No nyt

Okei, tänään en enää päässyt tunnuksillani TKK:n koneisiin käsiksi. Eli vihdoin hyvästit sinne suuntaan.

PS. Ratsastuksen jäänteet huomasi eilen lähinnä, kun istui pyörän satulaan. "Jaa niin, tässäkin on satula". :)

Ei vieläkään heihei TKK:lle?

TKK:n atk-lupani piti päättymän eilen. Pääsin vielä tänään kuitenkin kirjautumaan sisään. Hämmentävää. Olen kyllä jo täysin varautunut siihen, että lupa loppuu. Itse asiassa olin varautunut jo maaliskuussa, jolloin luvan alun perin piti loppua. Siinä mielessä sitten kai ei ole niin väliäkään, milloin lupa varsinaisesti sulkeutuu.

Hopotihoo!

Enpä muista, milloin olin viimeksi istunut hevosen selässä ennen tätä aamua. Enkä muista, kuinka monta kertaa olen istunut hevosen selässä. Yhden käden sormilla laskettavan määrän. Tällä kokemuksella sitten piti tänään lähteä maastoon issikan selässä.

Loppujen lopuksi meni ihan mukavasti, vaikka hieman hirvitti. Piti vaan luottaa siihen, että Sunna-hepo seuraa muita polleja ja kyllähän se pääosin seurasikin. Kiinnostus kaikkea vihreää kohtaan vain oli välillä viedä kaiken mielenkiinnon ja minulla oli täysi työ, kun yritin pitää hepan liikkeessä sen sijaan, että oltaisiin seisty paikoillaan ja naukkailtu puiden vesoista lehtiä.

Mielenkiinnolla odotan, mitkä lihakset huomenna ovat kipeät...

Pälkäne-nostalgiaa

Ajelin eilen pitkästä aikaa Pälkäneelle. Itse asiassa en ollut käynyt siellä tämän vuoden puolella ollenkaan. Siksi näin (kauhukseni) ensimmäistä kertaa Pälkäneen kunnan rajan varustettuna Luopioisten vaakunalla. On ikävä aapiskukkoa. Myös kunnantalon seinässä komeili lumpeenkukka.

Kylän raittikin oli jälleen hieman muuttunut. Oli tullut uusia taloja, osa liikkeistä oli vaihtanut paikkaa, toiset lopettaneet toimintansa. Tuttuja ihmisiä näkyi, mutta kukaan tuskin tunnisti minua, vaikka koetinkin morjestella. Kaupassa kävin niin myöhään, että siellä ei ollut enää juuri ketään. Ei ainakaan ketään tuttua.

Kävinpä ajalemassa Myttäälässäkin. Siellä ei nähdäkseni ollut tapahtunut suuria muutoksia. Joitakin peltoteitä oli kynnetty ja äestetty ylös, pirtin edessä olevat postilaatikot olivat aikaisempaa monikirjavempia ja traktoreita ja muita koneita ei näkynyt. Myös kylän jätepiste oli siirretty kartanon mailta pois muualle Myttääläntien varteen. Ilmastoasema oli poissa. Paikalla oli vain pihavalo.

Kartano näytti kaukaa (tieltä on matkaa arviolta hieman toistasataa metriä) katsottuna entiseltään. Mietin, että nyt olin itse siinä paikalla, jossa olevia ihmisiä me ennen ihmettelimme. Niitä, jotka kartanomiljöön kohdalla hiljensivät vauhtiaan ja tuijottivat pihaan. Olisikohan pitänyt hävetä?

