sunnuntaina, toukokuuta 13, 2007

Identiteettiongelma

Olen alkanut epäillä euroviisufaniuttani. Euroviisut järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa ja seurasin kisoja tavalliseen tapaan kotisohvalta. En siis mennyt paikan päälle.

Euroviisutori tuli sen sijaan viikko sitten katsastettua Narinkkatorilla. Ja kyllä kieltämättä harmitti, etten nyt asu Helsingissä. Olisi voinut osallistua yleisötapahtumiin enemmänkin. Ja kyllähän minä hain vapaaehtoiseksikin, muttei kutsua tullut. Ei tullut myöskään mitään kuittausta siitä, että ei valittu. Se vähän kummastutti ja osittain ehkä latisti ajatuksia kotikisoista.

Serbian voittobiisi oli aika peruseuroviisu. Ei mitenkään erityinen. Enkä usko, että Marija Šerifović nousee voittonsa myötä Euroopan kärkiartistien joukkoon. Voinhan toki olla väärässäkin.

keskiviikkona, toukokuuta 09, 2007

Kaikkeen sitä ryhtyykin

Haastoin äitini Radio Novan Sukupolvien taistoon. Kisasimme tänä aamuna ja korjasin nöyryyttävän tappion. Ilmeisen onneksi osa asiasta tienneistä tutuista, syystä tai toisesta, ei kuullut lähetystä. Nöyryyttävää ei ollut se, etten osannut Valion mainoksen sanoitusta, mutta se, etten tiennyt, kenen kappale Hard Days Night on, ennen kuin kuulin musiikkinäytteen, oli aika noloa. Äiti sen sijaan loisti tietämällä Satumaatangon esittäjän ja kuka Kim Herold on. Kisa oli siis nolo vain minulle... heh, no se oli kyllä arvattavissakin.

sunnuntaina, toukokuuta 06, 2007

Nappi lautaan?

Lauantaina Turussa tuli Sylvesteriin 1500 kilometria täyteen. Tämä tarkoittaa sitä, ettei enää tarvitse välttää "liian reipasta ajoa". Voin siis laittaa tallan pohjaan tai napin lautaan tai kaasun pohjaan... tai ehkä en sittenkään ihan viitsi kiusata Sylttyä vastakaan kaahailulla, hurjastelulla ja prääsäilyllä. Yritän välttää ylinopeussakkoja ja liikenteen vaarantamista.:)

keskiviikkona, toukokuuta 02, 2007

Niiskuneiti

Nuhapöpöt löysivät minut taas. Enpä ehtinyt olla kuin pari kuukautta terveenä. Ärsyttävää. Toisin kuin ehkä luulet, tämä ei ole vappunuhaa. Kurkkukipu alkoi jo sunnuntaina illalla. Nyt vaan sopii toivoa, ettei tauti tästä pahene, että jaksaa perjantaina Turkuun ajella.

keskiviikkona, huhtikuuta 25, 2007

Lomaosoite?

"Hyvä lomaosoiteasiakkaamme
Kesä lähestyy ja loman suunnittelu on taas kohta ajankohtaista. Viime kesänä käytit Postin määräaikaista osoitteenmuutospalvelua. Tilaathan palvelun myös tälle kesälle ajoissa, vähintään viikkoa ennen kesäosoitteeseen lähtöäsi."

Tein viime vuonna osoitteenmuutoksen 14.8.-31.12. Mutta kuka on keksinyt, että kyseessä oli lomaosoite? Mielenkiintoinen tulkinta.

keskiviikkona, huhtikuuta 18, 2007

Ensimmäisiä kokemuksia auton omistamisesta

Viikonloppuna en ollut pysyä nahoissani. Hypähtelin joka kerta, kun näin ulkona Mazdan... Maanantaina hieman kylmäsi ennen autokauppaan menemistä, oli se sen verran jännää.

Olisin kaupan päälle päässyt liikkeen mainoskuvaan uutena Mazdan omistajana paikalliseen maakuntalehteen, mutta kieltäydyin moisesta kunniasta. Enhän ollut varautunut kuvattavaksi, enkä olisi saanut siitä edes mitään lisäkrääsää ja mistäs sitä tietää, vaikka uskottavuus tiedottajana olisi järkkynyt...

