Lontoo hämmensi

Vietin Lontoossa noin neljä päivää, ensin työreissussa, sitten turistina. Kaupunki oli erilainen kuin mikään toinen, jossa olen tähän mennessä käynyt. Tosin en ole noin isossa kaupungissa ennen käynytkään (Berliini ei taida pärjätä?). Eniten kuitenkin hämmensi ehdottomasti vasemmanpuoleinen liikenne. Vaikka suojateiden eteen oli kiltisti maalattu ohjeet, kumpaan suuntaan olisi syytä katsoa. Siitä huolimatta oli vaikea hahmottaa, mistä suunnasta autoja tuli tai kääntyi.

Olipa Lontoon liikenteessä muutakin hämmentävää:



Tosin ilmeisesti hevosten liikennevalot olivat tarpeen Buckinghamin palatsin lähettyvillä:

Ja täytyihän näitä karvalakkivartijoitakin käydä katsomassa:


Ja maailman meridiaanillakin tuli vierailtua:

Minulle selvisi vasta perillä, että tämä silta ei olekaan se, josta lastenlaulussa lauletaan "sortuu taas, sortuu taas", vaan on Tower Bridge. Seilatessani Greenwichistä takaisin kaupunkiin kävi ilmi, ettei London Bridgekään ole se kuuluisa silta, vaan se on siirretty USA:han.


Paluumatkalla lentokoneessa istuin hieltä haisevan vanhemman herrasmiehen vieressä. Tämä mies istui leveästi ja kyynärpää oli minun puolellani. Tulin tönineeksi monta kertaa, kun venkoilin omalle kädelleni tilaa. Mietin, että olipa kovin erään julkisuuden henkilön näköinen. Tarkistin tänään netistä, että se oli kuin olikin hän, joksi häntä luulin. Tähän päädyin löydettyäni kuvan hänen vaimostaan. Vaimo istui käytävän toisella puolen. Jos olisin tiennyt tilanteen aiemmin kuin vasta koneesta poistuessamme, jolloin kuulin heidän päivittelevän ei-vierekkäisiä paikkoja, olisin kernaasti vaihtanut istumapaikkaa tämän vaimon kanssa, sen verran tuskallinen matka oli...

Pyöräilijä huomataan

- Kato, Ranskan ympäriajo, tuumi spurgu puistonpenkillä, kun ajoin pyörällä ohi Pohjois-Leppävaarassa.

Olin matkalla Akilles Cupin syyssrpinttiin enkä mielestäni näyttänyt yhtään kilpapyöräilijältä. Pipokin pilkotti kypärän alta.

Aina toisinaan sitä vain herättää huomiota pyöräillessään. Eräänä toisena kertana kesälomalla, kun pyöräilin Pohjois-Tapiolassa vastaasi tuli kävellen jokin koululaisryhmä, naisopettaja etunenässä. Opettaja huuteli porukalle, että "varokaas vähän". Kun porukan viimeiset pari tyttöä tulivat vastaani, toinen heistä tuumi:
- Mäkin haluun pyörän... Lainaa!

Kurkin hämmentyneenä olkani yli ja jatkoin matkaani.

Kolme vuotta

Tänään tuli kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun diplomityöni hyväksyttiin ja valmistuin. Ja kappas, avasin sattumalta dippatyö-PDF:ni tänään pitkästä aikaan. Ei suinkaan tämän päivän kunniaksi, vaan tarpeen vuoksi. Hassua. Vasta jälkikäteen tulin ajatelleeksi yhteensattumaa.

PS. Dippatyö näytti nyt paljon pätevämmältä kuin olen ajatellut sen olevan...;)

Näin pummitaan iltapäivälehti

- Hei! Teiltä jäi toi toinen lehti! huusi kassaneiti miehen perään.
- Joo, taisin vahingossa ottaa kaksi, tuumi mies ja palasi siirtämään lehteä lähemmäs kassaneitiä.
- Siitä on maksukin otettu, sanoi hämmentyneen näköinen kassaneiti.
- Joo, mutten mä taida sitä silti ottaa, sanoi mies ja lähti pois.
- Saanks mä sit ottaa sen, kun se on kerran maksettu? pamautin, kun olin juuri saanut ostokseni maksetuksi.
- Kyllä varmaan... sanoi kassaneiti ja siirsi lehden minun ostosteni viereen oudoksuva hymy kasvoillaan.

Näin siis voi joskus onnistua pummimaan iltapäivälehden...

Jotostelemassa

Pelkäsin syysflunssan vaarantavan osallistumiseni Espoon Akilleksen Akilles Cupin jotososakilpailuun. Jotos on normaalia pidempi suunnistuskisa. Toisinaan kisa on toteutettu siirtymätaipalein tai kartan vaihdolla. Tällä kertaa suunnistus oli normaali, mutta vähän pidempi suunnistus.

Torstaina pystyin pitämään nuorille luistelijoille treenin ja juoksemaan heidän kanssaan ongelmitta, joten ajattelin, että voin lähteä jotostelemaan. Päätin kuitenkin ottaa rauhassa. Se oli ihan hyvä päätös. En joutunut matkalla yskimään juurikaan ja jaksoinkin olosuhteisiin nähden ihan hyvin, vaikkeivät voimat ihan olleetkaan normaalilla tasolla. Alkumatka sujui ihan hyvin ensimmäistä rastiväliä lukuun ottamatta, kiitos rauhallisen tahdin. Perhoslenkeillä sitten tuli selviä mokia ja muutamaa rastia tuli etsittyä hyvä tovi.

Hieman huoletti sekin, mahtaako kylmä yllättää, kun pari sadekuuroa kasteli läpimäräksi ja kerran kahlasin suolla sääriä myöden vedessä. Kun kuitenkin jaksoi liikkua koko ajan, ei ehtinyt kylmettyä. Illalla kyllä yskitti merkittävästi enemmän kuin aiempina päivinä.

Matkalla ehdin käydä samaisen koiranomistajan kanssa kaksi erillistä keskustelua:
- Älä säikähdä, jos tuolta tulee koira, se on täysin harmiton.
- Mä kyllä pelkään vähän koiria.
- Mitä?
- Että mä kyllä pelkään koiria.
- Aijaa, mutta tää ei tee mitään, se on vaan utelias, kun ei olla sienimettällä yleensä totuttu näkemään juoksevia ihmisiä.

Myöhemmin toisaalla:

- Me löydettiin lyhyempi reitti.
- Juu, mutta kisassa ei sovi oikoa, vaan pitää kiertää sieltä, miten reitti on merkitty.
- Juu, teillehän se siksakki on tosi tärkeetä...

Yhden suunnistajan kanssa kävin eräällä rastilla puolestaan seuraavan keskustelun:
- Meneekö hyvin?
- No ei todellakaan.
- Tarviitko apua?
- No een, just löysin ton rastin, ei tässä mitään...
- Perhoslenkillä olet?
- Joo.
- Otat vaan tarkasti noi isot polut. Itekkin oon välillä ollu väärällä mäellä.

No, tulihan sitä tuota yhdeksän kilometrin lenkillä viivyttyä melkein 3 tuntia (FRWD:n mukaan 11,9 km tuli kierretyksi) ja urheilujuoma juomarepusta tuli tarpeeseen. Reppu toimi ihan hyvin, vaikka urheiluliikkeen myyjä oli sitä mieltä, ettei se sovellu juoksukäyttöön...

Voihan mango!

Mennessäni kauppaan ajattelin ostaa nuhaiselle itselleni vähän hedelmiä syötäväksi. Huomioni kiinnittyi mangon kilohintaan: 1,90. Ajattelin, että voisihan moista hedelmää kokeilla. Otin yhden mangon ja punnitsin sen. Huomasin punnitessani, että vaaka antoi eri kilohinnan (2,79). Huomasin lähellä olevan myyjän juttelemassa toisen nuoren naisen kanssa ja kun juttu ei näyttänyt miltää myyjän työhön liittyvältä, menin keskeyttämään ja kysymään asiasta.

- Anteeksi, tuolla luki mangon kilohinnaksi 1,90, mutta vaaka antoi eri hinnan.

Myyjä katsoi silmät pyöreänä, jolloin keskustelukumppani tuumasi:
- Hyvä ilme...

Sitten naiset keskustelivat keskenään, mitä tehdä. Selvästi tuo toinenkin oli myyjä, vaikkei ollut myyjän vaatteissa. Siiviileissä esiintynyt myyjä tiesi, ketä pitää pyytää paikalle ja toisaalta hän sanoi soittavansa jollekulle. Minulle ei kerrottu sen tarkemmin, miten homma etenee. Jäin palloilemaan hedelmäosastolle mango kädessä, kun toinen myyjistä meni varastoon ja toinen kulki ympyrää luuri korvalla.

Lopulta varastoon mennyt myyjä tuli takaisin toisen myyjän kanssa. Sen sijaan, että tämä myyjä olisi säätänyt vaakaan oikean kilohinnan, hän repäili "Väärät etiketit tähän" -paperin vaa'an vierestä ja alkoi laskutoimituksen. Hän nappasi mangon kädestäni vaa'alle, vilkuili kilohintalappua ja katsoi, mitä vaa'assa oleva kilohinta oli, kännykkä toisessa kädessään. Ilmeisesti tämä myyjä kännykällään laski, mitä on 0,36*1,90. Lopulta hän kirjoitti summan paperiin ja pari muuta koodia ja ojensi paperin minulle.
- Noin, se on 0,68 senttiä, hän sanoi, vaikka paperissa luki aivan oikein 0,68 €.
- Ja tämä paperi kelpaa kassalla.
- Joo.
- Kiitos, sanoin ja jatkoin ostosten keräämistä koriin.

Ilmeisesti näin menetteleminen oli helpompaa kuin vaa'an kilohintoihin koskeminen. Mitenköhän muiden mangoja ostavien asiakkaiden käy?

***

Kun tulin kassalle, edessäni olevalla asiakkaalla oli vain yksi ostos: Valion Juhlatuutti. Tuutti puristui Seuraava asiakas -palikoiden väliin ja asiakas nosti lopulta tuuttinsa kassapojalle. Kun tuli minun vuoroni aloin heti selittää mangoa ja sen mukana tulevaa paperia. Poika oli hämillään, suki pientä leukapartaansa ja yritti näpytellä jotain kassaan. Lopulta hän pahoitteli ja sanoi, että kestää hetken ja tarttui luuriin. Hän soitti jonnekin ja yritti selittää jotain mangosta ja paperista, mutta selityksestä ei tullut oikein mitään. Hän lopetti puhelun ja sanoi, että joku tulee kohta ja jäi seisomaan ja odottamaan.

Kysyin eikö hän voisi laittaa muita tavaroitani menemään kassakoneen läpi odotellessa ja niinpä hän ehtikin pari tavaraa siirtää hihnalta eteenpäin ennen kuin vanhempi myyjä tuli paikalle. Poika pyysi minua selittämään itse tilanteen. Vanhempi nainen selitti pojalle, mitä tehdä ja hymyili minulle maireasti ja suurin piirtein kiitteli, että maltoin odottaa.

Kun kassatoimenpide oli normaalisti ohi, päätin tarkistaa kuitin, koska epäilytti, että poikaparka oli mennyt ihan sekaisin yhden vaivaisen mangon takia. Kuitissa näkyikin Juhlatuutti ennen minun ostoksiani. Palasin kysymään pojalta, että jäikö tämä edellisen asiakkaan ostos minunkin maksettavakseni.

Taas tarttui poika luuriin ja pian paikalle saapui eri myyjä selvittämään asiaa. Hän oli vähän kiusaantuneen ja epäluuloisen oloinen. Hän vilkuili minun ostoksiini, joita en ollut ehtinyt vielä pakata ja kysyi, onko tuutista saatu rahat. Minä siihen, että kyllä se edellinen asiakas maksoi. Tähän tyytyneenä tämä naismyyjä täytti lapun ja pyysi minun allekirjoitukseni ja varmisti, että minulle oli ok, että sain rahat takaisin käteisellä, vaikka olin ostanut kortilla.

Sääliksi kävi sitä myyjäpoikaa. Tuntui selvästi olevan uusi hommassaan. Ja toisaalta harmittelin, että pidättelin perässä tulevia asiakkaita yhden mangon takia...:D Olisi pitänyt ehkä luovuttaa ja heviosastolla.

Apua: YTV stalkkaa!

Sain eilen kotiini kirjeen YTV:ltä. Siinä kerrottiin, että minut on valittu liikennetutkimukseen satunnaisotoksella edustamaan pääkaupunkiseudulla autolla liikkuvaa väestöä. No, ei tässä vielä mitään, mutta kun luin eteenpäin selvisi, miten olin päätynyt mukaan tutkimukseen. Olin ohittanut jonkin ennalta valituista tutkimuspisteistä tutkimuspäivänä ja sitten seurasivat faktat:

Ajoneuvon rekisterinumero: [autoni rekisterinumero]
Tutkimuspäivä ja kellonaika: tiistai, 02.09.2008, 20:53
Tutkimuspiste ja -suunta: Länsiväylä Espoon suuntaan (Lauttasaaren kohdalla)

Melkein pelottavaa, että ovat keränneet noin tarkkaa tietoa liikkumisestani ja halusivat minun kertovan vielä tarkemmin, mistä olin tulossa ja minne menossa. Oikein kunnon urkkimista. Tarkemmin ajateltuani muistin, että Länkkärin varressa oli tuona kyseisenä päivänä kyltti, jossa ilmoitettiin, että autot kuvataan tutkimustarkoitukseen, mutta:
a) en olisi voinut kääntyä takaisin, koska olin moottoritiellä
b) en uskonut, että perästä kuuluisi.