Tien varressa oleva kuusiaita oli kasvanut. Kukaan ei varmaan enää siitä varastaisi itselleen joulukuusta, kuten takavuosina, kun kuuset olivat vielä pieniä. Katselin itsenäisyyspuistikkoa. Se näytti jo enemmän metsältä kuin puistikolta. Puut istutettiin sinä vuonna, kun Suomi täytti 75 vuotta. Kesätöissä ajelin puistikon nurmikkoa. Nyt nurmikon ajelulle ei varmaan olisi enää tarvetta. Muistan kirjoittaneeni Pälkäneen jouluun jutun, jossa asetuin tulevaisuuteen ja kerroin puiden kasvaneen. En muista, minä vuonna jutun kirjoitin ja mihin vuoteen itseni kertomuksessani sijoitin. Olisi hauska palata tekstiin ja katsoa, miltä ennustukseni näyttää nyt.

Ajelin takaisin Tampereelle vanhaa tietä pitkin. Mälkilään ja Vehoniemeenkin oli noussut uusia taloja. Mälkilän mutkissa en voinut olla muistamatta eräällä pellolla aikanaan pitkään maannutta kuollutta lehmää, jota katselin pyörälenkeilläni. Rautainen kyntömiespatsas ei autolle morjestanut. Eipä ole tainnut morjestaa ennenkään. Pyöräilijän vauhti oli riittävän hidas ja patsaan käsi nousi. Muistan, kun kerroin tästä kotona eivätkä vanhemmat olleet uskoa. Eivätkä tainneet uskoakaan ennen kuin itse näkivät...;)

Oli kyllä haikeaa käydä Pälkäneellä. *snif*

Phuksi jälleen?

Olin perjantaina sitsaamassa Athenen Wanhempain Tieteenharjoittajain sitseillä. Ilmeisesti edellisestä sitsikerrasta oli kulunut jo liikaa aikaa, kun en muistanut kaikkia laulukuvioita ja olin vähän "phuksi". Joka tapauksessa oli hyvin järjestetyt sitsit ja mukava nähdä vanhoja tuttuja. Tosin istumapaikka pöydän päädyssä eikä aivan pöytäseuratoiveiden mukaisessa paikassa hieman harmitti.

Paljastuipa joku uusi Blogini lukijakuntaan henkisesti kuuluva henkilökin... (Itsensä saa ilmiantaa julkisestikin...;)

Työmatka kahdella pyörällä

Raaskin tänä aamuna jättää Sylvesterin kotiin ja lähteä töihin pyörällä. Matkaa kertyi 6,57 kilometria. Tästä oli arviolta 4,5-5 kilometria ylämäkeä. Ja aikamoinen sivutuuli.

Aamun tuuli ei kyllä tuntunut miltään enää iltapäivällä. Olin onnellinen, että matka oli tällä kertaa alamäkivoittoista. Hetken tarvitsee kyllä harjoitella tuota työmatkaa pyörällä ennen kuin siitä tulee sujuvaa menoa Hervannan suuntaan.

Tampereen iltarastit testattu

Kävin suunnistamassa. Satoi vettä ja oli muutenkin märkää ts. soita. Toisaalta onhan se positiivista, että ei ole yhtä kuivaa kuin viime kesänä, jolloin soita alkoi olla vaikea erottaa maastosta.

Tämä oli ensimmäinen kerta Tampereen iltarasteilla. Keksin heti roimasti asioita, joita voisi tehdä toisin.

a) Opastus paikan päälle voisi alkaa ennen sitä risteystä, josta käännytään. Nyt ensimmäiset opasteet olivat siinä risteyksessä, mistä piti kääntyä. Ajoin ohi.

b) Karttojen myyntipiste olisi hyvä olla siellä, minne parkkeerataan autot. Nyt myyntipiste oli maalin kanssa samassa paikassa. Tämä aiheutti sen, että jouduin ensin kävelemään autolta 200-300 metriä ostamaan karttaa (ja sarjalippua), sitten takaisin autolle ja jälleen maalin suuntaan, josta vielä oli matkaa lähtöön ainakin 300 metriä.

c) Missään ei pidetty kirjaa, ketä metsään lähti. Käsittääkseni nykyään iltarastien järjestäjät ovat vastuussa siitä, ettei ketään jätetä metsään. Espoorasteilla tästä pidetään huolta.

d) Maalissa ei saanut itselleen kuin tiedon ajastaan. Olisi ollut hauska saada se paperiliuska, että olisi voinut heti tarkistaa, kuinka pitkiä ne pummit olivat, mitä tuli tehdyksi. Nettiinhän ne kyllä tulevat, mutta...