Tiistaina esittelin uutta autoani innossani kollegoille, veljelle (johon törmäsin sattumalta) ja äidille (tein lenkin Orivedelle). Iloisuus vaihtui iltapäivällä pieneen huoleen, koska osuin autoni takaovella naapuriparkkiruudussa olleen auton takaoveen ja siihen jäi hieman maalia. Omatuntoni ei sallinut lähteä paikalta kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaan jätin sen toisen auton pyyhkimen väliin yhteystiedot. Ja sitten odotin yhteydenottoa.

Lopulta sain viestin ja kuittauksen, että jälki lähtenee seuraavassa vahauksessa. Olin helpottunut, mutta sama huoleton iloisuus autosta ei enää palannut.

Tänään kävin Biltemassa. Tampereen tuntemukseni joutui koetukselle ja jälleen kerran (ensimmäisen kerran siis maanantaina) ajoin harhaan. Tai no, ohi oikeasta liittymästä ja jouduin kiertämään aikamoisen lenkin ja jumittamaan ruuhkassa. Tässä vaiheessa, kun autolla on lähinnä vaan kiva ajella ympäriinsä, tuolla ei nyt ollut suurta väliä, mutta harmitti se silti hieman, koska pelkäsin, etten ehdi tehdä ostoksiani ennen kuin seuraava etappi Pispalassa kutsui.

Ehdinpä kuitenkin, tosin kaikkea tarpeellista en vielä hankkinut. Parkkikiekot olivat tiskin-alta-annettavaa tavaraa ja niiden löytämiseen menikin varmaan eniten aikaa...:P Eivätkä ne sitten edes maksaneet mitään.

Sain tänään kirjeen Akelta. Ottaen huomioon, että sain elämäni ensimmäisen rekisteriotteen (jos sitä autoliikkeestä saatua ei lasketa), olisin kaivannut kirjeeseen myös jonkin selittävän osan siitä, mitä mikäkin kuponki oikein on ja mihin niitä tarvitaan. Jos ne on joskus autokoulussa selitetty, niin onpahan 8 vuodessa ehtinyt unohtua.

Nyt pelkään, että perjantaina sataa oikeasti lunta, kuten jotkin sääennusteet ovat lupailleet. Olisi ennenkuulumattoman nöyryyttävää joutua käyttämään junaa Helsinkiin matkustaessa nyt, kun vihdoin omistan Sylvesterin! (Joojoo, voisinhan tietysti vaithtaa talvirenkaat, mutten millään viitsisi.)

maanantaina, huhtikuuta 16, 2007

torstaina, huhtikuuta 12, 2007

tiistaina, huhtikuuta 10, 2007

TAM-3: Tutorit

Vanhemmat tieteenharjoittajat, tutorit, jotka opastavat teekkarielämän ja vähän opiskelunkin saloihin uusia opiskelijoita, eivät ota sinuun, tuleva fuksi/phuksi, yhteyttä ennen opintojen alkua. Eivät, vaikka kollegansa ISOhenkilöt etelässä niin tekevät. Tämän opin tänään.

Hiivatin hikka ja painajaismainen päänsärky

Eilen illalla alkoi hikottaa. Eikä ollutkaan sitten ihan iisi hikka. Koetin useampaan otteeseen päästä siitä eroon juomalla lasista väärinpäin vettä. Ei auttanut. Pelkäsin jo, etten pysty paljon nukkumaan, kun pitää ylimääräisen nestetankkauksen takia juosta vessassa. Sitten aikani irkittyä hikka asettui itsekseen.

Aamupalan sain syödä rauhassa. Sitten hikka iski jälleen. Todennäköisesti itseni hengästyttämällä olisin päässyt siitä eroon, mutten sitten jaksanut juosta bussiin. Työpaikalle päästyäni hikka oli kuitenkin kadonnut.

Jotta elämä ei olisi käynyt helpoksi, aamusta alkoi myös päänsärky oikean silmän tietämiltä. Eikä nyt voinut olla kyseessä kofeiinivajauskaan: aamun kello 11 mennessä olin juonut jo kolme kuppia kahvia. Iltapäivällä meni vielä neljäs. Ja päätä vain jummi. Jumpassakin teknopumppu tuntui ikävältä. Sopivaa särkylääkettä ei ollut, kun en viitsinyt napsia käsveskassa pyöriviä Voltareneja, joita sain aiemmin tänä vuonna olkapään hoitamiseen.