Vaikka tämä tapaus olikin suorastaan pelottavaa, olin myös vaikuttunut, mihin nykyteknologialla pystytään ja miten sitä keksitään käyttää.

Vastasin tutkimukseen.

Tutkimuksessa ei oltu kiinnostuneita siitä, käytänkö ja miten usein julkisia kulkuvälineitä tai miten usein ajan tiistaisin Länsiväylää Lauttasaaren kohdalla kello 21 kieppeillä kohti Espoota. Kysyivät vain tuosta yhdestä ainoasta kerrasta. Olisipa mielenkiintoista saada lukeakseen tutkimusasetelma ja tulokset.

Taas paloi

Tuntuu, että tulipaloja on naapurustossa tasaisin väliajoin. Kaikki alkoi vuosi sitten elokuussa. Tosin sen tapauksen taustalta paljastui paljon karmaisevia yksityiskohtia ja pelkkä tulipalo oli pientä siihen nähden, mitä oli tapahtunut ennen kuin asunto (vastaava, jossa itse asuin silloin) oli sytytetty tuleen.

Kun olin muuttanut Perkkaalle, vähän matkan päässä paloi asunto. Ja eilen jälleen taas, nyt lähempänä. Aamulla kuulin, että hälytysajoneuvo kääntyi Majurinkadulle ja kuikuilin ikkunasta, että se kääntyi seuraavalle poikkikadulle. Kun kävelin parkkipaikalle, näin paloauton kahden talon välissä. Onneksi tuossa ei ilmeisesti käynyt sen pahemmin ihmisille.

Pohkeet jökissä

Kävin maanantaina Helsingin Suunnistajien Iltarasteilla. Koska rastit oli tällä kertaa piilotettu Pirkkolan maastoihin, tiesin jo etukäteen, että melkoinen puistosuunnistus oli tiedossa. Harmitti kyllä, että pitkiä pätkiä joutui juoksemaan asfaltillakin. Lisäksi, koska rastit olivat helpoilla paikoilla, tuli juostua reippaampaa vauhtia, kun karttaa ei tarvinnut niin tarkkaan syyniä. Tästä seurasivat kivikovat ja kipeät pohkeet suunnilleen akillesjänteen kiinnityskohdan tietämiltä. Kovettumisen huomasi tiistaina ja tänään vielä paremmin.

Pohkeittein jökittyminen kovalla alustalla juostun reippaan juoksun jälkeen on tuttu ilmiö minulle jo vuosien ajalta. Näin on käynyt myös esimerkiksi 3000 metrin ratajuoksun jälkeen.

Tietääkö joku, johtuuko tämmöinen jostain juoksutekniikkavirheestä vai mistä?

Vuosipäivä

Eilen oli nilkkavammani vuosipäivä. Ja eilen käytin kunnon korkkareita toisen kerran vuoteen. Vamman jälkeen alkuaikoina pienikin korko kengässä teki kipeää. Jalalla ei sietänyt kävellä siten, että paino oli päkiällä. Lisäksi korkokengillä lienee suurempi riski loukata jalka uudestaan.

Nilkka ei ole vieläkään kuin ennen. Se on jäykkä ja äkkipikaiset juoksupyrähdykset saattavat tehdä kipeää, jos ei ole lämmitellyt, enkä pääse vieläkään ilman tukea kunnolla kyykkyyn. Normaalia elämää jalka ei kuitenkaan enää oikeastaan haittaa. En uskonut, kun joku sanoi minulle vuosi sitten syyskuussa, että nilkka voisi vaivata vielä vuoden jälkeen vammasta. Nyt uskon.

Silmien avaus

- Tässäkö saa itkeä? kysyi seniori-ikään ehtinyt nainen, levitti kätensä ja alkoi huutaa kuin itkisi.

Olin juuri selvittänyt yhden hylkäysasian itkumuurilla, kun tämä tapahtui. Luulin, että naisellakin oli ollut jotain epäselvää leimojen kanssa ja olin kysymässä hylkyprintterin vieressä olevilta, puuttuuko minulta jokin tuloste, kun kilpailun valvoja totesi, että "no panic, se oli vain huumoria".

Muutamia muitakin tilanteita Uudenmaan yösuunnistuksen alumestaruuskilpailuiden toimistossa oli, jolloin pelkäsin, että oikeat ongelmat alkavat. Mutta mitään fataalia ei tapahtunut. Onneksi. Saimme tulospalvelun toimimaan kunnialla eikä valmisteluun käyttämäni aika mennyt hukkaan. Pientä prosessin hiomista olisi ollut palkintojenjakojen järjestämisessä, mutta enpä ollut tullut ajatelleeksi sitä etukäteen ollenkaan. (Kuka tekee ja mitä ja kenelle palkintojenjakoon menevät listat annetaan ja miten kirjanpito pidetään ajan tasalla toimistossa...)

Täytyy kyllä todeta, että tulospalveluvastaavan homma avasi vielä ennestään silmiä sille, mitä kaikkea ja kuinka paljon aikaa urheilukilpailuiden järjestely vaatii. Suunnistuksessa erityisesti tuntuu olevan todella monta muuttujaa, jotka pitää muistaa ottaa huomioon. (Tosin luistelu- ja yleisurheilukilpailuiden järjestelyssä en ole ollut yhtä vastuullisessa tehtävässä, joten vertailukohta ei ole sama.) Olisi pitänyt osata olla kiitollisempi kilpailumahdollisuuksista silloin, kun itse vielä oli aktiiviurheilija ja miksei vielä näin kuntoilijanakin.

Järjestely vei aikaa myös omalta liikuntaharrastukselta. Lomalla tuli lorvittua muutenkin vain, mutta mitä lähemmäs AM-yö tuli, sitä enemmän oli tekemistä eikä ehtinyt oikein edes harkita edes lenkillelähtöä, kun työt ja musiikkiopinnotkin alkoivat... Eilen sitten, päivä kisan jälkeen, kävin lenkillä ja tänään sen huomasi kipeistä reisistä. :|

Back to school

Aloitin tänään laulu- ja musiikin teoriaopinnot Helsingin konservatoriossa. Erityisesti teoriatunnilla tuntui, että oli tehnyt paluun koulunpenkille. Lisäksi minulta puuttui oleellisia välineitä: nuottiviivastovihko ja kunnon muistiinpanovälineet. Kuulemma aina pitää käyttää lyijykynää. Onneksi kalenterissani oli kiinni lyijytäytekynä, joten selvisin sillä tällä kertaa. Sitä tarvittiin laulutunnillakin, kun opettaja kysyi: "Missä on sun laulutuntikynä?"

Pitää huomenna käydä varustamassa itseään vähän paremmin. Kotoakaan ei nimittäin juuri löydy lyijykyniä, kun olen sellaisia enemmän käyttänyt viimeksi lukiossa... No, toki TKK:n tenteissä ja matematiikan laskareita tehdessä kului hiiltä lyijykynissä. Missäköhän on penaalini...? Sellaista kuitenkin kuskasin matkassani vielä TKK:lla. Mutta hyvänen aika, valmistumisesta tulee kuluneeksi kohta 3 vuotta! Kyllähän siinä ajassa ehtii penaalin ja pari kynää hukata.

Kornein ja ihanin?

Kävimme katsomassa Mamma Mia! -elokuvan. Kaverini oli luonnehtinut elokuvaa korneimmaksi ja ihanimmaksi näkemäkseen elokuvaksi. Voin yhtyä ainakin kohtaan kornein. Tosin olihan se musiikki toki ihanaa.

Oikeastaan elokuva oli juuri sellainen, mitä voi kuvitella syntyvän, kun laitetaan kaikki parhaat Abba-hitit yhteen ja rakennetaan sen ympärille elokuva. Oletan, että tarina sopii paremmin näyttämölle sovitettuna kuin elokuvana. Hupsu ja huvittava ovat myös adjektiiveja, jotka tulevat mieleen, kun elokuvaa miettii. Sopii ehdottomasti Abba-faneille, mutta muille en välttämättä suosittele.

Makupaloja Norjasta

Kävin lyhyellä visiitillä kaverini luona Stavangerissa. Säät suosivat turisteilua suurimman osan ajasta, joten vierailu eräällä isoimmista paikallisista nähtävyyksistä sujui kahtena päivänä auringon paistaessa. Onneksi niin, koska muuten kivikkoinen nousu Preikestolenille olisi voinut olla kohtalokasta nilkalleni. Nytkin jo piti varoa, etteivät jalat kovasti vääntyneet. Alas päästyämme näin erään naisen nilkka sidottuna ontumassa...

Alhaalta Lysevuonolta Preikestolen näyttää pieneltä.



Mutta ylhäältä 600 metriä meren yläpuolella...



... ei niin ollenkaan pieneltä.



Katso kävelyreittimme Google Mapsista.

Oppirahat

Kai se on niin, että jokaisesta lukkopoljin-kenkä-yhdistelmästä pitää maksaa oppirahat. Toisin sanoen kaatua pyörällä, kun ei saa kenkää irti polkimesta. Tämä kävi maantiepyörän kanssa useita vuosia sitten ja tänään hybridipyöräni kanssa, jota varten ostin pyöräilykengät vasta vähän aikaa sitten. Kilometrejä kenkien kanssa ei ole vielä kummoisesti kertynyt.

Onneksi ei käynyt pahemmin. Polveen tuli pintanaarmuja (aivan kuin suunnistuksessa kärsineet kesäsääreni eivät olisi jo riittävän koreat ilmankin). Huolestuneempi olen pyöräni takavaihtajasta, joka sai kaatumisessa tällin. Vaihteet eivät meinanneet pysyä kaatumisen jälkeen. Pyöräilykohteessani sain onneksi ensiapua vaihtajan säätämiseen ja 15 kilometrin kotimatka sujui vaihtajan kanssa jo hieman helpommin. Ja varovaisuusaste oli noussut huimasti. Pidin varani ennen jokaista punaista valoa ja otin jalan irti polkimesta hyvissä ajoin.

Voiko nilkkavammoihin tottua?

Kaksi miestä rynnisti rinteestä polulle, jossa juoksin. Perästäni kuului:
- Voi v**tu!
- Onko sulla teipissä?
- On, mutta se on tietysti jo niin löystynyt, tuumi toinen tyynenä.

Samassa miehet juoksivat ohitseni.
- Vähän rusahti. Voi olla, että on huomenna turvoksissa... tai sitten ei.

Kovin välinpitämättömältä kuulosti viimeinenkin lausahdus. Eikä jalka kovasti voinut sattua, koska juoksu jatkui. Jäin vain miettimään, että voiko nilkkavammoihin tottua, jos ne toistuvat usein? Itse toivon, että nilkkani vamma ei uusi, kun ei ole edellisestäkään täysin toipunut. Märässä suunnistusmetsässä tämä vaikutti jälleen hieman etenemiseen C-radalla.

Rikoo on riskillä ruma?

"Rikoo on riskillä ruma", sanoi kaverini minulle yleisurheilun viikkokilpailuissa vuosia vuosia sitten, ehkä 80- ja 90-lukujen taitteessa, kun näki ensimmäistä kertaa päälläni punaiset juoksutrikooni. Itsekin tunsin trikoissa oloni sen verran alastomaksi, että halusin vetää trikoiden päälle lyhytlahkeiset urheilushortsit.

Tämä tuli mieleeni, kun olin päättänyt yhdistää kaupassa käymisen ja juoksulenkin. Lähikaupasta, joka on tässä tapauksessa Sellon Prisma, piti hakea unohtunut ostos ennen sulkemisaikaa. Ajattelematta loppuun asti vedin kotona päälleni mustat juoksutrikooni, jotka eivät kastu heti vesisateessakaan läpi asti. Olinhan menossa sateella juoksemaan.

Noustessani Sellon autohallista kauppojen tasolle, tuntui, että kaikki katsovat. En ihmettele. Punainen tuulitakkini, joka on samaa kuosia kuin ensimmäinen luistelupukuni ja muuten 14 vuotta vanha(!), sekä juoksutrikoovarustukseni oli varmasti huomiota herättävä yhdistelmä. Vedin lippalakin syvälle silmilleni ja yritin toimia nopeasti. Kauppaan sisään, täsmäisku hyllyjen väliin ja äkkiä kassan kautta pihalle. Mutta. Tietysti matkalle sattui yksi tuttavapariskunta, onneksi olivat urheilijoita, joten ehkä ymmärsivät, ja hidas kassa. Kaupassa käynti tuntui piinalliselta.

Tampereella minulla oli tapana käydä iltarastien jälkeen kaupassa suunnistusvermeissä. Useimmiten päälläni olivat kuraiset suunnistushousut ja joku kulunut T-paita. Siellä tällaisessa asussa esiintyminen ei juuri itseä häirinnyt, koska oli aika pieni todennäköisyys törmätä tuttuihin esimerkiksi Lielahden S-marketissa. Mutta täällä lähikauppa-Prismassa tuttuihin saattaa törmätä helpommin ja vaikkei tuttuihin törmäisikään, silti tuntuu, että kynnys mennä kauppaan minkänäköisenä tahansa on täällä Espoossa suurempi. Miksiköhän näin?