Mitä omaan suoritukseen tulee, niin huonostihan se meni ja onneksi tuli otettua vain 3 kilometrin reitti. Epäilen, että uudesta kompassista voisi olla hyötyä. Sylvesterin maasto-ominaisuudet joutuivat koetukselle, kun autot parkkeerautettiin semmoiseen vesakkoon. Vesisade alkoi, kun olin saanut kartan ostetuksi. Eipä siinä vaiheessa enää viitsinyt luovuttaa, kun oli Ylöjärvelle asti ajellut.

Identiteettiongelma

Olen alkanut epäillä euroviisufaniuttani. Euroviisut järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa ja seurasin kisoja tavalliseen tapaan kotisohvalta. En siis mennyt paikan päälle.

Euroviisutori tuli sen sijaan viikko sitten katsastettua Narinkkatorilla. Ja kyllä kieltämättä harmitti, etten nyt asu Helsingissä. Olisi voinut osallistua yleisötapahtumiin enemmänkin. Ja kyllähän minä hain vapaaehtoiseksikin, muttei kutsua tullut. Ei tullut myöskään mitään kuittausta siitä, että ei valittu. Se vähän kummastutti ja osittain ehkä latisti ajatuksia kotikisoista.

Serbian voittobiisi oli aika peruseuroviisu. Ei mitenkään erityinen. Enkä usko, että Marija Šerifović nousee voittonsa myötä Euroopan kärkiartistien joukkoon. Voinhan toki olla väärässäkin.

Kaikkeen sitä ryhtyykin

Haastoin äitini Radio Novan Sukupolvien taistoon. Kisasimme tänä aamuna ja korjasin nöyryyttävän tappion. Ilmeisen onneksi osa asiasta tienneistä tutuista, syystä tai toisesta, ei kuullut lähetystä. Nöyryyttävää ei ollut se, etten osannut Valion mainoksen sanoitusta, mutta se, etten tiennyt, kenen kappale Hard Days Night on, ennen kuin kuulin musiikkinäytteen, oli aika noloa. Äiti sen sijaan loisti tietämällä Satumaatangon esittäjän ja kuka Kim Herold on. Kisa oli siis nolo vain minulle... heh, no se oli kyllä arvattavissakin.

Nappi lautaan?

Lauantaina Turussa tuli Sylvesteriin 1500 kilometria täyteen. Tämä tarkoittaa sitä, ettei enää tarvitse välttää "liian reipasta ajoa". Voin siis laittaa tallan pohjaan tai napin lautaan tai kaasun pohjaan... tai ehkä en sittenkään ihan viitsi kiusata Sylttyä vastakaan kaahailulla, hurjastelulla ja prääsäilyllä. Yritän välttää ylinopeussakkoja ja liikenteen vaarantamista.:)

Niiskuneiti

Nuhapöpöt löysivät minut taas. Enpä ehtinyt olla kuin pari kuukautta terveenä. Ärsyttävää. Toisin kuin ehkä luulet, tämä ei ole vappunuhaa. Kurkkukipu alkoi jo sunnuntaina illalla. Nyt vaan sopii toivoa, ettei tauti tästä pahene, että jaksaa perjantaina Turkuun ajella.

Lomaosoite?

"Hyvä lomaosoiteasiakkaamme
Kesä lähestyy ja loman suunnittelu on taas kohta ajankohtaista. Viime kesänä käytit Postin määräaikaista osoitteenmuutospalvelua. Tilaathan palvelun myös tälle kesälle ajoissa, vähintään viikkoa ennen kesäosoitteeseen lähtöäsi."

