Miten taltuttaa kilpailuvietti?

Päätin viime viikolla, että osallistun tänään suunnistusseurani Espoon Akilleksen Akilles Cupin korttelisuunnistuskisaan. Halusin päästä kokeilemaan ja uskoin, että pystyn ottamaan kisan rauhassa liukastumista ja jalan vääntymistä varoen.

Tänään koko iltapäivän jouduin psyykkaamaan itseäni, että pitää ottaa rauhassa ja vaikka kävellä, jos reitti menee pahasti maaston puolelle. Ajatus tuntui vaikealta. Päätin myös lähteä kisaan lenkkareilla, koska tukipohjalliset eivät mahtuneet jalan kanssa kunnolla suunnistuskenkiin. Jalan teippasin kuten luistimeen.

No, miten sitten kävikään?

Ensinnäkin Kumpulassa oli lunta. Se hieman hirvitti. Asfalttitiet olivat kyllä pääsääntöisesti sulat. Onnistuin lähtemään kisaan rauhassa. Välillä kävellen, välillä hölkäten. Alkuun pysyin muutaman suunnistajan tuntumassa ja pari ekaa rastiväliä meni enemmän tai vähemmän peesatessa. Kolmanneksi viimeiselle rastille asti kiersin rasteja tasatahtiin toisen naiskilpailijan kanssa, vaikka teimme paljon eri reittivalintoja.

Sitten päätin koittaa pistää hieman vauhtia sopivasti ylämäkeen, koska jaksamisen kanssa minulla ei ollut ongelmia. Juostahölkötin, vaikka jalkapohjiin tuntui muodostuvan kivuliaat rakot ja vanha polvivaiva ilmoitteli itsestään. Toiseksi viimeisellä rastilla oli jo pimeää ja led-lamppu oli todella tarpeen. Kallion päällä ollut iso kivi löytyi hyvin, mutta hieman pelotti laskeutua kalliolta alas. Lenkkipolulle päästyäni kirmaisin taas juoksuun ja tarkistelin, ettei perässä tule enää ketään.

Viimeisen rastin kumpareen takaa rämmin risukossa ja taas sai olla tarkkana. Palasin lenkkipolulle ja innostuin lukemaan karttaa juostessa ja hups, olin nenälläni maassa. Onneksi kaatuminen oli pehmeä eikä oikeastaan sattunut eikä jalkakaan vääntynyt, vaikka nimen omaan vasen jalka kompastui kuntopolun keskeltä pilkottaneeseen isohkoon kiveen. Kilpailuvietin valloilleen päästäminen kostautui. Lopun otin vähän rauhallisemmin ja pääsin maaliin kunnialla. Aikaa meni tunti ja kuusi minuuttia reilun viiden kilometrin reitillä.

Kaikesta tästä voitaneen päätellä, että toistakymmentä vuotta kilpaurheilleena, kilpailuvietin totaalinen taltuttaminen on mahdotonta.

Kun aika on

"Vaan kerran, kun kesken työnsä se hiljaa sammuu pois,
Hän yksin vain taidollansa sen vielä korjata vois.
Mun lähteä täytyy silloin luo suuren Mestarin tuon;
kun saavun luokseen, niin hälle mä kelloni kalliin suon,
ja nöyrästi hälle lausun kuin lapsi hädässään:
Oi Herra, sit' en oo rikkonut, se sammui itsestään!"
(Carl Löwen sävellyksen Kello suomennoksesta)

Tänään nukkui pois 96-vuotias isotätini, joka olisi viikon päästä täyttänyt 97 vuotta. Helmi-täti oli kuin mummu minulle sen jälkeen, kun mummuni, Helmin sisko, nukkui pois 1991. Vaikka Helmin poismeno oli jo odotettavissa, sai suru-uutinen silmäni kyyneliin. Olin jo aamulla surullinen, kun eilen olin saanut tietää hänen tilansa huononemisesta entisestään.