Iltarastien suosio yllätti

Autossani tuoksui multainen metsämaa, kun lähdin tiistaina töistä. Auto oli toiminut iltarastivarusteiden säilytystilana sunnuntaista lähtien. Sylvesterin mitat riittivät juuri ja juuri lähtö- ja maalipuomin, pöydän, tuolin, maalivaatteiden, opasteidein ja kahden muovilaatikollisen kuljettamiseen. Olin ajoissa pystyttämässä opasteita kisapaikalle Espoon keskukseen, mutta huomasin, että yksi mukaan poimimani nuolikyltti osoittikin väärään suuntaan. Se jäi käyttämättä.

Kilpailunvalvoja ja ratamestarin sijainen olivat jo paikalla, kun minä kilpailunjohtajana pääsin viimein perille. Teoriassa meillä oli hyvin aikaa tehdä alkuvalmistelut. Olimmehan paikalla tuntia ennen kuin karttojen myynti on ilmoitettu alkavaksi. Innokkaimmat kuntorasteilijat tulivat kuitenkin paikalle hyvissä ajoin ennen kello 16.30:tä eli yli puoli tuntia ajoissa. Tässä vaiheessa asioiden järjestely oli vielä pahasti kesken eikä tulospalvelua ollut paikalla. Päätin, ettei karttoja myydä ennen kuin tulosvastaavat ovat saapuneet. Tulosvastaavat olivat paikalla tasan 16.30 ja siitä alkoi karttojenmyyntiruljanssi, kun tulijoita oli jo jonoksi asti.

Karttoja myytiin kello 19:ään asti. Koko sinä aikana suunnistajia tuli tasaiseen tahtiin. Harvenemista tapahtui vasta hieman ennen kello 19:ää. Kaksi ja puoli tuntia istuin ja myin karttoja. Kerran ehdin astua ulos autosta ja venytellä käsiäni. Viimeiset puoli tuntia kierrätimme karttoja, koska emme olleet osanneet varautua niin suureen suosioon. Kun kartat loppuivat, niitä pyrittiin ostamaan takaisin metsästä palaavilta. Loppujen lopuksi onneksi kaikki halukkaat pääsivät metsään.

Maalin sulkemisajaksi on ilmoitettu kello 20.30. Käytännössä viimeiset suunnistajat palasivat metsästä vasta kello 21. Onneksi heillä oli kännykkä mukanaan ja liikkuivat yhdessä, niin onnistuin saamaan heidät kiinni ja tarkistamaan tilanteen. Eräässä toisessakin tapauksessa soitin suunnistajan perään, koska hänen kilpailukorttinsa oli vielä metsässä olevien pinossa. Hän oli kuitenkin jo hyvän aikaa aikaisemmin lähtenyt paikalta. Sanoi kyllä ilmoittaneensa paluustaan, mutta jostain syystä tätä ei ollut huomattu.

Kun pääsin vihdoin kotiin, olin aivan poikki. Karttaruljanssin pyörittäminen oli syönyt kaiken energian. Osittain tämä johtui siitäkin, että en suunnitelmistani poiketen ehtinyt syödä eväitäni kartan myynnin lomassa (paitsi puolikkaan banaanin hieman ennen klo 19:ää). Porskutin siis puolilta päivin syömäni lounaan voimalla aina kello 19 asti. Jännää oli huomata, että iltarastien järjestämisen jälkeen olo oli melkein yhtä raukea kuin sen jälkeen, kun itse on ollut metsässä juoksemassa.

Maksimia metsästämässä

Jotta saisin täyden hyödyn irti FRWD-laitteestani, tarvitsen tiedon maksimisykkeestäni. Siitä on vuosia, kun kävin testauttamassa sykkeeni Varalan urheiluopistolla. Nyt yritin selvittää maksimisykettäni kotikonstein. Verryttelin noin puolen tunnin hölkällä. Venyttelin. Ja sitten juoksin 800 metriä rennon kovaa. Pidin 2 minuutin ja 15 sekunnin palautuksen ja juoksin toisen kerran 800 metriä rennon kovaa.

Tuntui, etten olisi enempää jaksanut. Ja niinhän se pitikin olla, kun maksimia haetaan. Silti jäi sellainen olo, että mahdoinko sittenkään osata ottaa itsestäni ihan kaikkea irti. Ehkä en osaa enää puristaa loppuun asti. Ehkä olisi pitänyt juosta vielä vähän pidempään tai ehkä yrittää vielä kolmatta kertaa 800 metriä. Maksimisyke toisella 800 metrillä oli 186. Laskennallisesti maksimin pitäisi olla 193. Ehkä tässä joskus kokeilen vielä uudestaan... voisi kokeilla mäkijuoksulla tai mäkikuivaluistelulla hakea maksimia.

Herättäjäjuhlat

Herättäjäjuhlat pidettiin tänä vuonna Leppävaarassa eli melkein naapurissa. Autojen parkkeeraus oli järjestetty Vermoon, minkä vuoksi jännitin mahdollisia ruuhkia Perkkaalle, mutta onneksi turhaan. Koska juhlat olivat niin lähellä, pitihän niihin vähän osallistuakin.

Perjantaina kävimme kuuntelemassa Aholansaari sinfonietan konsertin Tapiolan kirkossa, kun kuulimme, että mukana keikalla on tuttu harpisti. Olikin komea konsertti.:)

Eilen puolestaan kävimme juhlakentällä Leppävaaran yleisurheilustadionilla iltaseuroissa. Olin varustautunut siihen, että seuroissa tylsistyy. Olihan ainoa asia, minkä olin körttien seuroista kuullut, se, että jos puhe alkaa kyllästyttää, voi aloittaa virrenveisuun. Yllätyksekseni seuroissa ei todellakaan ehtinyt tylsistyä. Ne kestivät vain tunnin, missä ajassa ehti ainakin neljä eri puhujaa pitää puheensa. Väliin veisattiin Siionin virsiä. Puheet olivat hyvin elämänläheisiä ja sidottu mielenkiintoisesti tosielämän tapahtumiin, joten niitä jaksoi kuunnella.

Potkupallosta

Luulin, että voin välttää jalkapallon EM-kilpailuiden seuraamisen, kun eihän niissä ole edes mukana Suomea. En tiedä jalkapallosta oikein mitään eikä suoranaisesti kiinnostakaan juurikaan. Luuloni on osoittautunut vääräksi. Lehtijutut ja urheilu-uutislähetyksien jalkapallo-osuudet olisi voinut vielä ohittaa, mutta tässä syitä, jotka ovat estäneet välttämästä EM-jalkapallon:

1) Töissä kisoista puhutaan päivittäin.
2) Kävelin juhannuksena sisään huoneeseen, jossa epäpenkkiurheilija oli jämähtänyt seuraamaan Hollanti-Venäjä-ottelun ratkaisuhetkiä sattumalta. No, siihen jämähdin sitten minäkin.
3) Erään projektin päätöspäivällisen jälkeen päädyimme tänään katsomaan Turkki-Saksa-ottelua. No, katsoin kyllä vain osan ensimmäisestä puoliajasta.

Nyt joku varmaan on sitä mieltä, että kohdat 2 ja 3 olisi voinut välttää... Totta, mutta kai sitä tuntee jotain sosiaalista painetta. Ja olihan tämänkin päivän ekalla puoliajalla jännittäviä tilanteita ja päivällä kuulemani fakta Turkin pelaajavajeesta oli myös ihan mielenkiintoinen... Joten ei tämä nyt ihan kamalaa ole.:)

Venlat Tampereella

Viikonloppuna kisattiin Venlojen ja Jukolan viesti Tampereella. Olin mukana Espoon Akilleksen ykkösjoukkueessa. Alun perin minun oli tarkoitus juosta kakkosjoukkueessa, mutta minut siirrettiin perjantaina ykköseen ykkösjoukkueeseen sijoitetun rasitusvamman vuoksi. Juoksin toisen osuuden. Ensimmäisen osuuden juoksija teki kovan tuloksen ja tuli vaihtoon sijalla 156. Se oli minun tasoiselleni suunnistajalle kova paikka lähteä matkaan. Alkumatkan pysyin ihan hyvässä tahdissa, mutta noin rastilla seitsemän oli pakko hieman jarrutella, koska tuntui, ettei jaksa. Tämä oli ensimmäinen kerta Venlojen viestissä, kun fyysinen kuntoni ei riittänyt. Aiemmin olen juossut sen verran hitaampien joukossa, etteivät fysiikan rajat ole tulleet vastaan. Rasteja oli matkalla 20, joten senkin vuoksi oli hieman passailtava, ettei ihan simahtanut.

Kun hellitin vauhtia, alkoi myös tulla virheitä. En kuitenkaan ollut yksin virheideni kanssa, vaan rasteja pyörittiin ihan porukalla. Rata oli rankka eikä rankkuutta vähentänyt yhtään iso oja, joka ylitettiin kohtisuorasti. Menomatkalla ennen ensimmäistä rastia upposin siihen reittäni myöden ja kannoin kuraa mukanani koko loppumatkan.

Kun urakka oli viimein takana, vaihdoin sijalta 326 eli olin pudottanut sijaamme 170 pykälää. Mielestäni kuitenkin suunnistin ihan omalla tasollani eli sen puolesta voin olla tyytyväinen. Lopullinen sijoituksemme oli 317 eli parempi kuin viime vuoden sijan perusteella määräytynyt joukkuenumeromme 360.

Taking Chances... Globen

Olin viikonlopun Tukholmassa. Ohjelmassa oli kavereiden tapaamista ja ennen kaikkea Céline Dionin konsertti. Se olikin todella vaikuttava kokemus. Tässä muuta kuva paikan päältä, vaikkei pokkarilla korkealta hyviä kuvia saanutkaan... eikä järkkäriä olisi saanut käyttää (eikä minulla sellaista olekaan).







Ihastuin myös lämppäribändinä toimineeseen Calaisaan, jonka levyn ostin.

Monipuolista liikuntaa

Tällä viikolla on tullut liikuttua ihan reilusti, kuten harjoituspäiväkirjastani voit lukea. Itselleni eksoottisin laji tällä viikolla oli tämänpäiväinen jousiammunta, jota pääsimme työpaikan virkistyspäivänä kokeilemaan. Vaistoammunnassa onnistuin jopa kerran ampumaan yhden kymppi plussan, kuten kuvasta näkyy.



Täytynee kyllä tunnustaa, että kun välimatkaa pidennettiin kymmenestä metristä, osumatarkkuus heikkeni merkittävästi...:D

Metsään meni tämän päivän suoritus

Osallistuin seuraotteluun Väransbyn maastossa Kirkkonummella. Alkumatka kulki hyvin ja rastit löytyivät hyvin. Seitsemäs rasti tuotti tuskaa, samoin yhdeksäs. Niitä pyörin molempia reilun vartin. Työkaveri suositteli tänään vahvasti Frwd-urheilutietokonetta ja vaikutti niin hyvältä, että pitää pistää vakavaan harkintaan. Sittenpähän saisi selville, missä sitä oikein pyörii, kun pummii.

Sain vähän lisää naarmuja. Ikävintä oli, että sain naarmun kohtisuoraan siihen edellisviikkoiseen nähden. No, onneksi ei tällä kertaa naarmu ei ollut yhtä paha.

Niin ja heh, olin kuulemma saanut pienen fanin, kun suunnistustutun tytär oli nähnyt tämän ja muita saman ohjelman videoita... :D

Vapaaehtoistyötä

Olin tänään iltavuorossa Ristin killan minigolf-radalla. En muista, milloin viimeksi olinkaan siellä ollut. Onneksi systeemit olivat pysyneet pääsääntöisesti samoina viime vuosina, niin hommaan pääsi nopeasti kiinni. Yllätyksellisintä oli, että radalla oleva lankapuhelin soi. Eipä ollut ennen
sellaista tapahtunut minun vapaaehtoisvuoroillani. Onneksi soittaja kysyi varsin helppoja asioita: päivän aukioloa ja radan tarkempaa sijaintia. Päivä oli lämmin ja asiakkaita riitti koulujen kevätjuhlapäivästä huolimatta.

Illalla poislähtiessäni olin kääntymässä Kesäkadulta Merikannontielle, kun vasemmalta tuli auto. Eikä mikä tahansa auto, vaan poliisiauto. Se tuli hiljaa ja lopulta pysähtyi. Autoa kuljettanut poliisi ei katsonut suoraan päin vain kuikuili ikään kuin jonnekin kauemmaksi. Kesti tovi ennen kuin tajusin, että risteys oli tasa-arvoinen... ja minä siis oikealta tuleva poliisiautoon nähden.

Jälleen metsässä

Tällä viikolla jäi Espoorastit väliin, joten päätin korvata tämän puutteen lähtemällä Länsirasteille. Ja olikin kyllä hauskaa suunnistaa. Otin reippaasti 5 kilometrin radan, koska maasto näytti helpolta (ja sitä se myös pääsääntöisesti oli) eikä flunssastakaan ole juuri mitään oireita jäljellä, vaikkakaan viime viikon antibioottikuuri ei vienyt kaikkia viimeisiä limoja kurkusta lotkumasta.

