Ihastuin myös lämppäribändinä toimineeseen Calaisaan, jonka levyn ostin.
maanantaina, kesäkuuta 09, 2008
Taking Chances... Globen
Olin viikonlopun Tukholmassa. Ohjelmassa oli kavereiden tapaamista ja ennen kaikkea Céline Dionin konsertti. Se olikin todella vaikuttava kokemus. Tässä muuta kuva paikan päältä, vaikkei pokkarilla korkealta hyviä kuvia saanutkaan... eikä järkkäriä olisi saanut käyttää (eikä minulla sellaista olekaan).
Ihastuin myös lämppäribändinä toimineeseen Calaisaan, jonka levyn ostin.
Ihastuin myös lämppäribändinä toimineeseen Calaisaan, jonka levyn ostin.
perjantaina, kesäkuuta 06, 2008
Monipuolista liikuntaa
Tällä viikolla on tullut liikuttua ihan reilusti, kuten harjoituspäiväkirjastani voit lukea. Itselleni eksoottisin laji tällä viikolla oli tämänpäiväinen jousiammunta, jota pääsimme työpaikan virkistyspäivänä kokeilemaan. Vaistoammunnassa onnistuin jopa kerran ampumaan yhden kymppi plussan, kuten kuvasta näkyy.
Täytynee kyllä tunnustaa, että kun välimatkaa pidennettiin kymmenestä metristä, osumatarkkuus heikkeni merkittävästi...:D
Täytynee kyllä tunnustaa, että kun välimatkaa pidennettiin kymmenestä metristä, osumatarkkuus heikkeni merkittävästi...:D
maanantaina, kesäkuuta 02, 2008
Metsään meni tämän päivän suoritus
Osallistuin seuraotteluun Väransbyn maastossa Kirkkonummella. Alkumatka kulki hyvin ja rastit löytyivät hyvin. Seitsemäs rasti tuotti tuskaa, samoin yhdeksäs. Niitä pyörin molempia reilun vartin. Työkaveri suositteli tänään vahvasti Frwd-urheilutietokonetta ja vaikutti niin hyvältä, että pitää pistää vakavaan harkintaan. Sittenpähän saisi selville, missä sitä oikein pyörii, kun pummii.
Sain vähän lisää naarmuja. Ikävintä oli, että sain naarmun kohtisuoraan siihen edellisviikkoiseen nähden. No, onneksi ei tällä kertaa naarmu ei ollut yhtä paha.
Niin ja heh, olin kuulemma saanut pienen fanin, kun suunnistustutun tytär oli nähnyt tämän ja muita saman ohjelman videoita... :D
Sain vähän lisää naarmuja. Ikävintä oli, että sain naarmun kohtisuoraan siihen edellisviikkoiseen nähden. No, onneksi ei tällä kertaa naarmu ei ollut yhtä paha.
Niin ja heh, olin kuulemma saanut pienen fanin, kun suunnistustutun tytär oli nähnyt tämän ja muita saman ohjelman videoita... :D
lauantaina, toukokuuta 31, 2008
Vapaaehtoistyötä
Olin tänään iltavuorossa Ristin killan minigolf-radalla. En muista, milloin viimeksi olinkaan siellä ollut. Onneksi systeemit olivat pysyneet pääsääntöisesti samoina viime vuosina, niin hommaan pääsi nopeasti kiinni. Yllätyksellisintä oli, että radalla oleva lankapuhelin soi. Eipä ollut ennen
sellaista tapahtunut minun vapaaehtoisvuoroillani. Onneksi soittaja kysyi varsin helppoja asioita: päivän aukioloa ja radan tarkempaa sijaintia. Päivä oli lämmin ja asiakkaita riitti koulujen kevätjuhlapäivästä huolimatta.
Illalla poislähtiessäni olin kääntymässä Kesäkadulta Merikannontielle, kun vasemmalta tuli auto. Eikä mikä tahansa auto, vaan poliisiauto. Se tuli hiljaa ja lopulta pysähtyi. Autoa kuljettanut poliisi ei katsonut suoraan päin vain kuikuili ikään kuin jonnekin kauemmaksi. Kesti tovi ennen kuin tajusin, että risteys oli tasa-arvoinen... ja minä siis oikealta tuleva poliisiautoon nähden.
sellaista tapahtunut minun vapaaehtoisvuoroillani. Onneksi soittaja kysyi varsin helppoja asioita: päivän aukioloa ja radan tarkempaa sijaintia. Päivä oli lämmin ja asiakkaita riitti koulujen kevätjuhlapäivästä huolimatta.
Illalla poislähtiessäni olin kääntymässä Kesäkadulta Merikannontielle, kun vasemmalta tuli auto. Eikä mikä tahansa auto, vaan poliisiauto. Se tuli hiljaa ja lopulta pysähtyi. Autoa kuljettanut poliisi ei katsonut suoraan päin vain kuikuili ikään kuin jonnekin kauemmaksi. Kesti tovi ennen kuin tajusin, että risteys oli tasa-arvoinen... ja minä siis oikealta tuleva poliisiautoon nähden.
torstaina, toukokuuta 29, 2008
Jälleen metsässä
Tällä viikolla jäi Espoorastit väliin, joten päätin korvata tämän puutteen lähtemällä Länsirasteille. Ja olikin kyllä hauskaa suunnistaa. Otin reippaasti 5 kilometrin radan, koska maasto näytti helpolta (ja sitä se myös pääsääntöisesti oli) eikä flunssastakaan ole juuri mitään oireita jäljellä, vaikkakaan viime viikon antibioottikuuri ei vienyt kaikkia viimeisiä limoja kurkusta lotkumasta.