Nyt oli hänen aikansa. Hän sai elää pitkän ja antoisan elämän ja melkein loppuun asti omassa kodissaan.

Rakko pohjallisista

Kävin hölkkälenkillä ensimmäistä kertaa tukipohjallisten kanssa. Kymmenen minuutin juoksemisen jälkeen vasemmassa jalassa alkoi hiertää. Koitin pariin otteeseen vetää sukkaa suoraksi, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta asiaan. Tässä on lopputulos (22 minuutin lenkistä):

Luistelua, luistelua

Tänään luistelin taas. Keli oli suhteellisen lämmin ja pehmeä jää nahistui tunnissa aika takkuiseksi. Pitäisi vissiin terottaa luistimet, kun aina välillä tuntuu siltä, että pito ei ole paras mahdollinen. Toisaalta tuntuu turhalta terottaa muutamaa jäljellä olevaa luistelukertaa varten. Ja sitten vielä sen jälkeen ensi kaudeksi valmiiksi teräviksi.

Perjantaina sain tukipohjalliset kenkiin, mutta luistimia varten ei tehty omia, koska kausi loppuu ihan kohta.

Kun jäältä kotiin kerkesin, luin luistelun historiaa. Pitäisi jotain kirjallista tuotosta saada siihen liittyen aikaan tässä joskus... piankin. Töiden jälkeen ei vaan ole oikein ehtinyt tai jaksanut. Kisakausi päättyy onneksi ihan kohta, niin voi siirtää sen seuraamiselta ja raportoimiselta vapautuvaa aikaa historian havinoihin perehtymiseen.

Aika kuluu siivillä

Edellisestä kirjoituksestani on jo yli viikko. Tämä aika on mennyt nopeasti ja paljon on tapahtunut eikä kirjoittamaan ole kerinnyt...

1) Ensinnäkin, menin luistelemaan eikä se keli nyt niin kauhea ollut, vaikka välillä vähän sateli. Mp3-soitin tekee muuten kohtuullisen epäsosiaaliseksi jäällä.

2) Kävin hakemassa sen second opinionin ja olen menossa teettämään tukipohjallisia, jotta jalan kuormitusongelma ei hidastaisi nilkan kuntoutumista.

3) Tein elämäni pisimmän työpäivän: 13 tuntia.

4) Kävin Saksassa. Emma-myrsky ei onneksi kovin pahasti vaikuttanut matkaamme.

5) Vuosirenkaideni määrä lisääntyi yhdellä.

6) Kävin laulutunnilla, kun viime viikon tunti peruuntui.

7) Ja nyt olen taas kohta lähdössä luistelemaan.

Väsyttää aika kovasti. Meno on ollut niin hurjaa, että lepo on jäänyt vähiin. Eikä tahti tästä ainakaan ennen sunnuntaita juuri hellitä. Toivottavasti kuitenkin jaksan luistella, koska se on hyvää vastapainoa työntäyteisille päiville.

Kelistä sittenkin siis?

Kehuin viime kirjoituksessani, että menin luistelemaan, kelistä viis. Mutta sunnuntaina iski sokerius: aamulla satoi räntää, messusta lähtiessä tihuutti, joten päätin olla menemättä luistelemaan. Siinä viiden aikaan hieman kyllä jo harmitti, kun sitten ei enää taivaalta tullutkaan mitään nestemäistä, kun kävimme kävelyllä.

Saa nähdä, miten käy tänään. Koko päivän on ollut hieno auringonpaiste, mutta kun kävelin asemalta kotiin, alkoi sataa vettä. Tarkoituksena on kuitenkin tällä kertaa noudattaa edellisen kirjoituksen esimerkkiä ja olla katselematta liiemmälti ulos ennen kuin lähden. Ehkä siten saan itseni raahatuksi Ogeliin asti.