Tein viime vuonna osoitteenmuutoksen 14.8.-31.12. Mutta kuka on keksinyt, että kyseessä oli lomaosoite? Mielenkiintoinen tulkinta.

Ensimmäisiä kokemuksia auton omistamisesta

Viikonloppuna en ollut pysyä nahoissani. Hypähtelin joka kerta, kun näin ulkona Mazdan... Maanantaina hieman kylmäsi ennen autokauppaan menemistä, oli se sen verran jännää.

Olisin kaupan päälle päässyt liikkeen mainoskuvaan uutena Mazdan omistajana paikalliseen maakuntalehteen, mutta kieltäydyin moisesta kunniasta. Enhän ollut varautunut kuvattavaksi, enkä olisi saanut siitä edes mitään lisäkrääsää ja mistäs sitä tietää, vaikka uskottavuus tiedottajana olisi järkkynyt...

Tiistaina esittelin uutta autoani innossani kollegoille, veljelle (johon törmäsin sattumalta) ja äidille (tein lenkin Orivedelle). Iloisuus vaihtui iltapäivällä pieneen huoleen, koska osuin autoni takaovella naapuriparkkiruudussa olleen auton takaoveen ja siihen jäi hieman maalia. Omatuntoni ei sallinut lähteä paikalta kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaan jätin sen toisen auton pyyhkimen väliin yhteystiedot. Ja sitten odotin yhteydenottoa.

Lopulta sain viestin ja kuittauksen, että jälki lähtenee seuraavassa vahauksessa. Olin helpottunut, mutta sama huoleton iloisuus autosta ei enää palannut.

Tänään kävin Biltemassa. Tampereen tuntemukseni joutui koetukselle ja jälleen kerran (ensimmäisen kerran siis maanantaina) ajoin harhaan. Tai no, ohi oikeasta liittymästä ja jouduin kiertämään aikamoisen lenkin ja jumittamaan ruuhkassa. Tässä vaiheessa, kun autolla on lähinnä vaan kiva ajella ympäriinsä, tuolla ei nyt ollut suurta väliä, mutta harmitti se silti hieman, koska pelkäsin, etten ehdi tehdä ostoksiani ennen kuin seuraava etappi Pispalassa kutsui.

Ehdinpä kuitenkin, tosin kaikkea tarpeellista en vielä hankkinut. Parkkikiekot olivat tiskin-alta-annettavaa tavaraa ja niiden löytämiseen menikin varmaan eniten aikaa...:P Eivätkä ne sitten edes maksaneet mitään.

Sain tänään kirjeen Akelta. Ottaen huomioon, että sain elämäni ensimmäisen rekisteriotteen (jos sitä autoliikkeestä saatua ei lasketa), olisin kaivannut kirjeeseen myös jonkin selittävän osan siitä, mitä mikäkin kuponki oikein on ja mihin niitä tarvitaan. Jos ne on joskus autokoulussa selitetty, niin onpahan 8 vuodessa ehtinyt unohtua.

Nyt pelkään, että perjantaina sataa oikeasti lunta, kuten jotkin sääennusteet ovat lupailleet. Olisi ennenkuulumattoman nöyryyttävää joutua käyttämään junaa Helsinkiin matkustaessa nyt, kun vihdoin omistan Sylvesterin! (Joojoo, voisinhan tietysti vaithtaa talvirenkaat, mutten millään viitsisi.)

Siinä se nyt on!

Saanko esitellä, tässä on Sylvesteri

Sylvesterin laskettu aika...

...on maanantaina kello 16.00. Jänskättää, jänskättää. :))

TAM-3: Tutorit

Vanhemmat tieteenharjoittajat, tutorit, jotka opastavat teekkarielämän ja vähän opiskelunkin saloihin uusia opiskelijoita, eivät ota sinuun, tuleva fuksi/phuksi, yhteyttä ennen opintojen alkua. Eivät, vaikka kollegansa ISOhenkilöt etelässä niin tekevät. Tämän opin tänään.