Alkumatka sujui kohtuullisen vauhdikkaasti. Toisen rastin jälkeen piti vähän jarrutella, koska maastossa joku nainen ulkoilutti kahta koiraa irrallaan ja toinen niistä alkoi haukkua ja tuli kohti (niille, jotka eivät tiedä: pelkään koiria). Perässäni tullut mies huusi ulkoiluttajalle, että pistäisi koirat kiinni, mutta nainen ei reagoinut mitenkään. Ennen kolmatta rastia saavutin pariskunnan, joka oli koiraepisodin aikana saanut etumatkaa minuun. Hipsin kolmosrastin luo jyrkänteen alle samalla, kun pariskunta tähyili mäenrinteellä rastin perään. Aina välillä on kiva huomata, että alkaa hahmottaa maastoa paremmin kuin aloittelevat suunnistajat... Ehkä se nyt jo on tietysti aikakin, kun olen vuodesta 2002 kiertänyt rasteilla.
Nelosrastilla olin samaan aikaan erään toisen pariskunnan kanssa. Tämän pariskunnan nainen kiersi seuraavat neljä rastia jotakuinkin samaa tahtia minun kanssani. Vuorotellen aina toinen oli ensin seuraavalla rastilla. Rastilla kuusi sain kiinni miehen, joka oli huudellut koiranomistajalle. Hänkin paineli muutamat seuraavat rastit samaa tahtia minun ja sen toisen naissuunnistajan kanssa.
Sitten tapahtui minun illan mokani. Päädyin rastille kymmenen samaan aikaan edellämainittujen miehen ja naisen kanssa. Mutta en ollut vielä löytänyt rastia yhdeksän. Oli palattava takaisin. Tällaista vähän aavistelinkin, mutta luen erittäin huonosti kalliopintaa ja niiden neniä ja notkelmia. Rastille yhdeksän mennessäni näin jälleen sen pariskunnan, jonka olin jättänyt kolmosrastilla, tähyilemässä mäen päällä. Rasti kymmenen löytyi nopeasti uudestaan.
Lähdettyäni kympiltä kohti yhtätoista vastaani tuli ilmeisesti "naapuriseuran" mies, joka oli aiemmin painellut vauhdilla minusta ohi. Hän kysyi yllättäen: "Oliko tuolla rasti?" Selvitin, mitä rastia hän oli etsimässä ja kyllä, kymppirasti oli häneltä hukassa.
Taivalsin rastille yksitoista ja samalla, kun sain leimatuksi, kymppiä etsiskellyt mies tuli rastille. Ei siis kestänyt kovin kauaa häneltä rastinotto. Seuraavalle rastille matkalla ihastelin taloa, jolla oli oma tenniskenttä pihassa ja sitä seuraavalle mennessä rauniota, jonka juurelta rasti löytyi.
Viimeisellä rastivälillä neljältätoista viidelletoista tein jotain, mitä en oikeastaan suosittele kennellekään. Lähdin juoksemaan kovakuntoiselta näytteneen suunnistajamiehen perään. Tässä oli kaksi ongelmaa: a) en pystynyt hänen peesissään koko rastiväliä b) en tiennyt tarkalleen, missä olin, kun olin kadottanut miehen näkyvistäni. Kuin ihmeen kaupalla tulin kuitenkin suoraan viimeiselle rastille. Tällä kertaa siis riskin otto kannatti, mutta lopputulos olisi voinut olla jotain aivan muuta. Maali olikin sitten todella lähellä viimeistä rastia.
Autolle päästyäni huomasin, että koiranulkoiluttajalle huudellut mies tuli viereiselle autolle. Vaihdoimme pari sanaa omista epäonnistumisistamme metsässä. Sitten kaasuttelin pois paikasta, johon minut oli pakkoperuutettu. Olin sananmukaisesti puun ja auton välissä. Puu oli vain noin 5-10 cm päässä auton vasemasta takaovesta. Yksi liikenteenohjaajista irvisteli, kun toinen viittoili minua peruuttamaan siihen paikkaan. No, onneksi ei käynyt kuinkaan.
Ai niin. Aikaa suunnistukseen meni 1 tunti 17 minuuttia ja 1 sekunti.
Alkumatka sujui kohtuullisen vauhdikkaasti. Toisen rastin jälkeen piti vähän jarrutella, koska maastossa joku nainen ulkoilutti kahta koiraa irrallaan ja toinen niistä alkoi haukkua ja tuli kohti (niille, jotka eivät tiedä: pelkään koiria). Perässäni tullut mies huusi ulkoiluttajalle, että pistäisi koirat kiinni, mutta nainen ei reagoinut mitenkään. Ennen kolmatta rastia saavutin pariskunnan, joka oli koiraepisodin aikana saanut etumatkaa minuun. Hipsin kolmosrastin luo jyrkänteen alle samalla, kun pariskunta tähyili mäenrinteellä rastin perään. Aina välillä on kiva huomata, että alkaa hahmottaa maastoa paremmin kuin aloittelevat suunnistajat... Ehkä se nyt jo on tietysti aikakin, kun olen vuodesta 2002 kiertänyt rasteilla.
Nelosrastilla olin samaan aikaan erään toisen pariskunnan kanssa. Tämän pariskunnan nainen kiersi seuraavat neljä rastia jotakuinkin samaa tahtia minun kanssani. Vuorotellen aina toinen oli ensin seuraavalla rastilla. Rastilla kuusi sain kiinni miehen, joka oli huudellut koiranomistajalle. Hänkin paineli muutamat seuraavat rastit samaa tahtia minun ja sen toisen naissuunnistajan kanssa.
Sitten tapahtui minun illan mokani. Päädyin rastille kymmenen samaan aikaan edellämainittujen miehen ja naisen kanssa. Mutta en ollut vielä löytänyt rastia yhdeksän. Oli palattava takaisin. Tällaista vähän aavistelinkin, mutta luen erittäin huonosti kalliopintaa ja niiden neniä ja notkelmia. Rastille yhdeksän mennessäni näin jälleen sen pariskunnan, jonka olin jättänyt kolmosrastilla, tähyilemässä mäen päällä. Rasti kymmenen löytyi nopeasti uudestaan.