Jalka pitää vielä teipata. Voisin kokeilla myös jälleen mp3-soitinta peesin korvikkeena. Soitin sisältää tällä hetkellä myös Maroon5:n uusimman levyn tuotoksia, kun ostin levyn Tampere-kaipuuseeni (NOT... biisit vain tuovat mieleen ensimmäisiä ajeluja Sylvesterillä ja edellisen työpaikan kahvilan pujopartaisen myyjän, joka naputteli tahtia pöytään kassan takana, kun Makes me wonder soi radiossa).

On kyllä kumma talvi

Lähdin luistelemaan, kelistä viis. Nyt kun kerran pystyn jotenkuten luistelemaan, en katso ulos, kun lähden. Hieman alkoi harmittaa, kun ajelin Ogeliin ja vettä tihuutti tuulilasiin. Viikko sitten oli seitsemän astetta pakkasta ja hyytävä tuuli, nyt pari astetta lämmintä ja kohtuullinen tuuli ja välillä rännäntaipaista sadetta.

**

Kun noin kuukausi sitten tein ensimmäisen (epäonnistuneen) luisteluyrityksen, hölkkätä töpötin alkulenkkiä metsän puolella kuntoradalla ja mietin, että onpa kumma, ettei ole aiemmin tullut verryteltyä kuntoradalla. Yleensä on juostu asfalttia pitkin kenttää ympäri. Sitten tajusin, että syy siihen on toki se, ettei ole lunta eikä siten myöskään latuja.

**

Ogelin urheilukentällä on joka kerta ollut jalkapallon pelaajia, kun olen siellä käynyt. Nurmikko vihertää, mutta ainakin tänään juoksurata oli valkoinen. Mahtaa olla aika kurjaa pelata räntäsateessa tai seitsemän asteen pakkasessa kello kahdeksan jälkeen illalla hyytävässä tuulessa. Mutta siihen kai tämä Suomen talvi on menossa, että jalkapalloa voi pelata ulkona ympäri vuoden.

**

Curlaajat pakenevat tuulelta ja sateelta hallinsa suojiin. Samoin jääkiekkoilijat. Vain pikaluistelijat ja retkiluistelijat ovat taivasalla, sään armoilla.

Milloin tulee oikea talvi?

**

Ilmeisesti Seinäjoella on oikeampi talvi, kun Pekka Koskela oli siellä tänään pistellyt SE-ajan 1000 metrillä.

Second opinion

Vaikka olen nyt pari kertaa päässyt luistelemaan teipatun jalan ja kantakorokkeiden ansiosta, ei jalassa ole tapahtunut fysioterapeutin näkökulmasta riittävästi edistystä. Niin, kyllähän se jalka on samasta paikasta samalla tavalla kipeä ja fysioterapeutti kehoitti hankkimaan second opinionin. Ihan vaan, jos jotain onkin jäänyt huomaamatta. Jos yhdessä jänteessä onkin jotan isompaa vikaa...

Luistelua

Perjantaina pääsin kokeilemaan luistelua. Jalka oli teipattu ja kenkiin laitettu kantapään alle korokkeet. Sää oli kylmä, jää huono, mutta liukas.

Luistelu sujui jotenkuten, mutta kaarreluistelu oli aikamoista ontumista vielä. Puolisen tuntia viihdyin jäällä, sitten alkoi tuntua vähän ikävältä jalassa. Ehkä tämä vielä tästä lähtee. Kulmassa olo ei ole enää ongelma, mutta kaarreluisteluasennossa vasemman nilkan asento ja ojennus ovat ongelmallisimpia. Tiistaina kokeillaan uudestaan.

Hyvää ystävänpäivää!

Kiitos, että olet olemassa.:)

Jätä toki merkintäsi "ystäväkirjaani".

PS. Tänään piti menemäni kokeilemaan luistelua, kun sain fysioterapeutilta luvan ja jopa kehoituksen, mutta vuoro onkin peruttu... olisikohan siellä ystävänpäivän kunniaksi rusettiluistelua tjsp... Jotain huonoakin tässä päivässä siis...