Alkumatka sujui kohtuullisen vauhdikkaasti. Toisen rastin jälkeen piti vähän jarrutella, koska maastossa joku nainen ulkoilutti kahta koiraa irrallaan ja toinen niistä alkoi haukkua ja tuli kohti (niille, jotka eivät tiedä: pelkään koiria). Perässäni tullut mies huusi ulkoiluttajalle, että pistäisi koirat kiinni, mutta nainen ei reagoinut mitenkään. Ennen kolmatta rastia saavutin pariskunnan, joka oli koiraepisodin aikana saanut etumatkaa minuun. Hipsin kolmosrastin luo jyrkänteen alle samalla, kun pariskunta tähyili mäenrinteellä rastin perään. Aina välillä on kiva huomata, että alkaa hahmottaa maastoa paremmin kuin aloittelevat suunnistajat... Ehkä se nyt jo on tietysti aikakin, kun olen vuodesta 2002 kiertänyt rasteilla.

Nelosrastilla olin samaan aikaan erään toisen pariskunnan kanssa. Tämän pariskunnan nainen kiersi seuraavat neljä rastia jotakuinkin samaa tahtia minun kanssani. Vuorotellen aina toinen oli ensin seuraavalla rastilla. Rastilla kuusi sain kiinni miehen, joka oli huudellut koiranomistajalle. Hänkin paineli muutamat seuraavat rastit samaa tahtia minun ja sen toisen naissuunnistajan kanssa.

Sitten tapahtui minun illan mokani. Päädyin rastille kymmenen samaan aikaan edellämainittujen miehen ja naisen kanssa. Mutta en ollut vielä löytänyt rastia yhdeksän. Oli palattava takaisin. Tällaista vähän aavistelinkin, mutta luen erittäin huonosti kalliopintaa ja niiden neniä ja notkelmia. Rastille yhdeksän mennessäni näin jälleen sen pariskunnan, jonka olin jättänyt kolmosrastilla, tähyilemässä mäen päällä. Rasti kymmenen löytyi nopeasti uudestaan.

Lähdettyäni kympiltä kohti yhtätoista vastaani tuli ilmeisesti "naapuriseuran" mies, joka oli aiemmin painellut vauhdilla minusta ohi. Hän kysyi yllättäen: "Oliko tuolla rasti?" Selvitin, mitä rastia hän oli etsimässä ja kyllä, kymppirasti oli häneltä hukassa.

Taivalsin rastille yksitoista ja samalla, kun sain leimatuksi, kymppiä etsiskellyt mies tuli rastille. Ei siis kestänyt kovin kauaa häneltä rastinotto. Seuraavalle rastille matkalla ihastelin taloa, jolla oli oma tenniskenttä pihassa ja sitä seuraavalle mennessä rauniota, jonka juurelta rasti löytyi.

Viimeisellä rastivälillä neljältätoista viidelletoista tein jotain, mitä en oikeastaan suosittele kennellekään. Lähdin juoksemaan kovakuntoiselta näytteneen suunnistajamiehen perään. Tässä oli kaksi ongelmaa: a) en pystynyt hänen peesissään koko rastiväliä b) en tiennyt tarkalleen, missä olin, kun olin kadottanut miehen näkyvistäni. Kuin ihmeen kaupalla tulin kuitenkin suoraan viimeiselle rastille. Tällä kertaa siis riskin otto kannatti, mutta lopputulos olisi voinut olla jotain aivan muuta. Maali olikin sitten todella lähellä viimeistä rastia.

Autolle päästyäni huomasin, että koiranulkoiluttajalle huudellut mies tuli viereiselle autolle. Vaihdoimme pari sanaa omista epäonnistumisistamme metsässä. Sitten kaasuttelin pois paikasta, johon minut oli pakkoperuutettu. Olin sananmukaisesti puun ja auton välissä. Puu oli vain noin 5-10 cm päässä auton vasemasta takaovesta. Yksi liikenteenohjaajista irvisteli, kun toinen viittoili minua peruuttamaan siihen paikkaan. No, onneksi ei käynyt kuinkaan.

Ai niin. Aikaa suunnistukseen meni 1 tunti 17 minuuttia ja 1 sekunti.

Lisää urheiluvammoja...

Tämän sain tänään Espoorasteilla vasemman jalan polven kohdalle oksasta:

Kaaduin myös kerran, mutta siitä tuli vain kurainen polvi housuihin...

Digiaika-ahdistus

Eipä olekaan sitten viime kesän digi-tv-aika ahdistanut. Kun vihdoin sain digiboksin hankituksi, on kaikki sujunut suhteellisen hyvin. Mitä nyt jonkin tallennusbugin kanssa olen tapellut. Mutta nyt pari päivää sitten ahdisti jälleen.

Olin kuun alkupuolella päivittänyt Kaon-boksini ohjelmiston. Boksi tarjosi sitä aina, kun sen käynnisti. Päivitys ladattiin verkon kautta ja sitä ennen ilmoitettiin, että kaikki tallennus ja toisto pysäytetään, jos päivitys aloitetaan. No, ei siinä vielä mitään. Pari päivää sitten oli tarkoitus katsoa Euroviisujen esikatseluja, jotka olin tallentanut, kun en ollut ehtinyt katsoa. Esikatselu nro 2 ei lähtenyt pyörimään, mutta esikatselu 3 pyöri. Sitten tajusin tehneeni päivityksen näiden kahden ohjelman välillä. Kokeilin muitakin tiedostoja eikä mikään ennen päivitystä tallennettu enää pyörinyt... Otin yhteyttä maahantuojaan ja sieltä vain vahvistettiin, että päivitetyllä ohjelmistolla ei voi toistaa ennen päivitystä tallennettuja tiedostoja.

Olisi pitänyt vissiin ostaa tallentavan boksin sijasta karvalakkimallin boksi ja VHS-nauhuri! Olisivatpa tallenteet säilyneet hieman pidempään...

Liikunnan ilosta ja asenteesta

On hienoa kuulla lasten suusta urheilusuorituksen jälkeen, että oli kivaa. Tällaisia lausahduksia olen saanut kuulla sivusta muun muassa luistelukoululaisten suusta ja äitinsä kanssa iltarasteilla käyneiltä pikkulapsilta. Siitä se kipinä liikuntaan syttyy.

Toisaalta vähän vanhempien lasten jo kohtuullisen tosissaan tehtävissä treeneissä ihailtava asenne on "en kyllä tee vähemmän kuin muut". Kunpa olisi itsellänikin ollut nuorempana samainen asenne ja ennen kaikkea niitä muita, joihin verrata omia tekemisiään. Pääsääntöisesti harjoittelin yksin. Tuolla "en kyllä tee vähemmän kuin muut"-asenteella on tietysti riskinä se, että tekee niin paljon liikaa, että menee tukkoon tai ylikuntoon. Omaa kroppaa pitää osata kuunnella myös.

Itse odottelen, että pääsisin pian taas nauttimaan liikunnasta täysin siemauksin. Eilen yskänärsytystä oli vielä kiusaksi asti. Tänään on ollut jo hieman parempi päivä eikä pieni liikunta ainakaan vielä tunnu lisänneen yskänärsytystä kuten aiemmin tällä viikolla. Liikuntatauko on jo kestänyt sen verran kauan, että on välillä tuntunut siltä, että pää hajoaa. Pitäisi päästä purkamaan stressiä lenkkipolulle... ehkä tiistaina rasteille sitten.

Ogelin nurmikon salaisuus

Helmikuussa ihmettelin nurmikon viherrystä Ogelin urheilukentällä. Tänään pääsin tutustumaan nurmikkoon lähietäisyydeltä ja selvisi, että se onkin vaihdettu tekonurmeksi. Ei siis ihme, että talvellakin vihersi.

*Ysk* *köh* *niisk*

Yskä ja nuha jatkuvat. Eilen olin vetämässä nuorille luistelijoille treeniä ja tuli itsekin vähän noustua Malminkartanon täyttömäen rappuja ja juostua pari vetoa. Lievä hengästyminen ei sinänsä lisännyt paljoa yskimistä, mutta illalla sitten yskittikin enemmän. Uni ei meinannut tulla, kun kurkkua kutitti koko ajan. No, taisin yhden jälkeen yöllä nukahtaa lopulta ja sain nukkua aamuun asti.

Kurkun lisäksi pohjelihakset reagoivat treeniin: tänään on polvitaipeen alapuolella yläpohje ollut kipeä eilisestä rasituksesta. Jotain hyötyäkin siis liikunnasta oli, mutta toivottavasti en onnistunut pahentamaan tautiani kovin pahasti...

Kevätflunssa

Luulin jo välttäneeni liikkeellä olevan kevätflunssan, mutta jostain se sittenkin tarttui matkaani. Vappuaattona alkoi kurkku olla kipeä. Vappupäivänä mietin aamulla, olenko ollenkaan piknik-kunnossa, mutta päätin lopulta lähteä. Koska sää oli sen verran hyvä, viihdyinkin Ulliksella useamman tunnin. Sitten iski väsy ja päänsärky ja lähdin kotiin lepäämään.

Eilen sinnittelin töissä eikä olo kyllä merkittävästi pahentunut. Iltapäivästä vain aloin ollu aika väsynyt. Tänään flunssan räkäinen osuus on alkanut ja olo on voimaton. Kuumetta ei kuitenkaan taida olla. Jospa siis pääsisin tästä siinä mielessä helpolla. Kunhan vain maltan levätä. Huominen Keskuspuisto-Olari-kierros jää kyllä juoksematta.

Renkaanvaihto käy liikunnasta!

Sylvesteri sai tänään kesäkengät. En onneksi ollut yksin vaihtamassa renkaita, vaan sain apua ja opastusta. Haastavinta oli jälleen pölykapselien irroittaminen. Myös mutterit olivat niin tiukalla, että minun käsivoimillani ei niitä avattu, vaan piti käyttää jalkoja apuna... Käytännössä kaksi rengasta sain vaihdettua alusta melkein loppuun itse. Pölykapselin sain laitettua vain yhteen renkaaseen takaisin.

Hiki tuli ja haba kasvoi, kun renkaita kantoi ja pultteja väänteli.;) Kunnon liikuntaa siis.

Muu liikunta, mitä olen tässä hiljattain harrastanut on ollut perinteisempää. Suunnistusta ja juoksua ja pallojumppaa. (En kyllä tiedä, onko pallojumppa kovin perinteistä.) Suunnistuksen olen ottanut vähän varoen vielä, mutta tiistaina innostuin kyllä välillä juoksemaan niin, että nilkka oli vähän kovilla, mutta saattoihan tuo tehdä sille hyvääkin.

Metsät ovat vielä kovin märkiä. Tällä viikolla matkalla oli kurakoita, viime viikolla metsässä oli suonkaltaisia märkiä plänttejä, joita ei ollut kartassa ja toisaalta varsinaiset suot olivat ylityskelvottomia, lähes pieniä lampia. Toista se oli toissakesänä, kun metsässä oli niin kuivaa, ettei soita erottanut muusta maastosta.

Valmennus- tai opetusvietti?

Ilmeisesti minulla on vahvan kilpailuvietin lisäksi jonkin sortin valmennus- tai opetusvietti. Tässä pari esimerkkiä, joista olen diagnoosini tehnyt:

Kun lähdin tänään lenkille Leppävaaran urheilupuistossa, katselin, että heittokentällä oli pari nuorta. Toinen heitti keihästä, toinen kiekkoa. Näin ensin yhden kiekonheittäjän heiton ja mietin, että tekniikassa olisi parannettavaa. Jäin tarkoituksella katsomaan toisen ja keksin monta asiaa, joita voisi korjata. Sen verran monta heittotoistoa on itsellä takana, että karkeat virheet näkee heti. Suuri kiusaus oli mennä kertomaan ajatukset heittäjälle, mutten sitten viitsinyt. Ei tiedä, millaisen vastaanoton olisi saanut.

**

Lenkkeillessä olen nähnyt monta sauvakävelytekniikkaa ja aina silloin tällöin tulee sellainen olo, että pitäisi pysähtyä ja antaa tekniikkavinkkejä, kun sauvat joko suunnilleen laahaavat mukana tai tekevät turhaa vatkausliikettä. Ei minulle kukaan ole koskaan kertonut, mikä on oikea tekniikka, mutta tiedän, miten kannattaa hiihtää...

**

Töissä olen saanut kuulla, että on kuin harjoitustyötä oltaisi tekemässä, kun pääsen oikein vauhtiin ja selitän ("opetan") jotain teoriaa.

**

No, nyt aion alkaa tyydyttää tätä neuvomisviettiä. Tarkoituksena on aloitella luistelutreeniporukan harjoitusten seuraaminen ja jossain vaiheessa varmaan vetäminenkin. Pian on myös suunnistuskoulu, jossa olen apuopettajana. Vaikka kieltämättä suunnistus on sellainen laji, että välillä tuntuu, että itsekin tarvitsisi siinä vielä paljon opetusta.

