Ikäarvailuja

Pääsin taas vaihteeksi konsalla arvuuttelemaan ikääni kurssikaverilta. Hän itse on yliopistophuksi. Kun kerroin ikäni, hän totesi, että "ihan tosi? En yhtään ajatellut, että olisit eri-ikäinen kuin muut... ei sillä, että täällä kukaan näyttäisi ihan lapseltakaan." Ehkä sitten olen säilynyt suht nuorekkaana, vaikka välillä olen istunut musiikin perusteiden tunneilla suoraan töistä tulleena aika "business-pukeissa". ;)

C-kasettiboosti ikäkriisiin

Torstaina musiikin perusteiden tunnilla opettaja alkoi selittää, mikä on C-kasetti. Kesti hetken, että tajusin, että totta tosiaan, paikalla olleista 8 muusta oppilaasta, kukaan muu ei varsinaisesti tiennyt, mikä C-kasetti on. Joku siellä innoissaan selitti, että "eikse oo sellanen, ton kokonen...".

Siis, apua! C-kasetti ei enää kuulu nuorten yleissivistykseen. Kyllä taas tuntee itsensä niiiin vanhaksi.

Ikä on kontekstisidonnainen

Tässä taannoin eräs kollega kertoi lounaspöydässä, että kärsii alkavasta keski-iänkriisistä, kun ikää on kertynyt 36. Sitten keskustelu jatkui seuraavasti:
- Kuinka vanha sä muuten olet?
- 28.
- Niin nuori!

Tuo kommentti huvitti tietäen, että teinien seurassa ikäni oli puolestaan arvioitu alakanttiin. Selkeästi ikä on kontekstisidonnainen. Lisäksi kasvoni ovat varmasti harhaanjohtavat: niissä on sekä finnejä että pieniä ryppyjä...

**

Toinen ahaa-elämys tuli eilen, kun olin pohdiskellut jälleen kerran teinien käytöstä. Sitä, miksi pitää lesoilla ja olla niin ollakseen. Tai miksi tuntuu siltä, että välillä puheenvuoron saa vain se, joka esittää asiansa kovimpaan ääneen. Muistin silloin yhtäkkiä kappaleen Diivaillen. Sanat ovat juurtuneet osittain mieleen, kun joku esitti sitä Tenavatähdessä aikoinaan. Googlasin sanat esiin ja selvitin, että suomeksi kyseinen kappale on levytetty jo 1958. Mikään ei siis olekaan muuttunut vuosien saatossa vai mitäs sanotte?

"Ollaan aina ollakseen
ollaan diivaillen
sehän meillä nuorilla on pahe ikuinen
ja kun katson ympärilleni
se aivan naurattaa
yhteen jos vain tullaan aina diivaillaan."

(Kertosäe kappaleesta Diivaillen, suom. sanat Lasse Liemola)

Minä olen kaupunki

Viime viikolla olin konsalla hyvissä ajoin ennen kuorotreenien alkua. Niin hyvissä ajoin, että ehdin seurailla muskariin menijöitä ja sieltä tulijoita. Erityisesti en voinut olla seuraamatta pientä poikaa, joka istuutui äitinsä kanssa syömään eväitään samaan pöytään, jossa minäkin söin eväitä. Äiti ja poika juttelivat keskenään, mutta sitten poika keskittyi hetkeksi syömään leipäänsä ja katseli minua. Äitinsä kysyi hetken kuluttua:
- Mitä tarkkailet?

Poika siihen hetkeäkään epäröimättä:
- Kaupunkia.

Kyllä minua huvitti. Tuosta tiltanteesta tuli mieleeni tapaus Tampereelta. Silloinen työkaverini kertoi kerran Hervantaan tai Hervannasta pyöräillessään ajaneensa parin nuoren pojan ohi. Toinen oli tokaissut:
- Toi on se nuoriso.

Kyllä siitäkin monet naurut saatiin, kun kyseinen työkaveri ei enää hieman alle kolmekymppisenä kokenut kuuluvansa määritelmään "nuoriso".

Niin se aika rientää

Tänään tuli kuluneeksi tasan neljä vuotta siitä, kun valmistuin TKK:lta. Tajusin, että vuoden päästä olen ollut ei-opiskelija yhtä kauan kuin olin ylipisto-opiskelija. Pelottavaa. Yliopistomaailmastahan olen poistunut vasta pari vuotta sitten. Ehkä sen vuoksi TKK:n mentoriohjelma ei vielä tunnu omalta, kun sen eduksi mentorille lasketaan mm. se, että kuulee nykyopiskelijan maailmasta. En minä siitä vielä niiin irti ole, enhän?

Kun ajatusketjua jatkoi, tulin ajatelleeksi, että keväällä tuli kuluneeksi yhdeksän vuotta siitä, kun pääsin ylioppilaaksi. Yhdeksän vuotta on sama aika, mikä peruskoulun penkeillä tuli kulutetuksi. Vuoden päästä ylioppilaaksi kirjoittamisesta on jo kymmenen vuotta. Muutaman vuoden kuluttua yhtä kauan kuin peruskoulu ja lukio kestivät yhteensä...

Kai tämä on sitä kolmenkympin kriisiä?

Pitäisikö sittenkin olla vanhempi?

Sain eräältä optikkoliikkeeltä mainoskirjeen. Siinä kerrotaan, että saa ikänsä suuruisen alennuksen. Näin 28-vuotiaana alennus ei siis ole järin suuri. Olisiko sittenkin parempi olla vanhempi? Edellisen kerran olen ajatellut niin varmaan joskus alaikäisenä. Viime aikoina sitä on ennemminkin halunnut joko olla nuorempi tai jäädyttää ikänsä.

Eläkettä odotellessa

Työeläkeote tuli jälleen. Ensimmäisen kerran, kun sen sai viime vuonna, siinä luvattiin minulle eläkettä noin 7 euroa/kk. Nyt määrä oli kymmenkertaistunut. Työnteko siis selvästi kannattaa. :) Tosin vastaisuudessa tahti ei ole sama: eläkkeen määrä ei kymmenkertaistu jokaista työvuotta kohden. Ensimmäisessä otteessa oli mukana vain pari kuukautta työtä yksityisellä. Eläkearviooni ei ole laskettu muutamaa vuotta valtiolla tehtyä työtä. Se on kyllä harmi, että alle 23-vuotiaana tehdyt työt eivät ole vaikuttaneet eläkkeen määrään, kun täytin 23 jo ennen vuotta 2005. On se niin epäreilua.

Olen varautunut korottamaan eläkkeeni määrää jo hyvissä ajoin, mutta näinä laman hetkinä ei säästöjen jama ole kummoinen. Saa nähdä, mikä on lopulta totuus, kun eläkkeelle asti pääsee. Jotenkin tämä työeläkeote vain sopii näihin minun ikäpohdintoihini, joita huomasin blogiani selatessa käyneeni itseni kanssa jo monta vuotta (1, 2, 3, 4). (Pitää lisätä tägi ikä, jotta kaikki aihepiirin tekstit löytyisivät helpommin...)