Kun lopulta pääsin kotio siinä kuuden pintaan illalla, ensin tuntui, että päänsärky oli poissa. Olisi vaan vihdoin ollut särkylääkkeitä tarjolla. No, tulihan se sieltä lopulta vielä takaisin, niin pääsin kodin lääkevarantoa hyödyntämään. Mikä lie pääsiäisen vieroitusoire tuokin päänsärky.

torstaina, huhtikuuta 05, 2007

Joukkoliikenteestä vol. ties-kuinka-mones

Murh. Taas käy sapettamaan tämä pikkukaupungin joukkoliikenne. Lähdin eilen keskustasta kotiinpäin hieman jälkeen 22.30. Päästyäni bussipysäkille totesin, että viimeinen bussi Nekalaan oli jo mennyt. Ei auttanut muuta kuin kävellä. Eihän se matka ole kuin noin 3 kilometria, mutta ei sitä silti myöhään illalla haluaisi kävellä. Tarkistin kotona, että toden totta, myös viikonloppuisin viimeinen bussi nro 15 lähtee Pyynikintorilta kello 22.30. *ärinmurin*

tiistaina, huhtikuuta 03, 2007

Jumppa-comeback

Kävin jumpassa pitkästä aikaa. Taisi olla ensimmäinen kerta sitten tammikuun alun. Tähän väliin on mahtunut luistelukausi, flunssa ja mahatauti. Onkin jo aika aloittaa liikunta taas kunnolla. Parina viikkona olen jo ehtinyt käydä sählyä pelaamassa ja viime viikolla salilla, mutta siinäpä se on ollut.

Saaps näkee, miten kipeinä paikat ovat huomenna. Piti taas yrittää pistää parastaan siellä jumpassa... ja senhän tietää, että kun on taukoa ollut, lihakset tulevat herkemmin kipeiksi.

maanantaina, huhtikuuta 02, 2007

Pyöräilykausi avattu

Kaivoin pyöräni tänään kellarista ja laitoin ajokuntoon. Pyöräilykausi on siis nyt virallisesti avattu. Sylvesteriä odotellessa...

Ajelin kokeeksi Turtolan Citymarketille ja takaisin. Kovin oli hyytävä tuuli. Ja kevään ensimmäinen 5 kilometrin pyörälenkki oli aika... no, raskaahko. Ensimmäisessä vähän isommassa ylämäessä kuului takaa kitinää. Ja kuinka ollakaan joku keski-ikäinen nainen porhalsi ohi vielä vanhemmalla ja raihnaisemmalla pyörällä kuin minulla oli allani. Noinkohan on pyöräilykyntoni talven aikana rupsahtanut...

maanantaina, maaliskuuta 26, 2007

Katkeilevatko pendolinot?

- Pendolino 91 Helsingistä saapuu raiteelle 3. Ensin saapuvat vaunut 12-7 ja noin kymmenen minuuttia tämän jälkeen vaunut 1-6.

Näin kuulutettiin tänään Tampereen rautatieasemalla.

Ajetaanko pendolinoja nykyään kahdessa osassa vai katkeilevatko ne vai onko liittäminen vain yksinkertaisesti epäonnistunut?

sunnuntaina, maaliskuuta 25, 2007

Tilaus tehty

Palvelu ei sittenkään ratkaissut. Eikä äänestys. Pahoittelen. Tilasin eilen Mazda 2:n. En tiedä, johtuiko autonvalintaprosessin pituudesta vai alkaneesta vatsataudista, että tilauspapereiden allekirjoitus ei tuntunut mitenkään erityiseltä. Oletettavasti se sitten tuntuu hieman toiselta, kun "Sylvesterini" saan (niin, annoin autolle jo lempinimen...;).

Eilen aamulla alkanut vatsatauti on vienyt aika tehokkaasti kaikki mehut. Ei ole tullut syötyäkään kunnolla mitään sitten eilisen aamupalan. Nyt alkaa jo olla vähän nälkä... voisi ehkä uskaltaa jo syödäkin, jos vaikka sisällä pysyisi.

torstaina, maaliskuuta 22, 2007

Lisähuolellisuus olisi tervetullutta

Lähdin tänään kävellen puolentoista kilometrin päässä olevalle bussipysäkille. Repussa olivat sisäpelikengät, juomapullo ja vaihtovaatteita. Kun lähestyin jo pysäkkiä, housuissa tuntui märkä läiskä. Kuvittelin, että tiestä oli roiskunut vähän enemmän vettä.

