Viimeiset viikot ovat menneet säästöliekillä, mitä liikuntaan tulee. On ollut muuttopuuhia, pitkiä työpäiviä ja musiikkijuttuja. Olen ehtinyt salille tai lenkille vain kerran, korkeintaan kaksi viikossa. Viikon liikuntamäärät ovat siis pudonneet tosi pieniksi. Kun samassa syssyssä sitten on työkiireitä ja huonosti nukkumista, ei olo ole kovin häävi. Saan niin paljon energiaa liikunnasta, että sitä pitäisi ehtiä tekemään enemmän.
Oulunkylään oli lupailtu jäätä 7.11. alkaen. Toiveikkaana ajattelin, että pääsisin tiistaina luistelemaan. Luistelu on ennenkin tuonut valoa synkkään syksyyn. Mutta mitä vielä! Kaupungin sivuilla sanotaan:
Lämpimän sään vuoksi tekojäärataa ei pystytä avaamaan 7.11.2011. Kentän jäädytystyöt aloitetaan sääolosuhteiden salliessa.
Ei siis edes mitään aika-arviota, milloin jäädyttäminen alkaa. Synkkää, kovin synkkää.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työ. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työ. Näytä kaikki tekstit
sunnuntaina, marraskuuta 06, 2011
tiistaina, kesäkuuta 07, 2011
Paasto oli vähällä venähtää
Kävin tänään laboratoriossa antamassa verinäytteen työhöntulotarkastusta varten. Näytteenantoa ennen piti paastota 12 tuntia. Käytänössä paastoaika alkoi siis eilen kello 20. Oli hilkulla, ettei paasto venynyt kohdallani yli 16 tuntiin.
Kävipä nimittäin niin, että suunnistuksen seuraottelussa minut oli siirretty ensimmäisestä lähtöaallosta viimeiseen eli lähtöaikani oli 20 minuuttia alkuperäistä tietoa myöhemmin. Pääsin metsään kello 18.20. Suunnistus sujui takkuisesti. Varmaankin väsymyksellä oli osuutta asiaan. Viivyin metsässä hieman reilut 1,5 tuntia. Olin siis maalissa muutamaa minuuttia ennen kello 20.
Tietenkään minulla ei ollut mitään järkeviä eväitä mukanani. Vetäisin pienen proteiinipatukan ja lasten hedelmäsosepurkin ja litran vettä. Siinä oli iltapalani.
Illalla kotona oli kamala nälkä. Tilannetta ei parantanut se, että joku laittoi ruokaa jossain naapurissa ja tuoksut leijuivat asuntooni.
Aamulla oli tokkurainen ja vetämätön olo. Laboratoriossa näytteen ottanut hoitaja joutui lätkimään käsivarttani, että sai suonen näkyviin. Kuulemma paastosta johtuvaa tuommoinen.
Tokkuraisuus ja väsymys ei ole päivän aikana kadonnut, vaikka olen syönyt normaalisti näytteenoton jälkeen. Toivottavasti huomenna on jo parempi olo.
Kävipä nimittäin niin, että suunnistuksen seuraottelussa minut oli siirretty ensimmäisestä lähtöaallosta viimeiseen eli lähtöaikani oli 20 minuuttia alkuperäistä tietoa myöhemmin. Pääsin metsään kello 18.20. Suunnistus sujui takkuisesti. Varmaankin väsymyksellä oli osuutta asiaan. Viivyin metsässä hieman reilut 1,5 tuntia. Olin siis maalissa muutamaa minuuttia ennen kello 20.
Tietenkään minulla ei ollut mitään järkeviä eväitä mukanani. Vetäisin pienen proteiinipatukan ja lasten hedelmäsosepurkin ja litran vettä. Siinä oli iltapalani.
Illalla kotona oli kamala nälkä. Tilannetta ei parantanut se, että joku laittoi ruokaa jossain naapurissa ja tuoksut leijuivat asuntooni.
Aamulla oli tokkurainen ja vetämätön olo. Laboratoriossa näytteen ottanut hoitaja joutui lätkimään käsivarttani, että sai suonen näkyviin. Kuulemma paastosta johtuvaa tuommoinen.
Tokkuraisuus ja väsymys ei ole päivän aikana kadonnut, vaikka olen syönyt normaalisti näytteenoton jälkeen. Toivottavasti huomenna on jo parempi olo.
sunnuntaina, tammikuuta 23, 2011
Hiljaista blogosfäärissä
Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että blogaan entistä harvemmin. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei elämässäni tapahtuisi mitään. Päinvastoin. Tällä hetkellä tapahtuu niin paljon, että on harvemmin aikaa istua alas kirjoittamaan.
Toisaalta saan aiempaa harvemmin kesken tekemisen sellaisia ahaa-elämyksiä, että kirjoitanpa tuosta ja tuosta asiasta, tuosta ja tuosta näkökulmasta. Pää käy ehkä sen verran ylikierroksilla, että se syö kaiken kirjallisen luovuuden. Toisaalta paikka paikoin, aika ajoin, itsesensuurin kynnys on kohonnut enkä kirjoittele ihan kaikesta, mistä aiemmin olisin kirjoitellut. Ehkä.
Mitä elämässäni on sitten tällä hetkellä käynnissä. Tässäpä muutamia asioita:
Toisaalta saan aiempaa harvemmin kesken tekemisen sellaisia ahaa-elämyksiä, että kirjoitanpa tuosta ja tuosta asiasta, tuosta ja tuosta näkökulmasta. Pää käy ehkä sen verran ylikierroksilla, että se syö kaiken kirjallisen luovuuden. Toisaalta paikka paikoin, aika ajoin, itsesensuurin kynnys on kohonnut enkä kirjoittele ihan kaikesta, mistä aiemmin olisin kirjoitellut. Ehkä.
Mitä elämässäni on sitten tällä hetkellä käynnissä. Tässäpä muutamia asioita:
- työ
- laulutunnit + kotitreenit
- mupe-tunnit + läksyt ja kotitreenit
- kuoro, jonka kanssa on aloitettu valmistautuminen Mikado-operettiin
- liikuntaharrastus (salia, luistelua, hiihtoa, juoksua)
- luottamustehtävät Suomen Luisteluliitossa (hallitus, valiokunta, nuorten maajoukkuetiedotus ja viikonloppujen nettipäivitykset)
- hääjärjestelyt
- yhteisen kodin etsiskely
maanantaina, joulukuuta 13, 2010
Toisenlainen tapa viettää pikkujouluja
Työpaikallani järjestettiin tänä vuonna toista kertaa kykykilpailu, Tieto Talent. Kilpailuun haetaan mukaan videoilla, jokaisesta maasta valitaan voittaja ja näistä voittajista finaaliin valitaan 10. Finaalista tehdään euroviisujen kaltainen suora TV-lähetys, joka lähetetään eri puolille paikallisiin Talent-partyihin. Paikallisissa juhlissa äänestetään suosikkiesityksiä ja pisteet lasketaan euroviisutyylisesti siten, että jokainen maa antaa viidelle suosikilleen pisteitä. Viime vuonna finaali oli Tallinnassa, tänä vuonna Riikassa.
Hain tänäkin vuonna mukaan, mutta en pärjännyt Suomen ehdokasäänestyksessä elokusuussa. Olin jo suunnilleen unohtanut koko homman ja ilmoittautunut Kaapelitehtaalle Helsingin Talent-juhlaan, joka on samalla pikkujoulut. Sitten alkoi tapahtua. Marraskuun 23. päivä minulta kysyttiin firman communicatorissa, olenko sama henkilö, joka haki Talent-kisaan ja voisiko soittaa. Sain puhelun Talent-tuotantotiimiltä. He kertoivat, että Suomen finalisti olisi suurella todennäköisyydellä jättämässä kisan väliin, ja kysyivät, haluaisinko lähteä tässä tapauksessa kisaan mukaan hänen sijastaan. Totesin, että tulee vähän aikatauluhaastetta. On kuorokeikkaa ja ohjausryhmän palaveria sillä viikolla.
- Riikasta lentää vain tunnin Helsinkiin, voit tulla keskiviikkoillaksi hoitamaan kuorovelvollisuutesi.
- Onko siinä palaverissa LiveMeeting-mahdollisuus? Perjantaina on läpimenoharjoitus ja sun pitää olla stagella joskus 10 ja 11 välillä. Ehdit vielä kello 12 palaveriin.