Suhtaudun kaikesta huolimatta neuvomiseen ja opettamiseen siten, etten välttämättä tuppaudu neuvomaan ilman, että kysytään tai on sovittu, että jotain opetan. Ikinä ei voi tietää, millaisen vastaanoton saa. Entisenä kilpaurheilijana sain vastaanottaa niin paljon neuvoja, että olen aika vastaanottavainen, tosin nykyään myös neuvotteleva, opastuksen vastaanottaja. Ilmeisesti kaikki eivät sitä ole, kun ensimmäinen laulunopettajani pelkäsi, että loukkaannun siitä, että hän näytti, mitä teen väärin. Joku oppilas oli joskus siitä pillahtanut itkuun. Minusta se tuntui luonnolliselta, kuin valmentaja olisi urheilijaa opastanut.

Hikiliikunta on oikeaa liikuntaa

Jostain syystä minusta tuntuu, että vain hikiliikunta on oikeaa liikuntaa. Tai siis sellaista liikuntaa, joka auttaa purkamaan stressiä ja oikeasti tuntuu hyvältä. Olen kevään aikana käynyt muutamia kertoja pilateksessa ja joka kerta on tuntunut, että olikohan siitä mitään hyötyä, vaikka jotkin liikkeet olisivatkin tuntuneet tehokkailta.

Tavallaan ymmärrän kyllä niitä ihmisiä, jotka ovat hehkuttaneet pilatesta. He todennäköisesti eivät pidä hikiliikunnasta ja pilates on oiva vaihtoehto: tehokas, mutta ei hengästyttävä saati hikoiluttava. Ja onhan se hyvä tapa liikkua, jos on jotain esteitä jumpata perinteiseen tapaan. Minulle se ei kuitenkaan sovi, vaikka olisi nilkkaystävällinen jumppamuoto.

Toisaalta on kummallista, miten spinning-tunnitkin voivat olla erilaisia. Parilla hiljattain käymälläni tunnilla en hengästynyt juuri ollenkaan. Voi olla tietysti, että en osannut ottaa itsestäni kaikkea irti. Muistikuva spinning-tuntien hikivirrastakin oli toista luokkaa. Ehkä en vain pinnistele enää yhtä tosissaan kuin vielä muutamia vuosia sitten? Toisaalta eilisellä tunnilla kyllä hengästyin ja hikosin. Hikoilun määrä ei edelleenkään vastannut muistikuviani.

Sivuhuomiona todettakoon, että ilmeisesti viimeistään Euroviisuedustuspaikka on tuonut Teräsbetonin spinning-tuntien vetäjien suosioon. Kahden eri salin vetäjät olivat valinneet sitä mukaan tunnin musiikkisettiin...

Suunnistusmaistiainen

Tänään satoi vettä. Mietin pitkään, lähdenkö suunnistamaan. Sitten kun olin päättänyt lähteä suunnistamaan sateesta huolimatta, mietin kierränkö lyhimmän (ja helpoimman) vai toisiksi lyhimmän reitin. Koska maasto oli märkä, päätin valita lyhimmän reitin, jottei tarvitse puolikuntoisen nilkan kanssa rämpiä poluttomia reittejä.

Sade oli suunnilleen tauonnut, kun ehdin metsään asti. Kiersin 1,8 kilometrin reitin reilussa 16 minuutissa. Suoritus tuntui liian lyhyeltä. Harmitti, etten lähtenyt 3,8 kilometrin lenkille. Toisaalta tuonkin reitin varrelle osui liukkaampia kohtia ja piti hieman katsoa, minne astui. Tyypilliseen kuntosuunnistajan tapaan tuijottelin varpaisiini. Kilpasuunnistajien katse kiinnittyy kauemmaksi maastoon. Näin ainakin kerrottiin Kuukausiliitteen jutussa, joka kertoi maailmamestari Minna Kaupista. Samaisessa jutussa muuten mainittiin myös, että toiset eksyvät parkkihalliin... Tunsin piston sydämessäni. Kuntosuunnistusharrastuksestani huolimatta eksyin kerran Sellon parkkihalliin. On minulla siihen selityskin, mutta jätetään selittelyt selittelemättä.

Ihme ihoreaktio

Perjantaina nousi nestepatteja sormiin ja jotain merkkejä oli siitäkin, että niitä oli tulossa jalkapohjiin. Niitä kutitti paikoin. Lauantaina patteja oli jalkapohjat, sormet ja kämmenet täynnä. Paisahtanut pikkuvarvas puristi kengässä. Sunnuntaina turvotus oli lisääntynyt ja tuntui kuin kävelisi nokkosien päällä. Viime yönä heräsin siihen, että jalat kutisivat ja aamulla sormet tuntuivat tönköiltä nakeilta.

Kävin lääkärissä, mutta mitään kunnon diagnoosia ei tullut. Ilmeisesti kyseessä on jokin allerginen reaktio, mutta on mahdotonta tietää, mistä se johtuu. Nyt droppaan itseäni ja toivon, että reaktio katoaa. Tänään kävely ei ollut enää samanlaista tuskaa kuin eilen ja kävin jopa juoksulenkillä. Ehkä antihistamiini ja kortisoni alkavat vaikuttaa.

Kaikenlaista sitä joutuukin kokemaan.

Miten taltuttaa kilpailuvietti?

Päätin viime viikolla, että osallistun tänään suunnistusseurani Espoon Akilleksen Akilles Cupin korttelisuunnistuskisaan. Halusin päästä kokeilemaan ja uskoin, että pystyn ottamaan kisan rauhassa liukastumista ja jalan vääntymistä varoen.

Tänään koko iltapäivän jouduin psyykkaamaan itseäni, että pitää ottaa rauhassa ja vaikka kävellä, jos reitti menee pahasti maaston puolelle. Ajatus tuntui vaikealta. Päätin myös lähteä kisaan lenkkareilla, koska tukipohjalliset eivät mahtuneet jalan kanssa kunnolla suunnistuskenkiin. Jalan teippasin kuten luistimeen.

No, miten sitten kävikään?

Ensinnäkin Kumpulassa oli lunta. Se hieman hirvitti. Asfalttitiet olivat kyllä pääsääntöisesti sulat. Onnistuin lähtemään kisaan rauhassa. Välillä kävellen, välillä hölkäten. Alkuun pysyin muutaman suunnistajan tuntumassa ja pari ekaa rastiväliä meni enemmän tai vähemmän peesatessa. Kolmanneksi viimeiselle rastille asti kiersin rasteja tasatahtiin toisen naiskilpailijan kanssa, vaikka teimme paljon eri reittivalintoja.

Sitten päätin koittaa pistää hieman vauhtia sopivasti ylämäkeen, koska jaksamisen kanssa minulla ei ollut ongelmia. Juostahölkötin, vaikka jalkapohjiin tuntui muodostuvan kivuliaat rakot ja vanha polvivaiva ilmoitteli itsestään. Toiseksi viimeisellä rastilla oli jo pimeää ja led-lamppu oli todella tarpeen. Kallion päällä ollut iso kivi löytyi hyvin, mutta hieman pelotti laskeutua kalliolta alas. Lenkkipolulle päästyäni kirmaisin taas juoksuun ja tarkistelin, ettei perässä tule enää ketään.

Viimeisen rastin kumpareen takaa rämmin risukossa ja taas sai olla tarkkana. Palasin lenkkipolulle ja innostuin lukemaan karttaa juostessa ja hups, olin nenälläni maassa. Onneksi kaatuminen oli pehmeä eikä oikeastaan sattunut eikä jalkakaan vääntynyt, vaikka nimen omaan vasen jalka kompastui kuntopolun keskeltä pilkottaneeseen isohkoon kiveen. Kilpailuvietin valloilleen päästäminen kostautui. Lopun otin vähän rauhallisemmin ja pääsin maaliin kunnialla. Aikaa meni tunti ja kuusi minuuttia reilun viiden kilometrin reitillä.

Kaikesta tästä voitaneen päätellä, että toistakymmentä vuotta kilpaurheilleena, kilpailuvietin totaalinen taltuttaminen on mahdotonta.

Kun aika on

"Vaan kerran, kun kesken työnsä se hiljaa sammuu pois,
Hän yksin vain taidollansa sen vielä korjata vois.
Mun lähteä täytyy silloin luo suuren Mestarin tuon;
kun saavun luokseen, niin hälle mä kelloni kalliin suon,
ja nöyrästi hälle lausun kuin lapsi hädässään:
Oi Herra, sit' en oo rikkonut, se sammui itsestään!"
(Carl Löwen sävellyksen Kello suomennoksesta)

Tänään nukkui pois 96-vuotias isotätini, joka olisi viikon päästä täyttänyt 97 vuotta. Helmi-täti oli kuin mummu minulle sen jälkeen, kun mummuni, Helmin sisko, nukkui pois 1991. Vaikka Helmin poismeno oli jo odotettavissa, sai suru-uutinen silmäni kyyneliin. Olin jo aamulla surullinen, kun eilen olin saanut tietää hänen tilansa huononemisesta entisestään.

Nyt oli hänen aikansa. Hän sai elää pitkän ja antoisan elämän ja melkein loppuun asti omassa kodissaan.

Rakko pohjallisista

Kävin hölkkälenkillä ensimmäistä kertaa tukipohjallisten kanssa. Kymmenen minuutin juoksemisen jälkeen vasemmassa jalassa alkoi hiertää. Koitin pariin otteeseen vetää sukkaa suoraksi, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta asiaan. Tässä on lopputulos (22 minuutin lenkistä):

Luistelua, luistelua

Tänään luistelin taas. Keli oli suhteellisen lämmin ja pehmeä jää nahistui tunnissa aika takkuiseksi. Pitäisi vissiin terottaa luistimet, kun aina välillä tuntuu siltä, että pito ei ole paras mahdollinen. Toisaalta tuntuu turhalta terottaa muutamaa jäljellä olevaa luistelukertaa varten. Ja sitten vielä sen jälkeen ensi kaudeksi valmiiksi teräviksi.

Perjantaina sain tukipohjalliset kenkiin, mutta luistimia varten ei tehty omia, koska kausi loppuu ihan kohta.

Kun jäältä kotiin kerkesin, luin luistelun historiaa. Pitäisi jotain kirjallista tuotosta saada siihen liittyen aikaan tässä joskus... piankin. Töiden jälkeen ei vaan ole oikein ehtinyt tai jaksanut. Kisakausi päättyy onneksi ihan kohta, niin voi siirtää sen seuraamiselta ja raportoimiselta vapautuvaa aikaa historian havinoihin perehtymiseen.

Aika kuluu siivillä

Edellisestä kirjoituksestani on jo yli viikko. Tämä aika on mennyt nopeasti ja paljon on tapahtunut eikä kirjoittamaan ole kerinnyt...

1) Ensinnäkin, menin luistelemaan eikä se keli nyt niin kauhea ollut, vaikka välillä vähän sateli. Mp3-soitin tekee muuten kohtuullisen epäsosiaaliseksi jäällä.

2) Kävin hakemassa sen second opinionin ja olen menossa teettämään tukipohjallisia, jotta jalan kuormitusongelma ei hidastaisi nilkan kuntoutumista.

3) Tein elämäni pisimmän työpäivän: 13 tuntia.

4) Kävin Saksassa. Emma-myrsky ei onneksi kovin pahasti vaikuttanut matkaamme.

5) Vuosirenkaideni määrä lisääntyi yhdellä.

6) Kävin laulutunnilla, kun viime viikon tunti peruuntui.

7) Ja nyt olen taas kohta lähdössä luistelemaan.

Väsyttää aika kovasti. Meno on ollut niin hurjaa, että lepo on jäänyt vähiin. Eikä tahti tästä ainakaan ennen sunnuntaita juuri hellitä. Toivottavasti kuitenkin jaksan luistella, koska se on hyvää vastapainoa työntäyteisille päiville.

Kelistä sittenkin siis?

Kehuin viime kirjoituksessani, että menin luistelemaan, kelistä viis. Mutta sunnuntaina iski sokerius: aamulla satoi räntää, messusta lähtiessä tihuutti, joten päätin olla menemättä luistelemaan. Siinä viiden aikaan hieman kyllä jo harmitti, kun sitten ei enää taivaalta tullutkaan mitään nestemäistä, kun kävimme kävelyllä.

Saa nähdä, miten käy tänään. Koko päivän on ollut hieno auringonpaiste, mutta kun kävelin asemalta kotiin, alkoi sataa vettä. Tarkoituksena on kuitenkin tällä kertaa noudattaa edellisen kirjoituksen esimerkkiä ja olla katselematta liiemmälti ulos ennen kuin lähden. Ehkä siten saan itseni raahatuksi Ogeliin asti.

Jalka pitää vielä teipata. Voisin kokeilla myös jälleen mp3-soitinta peesin korvikkeena. Soitin sisältää tällä hetkellä myös Maroon5:n uusimman levyn tuotoksia, kun ostin levyn Tampere-kaipuuseeni (NOT... biisit vain tuovat mieleen ensimmäisiä ajeluja Sylvesterillä ja edellisen työpaikan kahvilan pujopartaisen myyjän, joka naputteli tahtia pöytään kassan takana, kun Makes me wonder soi radiossa).

On kyllä kumma talvi

Lähdin luistelemaan, kelistä viis. Nyt kun kerran pystyn jotenkuten luistelemaan, en katso ulos, kun lähden. Hieman alkoi harmittaa, kun ajelin Ogeliin ja vettä tihuutti tuulilasiin. Viikko sitten oli seitsemän astetta pakkasta ja hyytävä tuuli, nyt pari astetta lämmintä ja kohtuullinen tuuli ja välillä rännäntaipaista sadetta.