Jumppakielto

Jouduinpa sitten jumppakieltoon. Nyt alkuun viikoksi. Fysioterapeutti teippasi jalan ja sanoi, että kuormitusta pitäisi välttää. Vesijuoksu tai kuntopyörä olisivat vaihtoehtoliikuntamuotoja. Harmistus on aika sanoin kuvaamattoman suuri. Kyl mää maar niin monet itkut olen tän jalan takia saanu itkeä... Ei sitä aina edes tajua, kuinka koville tämä ottaa, kun ei saa liikkua.

PS. Edelliseen merkintään liittyen: ongelma olikin siinä, etten osannut säätää saranoita, kun kokoamisohjeissa ei ollut siitä mitään vihjettäkään. Onneksi sain vielä samana iltana sitä miespuolista apua.:)

Tee-se-itse-Suvi epäonnistuu aina

Yritin koota komeroa, jonka ostin sitä varten, että saan iltapukuni ja muut hameet jonnekin eteisen naulakosta. Tulos: kolme rakkoa oikeassa kädessä eikä ovi pysy nätisti saranoillaan. Miespuolista apua odotellessa... On jotenkin nöyryyttävää ja masentavaa huomata, ettei saa itse tehdyksi asioita. Kerran kiinnitin peilin seinälle: se tippui viikon sisään kiinnityksestä (onneksi lasi ei mennyt rikki, pelkät raamit ja isä sai korjatuksi). Kerran piti katsoa, millainen pistotulppa pitäisi lamppua varten ostaa seuraavaan asentoon: roikuin katonrajassa yli 20 minuuttia, kun en saanut lamppua paikoilleen enkä irtikään, kun ei ollut ruuvimeisseliä mukana (ei siellä nimittäin pistotulppaa ollut vaan sokeripala!). Kun lopulta sain lampun jäämään kattoon, siihen ei enää tullut valoa. Ilmeisesti oikosulku tai johdot irrallaan.

TOP 3 unwanted jumppabiisit

1. Albinonin Adagio (vaikka kuinka olisi kivan rauhallinen venyttelyn taustalle, ei minusta sovi jumpan loppuun, hyvä, etten alkanut itkeä, kun muistin hautajaiset, joissa ensimmäisen kerran kuulin kappaleen)

2. Celine Dion musiikki panhuilulla soitettuna (kuin myös venyttelyn taustalla, mutta meinasi mennä hermo)

3. Joululaulut tai Celine Dionin biisit teknoversioina (yksinkertaisesti ärsyttävää)

PS. Tänään jumpan jälkeen päädyin lähikauppaan ostamaan maitoa. Jälleen tuli todistettua, ettei nälkäisenä - varsinkaan sundenälkäisenä - kannata mennä kauppaan. Laskun loppusumma oli oli reilut 15 euroa.

Väärä valinta

Kun tulin töistä, satoi isoja lumihiutaleita ja olin suorastaan niiden peitossa, kun tulin kotiin. Noin tunnin kotona oleskelun jälkeen lähdin liikkeelle ja vedin päälleni villakangastakkini lumisateen kunniaksi ensimmäistä kertaa tänä talvena. Se oli väärä valinta. Lumisade oli muuttunut vesisateeksi. Tunnetusti villakangastakki ei ole paras mahdollinen valinta vesisateeseen.

Otin aikaa... muille

Teki mieli olla raittiissa ilmassa. Teki mieli olla jossain tekemisissä luistelun kanssa. Menin Ogeliin ja otin aikaa. En siis kisannut itse, vaan kirjaimellisesti otin aikaa... muille. Tiistaikisoja suosi suhteellisen mukava keli. Tosin jää varmaan nahistui loppua kohden aikalailla, kun oli niin lämmin ja välillä tuuli aika lujaa.

Ensi viikolla jatkan fysioterapiaa.