Hiivatin hikka ja painajaismainen päänsärky

Eilen illalla alkoi hikottaa. Eikä ollutkaan sitten ihan iisi hikka. Koetin useampaan otteeseen päästä siitä eroon juomalla lasista väärinpäin vettä. Ei auttanut. Pelkäsin jo, etten pysty paljon nukkumaan, kun pitää ylimääräisen nestetankkauksen takia juosta vessassa. Sitten aikani irkittyä hikka asettui itsekseen.

Aamupalan sain syödä rauhassa. Sitten hikka iski jälleen. Todennäköisesti itseni hengästyttämällä olisin päässyt siitä eroon, mutten sitten jaksanut juosta bussiin. Työpaikalle päästyäni hikka oli kuitenkin kadonnut.

Jotta elämä ei olisi käynyt helpoksi, aamusta alkoi myös päänsärky oikean silmän tietämiltä. Eikä nyt voinut olla kyseessä kofeiinivajauskaan: aamun kello 11 mennessä olin juonut jo kolme kuppia kahvia. Iltapäivällä meni vielä neljäs. Ja päätä vain jummi. Jumpassakin teknopumppu tuntui ikävältä. Sopivaa särkylääkettä ei ollut, kun en viitsinyt napsia käsveskassa pyöriviä Voltareneja, joita sain aiemmin tänä vuonna olkapään hoitamiseen.

Kun lopulta pääsin kotio siinä kuuden pintaan illalla, ensin tuntui, että päänsärky oli poissa. Olisi vaan vihdoin ollut särkylääkkeitä tarjolla. No, tulihan se sieltä lopulta vielä takaisin, niin pääsin kodin lääkevarantoa hyödyntämään. Mikä lie pääsiäisen vieroitusoire tuokin päänsärky.

Joukkoliikenteestä vol. ties-kuinka-mones

Murh. Taas käy sapettamaan tämä pikkukaupungin joukkoliikenne. Lähdin eilen keskustasta kotiinpäin hieman jälkeen 22.30. Päästyäni bussipysäkille totesin, että viimeinen bussi Nekalaan oli jo mennyt. Ei auttanut muuta kuin kävellä. Eihän se matka ole kuin noin 3 kilometria, mutta ei sitä silti myöhään illalla haluaisi kävellä. Tarkistin kotona, että toden totta, myös viikonloppuisin viimeinen bussi nro 15 lähtee Pyynikintorilta kello 22.30. *ärinmurin*

Jumppa-comeback

Kävin jumpassa pitkästä aikaa. Taisi olla ensimmäinen kerta sitten tammikuun alun. Tähän väliin on mahtunut luistelukausi, flunssa ja mahatauti. Onkin jo aika aloittaa liikunta taas kunnolla. Parina viikkona olen jo ehtinyt käydä sählyä pelaamassa ja viime viikolla salilla, mutta siinäpä se on ollut.

Saaps näkee, miten kipeinä paikat ovat huomenna. Piti taas yrittää pistää parastaan siellä jumpassa... ja senhän tietää, että kun on taukoa ollut, lihakset tulevat herkemmin kipeiksi.

Pyöräilykausi avattu

Kaivoin pyöräni tänään kellarista ja laitoin ajokuntoon. Pyöräilykausi on siis nyt virallisesti avattu. Sylvesteriä odotellessa...

Ajelin kokeeksi Turtolan Citymarketille ja takaisin. Kovin oli hyytävä tuuli. Ja kevään ensimmäinen 5 kilometrin pyörälenkki oli aika... no, raskaahko. Ensimmäisessä vähän isommassa ylämäessä kuului takaa kitinää. Ja kuinka ollakaan joku keski-ikäinen nainen porhalsi ohi vielä vanhemmalla ja raihnaisemmalla pyörällä kuin minulla oli allani. Noinkohan on pyöräilykyntoni talven aikana rupsahtanut...