Lähdettyäni kympiltä kohti yhtätoista vastaani tuli ilmeisesti "naapuriseuran" mies, joka oli aiemmin painellut vauhdilla minusta ohi. Hän kysyi yllättäen: "Oliko tuolla rasti?" Selvitin, mitä rastia hän oli etsimässä ja kyllä, kymppirasti oli häneltä hukassa.
Taivalsin rastille yksitoista ja samalla, kun sain leimatuksi, kymppiä etsiskellyt mies tuli rastille. Ei siis kestänyt kovin kauaa häneltä rastinotto. Seuraavalle rastille matkalla ihastelin taloa, jolla oli oma tenniskenttä pihassa ja sitä seuraavalle mennessä rauniota, jonka juurelta rasti löytyi.
Viimeisellä rastivälillä neljältätoista viidelletoista tein jotain, mitä en oikeastaan suosittele kennellekään. Lähdin juoksemaan kovakuntoiselta näytteneen suunnistajamiehen perään. Tässä oli kaksi ongelmaa: a) en pystynyt hänen peesissään koko rastiväliä b) en tiennyt tarkalleen, missä olin, kun olin kadottanut miehen näkyvistäni. Kuin ihmeen kaupalla tulin kuitenkin suoraan viimeiselle rastille. Tällä kertaa siis riskin otto kannatti, mutta lopputulos olisi voinut olla jotain aivan muuta. Maali olikin sitten todella lähellä viimeistä rastia.
Autolle päästyäni huomasin, että koiranulkoiluttajalle huudellut mies tuli viereiselle autolle. Vaihdoimme pari sanaa omista epäonnistumisistamme metsässä. Sitten kaasuttelin pois paikasta, johon minut oli pakkoperuutettu. Olin sananmukaisesti puun ja auton välissä. Puu oli vain noin 5-10 cm päässä auton vasemasta takaovesta. Yksi liikenteenohjaajista irvisteli, kun toinen viittoili minua peruuttamaan siihen paikkaan. No, onneksi ei käynyt kuinkaan.
Ai niin. Aikaa suunnistukseen meni 1 tunti 17 minuuttia ja 1 sekunti.
tiistaina, toukokuuta 20, 2008
Lisää urheiluvammoja...
Tämän sain tänään Espoorasteilla vasemman jalan polven kohdalle oksasta:
Kaaduin myös kerran, mutta siitä tuli vain kurainen polvi housuihin...
Kaaduin myös kerran, mutta siitä tuli vain kurainen polvi housuihin...
Digiaika-ahdistus
Eipä olekaan sitten viime kesän digi-tv-aika ahdistanut. Kun vihdoin sain digiboksin hankituksi, on kaikki sujunut suhteellisen hyvin. Mitä nyt jonkin tallennusbugin kanssa olen tapellut. Mutta nyt pari päivää sitten ahdisti jälleen.
Olin kuun alkupuolella päivittänyt Kaon-boksini ohjelmiston. Boksi tarjosi sitä aina, kun sen käynnisti. Päivitys ladattiin verkon kautta ja sitä ennen ilmoitettiin, että kaikki tallennus ja toisto pysäytetään, jos päivitys aloitetaan. No, ei siinä vielä mitään. Pari päivää sitten oli tarkoitus katsoa Euroviisujen esikatseluja, jotka olin tallentanut, kun en ollut ehtinyt katsoa. Esikatselu nro 2 ei lähtenyt pyörimään, mutta esikatselu 3 pyöri. Sitten tajusin tehneeni päivityksen näiden kahden ohjelman välillä. Kokeilin muitakin tiedostoja eikä mikään ennen päivitystä tallennettu enää pyörinyt... Otin yhteyttä maahantuojaan ja sieltä vain vahvistettiin, että päivitetyllä ohjelmistolla ei voi toistaa ennen päivitystä tallennettuja tiedostoja.
Olisi pitänyt vissiin ostaa tallentavan boksin sijasta karvalakkimallin boksi ja VHS-nauhuri! Olisivatpa tallenteet säilyneet hieman pidempään...
Olin kuun alkupuolella päivittänyt Kaon-boksini ohjelmiston. Boksi tarjosi sitä aina, kun sen käynnisti. Päivitys ladattiin verkon kautta ja sitä ennen ilmoitettiin, että kaikki tallennus ja toisto pysäytetään, jos päivitys aloitetaan. No, ei siinä vielä mitään. Pari päivää sitten oli tarkoitus katsoa Euroviisujen esikatseluja, jotka olin tallentanut, kun en ollut ehtinyt katsoa. Esikatselu nro 2 ei lähtenyt pyörimään, mutta esikatselu 3 pyöri. Sitten tajusin tehneeni päivityksen näiden kahden ohjelman välillä. Kokeilin muitakin tiedostoja eikä mikään ennen päivitystä tallennettu enää pyörinyt... Otin yhteyttä maahantuojaan ja sieltä vain vahvistettiin, että päivitetyllä ohjelmistolla ei voi toistaa ennen päivitystä tallennettuja tiedostoja.
Olisi pitänyt vissiin ostaa tallentavan boksin sijasta karvalakkimallin boksi ja VHS-nauhuri! Olisivatpa tallenteet säilyneet hieman pidempään...
sunnuntaina, toukokuuta 18, 2008
Liikunnan ilosta ja asenteesta
On hienoa kuulla lasten suusta urheilusuorituksen jälkeen, että oli kivaa. Tällaisia lausahduksia olen saanut kuulla sivusta muun muassa luistelukoululaisten suusta ja äitinsä kanssa iltarasteilla käyneiltä pikkulapsilta. Siitä se kipinä liikuntaan syttyy.