Kaiken siis vakuutettiin järjestyvän. Suorastaan tärisin jännityksestä puhelun jälkeen. Selvittelin aikataulujani ja esimiehen kantaa asiaan ja ilmoitin samana päivänä, että olen käytettävissä. Minun käskettiin vielä olemaan puhumatta asiasta kenellekään, koska asia ei ollut alkuperäisen kilpailijan osalta varma. Kahden päivän päästä se oli varma. Finaaliin oli aikaa kaksi viikkoa. Edelleenkin piti pitää matalaa profiilia asiasta. Olisi jo tehnyt mieli tuuletella riemusta.
Seuraavien päivien aikana varattiin lentolippuja, kyselin muutamaa kollegaa kannustusjoukkoihin ja kuvattiin maaesittelypostikorttiin kuvamateriaalia. Hiihtelin puusuksilla Helsingin keskustassa ja laskin mäkeä Kaivopuistossa. Vihdoin 30.11. asia julkaistiin intranetissa eikä enää tarvinnut pitää asiaa pimennossa.
Samaan aikaan tein vähän pidempää päivää. Olihan minun saatava finaalipäivänä olevaan ohjausryhmän kokoukseen materiaaleja kasaan yhdessä projektitiimini kanssa. Itsenäisyyspäiväviikonlopun pystyi vielä rauhoittumaan. Matkaan lähdin 7.12.
Saavuin Riikaan iltaviiden jälkeen. Saavuttuani hotelliin sain heti totutella ajatukseen, että kameroita on kaikkialla: making of -dokumenttiin kuvattiin kilpailijoiden saapumisia. Attasea ehdotti, että esittäisin divaa, joka toteaa, ettei tunne vastaanottajia, mutta en syttynyt ajatukselle.
Illalla pääsin heti kokeilemaan Maria Ilmoniemen johtaman bändin kanssa ja ottamaan tuntumaa lavaan ja kameroihin. Treenin jälkeen pääsi katsomaan, miltä esitys näytti. Tuottaja Tomi Teikon mielestä olin aika jännittynyt. Omasta mielestäni olisin voinut olla paljon jännittyneempikin.
Illalla etsiydyin paikalliseen ruokakauppaan. En löytänyt lähintä ja jouduin kysymään neuvoa kadulla. Paikallinen nainen oli ystävällinen ja neuvoi minut kauppaan. Matkalla hän tiedusteli, mistä tulen ja kohta kuultuaan, että olen Suomesta, alkoi selittää, mihin aikaan on mahdollista ostaa alkoholia. Ei suinkaan mitään stereotypioita suomalaisista.
Tarkoituksenani oli lentää takaisin Suomeen Auditen keikalle keskiviikoksi. Myöhään tiistai-iltana kuitenkin näytti siltä, että Finnairin lentoemäntien lakkoa tukevat tukilakot saattaisivat vaikeuttaa myös muiden yhtiöiden lentoja. Päätin, että en lähde takaisin Suomeen, kun oli epävarmaa, pääsisinkö takaisin. Oman stressini lisäksi lievitin järjestelyorganisaation stressiä.
Keskiviikon ohjelmassa oli aamupalaveri studiossa ja making of -materiaalin kuvausta. Lisäksi tein töitä. Ehdin myös käydä kääntymässä vanhassa kaupungissa ostamassa asioita, joita olin unohtanut kotiin. Illalla ohjelmassa oli keskiaikainen illallinen Maza Gilde -talossa. Tätä varten saimme munkin kaavut. Kuljimme läpi vanhan kaupungin rumpusäestyksessä soihdut kourassa. Illallisen ohjelmaan kuului hyvän ruuan ja musiikin lisäksi saippuan ja kynttilän tekoa ja rahan lyöntiä.
Torstaina oli kaksi läpimenoharjoitusta. Ensin ilman asuja ja illalla kenraaliharjoitus asujen ja yleisön kanssa. Ensimmäinen läpimeno jännitti ehkä eniten. Kuulimme ensimmäisen kerran toistemme esitykset ja tutustuimme kilpailun juontajiin Mikko Leppilampeen ja Lauris Reiniksiin.
Läpimenon jälkeen syötiin myöhäinen lounas. Minulle oli aikataulutettu meikkaus kello 17.30. Aikataulu oli kuitenkin pahasti myöhässä ja pääsin meikattavaksi vasta 40 minuuttia myöhemmin. Tuli hieman kiire, kun piti sen jälkeen käydä vaihtamassa vaatteet ja juosta uudestaan make-up-huoneeseen yläkropan puuteroimista varten. Ennen meikkaukseen menoa olin saanut tiedon, että perjantain ohjausryhmän kokous pitäisi siirtää. Ehdin järjestää siirron ennen valmistautumista kenraaliharjoitukseen.
Kenraaliharjoituksessa sali ei ollut täynnä. Yleisö oli latvialaista. Olin edelleen hermostunut, mutta en yhtä hermostunut kuin ensimmäisissä treeneissä. Kenraali meni ihan mukavasti. Iltaa jatkettiin illallisella. Illallisella kuulin, että perjantain treeniaikataulua oli lykätty 1,5 tuntia eteenpäin. Olin huojentunut siitä, että ohjausryhmän palaveri tuli siirretyksi aiemmin päivällä. Uuden aikataulun myötä perjantain palaveriaika ei olisi sopinutkaan minulle.
Perjantaina kaikki, mikä voi mennä pieleen, tuntui menevän pieleen. Läpimenoharjoituksissa steadycam-mies putosi ensimmäisen esityksen aikana lavalta bändikuoppaan. Kamera meni rikki ja miestä sattui polveen. Treenien jatkoa lykättiin ensin 10 minuuttia, sitten 30 minuuttia ja taas 30 minuuttia. Lopulta noin kaksi tuntia myöhemmin päästiin jatkamaan. Juontajat sekoilivat käsikirjoituksessaan, jossa Lauris teki kiusaa Mikolle, koska Mikko ei ollut antanut Laurikselle tarvittavaa VIP-passia lavalle pääsyä varten. Yhteistyön backstagen ja lavan välillä piti olla siinä mielessä saumatonta, että molempien piti tietää, mihin väliin tulee keskeytyksiä puolin ja toisin. Haastatteluissa sekoiltiin. Itsekin menin sanoissani sekaisin. Kannustajani eivät lopulta päässeetkään paikalle, kun lentoja peruttiin hurjan lumisateen vuoksi. Jälkikäteen kuulin, että kaiken kukkuraksi tuntia ennen lähetystä oli palanut sulake, joka oli vienyt sähköt ja verkkoyhteydet. Finaalin alkaessa kaikki oli kuitenkin valmista.
Salissa oli yli 600 latvialaista tietolaista ja 100 henkeä Talent-finalistien pöydässä. Tunnelma oli katossa. Mikon ja Lauriksen kisailu toimi paljon paremmin, kun sali oli täynnä latvialaisia, joille Lauris on yhtä pidetty kuin Mikko suomalaisille. Olin hieman hermostunut, mutta toisaalta jo paljon tyynempi kuin aiemmin. Olihan se jo neljäs kerta, kun show vietiin läpi.
Minua edeltänyttä kilpailijaa haastatellessaan Lauris tuli sanoneeksi firman nimen väärin: Tiesto. Kun pääsin backstagelle, kuulin, kun Lauris sai paikalliselta tuottajalta huutia. "Lauris! Tiesto! That is bad! Very bad!" Oli raukka parka hieman järkyttynyt mokastaan ennen minun haastatteluani. Minusta moka ei ollut niin vakava.
Olin miettinyt, että finaalissa pitää parantaa kertosäkeen laulamista. Ehdin ajatella esitykseni aikana, milloin piti keskittyä tilaan ja lopulta mielestäni suoritus menikin paremmin kuin treeneissä, joissa kertosäe tuppasi jäämään alavireiseksi. Olin suoritukseeni tyytyväinen.
Äänestystauolla esiintyivät viime vuoden voittajat Tsekeistä ja Latviasta. Latvian voittaja lauloi yhdessä Leppilammen kanssa Oopperan kummituksen. Sen jälkeen Leppilampi vetäisi Robbie Williamsia. Siinä vaiheessa huomasi, mikä on ero harrastelijaesiintyjän ja ammattiesiintyjän välillä. Leppilampi otti koko lavan haltuunsa.