Pysäkillä odottelin vielä hetken bussia. Kun pääsin bussiin ja istuin alas, huomasin, mistä se kosteus oli tullut ja mitä muuta oli kastunut. Juomapullo vuosi. Ja ihan vain sen takia, etten ollut sulkenut korkkia kunnolla. Se oli väärillä jengoilla... Pitäisi keskittyä tekemiseen enemmän...;)

TAM-3 Tamperelaisen teekkarielämän perusteet 1

Wappuun on varauduttava ajoissa. Tamperelaisten teekkareiden wappu alkaa jo maaliskuun lopussa. Ilmoitustauluille on ilmestynyt julisteita, joiden otsikko on Wappu.

Tamppi on kyllä pitänyt itseään esillä pitkin vuotta. Eli jos tarkkoja ollaan, valmistautuminen wappuun on aloitettu jo syksyllä...

keskiviikkona, maaliskuuta 21, 2007

Ei sittenkään vielä

Eivätpä sittenkään vielä lopeta atk-lupaani TKK:lla. Olin saanut yöllä viestin, jossa tästä kerrottiin:

"...aiemmin ilmoitetusta poiketen vielä voimassa 21.5.2007 saakka, jotta yhteydenpitomme ei katkeaisi. Tämän jälkeen tunnuksesi poistuu käytöstä tehden tilaa uusille teekkarisukupolville."

Noh, olin kuitenkin jo varautunut lopettamiseen: kotisivut ovat muuttaneet ja kaikki kotihakemiston tavara on siirretty kotikoneelle. Kun tuli lisäaikaa, saattaa ehkä jopa kenties ehtiä käymään tarkistamassa, onko Windows-kotihakemistossa vielä jotain kiinnostavaa roikkumassa.

lauantaina, maaliskuuta 17, 2007

Mikä on vavvan määritelmä?

Elin epätavallisia hetkiä eilen kaupunkiliikenteen bussissa, kun en kuunnellut musiikkia. Ehdinkin sitten seurata paria pikkupoikaa. Toinen istui rattaissa keskivälikössä ja isänsä seisoi vieressä. Toinen pojista istui keskivälikön vieressä olevilla penkeillä isänsä kanssa ja kurkki laidan yli keskivälikköön. Arvelen, että molemmilla pojilla oli ikää noin 3-4 vuotta. Laidan yli kurkkiva poika selitti isälleen:
- Hei, toi vavva hymyili mulle. Se on tosi sulonen vavva.

Samaan aikaan tämä "vauva" jutteli takaisin omiaan omasta isästään ja äidistään.
- Toi on tosi kiva vavva, se vaan osaa puhua, jatkoi laidan yli kurkkiva poika.
- Säkin voit katsoa tota vavvaa, poika yritti saada isäänsä innostumaan.

Rattaissa ollut poika jutteli takaisin:
- Ei se oo mikään vavva... se kasvaa vielä isoksi, hän selitti ja huitoi vieressä seisseen isänsä suuntaan.

Oli siinä hupia kerrakseen, kun tuota seurasi. Ei tainnut oikein toinen pojista hahmottaa, että kyseessä oli ikätoveri eikä toinen puolestaan sitä, että häntä pidettiin vauvana....

Experiencing Lahti

Kävin viikolla Lahdessa työmatkalla. Enpä ollut käynyt siellä hetkeen enkä muutenkaan tunne kaupunkia kovin hyvin. Lähinnä olen osallistunut siellä luistelu- ja rullaluistelukilpailuihin. Niihinkin monta vuotta sitten.

Olin hieman ajoissa perillä, joten ehdin muun muassa juoda aamukahvia paikallisessa ylikansallisessa pikaruokaravintolassa. Samalla totesin, että paikka näyttää olevan eläkeläismiesten kokoontumispaikka arkiaamuisin. Ravintolan nurkan oli valloittanut isohko joukko hyvin vanhoja miehiä ja lisää tuli joku paikalle sinä aikana, kun valuttelin kurkustani alas maailman yleisintä huumetta (lue: kofeiinia) sisältävää mustaa litkua.

Lahdessa on kyllä vielä paljon nähtävää. Vierailuni oli jälleen sen verran lyhyt ja maantieteelliseltä alueeltaan rajoittunut. Tulipahan taas kuitenkin hieman lavennettua senkin kaupungin tuntemusta. Ja opinpahan myös tuntemaan erään Pälkäneeltä kotoisin olevan ihmisen, joka on Lahdessa töissä... tämä kohtaaminen oli jokseenkin yllättävä.