Toisaalta vähän vanhempien lasten jo kohtuullisen tosissaan tehtävissä treeneissä ihailtava asenne on "en kyllä tee vähemmän kuin muut". Kunpa olisi itsellänikin ollut nuorempana samainen asenne ja ennen kaikkea niitä muita, joihin verrata omia tekemisiään. Pääsääntöisesti harjoittelin yksin. Tuolla "en kyllä tee vähemmän kuin muut"-asenteella on tietysti riskinä se, että tekee niin paljon liikaa, että menee tukkoon tai ylikuntoon. Omaa kroppaa pitää osata kuunnella myös.
Itse odottelen, että pääsisin pian taas nauttimaan liikunnasta täysin siemauksin. Eilen yskänärsytystä oli vielä kiusaksi asti. Tänään on ollut jo hieman parempi päivä eikä pieni liikunta ainakaan vielä tunnu lisänneen yskänärsytystä kuten aiemmin tällä viikolla. Liikuntatauko on jo kestänyt sen verran kauan, että on välillä tuntunut siltä, että pää hajoaa. Pitäisi päästä purkamaan stressiä lenkkipolulle... ehkä tiistaina rasteille sitten.
Toisaalta vähän vanhempien lasten jo kohtuullisen tosissaan tehtävissä treeneissä ihailtava asenne on "en kyllä tee vähemmän kuin muut". Kunpa olisi itsellänikin ollut nuorempana samainen asenne ja ennen kaikkea niitä muita, joihin verrata omia tekemisiään. Pääsääntöisesti harjoittelin yksin. Tuolla "en kyllä tee vähemmän kuin muut"-asenteella on tietysti riskinä se, että tekee niin paljon liikaa, että menee tukkoon tai ylikuntoon. Omaa kroppaa pitää osata kuunnella myös.
Itse odottelen, että pääsisin pian taas nauttimaan liikunnasta täysin siemauksin. Eilen yskänärsytystä oli vielä kiusaksi asti. Tänään on ollut jo hieman parempi päivä eikä pieni liikunta ainakaan vielä tunnu lisänneen yskänärsytystä kuten aiemmin tällä viikolla. Liikuntatauko on jo kestänyt sen verran kauan, että on välillä tuntunut siltä, että pää hajoaa. Pitäisi päästä purkamaan stressiä lenkkipolulle... ehkä tiistaina rasteille sitten.
maanantaina, toukokuuta 12, 2008
Ogelin nurmikon salaisuus
Helmikuussa ihmettelin nurmikon viherrystä Ogelin urheilukentällä. Tänään pääsin tutustumaan nurmikkoon lähietäisyydeltä ja selvisi, että se onkin vaihdettu tekonurmeksi. Ei siis ihme, että talvellakin vihersi.
torstaina, toukokuuta 08, 2008
*Ysk* *köh* *niisk*
Yskä ja nuha jatkuvat. Eilen olin vetämässä nuorille luistelijoille treeniä ja tuli itsekin vähän noustua Malminkartanon täyttömäen rappuja ja juostua pari vetoa. Lievä hengästyminen ei sinänsä lisännyt paljoa yskimistä, mutta illalla sitten yskittikin enemmän. Uni ei meinannut tulla, kun kurkkua kutitti koko ajan. No, taisin yhden jälkeen yöllä nukahtaa lopulta ja sain nukkua aamuun asti.
Kurkun lisäksi pohjelihakset reagoivat treeniin: tänään on polvitaipeen alapuolella yläpohje ollut kipeä eilisestä rasituksesta. Jotain hyötyäkin siis liikunnasta oli, mutta toivottavasti en onnistunut pahentamaan tautiani kovin pahasti...
Kurkun lisäksi pohjelihakset reagoivat treeniin: tänään on polvitaipeen alapuolella yläpohje ollut kipeä eilisestä rasituksesta. Jotain hyötyäkin siis liikunnasta oli, mutta toivottavasti en onnistunut pahentamaan tautiani kovin pahasti...
lauantaina, toukokuuta 03, 2008
Kevätflunssa
Luulin jo välttäneeni liikkeellä olevan kevätflunssan, mutta jostain se sittenkin tarttui matkaani. Vappuaattona alkoi kurkku olla kipeä. Vappupäivänä mietin aamulla, olenko ollenkaan piknik-kunnossa, mutta päätin lopulta lähteä. Koska sää oli sen verran hyvä, viihdyinkin Ulliksella useamman tunnin. Sitten iski väsy ja päänsärky ja lähdin kotiin lepäämään.
Eilen sinnittelin töissä eikä olo kyllä merkittävästi pahentunut. Iltapäivästä vain aloin ollu aika väsynyt. Tänään flunssan räkäinen osuus on alkanut ja olo on voimaton. Kuumetta ei kuitenkaan taida olla. Jospa siis pääsisin tästä siinä mielessä helpolla. Kunhan vain maltan levätä. Huominen Keskuspuisto-Olari-kierros jää kyllä juoksematta.
Eilen sinnittelin töissä eikä olo kyllä merkittävästi pahentunut. Iltapäivästä vain aloin ollu aika väsynyt. Tänään flunssan räkäinen osuus on alkanut ja olo on voimaton. Kuumetta ei kuitenkaan taida olla. Jospa siis pääsisin tästä siinä mielessä helpolla. Kunhan vain maltan levätä. Huominen Keskuspuisto-Olari-kierros jää kyllä juoksematta.
torstaina, huhtikuuta 24, 2008
Renkaanvaihto käy liikunnasta!
Sylvesteri sai tänään kesäkengät. En onneksi ollut yksin vaihtamassa renkaita, vaan sain apua ja opastusta. Haastavinta oli jälleen pölykapselien irroittaminen. Myös mutterit olivat niin tiukalla, että minun käsivoimillani ei niitä avattu, vaan piti käyttää jalkoja apuna... Käytännössä kaksi rengasta sain vaihdettua alusta melkein loppuun itse. Pölykapselin sain laitettua vain yhteen renkaaseen takaisin.
Hiki tuli ja haba kasvoi, kun renkaita kantoi ja pultteja väänteli.;) Kunnon liikuntaa siis.