Äänestystuloksessa ei ollut paljon juhlimista: jäin viimeiselle sijalle yhdessä Venäjän kanssa. Meni melkein kuin euroviisuissa: Ruotsi voitti, Suomi hävisi. En sentään jäänyt nollille.:D Mutta mitäpä tuosta, kivaa oli ja koko viikko oli aivan huikea kokemus! Lauantaina oli kotiinpaluu ja sunnuntaina sairastin nuhaa ja kurkkukipua. Edelleen olen väsynyt, mutta iloinen viime viikosta.
Tunnelmia viikon varrelta löytyy YouTubesta.
Hain tänäkin vuonna mukaan, mutta en pärjännyt Suomen ehdokasäänestyksessä elokusuussa. Olin jo suunnilleen unohtanut koko homman ja ilmoittautunut Kaapelitehtaalle Helsingin Talent-juhlaan, joka on samalla pikkujoulut. Sitten alkoi tapahtua. Marraskuun 23. päivä minulta kysyttiin firman communicatorissa, olenko sama henkilö, joka haki Talent-kisaan ja voisiko soittaa. Sain puhelun Talent-tuotantotiimiltä. He kertoivat, että Suomen finalisti olisi suurella todennäköisyydellä jättämässä kisan väliin, ja kysyivät, haluaisinko lähteä tässä tapauksessa kisaan mukaan hänen sijastaan. Totesin, että tulee vähän aikatauluhaastetta. On kuorokeikkaa ja ohjausryhmän palaveria sillä viikolla.
- Riikasta lentää vain tunnin Helsinkiin, voit tulla keskiviikkoillaksi hoitamaan kuorovelvollisuutesi.
- Onko siinä palaverissa LiveMeeting-mahdollisuus? Perjantaina on läpimenoharjoitus ja sun pitää olla stagella joskus 10 ja 11 välillä. Ehdit vielä kello 12 palaveriin.
Kaiken siis vakuutettiin järjestyvän. Suorastaan tärisin jännityksestä puhelun jälkeen. Selvittelin aikataulujani ja esimiehen kantaa asiaan ja ilmoitin samana päivänä, että olen käytettävissä. Minun käskettiin vielä olemaan puhumatta asiasta kenellekään, koska asia ei ollut alkuperäisen kilpailijan osalta varma. Kahden päivän päästä se oli varma. Finaaliin oli aikaa kaksi viikkoa. Edelleenkin piti pitää matalaa profiilia asiasta. Olisi jo tehnyt mieli tuuletella riemusta.
Seuraavien päivien aikana varattiin lentolippuja, kyselin muutamaa kollegaa kannustusjoukkoihin ja kuvattiin maaesittelypostikorttiin kuvamateriaalia. Hiihtelin puusuksilla Helsingin keskustassa ja laskin mäkeä Kaivopuistossa. Vihdoin 30.11. asia julkaistiin intranetissa eikä enää tarvinnut pitää asiaa pimennossa.
Samaan aikaan tein vähän pidempää päivää. Olihan minun saatava finaalipäivänä olevaan ohjausryhmän kokoukseen materiaaleja kasaan yhdessä projektitiimini kanssa. Itsenäisyyspäiväviikonlopun pystyi vielä rauhoittumaan. Matkaan lähdin 7.12.
Saavuin Riikaan iltaviiden jälkeen. Saavuttuani hotelliin sain heti totutella ajatukseen, että kameroita on kaikkialla: making of -dokumenttiin kuvattiin kilpailijoiden saapumisia. Attasea ehdotti, että esittäisin divaa, joka toteaa, ettei tunne vastaanottajia, mutta en syttynyt ajatukselle.
Illalla pääsin heti kokeilemaan Maria Ilmoniemen johtaman bändin kanssa ja ottamaan tuntumaa lavaan ja kameroihin. Treenin jälkeen pääsi katsomaan, miltä esitys näytti. Tuottaja Tomi Teikon mielestä olin aika jännittynyt. Omasta mielestäni olisin voinut olla paljon jännittyneempikin.
Illalla etsiydyin paikalliseen ruokakauppaan. En löytänyt lähintä ja jouduin kysymään neuvoa kadulla. Paikallinen nainen oli ystävällinen ja neuvoi minut kauppaan. Matkalla hän tiedusteli, mistä tulen ja kohta kuultuaan, että olen Suomesta, alkoi selittää, mihin aikaan on mahdollista ostaa alkoholia. Ei suinkaan mitään stereotypioita suomalaisista.
Tarkoituksenani oli lentää takaisin Suomeen Auditen keikalle keskiviikoksi. Myöhään tiistai-iltana kuitenkin näytti siltä, että Finnairin lentoemäntien lakkoa tukevat tukilakot saattaisivat vaikeuttaa myös muiden yhtiöiden lentoja. Päätin, että en lähde takaisin Suomeen, kun oli epävarmaa, pääsisinkö takaisin. Oman stressini lisäksi lievitin järjestelyorganisaation stressiä.
Keskiviikon ohjelmassa oli aamupalaveri studiossa ja making of -materiaalin kuvausta. Lisäksi tein töitä. Ehdin myös käydä kääntymässä vanhassa kaupungissa ostamassa asioita, joita olin unohtanut kotiin. Illalla ohjelmassa oli keskiaikainen illallinen Maza Gilde -talossa. Tätä varten saimme munkin kaavut. Kuljimme läpi vanhan kaupungin rumpusäestyksessä soihdut kourassa. Illallisen ohjelmaan kuului hyvän ruuan ja musiikin lisäksi saippuan ja kynttilän tekoa ja rahan lyöntiä.
Torstaina oli kaksi läpimenoharjoitusta. Ensin ilman asuja ja illalla kenraaliharjoitus asujen ja yleisön kanssa. Ensimmäinen läpimeno jännitti ehkä eniten. Kuulimme ensimmäisen kerran toistemme esitykset ja tutustuimme kilpailun juontajiin Mikko Leppilampeen ja Lauris Reiniksiin.
Läpimenon jälkeen syötiin myöhäinen lounas. Minulle oli aikataulutettu meikkaus kello 17.30. Aikataulu oli kuitenkin pahasti myöhässä ja pääsin meikattavaksi vasta 40 minuuttia myöhemmin. Tuli hieman kiire, kun piti sen jälkeen käydä vaihtamassa vaatteet ja juosta uudestaan make-up-huoneeseen yläkropan puuteroimista varten. Ennen meikkaukseen menoa olin saanut tiedon, että perjantain ohjausryhmän kokous pitäisi siirtää. Ehdin järjestää siirron ennen valmistautumista kenraaliharjoitukseen.
Kenraaliharjoituksessa sali ei ollut täynnä. Yleisö oli latvialaista. Olin edelleen hermostunut, mutta en yhtä hermostunut kuin ensimmäisissä treeneissä. Kenraali meni ihan mukavasti. Iltaa jatkettiin illallisella. Illallisella kuulin, että perjantain treeniaikataulua oli lykätty 1,5 tuntia eteenpäin. Olin huojentunut siitä, että ohjausryhmän palaveri tuli siirretyksi aiemmin päivällä. Uuden aikataulun myötä perjantain palaveriaika ei olisi sopinutkaan minulle.
Perjantaina kaikki, mikä voi mennä pieleen, tuntui menevän pieleen. Läpimenoharjoituksissa steadycam-mies putosi ensimmäisen esityksen aikana lavalta bändikuoppaan. Kamera meni rikki ja miestä sattui polveen. Treenien jatkoa lykättiin ensin 10 minuuttia, sitten 30 minuuttia ja taas 30 minuuttia. Lopulta noin kaksi tuntia myöhemmin päästiin jatkamaan. Juontajat sekoilivat käsikirjoituksessaan, jossa Lauris teki kiusaa Mikolle, koska Mikko ei ollut antanut Laurikselle tarvittavaa VIP-passia lavalle pääsyä varten. Yhteistyön backstagen ja lavan välillä piti olla siinä mielessä saumatonta, että molempien piti tietää, mihin väliin tulee keskeytyksiä puolin ja toisin. Haastatteluissa sekoiltiin. Itsekin menin sanoissani sekaisin. Kannustajani eivät lopulta päässeetkään paikalle, kun lentoja peruttiin hurjan lumisateen vuoksi. Jälkikäteen kuulin, että kaiken kukkuraksi tuntia ennen lähetystä oli palanut sulake, joka oli vienyt sähköt ja verkkoyhteydet. Finaalin alkaessa kaikki oli kuitenkin valmista.
