon asiakasystävällisempi, vielä kun myyjät pysyvät hommiensa tasalla.:)

(Mitä viime viikon postaukseen tulee, näytän saavan kirjoittamiseen inspiraation, kun olen ihmisten kanssa tekemisissä ja ihmekkös tuo, koska eiväthän tavarat juttele...)