**

Kun noin kuukausi sitten tein ensimmäisen (epäonnistuneen) luisteluyrityksen, hölkkätä töpötin alkulenkkiä metsän puolella kuntoradalla ja mietin, että onpa kumma, ettei ole aiemmin tullut verryteltyä kuntoradalla. Yleensä on juostu asfalttia pitkin kenttää ympäri. Sitten tajusin, että syy siihen on toki se, ettei ole lunta eikä siten myöskään latuja.

**

Ogelin urheilukentällä on joka kerta ollut jalkapallon pelaajia, kun olen siellä käynyt. Nurmikko vihertää, mutta ainakin tänään juoksurata oli valkoinen. Mahtaa olla aika kurjaa pelata räntäsateessa tai seitsemän asteen pakkasessa kello kahdeksan jälkeen illalla hyytävässä tuulessa. Mutta siihen kai tämä Suomen talvi on menossa, että jalkapalloa voi pelata ulkona ympäri vuoden.

**

Curlaajat pakenevat tuulelta ja sateelta hallinsa suojiin. Samoin jääkiekkoilijat. Vain pikaluistelijat ja retkiluistelijat ovat taivasalla, sään armoilla.

Milloin tulee oikea talvi?

**

Ilmeisesti Seinäjoella on oikeampi talvi, kun Pekka Koskela oli siellä tänään pistellyt SE-ajan 1000 metrillä.

Second opinion

Vaikka olen nyt pari kertaa päässyt luistelemaan teipatun jalan ja kantakorokkeiden ansiosta, ei jalassa ole tapahtunut fysioterapeutin näkökulmasta riittävästi edistystä. Niin, kyllähän se jalka on samasta paikasta samalla tavalla kipeä ja fysioterapeutti kehoitti hankkimaan second opinionin. Ihan vaan, jos jotain onkin jäänyt huomaamatta. Jos yhdessä jänteessä onkin jotan isompaa vikaa...

Luistelua

Perjantaina pääsin kokeilemaan luistelua. Jalka oli teipattu ja kenkiin laitettu kantapään alle korokkeet. Sää oli kylmä, jää huono, mutta liukas.

Luistelu sujui jotenkuten, mutta kaarreluistelu oli aikamoista ontumista vielä. Puolisen tuntia viihdyin jäällä, sitten alkoi tuntua vähän ikävältä jalassa. Ehkä tämä vielä tästä lähtee. Kulmassa olo ei ole enää ongelma, mutta kaarreluisteluasennossa vasemman nilkan asento ja ojennus ovat ongelmallisimpia. Tiistaina kokeillaan uudestaan.

Hyvää ystävänpäivää!

Kiitos, että olet olemassa.:)

Jätä toki merkintäsi "ystäväkirjaani".

PS. Tänään piti menemäni kokeilemaan luistelua, kun sain fysioterapeutilta luvan ja jopa kehoituksen, mutta vuoro onkin peruttu... olisikohan siellä ystävänpäivän kunniaksi rusettiluistelua tjsp... Jotain huonoakin tässä päivässä siis...

Jumppakielto

Jouduinpa sitten jumppakieltoon. Nyt alkuun viikoksi. Fysioterapeutti teippasi jalan ja sanoi, että kuormitusta pitäisi välttää. Vesijuoksu tai kuntopyörä olisivat vaihtoehtoliikuntamuotoja. Harmistus on aika sanoin kuvaamattoman suuri. Kyl mää maar niin monet itkut olen tän jalan takia saanu itkeä... Ei sitä aina edes tajua, kuinka koville tämä ottaa, kun ei saa liikkua.

PS. Edelliseen merkintään liittyen: ongelma olikin siinä, etten osannut säätää saranoita, kun kokoamisohjeissa ei ollut siitä mitään vihjettäkään. Onneksi sain vielä samana iltana sitä miespuolista apua.:)

Tee-se-itse-Suvi epäonnistuu aina

Yritin koota komeroa, jonka ostin sitä varten, että saan iltapukuni ja muut hameet jonnekin eteisen naulakosta. Tulos: kolme rakkoa oikeassa kädessä eikä ovi pysy nätisti saranoillaan. Miespuolista apua odotellessa... On jotenkin nöyryyttävää ja masentavaa huomata, ettei saa itse tehdyksi asioita. Kerran kiinnitin peilin seinälle: se tippui viikon sisään kiinnityksestä (onneksi lasi ei mennyt rikki, pelkät raamit ja isä sai korjatuksi). Kerran piti katsoa, millainen pistotulppa pitäisi lamppua varten ostaa seuraavaan asentoon: roikuin katonrajassa yli 20 minuuttia, kun en saanut lamppua paikoilleen enkä irtikään, kun ei ollut ruuvimeisseliä mukana (ei siellä nimittäin pistotulppaa ollut vaan sokeripala!). Kun lopulta sain lampun jäämään kattoon, siihen ei enää tullut valoa. Ilmeisesti oikosulku tai johdot irrallaan.

TOP 3 unwanted jumppabiisit

1. Albinonin Adagio (vaikka kuinka olisi kivan rauhallinen venyttelyn taustalle, ei minusta sovi jumpan loppuun, hyvä, etten alkanut itkeä, kun muistin hautajaiset, joissa ensimmäisen kerran kuulin kappaleen)

2. Celine Dion musiikki panhuilulla soitettuna (kuin myös venyttelyn taustalla, mutta meinasi mennä hermo)

3. Joululaulut tai Celine Dionin biisit teknoversioina (yksinkertaisesti ärsyttävää)

PS. Tänään jumpan jälkeen päädyin lähikauppaan ostamaan maitoa. Jälleen tuli todistettua, ettei nälkäisenä - varsinkaan sundenälkäisenä - kannata mennä kauppaan. Laskun loppusumma oli oli reilut 15 euroa.

Väärä valinta

Kun tulin töistä, satoi isoja lumihiutaleita ja olin suorastaan niiden peitossa, kun tulin kotiin. Noin tunnin kotona oleskelun jälkeen lähdin liikkeelle ja vedin päälleni villakangastakkini lumisateen kunniaksi ensimmäistä kertaa tänä talvena. Se oli väärä valinta. Lumisade oli muuttunut vesisateeksi. Tunnetusti villakangastakki ei ole paras mahdollinen valinta vesisateeseen.

Otin aikaa... muille

Teki mieli olla raittiissa ilmassa. Teki mieli olla jossain tekemisissä luistelun kanssa. Menin Ogeliin ja otin aikaa. En siis kisannut itse, vaan kirjaimellisesti otin aikaa... muille. Tiistaikisoja suosi suhteellisen mukava keli. Tosin jää varmaan nahistui loppua kohden aikalailla, kun oli niin lämmin ja välillä tuuli aika lujaa.

Ensi viikolla jatkan fysioterapiaa.

Hyökkäys on paras puolustus

Sain jokin aika sitten tietää, että kohta 14 vuoden takainen Tenavatähti-esiintymiseni on päätynyt YouTubeen. Kauhistuin. Nolottaa ja hävettää. Ja kaikesta huolimatta läheiset ihmiset ovat olleet innoissaan ja uhkailleet (osin leikkisän kiusallaan) linkin levittämisellä... Jotta minun ei tarvitse miettiä, mistä tieto lähtee leviämään, linkkaan videon tänne. Hyviä myötähäpeän hetkiä kaikille! ;)

Epäonnistunut luisteluyritys :(

Kävin tänään Ogelissa kokeilemassa, josko luistelu onnistuisi jo. Suoraluistelu sujui ihan ok, mitä nyt kovemmat puristukset hieman sattuivat jalkaan, mutta kaarre. Kaarreluistelusta ei tullut mitään, ei pystyssä eikä kulmassa. Sattui aivan liian paljon. :((

Hammaslääkäriin!

Tänään minulle soitettiin ja kerrottiin, että saan hammaslääkäriajan huhtikuulle! Jippii! Ei tarvitse edes kuutta kuukautta odottaa, kuten luulin. Ilmoittauduin heti jonoon, kun muutin Espooseen. Tai no, heti, kun hammaslääkäriaikajärjestelmässä näkyi, että asun Espoossa, mikä oli noin kaksi viikkoa muuton jälkeen.

Alkuperäisestä jonotuksen aloittamisesta tulee tosin huhtikuun alkuun mennessä kuluneeksi jo noin 9 kuukautta. Pääsin nimittäin Tampereella jonoon heinäkuussa. Muuton takia jouduin Espoon jonon hännille. No, nyt on taas toivoa, että hampaiden öiseen narskutteluun olisi tiedossa ratkaisu.

Jumppa nro 2 ja akupunktio

Tänään fysioterapeutti pisteli minua akupunktioneuloilla. Aikamoista nipistelyä se oli ja yksi pintaverisuoni meni puhki siinä. En tiedä, ehkä se jotakin vaikutti jalkaan. Turvotukseen sillä piti olla vaikutusta.

Iltapäivällä kävin kokeilemassa kiertoharjoittelujumppaa (circuit training). Siellä kuntopiiriliikkeiden välillä tehdyt liikkeet olivat osa sellaisia, etten uskaltanut tehdä (esim. slalom-hyppy sillä tavalla, että mennään kyykkyyn välillä ja haaraperushyppy). Ensimmäisen jumpan jäljiltä ei tullut muuta kuin lihakset ns. normaalilla tavalla kipeiksi. Toivottavasti ei tämänkään jälkeen tule mitään sen kummempaa.

Jumppa

Kävin tänään kokeilemassa jumppaa. Hieman piti varoa kyykkyjä ja askelluksia, mutta aika hyvin sujui. Kenkä alkoi pahiten vielä turvoksissa olevasta kohdasta painaa, mutta muuten selvisin ihan ok (ja toivon, ettei jalka ala tässä illan mittaan vihoittelemaan). Pahemmin jalkaan sattui, kun Keran asemalle kävellessäni astuin lumen alla olleeseen rotvallin reunaan niin, että jalkaterä oikaistui voimakkaasti. Tuskin sekään kovin pitkäksi aikaa saa jalkaa kolottamaan.

Asemalle olin matkalla, koska jätin tänään auton kotiin kelin vuoksi. Aamuliikenne lumimyräkässä ei houkutellut. Ostin aamulla aikaa matkakortilleni ja jälleen oli myyjä vähän vaikeuksissa:-
- Espoon sisäistä aikaa helmikuun loppuun, kiitos.
- Joo-o... helmikuun loppuun eli mihin päivään?
- Niin, helmikuun 29. päivä.
- Kahdesyhdeksäs... ja sisäistä vai seutua?
- Espoon sisäistä.

Kumma kun ei kerralla kunnellut...

Juoksulenkki nro 2

Torstaina kävin toisen kerran juoksulenkillä. Ensimmäisen kerran hyvästä kokemuksesta innostuneena juoksin vähän pidempään. Yhden kierroksen enemmän, kymmenen minuuttia enemmän. Ja sittenpä jalka oli kaksi päivää kipeä. Särkylääkkeistä huolimatta. Ensi viikolla olisi tarkoitus testata jumppaa...

Viikonloppu meni pitkälti Oulunkylässä pikaluistelun SM-kisoja seuratessa. Kamala puuskittainen tuuli kiusasi kilpailijoita ja katsojia. Onneksi lumisade alkoi vasta kisojen päätyttyä. Sinänsä kiva, että tulee lunta, mutta se tietää myös sitä, että lenkkimaastoihini Leppävaarassa tehdään ladut... toisaalta ehkä luminen asfaltti on vähän pehmeämpi kuin lumeton kuntopolun vaihtoehtona.

Juoksulenkki

Nyt on aika voittajafiilis: juoksin melkein puolen tunnin lenkin.\o/ Ehkä tämä vielä tästä.

Parempaa Uutta Vuotta kaikille!

Jouluntoivotus

Oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua!

Sylvesteri sai turpiinsa

Sylvesteri sai eilen etupuskuriin vähän valkoista maalia ja naarmuja, kun en oikein osannut käännellä ahtaassa parkkihallissa.:/ Puskuri osui hitaassa vauhdissa valkoiseen pylvääseen. (Parempi sekin kuin toiseen autoon, mutta...) Toivon, että suurimmat jäljet lähtevät seuraavan kerran, kun vahaan auton. Harmittaa silti...:(

Hölkkäaskelia

Hölköttelin tänään Vermon raviradalle ja takaisin. Ihan sellaisia tipuaskelia töpötin, mutta hölkkäsin.:) Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu. Kävelin vielä pienen lenkin hölkkäilyn päälle ja treenailin tasapainolaudalle.

Nähtäväksi jää, tuleeko jalka kipeäksi. Hölkätessä sattui ennen kaikkea sellainen kohta, jonka olen fysioterapiassa oppinut tietämään olevan mitä todennäköisemmin vain todella jumissa oleva lihas. Itse vammakohtaan sattui, kun jalka osui epätasaisuuksiin ja nilkka taipui.

Musameemi

Meemeilläänpä nyt pitkästä aikaa, kun tuli pitkän tauon jälkeen kurkittua muihin blogeihin. Oman päivitystahdin lisäksi myös muiden blogien lukemistahti on ollut aika hidasta viime aikoina.