Salissa oli yli 600 latvialaista tietolaista ja 100 henkeä Talent-finalistien pöydässä. Tunnelma oli katossa. Mikon ja Lauriksen kisailu toimi paljon paremmin, kun sali oli täynnä latvialaisia, joille Lauris on yhtä pidetty kuin Mikko suomalaisille. Olin hieman hermostunut, mutta toisaalta jo paljon tyynempi kuin aiemmin. Olihan se jo neljäs kerta, kun show vietiin läpi.
Minua edeltänyttä kilpailijaa haastatellessaan Lauris tuli sanoneeksi firman nimen väärin: Tiesto. Kun pääsin backstagelle, kuulin, kun Lauris sai paikalliselta tuottajalta huutia. "Lauris! Tiesto! That is bad! Very bad!" Oli raukka parka hieman järkyttynyt mokastaan ennen minun haastatteluani. Minusta moka ei ollut niin vakava.
Olin miettinyt, että finaalissa pitää parantaa kertosäkeen laulamista. Ehdin ajatella esitykseni aikana, milloin piti keskittyä tilaan ja lopulta mielestäni suoritus menikin paremmin kuin treeneissä, joissa kertosäe tuppasi jäämään alavireiseksi. Olin suoritukseeni tyytyväinen.
(Kuva: Ksenija Saulite, Talent Latvia)
Äänestystauolla esiintyivät viime vuoden voittajat Tsekeistä ja Latviasta. Latvian voittaja lauloi yhdessä Leppilammen kanssa Oopperan kummituksen. Sen jälkeen Leppilampi vetäisi Robbie Williamsia. Siinä vaiheessa huomasi, mikä on ero harrastelijaesiintyjän ja ammattiesiintyjän välillä. Leppilampi otti koko lavan haltuunsa.
Äänestystuloksessa ei ollut paljon juhlimista: jäin viimeiselle sijalle yhdessä Venäjän kanssa. Meni melkein kuin euroviisuissa: Ruotsi voitti, Suomi hävisi. En sentään jäänyt nollille.:D Mutta mitäpä tuosta, kivaa oli ja koko viikko oli aivan huikea kokemus! Lauantaina oli kotiinpaluu ja sunnuntaina sairastin nuhaa ja kurkkukipua. Edelleen olen väsynyt, mutta iloinen viime viikosta.
Tunnelmia viikon varrelta löytyy YouTubesta.
torstaina, kesäkuuta 25, 2009
Eläkettä odotellessa
Työeläkeote tuli jälleen. Ensimmäisen kerran, kun sen sai viime vuonna, siinä luvattiin minulle eläkettä noin 7 euroa/kk. Nyt määrä oli kymmenkertaistunut. Työnteko siis selvästi kannattaa. :) Tosin vastaisuudessa tahti ei ole sama: eläkkeen määrä ei kymmenkertaistu jokaista työvuotta kohden. Ensimmäisessä otteessa oli mukana vain pari kuukautta työtä yksityisellä. Eläkearviooni ei ole laskettu muutamaa vuotta valtiolla tehtyä työtä. Se on kyllä harmi, että alle 23-vuotiaana tehdyt työt eivät ole vaikuttaneet eläkkeen määrään, kun täytin 23 jo ennen vuotta 2005. On se niin epäreilua.
Olen varautunut korottamaan eläkkeeni määrää jo hyvissä ajoin, mutta näinä laman hetkinä ei säästöjen jama ole kummoinen. Saa nähdä, mikä on lopulta totuus, kun eläkkeelle asti pääsee. Jotenkin tämä työeläkeote vain sopii näihin minun ikäpohdintoihini, joita huomasin blogiani selatessa käyneeni itseni kanssa jo monta vuotta (1, 2, 3, 4). (Pitää lisätä tägi ikä, jotta kaikki aihepiirin tekstit löytyisivät helpommin...)
Olen varautunut korottamaan eläkkeeni määrää jo hyvissä ajoin, mutta näinä laman hetkinä ei säästöjen jama ole kummoinen. Saa nähdä, mikä on lopulta totuus, kun eläkkeelle asti pääsee. Jotenkin tämä työeläkeote vain sopii näihin minun ikäpohdintoihini, joita huomasin blogiani selatessa käyneeni itseni kanssa jo monta vuotta (1, 2, 3, 4). (Pitää lisätä tägi ikä, jotta kaikki aihepiirin tekstit löytyisivät helpommin...)
maanantaina, kesäkuuta 08, 2009
Grüße aus Berlin!
- Nehmen Sie, bitte, vier Kugel Eis.
- Bitte? Vier?
- Ja vier Kugel...
- Das ist ja schwer...
Tämän keskustelun kävin Alexanderplatzin tuntumassa olevassa jäätelökahvilassa, kun olin tilannut kuvan perusteella jäätelöannoksen olettaen, että valinnat on tehty puolestani, kuten yleensä. Oma saksankielentaitoni oli alkanut arveluttaa, joten piti tarkistaa myyjältä, kuulinko oikein. Olinhan Itävallassa saanut kahvia, kun yritin tilata (Cappy)-appelsiinimehua ja lentokoneessa matkalla Berliiniin vettä, kun pyysin kahvia...
Ennen jäätelön nauttimista oli noussut Fernsehturmin huipulle (tai no melkein... siihen pallon alapuoliskoon vain). Todistusainestona on alla oleva kuva, joka on otettu huipulta. En vaivautunut pyytämään ketään ottamaan kuvaa itsestäni, kuten Lontoossa. Mitä suotta, kun oma kuva heijaistui hauskasti ikkunaa vasten...;)
Berliini oli ihan mielenkiintoinen kaupunki, johon ehti kohtuudella tutustua reilussa vuorokaudessa, joka työmatkan aikana ja sen jälkeen oli siihen yhteensä käyttää. Sunnuntai olisi ollut edullinen päivä liikkua kaupungissa, kun eurovaalien kunniaksi koko päivän olisi saanut liikkua kertalipun hinnalla. No, sunnuntaina olin jo kotona.
***
Tänään oli paluu arkeen. Nyt tähtäin on ensi lauantain Venlojen viestissä. Tämänpäiväiset iltarastit olivat vaihteeksi ihan rohkaiseva kokemus. Rastit löytyivät suuremmitta kommelluksitta mäkisessä ja märässä Salmin ulkoilualueen maastossa. Toivo siis elää, että löydän rastit lauantaina ja toivottavasti jaksan juostakin...
tiistaina, maaliskuuta 24, 2009
Teemabiisejä
Tässä viimeisen vuoden aikana on ollut tapana kuunnella autoilleissa työpäivän aikana tai työmatkoilla jotain tunnelmaan sopivaa musiikkia. Jokin aika sitten päätin, että Mikan Relax (Take it easy) voisi olla sellainen, jota kannattaisi kuunnella. Niinpä ostin levyn. On tullut viime aikoina stressattua ihan liikaa kaikesta. Muiden muassa työasiat ja -ihmiset pyörivät päässä ja tulevat uniin, useimmin valitettavasti painajaisiin. Myös harrastukset stressaavat.
Pitäisi muistaa Raamatun kohdat Matt. 6:27 ja Luuk. 12:25, joista toisesta Leena Huovinen saarnasi viime sunnuntaina Tuomasmessussa. Eli eipä murehtiminen ainakaan elämän päiviä lisää.
Aiempia autoilun aikaisia "teemabiisejäni" ovat olleet, ja ovat välillä vieläkin, Marikon Unstoppable ja Time has come (joo, välillä tarvitsee vähän tsemppiä... sopii kuunneltavaksi myös ennen urheilusuoritusta). Myös Rihannan Disturbia (...I am going crazy) ja Please don't stop the music ovat olleet listoilla kiireisimpinä hetkinä.
Pitäisi muistaa Raamatun kohdat Matt. 6:27 ja Luuk. 12:25, joista toisesta Leena Huovinen saarnasi viime sunnuntaina Tuomasmessussa. Eli eipä murehtiminen ainakaan elämän päiviä lisää.