Muu liikunta, mitä olen tässä hiljattain harrastanut on ollut perinteisempää. Suunnistusta ja juoksua ja pallojumppaa. (En kyllä tiedä, onko pallojumppa kovin perinteistä.) Suunnistuksen olen ottanut vähän varoen vielä, mutta tiistaina innostuin kyllä välillä juoksemaan niin, että nilkka oli vähän kovilla, mutta saattoihan tuo tehdä sille hyvääkin.
Metsät ovat vielä kovin märkiä. Tällä viikolla matkalla oli kurakoita, viime viikolla metsässä oli suonkaltaisia märkiä plänttejä, joita ei ollut kartassa ja toisaalta varsinaiset suot olivat ylityskelvottomia, lähes pieniä lampia. Toista se oli toissakesänä, kun metsässä oli niin kuivaa, ettei soita erottanut muusta maastosta.
Hiki tuli ja haba kasvoi, kun renkaita kantoi ja pultteja väänteli.;) Kunnon liikuntaa siis.
Muu liikunta, mitä olen tässä hiljattain harrastanut on ollut perinteisempää. Suunnistusta ja juoksua ja pallojumppaa. (En kyllä tiedä, onko pallojumppa kovin perinteistä.) Suunnistuksen olen ottanut vähän varoen vielä, mutta tiistaina innostuin kyllä välillä juoksemaan niin, että nilkka oli vähän kovilla, mutta saattoihan tuo tehdä sille hyvääkin.
Metsät ovat vielä kovin märkiä. Tällä viikolla matkalla oli kurakoita, viime viikolla metsässä oli suonkaltaisia märkiä plänttejä, joita ei ollut kartassa ja toisaalta varsinaiset suot olivat ylityskelvottomia, lähes pieniä lampia. Toista se oli toissakesänä, kun metsässä oli niin kuivaa, ettei soita erottanut muusta maastosta.
maanantaina, huhtikuuta 14, 2008
Valmennus- tai opetusvietti?
Ilmeisesti minulla on vahvan kilpailuvietin lisäksi jonkin sortin valmennus- tai opetusvietti. Tässä pari esimerkkiä, joista olen diagnoosini tehnyt:
Kun lähdin tänään lenkille Leppävaaran urheilupuistossa, katselin, että heittokentällä oli pari nuorta. Toinen heitti keihästä, toinen kiekkoa. Näin ensin yhden kiekonheittäjän heiton ja mietin, että tekniikassa olisi parannettavaa. Jäin tarkoituksella katsomaan toisen ja keksin monta asiaa, joita voisi korjata. Sen verran monta heittotoistoa on itsellä takana, että karkeat virheet näkee heti. Suuri kiusaus oli mennä kertomaan ajatukset heittäjälle, mutten sitten viitsinyt. Ei tiedä, millaisen vastaanoton olisi saanut.
**
Lenkkeillessä olen nähnyt monta sauvakävelytekniikkaa ja aina silloin tällöin tulee sellainen olo, että pitäisi pysähtyä ja antaa tekniikkavinkkejä, kun sauvat joko suunnilleen laahaavat mukana tai tekevät turhaa vatkausliikettä. Ei minulle kukaan ole koskaan kertonut, mikä on oikea tekniikka, mutta tiedän, miten kannattaa hiihtää...
**
Töissä olen saanut kuulla, että on kuin harjoitustyötä oltaisi tekemässä, kun pääsen oikein vauhtiin ja selitän ("opetan") jotain teoriaa.
**
No, nyt aion alkaa tyydyttää tätä neuvomisviettiä. Tarkoituksena on aloitella luistelutreeniporukan harjoitusten seuraaminen ja jossain vaiheessa varmaan vetäminenkin. Pian on myös suunnistuskoulu, jossa olen apuopettajana. Vaikka kieltämättä suunnistus on sellainen laji, että välillä tuntuu, että itsekin tarvitsisi siinä vielä paljon opetusta.
Suhtaudun kaikesta huolimatta neuvomiseen ja opettamiseen siten, etten välttämättä tuppaudu neuvomaan ilman, että kysytään tai on sovittu, että jotain opetan. Ikinä ei voi tietää, millaisen vastaanoton saa. Entisenä kilpaurheilijana sain vastaanottaa niin paljon neuvoja, että olen aika vastaanottavainen, tosin nykyään myös neuvotteleva, opastuksen vastaanottaja. Ilmeisesti kaikki eivät sitä ole, kun ensimmäinen laulunopettajani pelkäsi, että loukkaannun siitä, että hän näytti, mitä teen väärin. Joku oppilas oli joskus siitä pillahtanut itkuun. Minusta se tuntui luonnolliselta, kuin valmentaja olisi urheilijaa opastanut.
Kun lähdin tänään lenkille Leppävaaran urheilupuistossa, katselin, että heittokentällä oli pari nuorta. Toinen heitti keihästä, toinen kiekkoa. Näin ensin yhden kiekonheittäjän heiton ja mietin, että tekniikassa olisi parannettavaa. Jäin tarkoituksella katsomaan toisen ja keksin monta asiaa, joita voisi korjata. Sen verran monta heittotoistoa on itsellä takana, että karkeat virheet näkee heti. Suuri kiusaus oli mennä kertomaan ajatukset heittäjälle, mutten sitten viitsinyt. Ei tiedä, millaisen vastaanoton olisi saanut.
**
Lenkkeillessä olen nähnyt monta sauvakävelytekniikkaa ja aina silloin tällöin tulee sellainen olo, että pitäisi pysähtyä ja antaa tekniikkavinkkejä, kun sauvat joko suunnilleen laahaavat mukana tai tekevät turhaa vatkausliikettä. Ei minulle kukaan ole koskaan kertonut, mikä on oikea tekniikka, mutta tiedän, miten kannattaa hiihtää...
**
Töissä olen saanut kuulla, että on kuin harjoitustyötä oltaisi tekemässä, kun pääsen oikein vauhtiin ja selitän ("opetan") jotain teoriaa.