Mutta se meemi, joka löytyi täältä:

1. Avaa Winamp, iTunes tai mikä tahansa musiikin toisto-ohjelma.
2. Laita random päälle.
3. Kirjoita 20 ensimmäistä randomilla tullutta, vaikka ne olisivat kuinka noloja.
4. Kirjoita lyhyesti joitakin muistoja/ajatuksia jokaisen biisin alle.

Tällä koneella ei kyllä ole kaikki omistamani mp3-muodossa oleva musiikki eikä otos varmaankaan vastaa CD-hyllyni sisältöjakoa, koska Celine Dionin musiikkia on tällä koneella aika vähän...;)

Mutta aloitetaanpa.

1. Kaikista kasvoista - Anna Eriksson.
Kuullut tätä lähinnä radiosta. Joltakin kokoelmalevyltä. Muistan, kun Levyraadissa ihmeteltiin, miten veri voi syöksyä varpaisiin, kun suutelee (kuten biisin sanoissa todetaan).

2. The Way You Look Tonight - Phil Collins.
Ostin Collinsin kahden levyn kokoelman Myyrmannista räntäsäällä helmi-maaliskuussa 2006. Kaunis kappale. Ehkä hieman tylsä kuitenkin.

3. Afraid of love - Toto.
Kyseinen levy ollut hyllyssäni aika kauan. Muut kappaleet kuin Africa ja Rosanna eivät sykähdyttäneet.

4. The Runaway - Carola.
Carolan kokoelmalevyltä aika kamala 80-luvun biisi. Ei vedä vertoja kauheudessaan Radiatelle. Muuten levyllä oli paljon hyviä kappaleita. Ostin levyn Tukholmasta joskus vaihtokevääni jälkeen.

5. Rebel Heart - The Corrs.
Kuuntelin The Corrsia mp3-soittimella, kun vein dippatyöni kansitettavaksi. Tässä kappaleessa on rauhallinen ja positiivinen tunnelma. Muistan, kuinka oloa kevensi, kun sai pudottaa paperipinkan sitomon pöydälle.

6. Kellä kulta, sillä on - Laila Kinnunen ja Simo Brehmin orkesteri.
Laila Kinnusen versioon ei liity erityisiä muistoja, mutta kappale oli esittämiemme kappaleiden joukossa veljeni häissä viime kesänä.

7. Kaupungin lapset - TikTak.
Kuuntelin TikTakin levyä kanadalaisen sukulaistytön kanssa kesällä 2005. Kerroin hänelle, että tämä kappale on alun perin Kids in America ja hän ihmetteli, miten suomalaiset tytöt sellaista laulavat, jolloin selitin, että suomennoksessa ei puhuta Amerikasta.

8. Handsome man - Robbie Williams.
Tämä tarttui matkaan kaverin polttareista viime elokuussa.

9. Here and Now - Technicolour.
Tämän levyn ostin samalla räntäreissulla Myyrmanniin kuin Phil Collinsin levyt. Kappaleeseen liittyy tiettyjä ikäviä muistoja haikeista tunteista.

10. Impera - Era.
Teinivuosien suosikkeja. Haikea biisi. Tainnut sitä joskus haikeissa tunnelmissa kuunnella.

11. 1, 2, 3, 4 Supin' New (Timber Mix) - Coolio.
Päätynyt koneelle joltain Jyrki-kokoelmalta, jonka olen teinivuosina ostanut. Kappaleeseen ei liity mitään erityisiä muistoja.

12. Käy ohitsein - Laila Kinnunen.
Itse asiassa ihan outo biisi. Päätyi koneelle, kun kävin äidin levyhyllyllä marraskuussa.

13. Alone - Celine Dion.
Uusimmalta Dionin levyltä cover-biisi. Ensimmäisellä kuulemisella tuntui oudolta, mutta nyt siihen on jo tottunut. Kipsijalkaisena ehdin kuunnella levyn moneen kertaan läpi.

14. Have you ever been in love - Celine Dion.
Tämä kappale löytyy itse asiassa kahdelta Dionin levyltä, mikä on harmi, koska tämä on niitä harvoja kappaleita, joita en oikein siedä. Sinänsä hieno biisi, mutta kun sitä ensimmäisiä kertoja kuuntelin vuonna 2002, olin juuri tullut ensimmäisen poikaystäväni jättämäksi. Sydäntä raastoi kuunnella sanoitusta...

15. Ain't No Sunshine - Bill Withers.
Tämä löytyy suosikkielokuvani sound trackilta. Jätän kotitehtäväksi selvittää, mikä on ko. elokuva.;)

16. Handsome man - Robbie Williams.
Kuten edellinenkin Robbien biisi tämä jäi kyytiin kaverin polttareista.

17. Nan's song - Robbie Williams.
Ks. nro 16.

18. Den sjunde vågen - Marie Fredriksson.
Tämä löytyy levyltä, jonka ostin vaihtokeväänä 2004 Tukholmasta. Juuri tähän kappaleeseen ei liity muuta erityistä.

19. Angelheads - The Ark.
Huomasin viime kesänä, että tämä on hyvää pyöräilytaustamusaa. Levyn hankin joskus ehkä 2003, kun käytiin tyttöporukalla Tukholmassa kuluttaen karaokekisassa voittamani risteilylahjakortti, varmaan vuonna 2003.

20. Do You Remember? - Phil Collins.
Ks. nro 2. Ei kuitenkaan yhtä tylsä biisi. Tykkään tästä kyllä kovasti.:)

Listaan ei nyt sitten päätynyt yhtään The Carpentersia, Sealia eikä Abbaa...

Fysioterapiaa ja kotijumppaa

Aloitin viikolla fysioterapiassa käynnin. Jostain syystä minun on ollut vaikea muistaa ottaa lääkärin määräämää tulehduskipulääkettä aamuisin. Lääkettä on tarkoitus syödä kuntoutuksen ajan. Täytyy yrittää ryhdistäytyä sen suhteen, että pilleri tulisi otetuksi oikeaan aikaan. Nyt on jäänyt pari päivää iltapäivään.

Ostin alennusmyynnistä kotiin myös tasapainolaudan. Laudan lähtöhintakaan ei ollut sitä luokkaa, mitä useampi fysioterapeutti on arvellut. Saa nyt nähdä sitten, kuinka pitkäikäinen lauta on, mutta kaupassa se tuntui ihan riittävässä määrin samalta kuin fysioterapiassa kokeilemani.

Olisi kyllä huippua päästä luistelemaan. Ja olisi huippua, kun jalka olisi kunnossa ja voisi tarvittaessa juosta julkisiin liikennevälineisiin. Muutaman kerran on ottanut päästä se, että juna on mennyt nenän edestä, kun en ole voinut juosta. Autolla sen sijaan taas ajelen, kun jalka ei enää ole kipsissä. Junan suhteen olen myös oppinut sen, että Keraan mennessä ei kannata istua junan ensimmäisessä vaunussa, koska kerran kävi niin, että etummaisen vaunun ensimmäisestä ovesta ihmiset joutuivat poistumaan ratakiskojen viereen kivenmurikoiden päälle, kun veturinkuljettaja ajoi hieman pitkäksi.

Yleinen harmistus

Tänään on ollut sellainen päivä, että kaikki on harmittanut. Pienet ja suuret asiat. Lisäharmistusta tuo se, etten pääse purkamaan harmitusta liikkumalla, kun tuo jalka ei salli. :(

Kävelen taas

Kipsi otettiin pois tiistaina ja pystyn taas kävelemään normaalisti. Muuten jalka on ollut ehkä jopa kipeämpi kuin ennen kipsaamista. Seuraavaksi on sitten vuorossa fysioterapiakuuri, kunhan ehdin sen aloittaa...

Oli huomattavasti helpompi osallistua perjantain pikkujouluihin kuin viikko sitten olleisiin. Pystyin esimerkiksi hakemaan itse ruokani seisovasta pöydästä.:)

En tiedä, pitäisikö olla onnellinen...

Keppien kanssa liikkuessa saa monenlaista huomiota. Pääasiassa ihmiset ovat erittäin kohteliaita ja avuliaita. Toisekseen olen saanut kuulla jo niin monta kauhukertomusta erilaisista jalkatapaturmista, että olen alkanut ajatella, että ehkä pitäisi sittenkin olla onnellinen, että minulta nyt "vain" revähtivät nivelsiteet nilkasta.

Tänään viimeksi kuulin yhden tarinan miehestä, jolta olivat venähtäneet yhtä aikaa molemmista nilkoista nivelsiteet ja tarinan kertonut henkilö kertoi itsestään, että pelkkä pieni liukastuminen voi saada hänen polvensa sellaiseen kuntoon, että heti tulee 3 viikkoa sairaslomaa.

Perjantaina kuulin miehestä, joka oli laskettelurinteessä loukannut polvensa ja joka sai vasta kaksi vuotta tapauksen jälkeen oikean diagnoosin: murtuma. Kaksi vuotta tulehdusta polvessa oli aikaansaanut reuman.

Eräs puolestaan kertoi, kuinka hänellä oli jalkapallopelissä mennyt nilkasta nivelsiteet, murtunut sääriluu ja polvellekin oli käynyt samalla kerralla jotain. Hoito oli ollut 13 viikkoa kipsiä ja ensimmäiset ajat sellaisessa lääketokkurassa, ettei tiennyt mistään mitään.

Kolmas kertoi kasvuikäisestä pojasta, joka oli pudonnut puusta kymmenen metrin korkeudelta ja jonka reisiluu oli mennyt tuusan nuuskaksi polven yläpuolelta. Vertakin oli vuotanut niin paljon, että oli lähellä, ettei mennyt henkikin. Lisäksi kasvuiässä kun oli, piti reisiluuhun virittää joku systeemi, jolla jalkaa pikku hiljaa venytettiin, ettei kasvu pysähtyisi.

Jotenkin nämä kertomukset auttavat laittamaan oman vaivan uuteen perspektiiviin.

Seurankipeys

Olen ollut nyt kolme päivää kotona tekemässä töitä jalan takia. Odotan jo huomista, kun pääsen kinkkaamaan konttorille. Yksinäiset kotipäivät ovat pitkiä ja kurjia. Kai minä olen sen verran sosiaalinen persoona, että kaipaan seuraa. Toiset ihmiset kaipaavat välillä yksinäisiä hetkiä. Minun kohdalleni kyseinen kaipuu osuu äärimmäisen harvoin. En tiedä, johtuuko se siitä, että olen kasvanut keskimmäisenä lapsena kahden veljen kanssa. Lapsena ei tarvinnut olla yksin.

Kipsattu jalka rajoittaa entisestään liikkumista. Koko syksyn olen ollut enemmän tai vähemmän liikuntarajoitteinen. Se rassaa. Mutta pitää toivoa, että kipsi vihdoin saa jalan toipumaan.

Ostin kipsauksen jälkeen Celine Dionin uusimman levyn Taking chances ikään kuin lohdukkeeksi itselleni. Hyllystäni löytyy niin monta Dionin levyä, että olen saanut tästä useaan otteeseen kuulla (kuten lempiväristäni...). Monet levyistä vievät minut ajassa taaksepäin... "tuota kuuntelin kisamatkoilla Seinäjoelle ja treenimatkoilla Kangasalle... tuolla oli merkitystä, kun toivuin ensimmäisestä vakavasta ihastuksestani... tuota kuuntelin, kun ranskan yo-kuuntelut olivat ohi... tuota silloin, kun asuin lukiolaisena yksin Helsingissä ja kun valmistauduin Kroatian laulukisoihin... tuo ja tuo ja tuo ja tuo ovat olleet läsnä, kun olen rypenyt erinäisiä kertoja sydänsuruissa ja toisaalta niinä hyvinä hetkinäkin..." Taking chances luultavasti assosioituu vastaisuudessa tähän kipsattuun jalkaan. Samalla virittäydyin ensi kesään: menen Tukholmaan Dionin konserttiin ruotsalaisen ystäväni kanssa.:) (Sanokaa, mitä sanotte... :P)

Musiikista muutenkin yritän hakea sitä mielihyvää, mikä liikunnan puutteen vuoksi jää saamatta. Laulaminen toimii välillä melkein yhtä hyvin kuin luistelutreeni.

Jag går på kryckor... igen!

Joo, tuommoisen paketin sain jalkaani tänään. Ja kepit. Harmistus oli lähes yhtä suuri kuin silloin, kun sain vamman. Olen jälleen kovin liikuntarajoitteinen ja sekös pistää mielen matalaksi... Toivottavasti tämä pehmytkipsi auttaa saamaan jalan kuntoon.

Internationaler Fossil Cup ja muut viikonlopun taistot

Olen seurannut tarkasti viikonlopun luistelukoitoksia. Calgaryssa kisataan maailman cupia, Hamarissa Challegers' cupia, Seinäjoella Season Opening Racea ja sitten silmiin pisti Saksan liiton sivuilta Internationaler Fossil Cup. Luulin, että kyse on senioreiden kisoista (vrt. fossiilit), mutta ei. Kisan tuloksista selvisi, että kyseessä onkin lasten ja nuorten kisat. Mistähän ihmeestä kyseinen nimi on skaboille tullut? Vai tarkoittaako Fossil saksaksi sittenkin jotain ihan muuta? No, joka tapauksessa suomalaisen näkökulmasta muut mainitut kamppailut ovat mielenkiintoisempia.