Aiempia autoilun aikaisia "teemabiisejäni" ovat olleet, ja ovat välillä vieläkin, Marikon Unstoppable ja Time has come (joo, välillä tarvitsee vähän tsemppiä... sopii kuunneltavaksi myös ennen urheilusuoritusta). Myös Rihannan Disturbia (...I am going crazy) ja Please don't stop the music ovat olleet listoilla kiireisimpinä hetkinä.
maanantaina, joulukuuta 29, 2008
Nuhainen joulu
Minulla ei ollut lomaa ja joulunpyhätkin menivät nuhaisena. Onneksi ei tullut kuumetta. Nenän tukkoisuus ja yskänpoikanen veivät kuitenkin voimat. Tässä on sitten ollut pakkolomaa laulamisesta ja liikunnasta. Ehkä hyvä niin, ehkä ei. Jo edellisen syysflunssani kohdalla totesin, että italialaiset ystäväni Tukholman ajoilta taisivat olla oikeassa: olen aina kipeä. :(
Tällä kertaa tauti alkoi antaa merkkejä itsestään konsertin jälkeisenä iltana pienenä kurkun karheutena. En antanut sen häiritä menoa, vaan kävin luistelemassa vielä perjantainakin ja viikonloppuna olin SM-kisoissa luistimilla laittamassa käsinauhoja kilpailijoille. Ehkä olisi pitänyt tajuta jäädä kotiin, kun kurkussa tuntui, ei kipua, mutta karheutta. C-vitamiinikuurikaan ei tällä kertaa auttanut, vaikka turvauduin siihen jo torstai-iltana ja perjantaiaamuna. Nuhainen osuus taudista alkoi jouluviikolla maanantain ja tiistain aikana. Taudin pahin vaihe taisi osua juuri jouluaatolle. No, menihän se joulu näinkin. Muuten oli ihan mukavaa.
Tällä kertaa tauti alkoi antaa merkkejä itsestään konsertin jälkeisenä iltana pienenä kurkun karheutena. En antanut sen häiritä menoa, vaan kävin luistelemassa vielä perjantainakin ja viikonloppuna olin SM-kisoissa luistimilla laittamassa käsinauhoja kilpailijoille. Ehkä olisi pitänyt tajuta jäädä kotiin, kun kurkussa tuntui, ei kipua, mutta karheutta. C-vitamiinikuurikaan ei tällä kertaa auttanut, vaikka turvauduin siihen jo torstai-iltana ja perjantaiaamuna. Nuhainen osuus taudista alkoi jouluviikolla maanantain ja tiistain aikana. Taudin pahin vaihe taisi osua juuri jouluaatolle. No, menihän se joulu näinkin. Muuten oli ihan mukavaa.
keskiviikkona, joulukuuta 17, 2008
Askel kohti joulua
Viimein tuli hieman jouluinen fiilis tänään. Tämä johtui siitä, että lauloin tänään konservatorion joulukonsertissa. Eikä pelkästään sen vuoksi, että konsertissa laulettiin joululauluja, mutta myös sen vuoksi, että stressi alkaa vapaa-ajantouhujen osalta hieman hellittää.
Ennen eilistä stressasin säveltapailun koetta ja kiirehdin kokeesta kuulemaan Lähde-kuoron joulukonsertin lopusta edes osan. Tänään sitten jännitin esiintymistä. Oli tulla rimakauhu, kun kuunteli muiden hienoja esityksiä. Meni se oma esityskin sitten lopulta suht ok, mutta on sitä aika kriittinen itseä kohtaan... ja oma kriitikkoni oli katsomon puolella.;)
Nyt voi hiljalleen alkaa löysätä vapaa-ajalla hetkeksi ja rauhoittua kohti joulua. Töissä puolestaan siihen ei ole vielä aikaa. Mutta jos ei ole iltaisin yhtä kiire, kun tässä on viime viikkoina ollut, ehtii hieman hengähtää.
Ennen eilistä stressasin säveltapailun koetta ja kiirehdin kokeesta kuulemaan Lähde-kuoron joulukonsertin lopusta edes osan. Tänään sitten jännitin esiintymistä. Oli tulla rimakauhu, kun kuunteli muiden hienoja esityksiä. Meni se oma esityskin sitten lopulta suht ok, mutta on sitä aika kriittinen itseä kohtaan... ja oma kriitikkoni oli katsomon puolella.;)
Nyt voi hiljalleen alkaa löysätä vapaa-ajalla hetkeksi ja rauhoittua kohti joulua. Töissä puolestaan siihen ei ole vielä aikaa. Mutta jos ei ole iltaisin yhtä kiire, kun tässä on viime viikkoina ollut, ehtii hieman hengähtää.
keskiviikkona, lokakuuta 29, 2008
Epäonninen juoksulenkki
Töissä oli hieman raskas päivä henkisesti. Mutta eipä hätää: terapiaa oli tiedossa illalla. Jo etukäteen olin päättänyt käydä laulutunnilla (kuten melkein aina keskiviikkoisin) ja lenkillä.
Laulutunti tekikin hyvää ja hyvällä säkällä suojasin hengitysteitäni infektioilta ja nostin ainakin laulamisen ajaksi kehoni immuniteettitasoa sekä tunsin itseni myönteisemmäksi laulaessani. Yliopisto-lehdessä (Ollikainen, T.: Perityt sävelet, Yliopisto, Helsingin yliopiston tiedelehti, 24.10.2008, numero 10/2008, ss. 24-28) kerrotaan laulamisella olevan tällaisia vaikutuksia.
Lenkissä puolestaan meni niin moni asia pieleen, etten tiedä, oliko se terapiaa vai ärsyyntymistä lisäävää toimintaa.
(1) Ensinnäkin päädyin lenkille yksin, vaikka olin kaavaillut yhteislenkkiä 1-2 tutun kanssa. (2) Toisekseen tajusin Leppävaaran urheilupuistossa, että olin unohtanut vaivalla lataamani (latausaika 15 h) akut FRWD:stä. Ei siis datan talletusta. (3) Kuntorata oli pimeä. Harmittelin, että olin jättänyt otsalampun takin taskusta kotiin. (Lamppu oli ollut maanantaina mukana, kun juoksin Perkkaalla, jossa myöskin valot ovat pois päältä). Juoksin ainakin alkumatkan tavallista vauhdikkaammin, kun pimeys ei houkuttanut. Toisaalta tunnen kuntoradan jo kuin omat taskuni, ettei pieni pimeys nii-in paljon haitannut. (4) Alkoi sataa kaatamalla ja kastuin läpimäräksi. Kastumisesta ja pimeydestä johtuen lenkki jäi aiottua lyhyemmäksi. Eilen lenkki jäi kokonaan väliin sään takia. Tämä ei saanut kokonaan toistua.
No, olipahan hetken muuta ajateltavaa kuin työasiat ja sai raitista ilmaa. Mitään muuta erityisen hyvää lenkissä ei ollut.
Laulutunti tekikin hyvää ja hyvällä säkällä suojasin hengitysteitäni infektioilta ja nostin ainakin laulamisen ajaksi kehoni immuniteettitasoa sekä tunsin itseni myönteisemmäksi laulaessani. Yliopisto-lehdessä (Ollikainen, T.: Perityt sävelet, Yliopisto, Helsingin yliopiston tiedelehti, 24.10.2008, numero 10/2008, ss. 24-28) kerrotaan laulamisella olevan tällaisia vaikutuksia.
Lenkissä puolestaan meni niin moni asia pieleen, etten tiedä, oliko se terapiaa vai ärsyyntymistä lisäävää toimintaa.
(1) Ensinnäkin päädyin lenkille yksin, vaikka olin kaavaillut yhteislenkkiä 1-2 tutun kanssa. (2) Toisekseen tajusin Leppävaaran urheilupuistossa, että olin unohtanut vaivalla lataamani (latausaika 15 h) akut FRWD:stä. Ei siis datan talletusta. (3) Kuntorata oli pimeä. Harmittelin, että olin jättänyt otsalampun takin taskusta kotiin. (Lamppu oli ollut maanantaina mukana, kun juoksin Perkkaalla, jossa myöskin valot ovat pois päältä). Juoksin ainakin alkumatkan tavallista vauhdikkaammin, kun pimeys ei houkuttanut. Toisaalta tunnen kuntoradan jo kuin omat taskuni, ettei pieni pimeys nii-in paljon haitannut. (4) Alkoi sataa kaatamalla ja kastuin läpimäräksi. Kastumisesta ja pimeydestä johtuen lenkki jäi aiottua lyhyemmäksi. Eilen lenkki jäi kokonaan väliin sään takia. Tämä ei saanut kokonaan toistua.
No, olipahan hetken muuta ajateltavaa kuin työasiat ja sai raitista ilmaa. Mitään muuta erityisen hyvää lenkissä ei ollut.
maanantaina, lokakuuta 20, 2008
Lontoo hämmensi
Vietin Lontoossa noin neljä päivää, ensin työreissussa, sitten turistina. Kaupunki oli erilainen kuin mikään toinen, jossa olen tähän mennessä käynyt. Tosin en ole noin isossa kaupungissa ennen käynytkään (Berliini ei taida pärjätä?). Eniten kuitenkin hämmensi ehdottomasti vasemmanpuoleinen liikenne. Vaikka suojateiden eteen oli kiltisti maalattu ohjeet, kumpaan suuntaan olisi syytä katsoa. Siitä huolimatta oli vaikea hahmottaa, mistä suunnasta autoja tuli tai kääntyi.