Hyökkäys on paras puolustus

Sain jokin aika sitten tietää, että kohta 14 vuoden takainen Tenavatähti-esiintymiseni on päätynyt YouTubeen. Kauhistuin. Nolottaa ja hävettää. Ja kaikesta huolimatta läheiset ihmiset ovat olleet innoissaan ja uhkailleet (osin leikkisän kiusallaan) linkin levittämisellä... Jotta minun ei tarvitse miettiä, mistä tieto lähtee leviämään, linkkaan videon tänne. Hyviä myötähäpeän hetkiä kaikille! ;)

Epäonnistunut luisteluyritys :(

Kävin tänään Ogelissa kokeilemassa, josko luistelu onnistuisi jo. Suoraluistelu sujui ihan ok, mitä nyt kovemmat puristukset hieman sattuivat jalkaan, mutta kaarre. Kaarreluistelusta ei tullut mitään, ei pystyssä eikä kulmassa. Sattui aivan liian paljon. :((

Hammaslääkäriin!

Tänään minulle soitettiin ja kerrottiin, että saan hammaslääkäriajan huhtikuulle! Jippii! Ei tarvitse edes kuutta kuukautta odottaa, kuten luulin. Ilmoittauduin heti jonoon, kun muutin Espooseen. Tai no, heti, kun hammaslääkäriaikajärjestelmässä näkyi, että asun Espoossa, mikä oli noin kaksi viikkoa muuton jälkeen.

Alkuperäisestä jonotuksen aloittamisesta tulee tosin huhtikuun alkuun mennessä kuluneeksi jo noin 9 kuukautta. Pääsin nimittäin Tampereella jonoon heinäkuussa. Muuton takia jouduin Espoon jonon hännille. No, nyt on taas toivoa, että hampaiden öiseen narskutteluun olisi tiedossa ratkaisu.

Jumppa nro 2 ja akupunktio

Tänään fysioterapeutti pisteli minua akupunktioneuloilla. Aikamoista nipistelyä se oli ja yksi pintaverisuoni meni puhki siinä. En tiedä, ehkä se jotakin vaikutti jalkaan. Turvotukseen sillä piti olla vaikutusta.

Iltapäivällä kävin kokeilemassa kiertoharjoittelujumppaa (circuit training). Siellä kuntopiiriliikkeiden välillä tehdyt liikkeet olivat osa sellaisia, etten uskaltanut tehdä (esim. slalom-hyppy sillä tavalla, että mennään kyykkyyn välillä ja haaraperushyppy). Ensimmäisen jumpan jäljiltä ei tullut muuta kuin lihakset ns. normaalilla tavalla kipeiksi. Toivottavasti ei tämänkään jälkeen tule mitään sen kummempaa.

Jumppa

Kävin tänään kokeilemassa jumppaa. Hieman piti varoa kyykkyjä ja askelluksia, mutta aika hyvin sujui. Kenkä alkoi pahiten vielä turvoksissa olevasta kohdasta painaa, mutta muuten selvisin ihan ok (ja toivon, ettei jalka ala tässä illan mittaan vihoittelemaan). Pahemmin jalkaan sattui, kun Keran asemalle kävellessäni astuin lumen alla olleeseen rotvallin reunaan niin, että jalkaterä oikaistui voimakkaasti. Tuskin sekään kovin pitkäksi aikaa saa jalkaa kolottamaan.

Asemalle olin matkalla, koska jätin tänään auton kotiin kelin vuoksi. Aamuliikenne lumimyräkässä ei houkutellut. Ostin aamulla aikaa matkakortilleni ja jälleen oli myyjä vähän vaikeuksissa:-
- Espoon sisäistä aikaa helmikuun loppuun, kiitos.
- Joo-o... helmikuun loppuun eli mihin päivään?
- Niin, helmikuun 29. päivä.
- Kahdesyhdeksäs... ja sisäistä vai seutua?
- Espoon sisäistä.

Kumma kun ei kerralla kunnellut...