**
No, nyt aion alkaa tyydyttää tätä neuvomisviettiä. Tarkoituksena on aloitella luistelutreeniporukan harjoitusten seuraaminen ja jossain vaiheessa varmaan vetäminenkin. Pian on myös suunnistuskoulu, jossa olen apuopettajana. Vaikka kieltämättä suunnistus on sellainen laji, että välillä tuntuu, että itsekin tarvitsisi siinä vielä paljon opetusta.
Suhtaudun kaikesta huolimatta neuvomiseen ja opettamiseen siten, etten välttämättä tuppaudu neuvomaan ilman, että kysytään tai on sovittu, että jotain opetan. Ikinä ei voi tietää, millaisen vastaanoton saa. Entisenä kilpaurheilijana sain vastaanottaa niin paljon neuvoja, että olen aika vastaanottavainen, tosin nykyään myös neuvotteleva, opastuksen vastaanottaja. Ilmeisesti kaikki eivät sitä ole, kun ensimmäinen laulunopettajani pelkäsi, että loukkaannun siitä, että hän näytti, mitä teen väärin. Joku oppilas oli joskus siitä pillahtanut itkuun. Minusta se tuntui luonnolliselta, kuin valmentaja olisi urheilijaa opastanut.
lauantaina, huhtikuuta 12, 2008
Hikiliikunta on oikeaa liikuntaa
Jostain syystä minusta tuntuu, että vain hikiliikunta on oikeaa liikuntaa. Tai siis sellaista liikuntaa, joka auttaa purkamaan stressiä ja oikeasti tuntuu hyvältä. Olen kevään aikana käynyt muutamia kertoja pilateksessa ja joka kerta on tuntunut, että olikohan siitä mitään hyötyä, vaikka jotkin liikkeet olisivatkin tuntuneet tehokkailta.
Tavallaan ymmärrän kyllä niitä ihmisiä, jotka ovat hehkuttaneet pilatesta. He todennäköisesti eivät pidä hikiliikunnasta ja pilates on oiva vaihtoehto: tehokas, mutta ei hengästyttävä saati hikoiluttava. Ja onhan se hyvä tapa liikkua, jos on jotain esteitä jumpata perinteiseen tapaan. Minulle se ei kuitenkaan sovi, vaikka olisi nilkkaystävällinen jumppamuoto.
Toisaalta on kummallista, miten spinning-tunnitkin voivat olla erilaisia. Parilla hiljattain käymälläni tunnilla en hengästynyt juuri ollenkaan. Voi olla tietysti, että en osannut ottaa itsestäni kaikkea irti. Muistikuva spinning-tuntien hikivirrastakin oli toista luokkaa. Ehkä en vain pinnistele enää yhtä tosissaan kuin vielä muutamia vuosia sitten? Toisaalta eilisellä tunnilla kyllä hengästyin ja hikosin. Hikoilun määrä ei edelleenkään vastannut muistikuviani.
Sivuhuomiona todettakoon, että ilmeisesti viimeistään Euroviisuedustuspaikka on tuonut Teräsbetonin spinning-tuntien vetäjien suosioon. Kahden eri salin vetäjät olivat valinneet sitä mukaan tunnin musiikkisettiin...
Tavallaan ymmärrän kyllä niitä ihmisiä, jotka ovat hehkuttaneet pilatesta. He todennäköisesti eivät pidä hikiliikunnasta ja pilates on oiva vaihtoehto: tehokas, mutta ei hengästyttävä saati hikoiluttava. Ja onhan se hyvä tapa liikkua, jos on jotain esteitä jumpata perinteiseen tapaan. Minulle se ei kuitenkaan sovi, vaikka olisi nilkkaystävällinen jumppamuoto.
Toisaalta on kummallista, miten spinning-tunnitkin voivat olla erilaisia. Parilla hiljattain käymälläni tunnilla en hengästynyt juuri ollenkaan. Voi olla tietysti, että en osannut ottaa itsestäni kaikkea irti. Muistikuva spinning-tuntien hikivirrastakin oli toista luokkaa. Ehkä en vain pinnistele enää yhtä tosissaan kuin vielä muutamia vuosia sitten? Toisaalta eilisellä tunnilla kyllä hengästyin ja hikosin. Hikoilun määrä ei edelleenkään vastannut muistikuviani.
Sivuhuomiona todettakoon, että ilmeisesti viimeistään Euroviisuedustuspaikka on tuonut Teräsbetonin spinning-tuntien vetäjien suosioon. Kahden eri salin vetäjät olivat valinneet sitä mukaan tunnin musiikkisettiin...
tiistaina, huhtikuuta 08, 2008
Suunnistusmaistiainen
Tänään satoi vettä. Mietin pitkään, lähdenkö suunnistamaan. Sitten kun olin päättänyt lähteä suunnistamaan sateesta huolimatta, mietin kierränkö lyhimmän (ja helpoimman) vai toisiksi lyhimmän reitin. Koska maasto oli märkä, päätin valita lyhimmän reitin, jottei tarvitse puolikuntoisen nilkan kanssa rämpiä poluttomia reittejä.
Sade oli suunnilleen tauonnut, kun ehdin metsään asti. Kiersin 1,8 kilometrin reitin reilussa 16 minuutissa. Suoritus tuntui liian lyhyeltä. Harmitti, etten lähtenyt 3,8 kilometrin lenkille. Toisaalta tuonkin reitin varrelle osui liukkaampia kohtia ja piti hieman katsoa, minne astui. Tyypilliseen kuntosuunnistajan tapaan tuijottelin varpaisiini. Kilpasuunnistajien katse kiinnittyy kauemmaksi maastoon. Näin ainakin kerrottiin Kuukausiliitteen jutussa, joka kertoi maailmamestari Minna Kaupista. Samaisessa jutussa muuten mainittiin myös, että toiset eksyvät parkkihalliin... Tunsin piston sydämessäni. Kuntosuunnistusharrastuksestani huolimatta eksyin kerran Sellon parkkihalliin. On minulla siihen selityskin, mutta jätetään selittelyt selittelemättä.