Olipa Lontoon liikenteessä muutakin hämmentävää:
Tosin ilmeisesti hevosten liikennevalot olivat tarpeen Buckinghamin palatsin lähettyvillä:
Ja täytyihän näitä karvalakkivartijoitakin käydä katsomassa:
Ja maailman meridiaanillakin tuli vierailtua:
Minulle selvisi vasta perillä, että tämä silta ei olekaan se, josta lastenlaulussa lauletaan "sortuu taas, sortuu taas", vaan on Tower Bridge. Seilatessani Greenwichistä takaisin kaupunkiin kävi ilmi, ettei London Bridgekään ole se kuuluisa silta, vaan se on siirretty USA:han.
Paluumatkalla lentokoneessa istuin hieltä haisevan vanhemman herrasmiehen vieressä. Tämä mies istui leveästi ja kyynärpää oli minun puolellani. Tulin tönineeksi monta kertaa, kun venkoilin omalle kädelleni tilaa. Mietin, että olipa kovin erään julkisuuden henkilön näköinen. Tarkistin tänään netistä, että se oli kuin olikin hän, joksi häntä luulin. Tähän päädyin löydettyäni kuvan hänen vaimostaan. Vaimo istui käytävän toisella puolen. Jos olisin tiennyt tilanteen aiemmin kuin vasta koneesta poistuessamme, jolloin kuulin heidän päivittelevän ei-vierekkäisiä paikkoja, olisin kernaasti vaihtanut istumapaikkaa tämän vaimon kanssa, sen verran tuskallinen matka oli...
Olipa Lontoon liikenteessä muutakin hämmentävää:
Tosin ilmeisesti hevosten liikennevalot olivat tarpeen Buckinghamin palatsin lähettyvillä:
Ja täytyihän näitä karvalakkivartijoitakin käydä katsomassa:
Ja maailman meridiaanillakin tuli vierailtua:
Minulle selvisi vasta perillä, että tämä silta ei olekaan se, josta lastenlaulussa lauletaan "sortuu taas, sortuu taas", vaan on Tower Bridge. Seilatessani Greenwichistä takaisin kaupunkiin kävi ilmi, ettei London Bridgekään ole se kuuluisa silta, vaan se on siirretty USA:han.
Paluumatkalla lentokoneessa istuin hieltä haisevan vanhemman herrasmiehen vieressä. Tämä mies istui leveästi ja kyynärpää oli minun puolellani. Tulin tönineeksi monta kertaa, kun venkoilin omalle kädelleni tilaa. Mietin, että olipa kovin erään julkisuuden henkilön näköinen. Tarkistin tänään netistä, että se oli kuin olikin hän, joksi häntä luulin. Tähän päädyin löydettyäni kuvan hänen vaimostaan. Vaimo istui käytävän toisella puolen. Jos olisin tiennyt tilanteen aiemmin kuin vasta koneesta poistuessamme, jolloin kuulin heidän päivittelevän ei-vierekkäisiä paikkoja, olisin kernaasti vaihtanut istumapaikkaa tämän vaimon kanssa, sen verran tuskallinen matka oli...
maanantaina, huhtikuuta 14, 2008
Valmennus- tai opetusvietti?
Ilmeisesti minulla on vahvan kilpailuvietin lisäksi jonkin sortin valmennus- tai opetusvietti. Tässä pari esimerkkiä, joista olen diagnoosini tehnyt:
Kun lähdin tänään lenkille Leppävaaran urheilupuistossa, katselin, että heittokentällä oli pari nuorta. Toinen heitti keihästä, toinen kiekkoa. Näin ensin yhden kiekonheittäjän heiton ja mietin, että tekniikassa olisi parannettavaa. Jäin tarkoituksella katsomaan toisen ja keksin monta asiaa, joita voisi korjata. Sen verran monta heittotoistoa on itsellä takana, että karkeat virheet näkee heti. Suuri kiusaus oli mennä kertomaan ajatukset heittäjälle, mutten sitten viitsinyt. Ei tiedä, millaisen vastaanoton olisi saanut.
**
Lenkkeillessä olen nähnyt monta sauvakävelytekniikkaa ja aina silloin tällöin tulee sellainen olo, että pitäisi pysähtyä ja antaa tekniikkavinkkejä, kun sauvat joko suunnilleen laahaavat mukana tai tekevät turhaa vatkausliikettä. Ei minulle kukaan ole koskaan kertonut, mikä on oikea tekniikka, mutta tiedän, miten kannattaa hiihtää...
**
Töissä olen saanut kuulla, että on kuin harjoitustyötä oltaisi tekemässä, kun pääsen oikein vauhtiin ja selitän ("opetan") jotain teoriaa.
**
No, nyt aion alkaa tyydyttää tätä neuvomisviettiä. Tarkoituksena on aloitella luistelutreeniporukan harjoitusten seuraaminen ja jossain vaiheessa varmaan vetäminenkin. Pian on myös suunnistuskoulu, jossa olen apuopettajana. Vaikka kieltämättä suunnistus on sellainen laji, että välillä tuntuu, että itsekin tarvitsisi siinä vielä paljon opetusta.
Suhtaudun kaikesta huolimatta neuvomiseen ja opettamiseen siten, etten välttämättä tuppaudu neuvomaan ilman, että kysytään tai on sovittu, että jotain opetan. Ikinä ei voi tietää, millaisen vastaanoton saa. Entisenä kilpaurheilijana sain vastaanottaa niin paljon neuvoja, että olen aika vastaanottavainen, tosin nykyään myös neuvotteleva, opastuksen vastaanottaja. Ilmeisesti kaikki eivät sitä ole, kun ensimmäinen laulunopettajani pelkäsi, että loukkaannun siitä, että hän näytti, mitä teen väärin. Joku oppilas oli joskus siitä pillahtanut itkuun. Minusta se tuntui luonnolliselta, kuin valmentaja olisi urheilijaa opastanut.
Kun lähdin tänään lenkille Leppävaaran urheilupuistossa, katselin, että heittokentällä oli pari nuorta. Toinen heitti keihästä, toinen kiekkoa. Näin ensin yhden kiekonheittäjän heiton ja mietin, että tekniikassa olisi parannettavaa. Jäin tarkoituksella katsomaan toisen ja keksin monta asiaa, joita voisi korjata. Sen verran monta heittotoistoa on itsellä takana, että karkeat virheet näkee heti. Suuri kiusaus oli mennä kertomaan ajatukset heittäjälle, mutten sitten viitsinyt. Ei tiedä, millaisen vastaanoton olisi saanut.
**
Lenkkeillessä olen nähnyt monta sauvakävelytekniikkaa ja aina silloin tällöin tulee sellainen olo, että pitäisi pysähtyä ja antaa tekniikkavinkkejä, kun sauvat joko suunnilleen laahaavat mukana tai tekevät turhaa vatkausliikettä. Ei minulle kukaan ole koskaan kertonut, mikä on oikea tekniikka, mutta tiedän, miten kannattaa hiihtää...
**
Töissä olen saanut kuulla, että on kuin harjoitustyötä oltaisi tekemässä, kun pääsen oikein vauhtiin ja selitän ("opetan") jotain teoriaa.
**
No, nyt aion alkaa tyydyttää tätä neuvomisviettiä. Tarkoituksena on aloitella luistelutreeniporukan harjoitusten seuraaminen ja jossain vaiheessa varmaan vetäminenkin. Pian on myös suunnistuskoulu, jossa olen apuopettajana. Vaikka kieltämättä suunnistus on sellainen laji, että välillä tuntuu, että itsekin tarvitsisi siinä vielä paljon opetusta.