Itse en sen sijaan pääse kyllä vielä pitkään aikaan jäälle. Jalan kipsaus on edessä huomenna. *harmistus*

Ödeemi ja effuusio

Luimme ortopedin kanssa yhdessä magneettikuvalausunnon keskiviikkona. Kuvissa oli "selvät löydökset", muttei mitään, mitä pitäisi leikata. Lausunnossa esiintyi useaan kertaan sana ödeemi eli turvotus ja effuusio eli kudosnestepurkauma. Lääkkeeksi lääkäri haluaa määrätä jalkaani pehmytkipsin kolmeksi viikoksi. Heti en sitä jalkaani saanut, vaan saan rauhassa "sulatella asiaa ja järjestellä asioitani", kuten lääkäri totesi.

"Ja liikkumatta!"

Magneettikuvaan mennessä sain ohjeeksi riisua kengät, housut ja kellon. Sukat saivat jäädä. Jalka aseteltiin tyynyjen keskelle koriin.

- Kun jalkaa kuvataan, puolet kropasta jää koneen ulkopuolelle, sanottiin.

En yhtään ihmettele, että jotkut voivat saada klaustrofobiakohtauksen kuvauksessa, jos koneen sisälle joutuu kokonaan. Kone pitää kovaa pauketta ja surinaa. Siltä suojautumiseen käytettiin kuulosuojaimia, joihin sai valita mieleistään musiikkia: klassista, iskelmää, poppia tai rokkia. Ajattelin, että klassinen olisi turvallinen vaihtoehto.

Klassista musiikkia siis tuleman piti ja ihan mukava niin. Vivaldin Neljä vuodenaikaa rauhoittivat mukavasti. Kaksikymmentä minuuttia kestäneen kuvauksen aikana piti olla liikuttamatta jalkaa ja varpaita. Yritin rentoutua, mutta piti kuitenkin keskittyä siihen, ettei heiluttele varpaitaan. Mikä siinä onkin, että juuri, kun ei saisi liikkua, tulee sellainen olo, että kohta se jalka kramppaa tai tulee joitakin kouristuksen omaisia pakkoliikkeitä... No, ilmeisesti pärjäsin kuitenkin ihan hyvin, vaikka varpaat kerran taisivatkin hieman koukistua.

Huomenna saan sitten tuomion kuvien perusteella.

Talvitassut

Sylvesti sai tänään alleen talvitassut. Onneksi sain renkaanvaihtoapua, koska omin voimin en olisi saanut pölykapseleitakaan irti.

Huomenna ja ylihuomenna saan lisäselvyyttä siihenkin, mikä on nilkkani tilanne, kun menen magneettikuvaan ja sitten taas lääkärille. Jospa pääsisin omia talvitassujanikin (pikaluistimia) pian sovittelemaan. Tänään piti jääkauden alkaa, mutta ilmeisesti alkaakin vasta keskiviikkona. Minun osaltani luistelukauden alku kyllä lykkääntyy, koska nilkka ei kunnolla taivu - edelleenkään.

Ei oo lipunmyyjillä helppoa pääkaupunkiseudulla

- Espoon sisäistä huomisesta joulukuun kahdenteenkymmenenteenensimmäiseen asti, kiitos.
- OK... huomisesta... joulukuun 21. asti.
- Niin, siis sisäistä.
- Aa, anteeksi.
- Mä vaan kattelin tota hintaa, ettei sen noin paljon pitänyt maksaa.

Myyjä joutui kysymään toiselta neuvoa tässä välissä.

- Se on sitten 68,10... kiitos, saanko nähdä henkilöllisyyspaperit, kiitos.... pankki vai luotto?
- Luotto.
- Äh, mä ehdin jo löydä pankin... voi paska, pitää tehdä uusiks, siis sori, saisinko sen matkakortin vielä?

Aikansa tunattuaan ja kertaalleen poistettuaan kortin latauksen myyjä kysyi taas neuvoa toiselta. Pankkikorttivalintaa ei voinut vaihtaa kuin soittamalla jonnekin. Siinä vaiheessa minä sanoin, että voi se mennä pankiltakin... Myyjä oli kovasti pahoillaan, että sormet olivat nopeammat kuin ajatus.. Tarkistin vielä, että olihan lataus kortilla, mutta ei ollutkaan, joten sen myyjä teki vielä uusiksi. Toivottavasti huomenna kortti pelittää aamulla.

Pääkaupunkiseudun matkakorttijärjestelmä on monimutkainen. On eri kaupunkien sisäisiä lippuja, on seutulippuja, lähiseutulippuja, koko aluelippuja... Lisäksi asiakas voi ostaa kautta joustavasti kaksi viikkoa tai enemmän ja päättää aloituspäivämäärän. Ei ihme, että myyjän pää menee pyörälle. Toista se on Tampereella. Myynnissä on vain kuukausilippuja à 44 euroa ja lipun aika alkaa pyöriä ensimmäisestä kerrasta, kun korttia bussissa vilauttaa. Myyjät pääsevät helpolla! Mutta on tämä pääkaupunkiseudun järjestelmä sentään paljon asiakasystävällisempi, vielä kun myyjät pysyvät hommiensa tasalla.:)

(Mitä viime viikon postaukseen tulee, näytän saavan kirjoittamiseen inspiraation, kun olen ihmisten kanssa tekemisissä ja ihmekkös tuo, koska eiväthän tavarat juttele...)

Homma edistyy

Asettuminen uuteen asuntoon edistyy. Nyt on kaikki laatikot purettu. Tavaroiden järjestely ei tietenkään tähän lopu, mutta aika pitkällä ollaan. Tavoitteeksi olin asettanut, että paklingit olisivat purettuna ennen torstaita, jolloin työt alkavat. Se tavoite on nyt saavutettu, mutta vielä en ole ihan tyytyväinen, vaan järjestely jatkuu.

Todistusaineistoa

Ajattelin julkaista eilisen kirjoitukseni tueksi ja todistusaineistoksi pari kuvaa. Sain nimittäin tänään urakoitua palkinnot paikoilleen. Kovin suunnitelmallista järjestystä ei ollut ja totesinkin, että olisi pitänyt Tampereella ottaa kuva kaapista, niin olisi muistanut, miten palkinnot mahtuvat kaappiin kivasti.

Tässä on siis kaappi sisältöineen (alimmalla hyllyllä oikeassa laidassa on muutama muukin tavara kuin palkinto):




















Ja tässä ovat boksit ja sanomalehtipaperit, joita käytin palkintojen pakkaamiseen:

Nykeröinnin purkua

Kun on ollut tässä tätä muuttopuuhaa, luulisi, että olisi myös paljon kirjoitettavaa. En ole kuitenkaan saanut juuri virikkeitä täällä laatikoiden keskellä. Ajattelin kuitenkin varoittaa kaikkia aktiiviurheilijoita eräästä asiasta: jos on vain mahdollista pidä palkintokaappisi yhdessä paikassa esimerkiksi vanhempiesi luona!

Itse muutin palkintokaappini palkintoineen vanhempien muuton alta pois viime vuoden toukokuussa aavistamatta, että kaappia joutuu pakkaamaan ja purkamaan yhä uudestaan reilun vuoden sisään. Ensimmäisellä pakkauskerralla oli vielä viehätyksensä, kun tuli pengotuksi kaapin saloja ja muisteltua, mistä mikin palkinto oli tarttunut matkaan. Tämä kolmas kerta oli jo tuskallinen.

Tampereen päässä viivyttelin palkintokaapin pakkaamisen aloittamista. Lopulta sain palkinnoilla täyteen lähes 5 muovista muuttolaatikkoa. Nyt pitäisi purkaa nuo nykeröinnit. Eikä huvittaisi yhtään. Ei nimittäin riitä, että saan pokaalit ja kaiken maailman muut palkinnot pois sanomalehtipaperin sisästä ja mitalit ulos muovipusseista. Palkinnot pitää myös asetella paikoilleen. Tavoitteena on tietysti, että palkinnot olisivat kivasti esillä, mutta myös, että ne ylipäätään mahtuvat paikoilleen. Isoveljeni yläasteen puutyötunneilla tekemä kaksiosainen kaappi on nimittäin hieman ahdas. Ehkä oli ihan hyvä, että lopetin kilpaurheilun jo vuosia sitten, muuten palkintojen muuttaminen olisi vieläkin tuskallisempaa...

No, ensimmäinen laatikko viidestä on nyt purettu.

Kaaos siirretty vol. 2

Tunnelmat ovat kaaoksen suhteen kohtuullisen samat kuin tammikuussa. Kaaos siirtyi tällä kertaa päinvastaiseen suuntaan kuin silloin, mutta muuten tässä ei kai ole mitään kovin uutta. Väsyttää eikä oikein ole vielä hahmottanut, että Riäväkylä (Manse, Mansesteri, Tampesteri) jäi taakse. Eiköhän se tässä pikku hiljaa ala juurtua takaraivoon.

Sylvesteri kiiltää!

Kävin eilen kääntymässä Orivedellä, pitkästä aikaa. Poikkesin ensin hakemassa Löytötexin arvonnassa voittamani Clarins Paris -tuotepaketin, jonka olin voittanut arvonnassa, johon äiti oli jättänyt osallistumislapun puolestani. Paketti jatkaa vuosien mittaan nappaamieni arvontavoittojen sarjaa. Ennestään plakkarissa ovat ainakin risteily, 49 Mars-patukkaa ja potkulauta.

Visiitin päätarkoitus oli kuitenkin hieman kiillottaa Sylvesterin pintaa ennen talven tuloa. Sää oli uhkaavan kostea, mutta selvisimme kolmisin vahausurakasta ihan hyvin. Nyt voi Syltyn pinnasta peilata itseään!

Tuli myös pitkästä aikaa saunottua ja vierailtua itseäni 70 vuotta vanhemman sukulaistädin luona.

Aluillaan

No nyt on muutto saatettu alulle. Ensimmäinen lasti on siirretty paikasta A paikkaan B. Huomenna voisi hieman järjestellä tavaroita. Astialaatikoita olisi hyvä saada toiselle kierrokselle.

Tavaroita pakatessa valitsin laatikoita hieman sen mukaan, mitä niihin olin viime tai sitä edellisessä muutossa ollut eli sen mukaan, mitä laatikoiden päällä luki. Kaikki laatikot eivät kuitenkaan saaneet sisällökseen samoja asioita kuin niissä oli aikaisemmin. Mietinkin, olisiko ollut tarpeen kirjoittaa laatikoiden päälle, että "sitä-ja-sitä muutto 10/07". Ihan vain sekaannuksien välttämiseksi... Sen sijaan vetelin joitakin tekstejä yli ja lisäilin joihinkin joitakin merkintöjä.

Kaksi vuotta

Taas liputetaan Aleksis Kiven päivää. Samalla myös minun valmistumispäivääni tulee juhlistettua lipulla.:) Valmistumisesta on tänään kulunut kaksi vuotta. Kahden vuoden aikana on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Olen esimerkiksi muuttanut neljä kertaa ja viides on kohta edessä...

Paluu arkeen

Viereisen kuvan mukaisesta säästä lomatunnelmista piti palata tänään sorvin ääreen. Viisi päivää helteisessä Roomassa viime viikolla sujui nopeasti. Karuinta oli paluu perjantain ja lauantain välisenä yönä: sää muuttui 30 asteen poutasäästä 10 asteen vesisateeseen. No, ehkä tähän taas kohta tottuu ja latasihan loma tietysti akkuja.:)

Roomassa on todella paljon nähtävää ja sitä riittää varmasti toiseksikin lomaksi. Jalkani alkoi hieman kiukutella keskivälissä viikkoa, kun sillä yhtäkkiä käveli kilometritolkulla. No, toivottavasti kävely epätasaisella alustavalla oli vain hyvää kuntoutusta. Rooman liikenteestä todettakoon, että melkein joka auton kyljestä löytynyt pelti- tai maalivaurio pöyristytti tuoretta auton omistajaa. En kyllä lähtisi itse siellä autoilemaan.

Purettuani eilen matkalaukun, pääsin tänään muuttolaatikoiden pakkaamisen makuun. Muutan, taas.

Pitäisi malttaa muistaa olla varovainen

Jalkani paranee kohinalla. Näin olen ainakin taipuvainen uskomaan. Tasaisella käveleminen sujuu jo niin mainiosti, että melkein unohtaa, että jalassa mitään vikaa olisikaan. Tässä pilee vaara. Tänään pienessä itsekehitetyssä kiireessä astuin reippaasti rotvallille siten, että vasen, eli vammautunut, jalka ponnisti oikean nousuun. Nopea ja voimaa vaativa varpaille nousu teki vaan niin kipeää! Onnuin jonkin matkaa, mutta onneksi kipu alkoi pian hellittää. Eli ehkä en mitään fataalia saanut aikaan.

Sain tiistaina fysioterapeuttiopiskelijakaveriltani jumppaohjeita. Niitä yritän nyt joka ilta muistaa tehdä. Josko jäykistynyt nilkka alkaisi taas liikkua normaalisti ja voimatkin palaisivat pikku hiljaa. Tukea pitää pitää vielä ainakin viikko tai kolme.