Sade oli suunnilleen tauonnut, kun ehdin metsään asti. Kiersin 1,8 kilometrin reitin reilussa 16 minuutissa. Suoritus tuntui liian lyhyeltä. Harmitti, etten lähtenyt 3,8 kilometrin lenkille. Toisaalta tuonkin reitin varrelle osui liukkaampia kohtia ja piti hieman katsoa, minne astui. Tyypilliseen kuntosuunnistajan tapaan tuijottelin varpaisiini. Kilpasuunnistajien katse kiinnittyy kauemmaksi maastoon. Näin ainakin kerrottiin Kuukausiliitteen jutussa, joka kertoi maailmamestari Minna Kaupista. Samaisessa jutussa muuten mainittiin myös, että toiset eksyvät parkkihalliin... Tunsin piston sydämessäni. Kuntosuunnistusharrastuksestani huolimatta eksyin kerran Sellon parkkihalliin. On minulla siihen selityskin, mutta jätetään selittelyt selittelemättä.
maanantaina, huhtikuuta 07, 2008
Ihme ihoreaktio
Perjantaina nousi nestepatteja sormiin ja jotain merkkejä oli siitäkin, että niitä oli tulossa jalkapohjiin. Niitä kutitti paikoin. Lauantaina patteja oli jalkapohjat, sormet ja kämmenet täynnä. Paisahtanut pikkuvarvas puristi kengässä. Sunnuntaina turvotus oli lisääntynyt ja tuntui kuin kävelisi nokkosien päällä. Viime yönä heräsin siihen, että jalat kutisivat ja aamulla sormet tuntuivat tönköiltä nakeilta.
Kävin lääkärissä, mutta mitään kunnon diagnoosia ei tullut. Ilmeisesti kyseessä on jokin allerginen reaktio, mutta on mahdotonta tietää, mistä se johtuu. Nyt droppaan itseäni ja toivon, että reaktio katoaa. Tänään kävely ei ollut enää samanlaista tuskaa kuin eilen ja kävin jopa juoksulenkillä. Ehkä antihistamiini ja kortisoni alkavat vaikuttaa.
Kaikenlaista sitä joutuukin kokemaan.
Kävin lääkärissä, mutta mitään kunnon diagnoosia ei tullut. Ilmeisesti kyseessä on jokin allerginen reaktio, mutta on mahdotonta tietää, mistä se johtuu. Nyt droppaan itseäni ja toivon, että reaktio katoaa. Tänään kävely ei ollut enää samanlaista tuskaa kuin eilen ja kävin jopa juoksulenkillä. Ehkä antihistamiini ja kortisoni alkavat vaikuttaa.
Kaikenlaista sitä joutuukin kokemaan.
tiistaina, maaliskuuta 25, 2008
Miten taltuttaa kilpailuvietti?
Päätin viime viikolla, että osallistun tänään suunnistusseurani Espoon Akilleksen Akilles Cupin korttelisuunnistuskisaan. Halusin päästä kokeilemaan ja uskoin, että pystyn ottamaan kisan rauhassa liukastumista ja jalan vääntymistä varoen.
Tänään koko iltapäivän jouduin psyykkaamaan itseäni, että pitää ottaa rauhassa ja vaikka kävellä, jos reitti menee pahasti maaston puolelle. Ajatus tuntui vaikealta. Päätin myös lähteä kisaan lenkkareilla, koska tukipohjalliset eivät mahtuneet jalan kanssa kunnolla suunnistuskenkiin. Jalan teippasin kuten luistimeen.
No, miten sitten kävikään?
Ensinnäkin Kumpulassa oli lunta. Se hieman hirvitti. Asfalttitiet olivat kyllä pääsääntöisesti sulat. Onnistuin lähtemään kisaan rauhassa. Välillä kävellen, välillä hölkäten. Alkuun pysyin muutaman suunnistajan tuntumassa ja pari ekaa rastiväliä meni enemmän tai vähemmän peesatessa. Kolmanneksi viimeiselle rastille asti kiersin rasteja tasatahtiin toisen naiskilpailijan kanssa, vaikka teimme paljon eri reittivalintoja.
Sitten päätin koittaa pistää hieman vauhtia sopivasti ylämäkeen, koska jaksamisen kanssa minulla ei ollut ongelmia. Juostahölkötin, vaikka jalkapohjiin tuntui muodostuvan kivuliaat rakot ja vanha polvivaiva ilmoitteli itsestään. Toiseksi viimeisellä rastilla oli jo pimeää ja led-lamppu oli todella tarpeen. Kallion päällä ollut iso kivi löytyi hyvin, mutta hieman pelotti laskeutua kalliolta alas. Lenkkipolulle päästyäni kirmaisin taas juoksuun ja tarkistelin, ettei perässä tule enää ketään.
Viimeisen rastin kumpareen takaa rämmin risukossa ja taas sai olla tarkkana. Palasin lenkkipolulle ja innostuin lukemaan karttaa juostessa ja hups, olin nenälläni maassa. Onneksi kaatuminen oli pehmeä eikä oikeastaan sattunut eikä jalkakaan vääntynyt, vaikka nimen omaan vasen jalka kompastui kuntopolun keskeltä pilkottaneeseen isohkoon kiveen. Kilpailuvietin valloilleen päästäminen kostautui. Lopun otin vähän rauhallisemmin ja pääsin maaliin kunnialla. Aikaa meni tunti ja kuusi minuuttia reilun viiden kilometrin reitillä.
Kaikesta tästä voitaneen päätellä, että toistakymmentä vuotta kilpaurheilleena, kilpailuvietin totaalinen taltuttaminen on mahdotonta.