Suhtaudun kaikesta huolimatta neuvomiseen ja opettamiseen siten, etten välttämättä tuppaudu neuvomaan ilman, että kysytään tai on sovittu, että jotain opetan. Ikinä ei voi tietää, millaisen vastaanoton saa. Entisenä kilpaurheilijana sain vastaanottaa niin paljon neuvoja, että olen aika vastaanottavainen, tosin nykyään myös neuvotteleva, opastuksen vastaanottaja. Ilmeisesti kaikki eivät sitä ole, kun ensimmäinen laulunopettajani pelkäsi, että loukkaannun siitä, että hän näytti, mitä teen väärin. Joku oppilas oli joskus siitä pillahtanut itkuun. Minusta se tuntui luonnolliselta, kuin valmentaja olisi urheilijaa opastanut.
torstaina, maaliskuuta 06, 2008
Aika kuluu siivillä
Edellisestä kirjoituksestani on jo yli viikko. Tämä aika on mennyt nopeasti ja paljon on tapahtunut eikä kirjoittamaan ole kerinnyt...
1) Ensinnäkin, menin luistelemaan eikä se keli nyt niin kauhea ollut, vaikka välillä vähän sateli. Mp3-soitin tekee muuten kohtuullisen epäsosiaaliseksi jäällä.
2) Kävin hakemassa sen second opinionin ja olen menossa teettämään tukipohjallisia, jotta jalan kuormitusongelma ei hidastaisi nilkan kuntoutumista.
3) Tein elämäni pisimmän työpäivän: 13 tuntia.
4) Kävin Saksassa. Emma-myrsky ei onneksi kovin pahasti vaikuttanut matkaamme.
5) Vuosirenkaideni määrä lisääntyi yhdellä.
6) Kävin laulutunnilla, kun viime viikon tunti peruuntui.
7) Ja nyt olen taas kohta lähdössä luistelemaan.
Väsyttää aika kovasti. Meno on ollut niin hurjaa, että lepo on jäänyt vähiin. Eikä tahti tästä ainakaan ennen sunnuntaita juuri hellitä. Toivottavasti kuitenkin jaksan luistella, koska se on hyvää vastapainoa työntäyteisille päiville.
1) Ensinnäkin, menin luistelemaan eikä se keli nyt niin kauhea ollut, vaikka välillä vähän sateli. Mp3-soitin tekee muuten kohtuullisen epäsosiaaliseksi jäällä.
2) Kävin hakemassa sen second opinionin ja olen menossa teettämään tukipohjallisia, jotta jalan kuormitusongelma ei hidastaisi nilkan kuntoutumista.
3) Tein elämäni pisimmän työpäivän: 13 tuntia.
4) Kävin Saksassa. Emma-myrsky ei onneksi kovin pahasti vaikuttanut matkaamme.
5) Vuosirenkaideni määrä lisääntyi yhdellä.
6) Kävin laulutunnilla, kun viime viikon tunti peruuntui.
7) Ja nyt olen taas kohta lähdössä luistelemaan.
Väsyttää aika kovasti. Meno on ollut niin hurjaa, että lepo on jäänyt vähiin. Eikä tahti tästä ainakaan ennen sunnuntaita juuri hellitä. Toivottavasti kuitenkin jaksan luistella, koska se on hyvää vastapainoa työntäyteisille päiville.
maanantaina, lokakuuta 08, 2007
Paluu arkeen
Viereisen kuvan mukaisesta säästä lomatunnelmista piti palata tänään sorvin ääreen. Viisi päivää helteisessä Roomassa viime viikolla sujui nopeasti. Karuinta oli paluu perjantain ja lauantain välisenä yönä: sää muuttui 30 asteen poutasäästä 10 asteen vesisateeseen. No, ehkä tähän taas kohta tottuu ja latasihan loma tietysti akkuja.:)Roomassa on todella paljon nähtävää ja sitä riittää varmasti toiseksikin lomaksi. Jalkani alkoi hieman kiukutella keskivälissä viikkoa, kun sillä yhtäkkiä käveli kilometritolkulla. No, toivottavasti kävely epätasaisella alustavalla oli vain hyvää kuntoutusta. Rooman liikenteestä todettakoon, että melkein joka auton kyljestä löytynyt pelti- tai maalivaurio pöyristytti tuoretta auton omistajaa. En kyllä lähtisi itse siellä autoilemaan.
Purettuani eilen matkalaukun, pääsin tänään muuttolaatikoiden pakkaamisen makuun. Muutan, taas.
keskiviikkona, syyskuuta 12, 2007
Tammerfors igen
Olen takaisin arkisessa työrytmissä. Sain aamulla rinkkani takaisin, kun se ei eilen ollut ehtinyt Helsingissä Tampereen koneen kyytiin. Töihin vääntäydyin bussilla, koska en vielä jalkaperäisistä syistä uskalla lähteä auton rattiin.
Viimeinen konferenssipäivä toi mukanaan hieman kieliongelmia. Osallistuin tanskankieliseen workshopiin, josta en juuri ymmärtänyt mitään. Siellä jouduin myös käymään ryhmäkeskustelun islantilaisen ja norjalaisen kanssa. Norjalainen puhui norjaa ja islantilainen... no, norjaa tai tanskaa, minä, sen mitä nyt puhuin, ruotsia. Lounaspöydässä vastapäinen minulle uusi norjalainen keskustelukumppani kysyi varovasti:
- Snakker du skandinavisk?
- Jag talar svenska och har lärt mig lite lite norska.
- Vi har snakket nynorsk hele tiden, naurahteli vieressäni istunut norjalainen, jonka kanssa olin sujuvasti puhunut norja-ruotsisekoitelmaa sunnuntaista lähtien. Hänen puheestaan sainkin suhteellisen hyvin selvää (vaikka norjan kurssilla opin lähinnä bokmålia), vastapäisen henkilön puheesta sen sijaan sitten lopulta en juurikaan...:I
Mukava oli kyllä huomata, että ruotsintaidot eivät ole kokonaan kadonneet ja pystyin vaivatta keskustelemaan ruotsalaisten kanssa ruotsiksi.:)
Viimeinen konferenssipäivä toi mukanaan hieman kieliongelmia. Osallistuin tanskankieliseen workshopiin, josta en juuri ymmärtänyt mitään. Siellä jouduin myös käymään ryhmäkeskustelun islantilaisen ja norjalaisen kanssa. Norjalainen puhui norjaa ja islantilainen... no, norjaa tai tanskaa, minä, sen mitä nyt puhuin, ruotsia. Lounaspöydässä vastapäinen minulle uusi norjalainen keskustelukumppani kysyi varovasti:
- Snakker du skandinavisk?
- Jag talar svenska och har lärt mig lite lite norska.
- Vi har snakket nynorsk hele tiden, naurahteli vieressäni istunut norjalainen, jonka kanssa olin sujuvasti puhunut norja-ruotsisekoitelmaa sunnuntaista lähtien. Hänen puheestaan sainkin suhteellisen hyvin selvää (vaikka norjan kurssilla opin lähinnä bokmålia), vastapäisen henkilön puheesta sen sijaan sitten lopulta en juurikaan...:I
Mukava oli kyllä huomata, että ruotsintaidot eivät ole kokonaan kadonneet ja pystyin vaivatta keskustelemaan ruotsalaisten kanssa ruotsiksi.:)
tiistaina, syyskuuta 11, 2007
Hälsningar från Uppsala!
Jaha, jo, jag är här på andra sidan viken och går på kryckor. Jag är glad att jag lärde mig innan jag kom hit hur man berättar på svenska vad som ha hänt med mitt ben... fått berätta det ganska många gånger. Annars har resan ända fram till nu varit lärorik. En dag kvar och hemresa. Hoppas jag orkar allt bra trotts benet.
Suurin ihmetyksen aihe pohjoismaisten kollegoiden keskellä on ollut se, että SLU (Sveriges lantbruksuniversitet) jakaa promotavarana perinteisten karkkien lisäksi kondomeja... :P
Suurin ihmetyksen aihe pohjoismaisten kollegoiden keskellä on ollut se, että SLU (Sveriges lantbruksuniversitet) jakaa promotavarana perinteisten karkkien lisäksi kondomeja... :P
torstaina, elokuuta 23, 2007
Juoksukunto koetuksella
Toissapäiväisestä kuivatreenistä on jalat vähän jumissa. Eilinen lenkki hieman helpotti, muttei välttämättä ollut paras valmistava harjoitus tämän päivän koitokseen: 100 metrin juoksuun. Henkilökunnan liikuntailtapäivässä työnsin myös kuulaa ja heitin saapasta, mutta eniten odotin ja jännitin 100 metrin juoksua. Kisa oli tiivistahtinen ja lajien tuoksinassa heiluin vielä lisäksi kamera kaulassa. Pitihin sitä saada mukavia kuvia intranettiin. :)
100 metriä kulki aikaan 14,7. Yllättävän hyvin siis. Ennätyksenihän on jotain luokkaa 14,0. Juoksukunto tai ennemminkin nopeus ei ole siis kokonaan kateissa. Aika riitti hopealle. Kulta olisi irronnut ajalla 14,3. Kuulasta ja saappaanheitosta sainkin sitten kaulaani kultamitalin. Olkoonkin, että pidän saappaanheittovoittoa hieman kyseenalaisena, koska pisin heittoni mitattiin, vaikka se oli selvästi ulos sektorista. Tosin muutenkin mitattiin siitä, mihin saapas jäi pudottuaan (eikä putoamiskohdalta) ja yritysten määrä 2 tarkoitti yrityksiä, joilla sai saappaan lentämään ulos suojaverkosta. Minäkin heitin 3 kertaa. Toisin sanoen säännöistä ei oltu niin tarkkoja. Kuulassa työnnettiin 3 kilon kuulaa. Jäin ennätyksestäni noin 2 metriä.
Sää suosi ja oli oikein mukava iltapäivä. Huomenna pitää seuloa yli 200 kuvasta ne parhaat otokset.
100 metriä kulki aikaan 14,7. Yllättävän hyvin siis. Ennätyksenihän on jotain luokkaa 14,0. Juoksukunto tai ennemminkin nopeus ei ole siis kokonaan kateissa. Aika riitti hopealle. Kulta olisi irronnut ajalla 14,3. Kuulasta ja saappaanheitosta sainkin sitten kaulaani kultamitalin. Olkoonkin, että pidän saappaanheittovoittoa hieman kyseenalaisena, koska pisin heittoni mitattiin, vaikka se oli selvästi ulos sektorista. Tosin muutenkin mitattiin siitä, mihin saapas jäi pudottuaan (eikä putoamiskohdalta) ja yritysten määrä 2 tarkoitti yrityksiä, joilla sai saappaan lentämään ulos suojaverkosta. Minäkin heitin 3 kertaa. Toisin sanoen säännöistä ei oltu niin tarkkoja. Kuulassa työnnettiin 3 kilon kuulaa. Jäin ennätyksestäni noin 2 metriä.
Sää suosi ja oli oikein mukava iltapäivä. Huomenna pitää seuloa yli 200 kuvasta ne parhaat otokset.
maanantaina, heinäkuuta 16, 2007
Kesäloman kootut eli poimintoja loman varrelta
Kaksi viikkoa hurahti ohi ja tänään oli ensimmäinen työpäivä loman jälkeen. Tässä joitain maistiaisia lomastani (kronologisessa järjestyksessä):
1) Kohtaaminen kyykäärmeen kanssa. Vaikka olen kolunnut jos jonkinmoisissa metsissä viime vuosien aikana, piti mennä pyhärantalaiseen mökkisaareen ennen kuin näin kyykäärmeen. Molemmat jähmetyimme hetkeksi, se varvikossa, minä polulla. Sitten se mennä luikersi poispäin. Vasta jälkikäteen säikähdin, että minulla oli vain sandaalit jalassa.
2) Espoorastit Vitträskissä. Kävin katsomassa, millaisessa maastossa viime vuonna suunnistutin ihmisiä iltarastien kilpailunjohtajana. Vitträskin maasto sopi minulle. Sijaluku oli C-radalla 6. Metsästä tultuani aika oli vielä radan kärkiaika.:) Aika hyvin esimerkiksi verrattuna tämän päivän sijaan 61. Tampereen iltarasteilla, jotka juostiin Sahalahden Höllinvuoren risukossa.
3) Tukholmassa kaikki ennallaan - ainakin melkein. Kävimme katsomassa, miten Tukholma jaksaa. Kaikki oli lähes ennallaan, mitä nyt SL oli muuttanut värinsä punaisesta siniseen. Osa tutuistakin oli tallella kaupungissa.:)
4) Kirkkolahdessa tarkeni uida. Viime kesäinen pelastus, Oriveden Kirkkolahti, oli vilakka, mutta uimakelpoinen.
5) Vanhasta Raumasta löytyi, mitä etsittiin. Vanhassa Raumassa on mukava määrä käsityöliikkeitä ja sieltäpä löytyi se, mikä vielä puuttui.
6) Koppi! Jo toistamiseen. Lauantaina vietettiin ystäväpariskunnan häitä Helsingissä. Nappasin morsiuskimpun jo toistamiseen tänä kesänä. Joku ystävä tuumasi, että "eiköhän se ala olla jo aika selvä, kun jo toinen tänä kesänä..." Muilta kommenteilta säästyin tällä kertaa.
Tässä lyhykäisyydessään lyhyt lomani.
1) Kohtaaminen kyykäärmeen kanssa. Vaikka olen kolunnut jos jonkinmoisissa metsissä viime vuosien aikana, piti mennä pyhärantalaiseen mökkisaareen ennen kuin näin kyykäärmeen. Molemmat jähmetyimme hetkeksi, se varvikossa, minä polulla. Sitten se mennä luikersi poispäin. Vasta jälkikäteen säikähdin, että minulla oli vain sandaalit jalassa.
2) Espoorastit Vitträskissä. Kävin katsomassa, millaisessa maastossa viime vuonna suunnistutin ihmisiä iltarastien kilpailunjohtajana. Vitträskin maasto sopi minulle. Sijaluku oli C-radalla 6. Metsästä tultuani aika oli vielä radan kärkiaika.:) Aika hyvin esimerkiksi verrattuna tämän päivän sijaan 61. Tampereen iltarasteilla, jotka juostiin Sahalahden Höllinvuoren risukossa.
3) Tukholmassa kaikki ennallaan - ainakin melkein. Kävimme katsomassa, miten Tukholma jaksaa. Kaikki oli lähes ennallaan, mitä nyt SL oli muuttanut värinsä punaisesta siniseen. Osa tutuistakin oli tallella kaupungissa.:)
4) Kirkkolahdessa tarkeni uida. Viime kesäinen pelastus, Oriveden Kirkkolahti, oli vilakka, mutta uimakelpoinen.
5) Vanhasta Raumasta löytyi, mitä etsittiin. Vanhassa Raumassa on mukava määrä käsityöliikkeitä ja sieltäpä löytyi se, mikä vielä puuttui.
6) Koppi! Jo toistamiseen. Lauantaina vietettiin ystäväpariskunnan häitä Helsingissä. Nappasin morsiuskimpun jo toistamiseen tänä kesänä. Joku ystävä tuumasi, että "eiköhän se ala olla jo aika selvä, kun jo toinen tänä kesänä..." Muilta kommenteilta säästyin tällä kertaa.
Tässä lyhykäisyydessään lyhyt lomani.
perjantaina, kesäkuuta 15, 2007
Hallintotäti
Tulin tänään määritellyksi hallintotädiksi samassa syssyssä muiden paikallaolleiden kanssa. Naureskelin, että aika nopeasti on tie kulkenut opiskelijasta hallintotädiksi, kun valmistumisesta ei ole edes ihan kahta vuotta. ;)
keskiviikkona, toukokuuta 30, 2007
Hopotihoo!
Enpä muista, milloin olin viimeksi istunut hevosen selässä ennen tätä aamua. Enkä muista, kuinka monta kertaa olen istunut hevosen selässä. Yhden käden sormilla laskettavan määrän. Tällä kokemuksella sitten piti tänään lähteä maastoon issikan selässä.
Loppujen lopuksi meni ihan mukavasti, vaikka hieman hirvitti. Piti vaan luottaa siihen, että Sunna-hepo seuraa muita polleja ja kyllähän se pääosin seurasikin. Kiinnostus kaikkea vihreää kohtaan vain oli välillä viedä kaiken mielenkiinnon ja minulla oli täysi työ, kun yritin pitää hepan liikkeessä sen sijaan, että oltaisiin seisty paikoillaan ja naukkailtu puiden vesoista lehtiä.
Mielenkiinnolla odotan, mitkä lihakset huomenna ovat kipeät...
Loppujen lopuksi meni ihan mukavasti, vaikka hieman hirvitti. Piti vaan luottaa siihen, että Sunna-hepo seuraa muita polleja ja kyllähän se pääosin seurasikin. Kiinnostus kaikkea vihreää kohtaan vain oli välillä viedä kaiken mielenkiinnon ja minulla oli täysi työ, kun yritin pitää hepan liikkeessä sen sijaan, että oltaisiin seisty paikoillaan ja naukkailtu puiden vesoista lehtiä.
Mielenkiinnolla odotan, mitkä lihakset huomenna ovat kipeät...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)