Tänään koko iltapäivän jouduin psyykkaamaan itseäni, että pitää ottaa rauhassa ja vaikka kävellä, jos reitti menee pahasti maaston puolelle. Ajatus tuntui vaikealta. Päätin myös lähteä kisaan lenkkareilla, koska tukipohjalliset eivät mahtuneet jalan kanssa kunnolla suunnistuskenkiin. Jalan teippasin kuten luistimeen.
No, miten sitten kävikään?
Ensinnäkin Kumpulassa oli lunta. Se hieman hirvitti. Asfalttitiet olivat kyllä pääsääntöisesti sulat. Onnistuin lähtemään kisaan rauhassa. Välillä kävellen, välillä hölkäten. Alkuun pysyin muutaman suunnistajan tuntumassa ja pari ekaa rastiväliä meni enemmän tai vähemmän peesatessa. Kolmanneksi viimeiselle rastille asti kiersin rasteja tasatahtiin toisen naiskilpailijan kanssa, vaikka teimme paljon eri reittivalintoja.
Sitten päätin koittaa pistää hieman vauhtia sopivasti ylämäkeen, koska jaksamisen kanssa minulla ei ollut ongelmia. Juostahölkötin, vaikka jalkapohjiin tuntui muodostuvan kivuliaat rakot ja vanha polvivaiva ilmoitteli itsestään. Toiseksi viimeisellä rastilla oli jo pimeää ja led-lamppu oli todella tarpeen. Kallion päällä ollut iso kivi löytyi hyvin, mutta hieman pelotti laskeutua kalliolta alas. Lenkkipolulle päästyäni kirmaisin taas juoksuun ja tarkistelin, ettei perässä tule enää ketään.
Viimeisen rastin kumpareen takaa rämmin risukossa ja taas sai olla tarkkana. Palasin lenkkipolulle ja innostuin lukemaan karttaa juostessa ja hups, olin nenälläni maassa. Onneksi kaatuminen oli pehmeä eikä oikeastaan sattunut eikä jalkakaan vääntynyt, vaikka nimen omaan vasen jalka kompastui kuntopolun keskeltä pilkottaneeseen isohkoon kiveen. Kilpailuvietin valloilleen päästäminen kostautui. Lopun otin vähän rauhallisemmin ja pääsin maaliin kunnialla. Aikaa meni tunti ja kuusi minuuttia reilun viiden kilometrin reitillä.
Kaikesta tästä voitaneen päätellä, että toistakymmentä vuotta kilpaurheilleena, kilpailuvietin totaalinen taltuttaminen on mahdotonta.
perjantaina, maaliskuuta 14, 2008
Kun aika on
"Vaan kerran, kun kesken työnsä se hiljaa sammuu pois,
Hän yksin vain taidollansa sen vielä korjata vois.
Mun lähteä täytyy silloin luo suuren Mestarin tuon;
kun saavun luokseen, niin hälle mä kelloni kalliin suon,
ja nöyrästi hälle lausun kuin lapsi hädässään:
Oi Herra, sit' en oo rikkonut, se sammui itsestään!"
(Carl Löwen sävellyksen Kello suomennoksesta)
Hän yksin vain taidollansa sen vielä korjata vois.
Mun lähteä täytyy silloin luo suuren Mestarin tuon;
kun saavun luokseen, niin hälle mä kelloni kalliin suon,
ja nöyrästi hälle lausun kuin lapsi hädässään:
Oi Herra, sit' en oo rikkonut, se sammui itsestään!"
(Carl Löwen sävellyksen Kello suomennoksesta)
Nyt oli hänen aikansa. Hän sai elää pitkän ja antoisan elämän ja melkein loppuun asti omassa kodissaan.
maanantaina, maaliskuuta 10, 2008
Rakko pohjallisista
Kävin hölkkälenkillä ensimmäistä kertaa tukipohjallisten kanssa. Kymmenen minuutin juoksemisen jälkeen vasemmassa jalassa alkoi hiertää. Koitin pariin otteeseen vetää sukkaa suoraksi, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta asiaan. Tässä on lopputulos (22 minuutin lenkistä):
sunnuntaina, maaliskuuta 09, 2008
Luistelua, luistelua
Tänään luistelin taas. Keli oli suhteellisen lämmin ja pehmeä jää nahistui tunnissa aika takkuiseksi. Pitäisi vissiin terottaa luistimet, kun aina välillä tuntuu siltä, että pito ei ole paras mahdollinen. Toisaalta tuntuu turhalta terottaa muutamaa jäljellä olevaa luistelukertaa varten. Ja sitten vielä sen jälkeen ensi kaudeksi valmiiksi teräviksi.
Perjantaina sain tukipohjalliset kenkiin, mutta luistimia varten ei tehty omia, koska kausi loppuu ihan kohta.
Kun jäältä kotiin kerkesin, luin luistelun historiaa. Pitäisi jotain kirjallista tuotosta saada siihen liittyen aikaan tässä joskus... piankin. Töiden jälkeen ei vaan ole oikein ehtinyt tai jaksanut. Kisakausi päättyy onneksi ihan kohta, niin voi siirtää sen seuraamiselta ja raportoimiselta vapautuvaa aikaa historian havinoihin perehtymiseen.
Perjantaina sain tukipohjalliset kenkiin, mutta luistimia varten ei tehty omia, koska kausi loppuu ihan kohta.
Kun jäältä kotiin kerkesin, luin luistelun historiaa. Pitäisi jotain kirjallista tuotosta saada siihen liittyen aikaan tässä joskus... piankin. Töiden jälkeen ei vaan ole oikein ehtinyt tai jaksanut. Kisakausi päättyy onneksi ihan kohta, niin voi siirtää sen seuraamiselta ja raportoimiselta vapautuvaa aikaa historian havinoihin perehtymiseen.
torstaina, maaliskuuta 06, 2008
Aika kuluu siivillä
Edellisestä kirjoituksestani on jo yli viikko. Tämä aika on mennyt nopeasti ja paljon on tapahtunut eikä kirjoittamaan ole kerinnyt...
1) Ensinnäkin, menin luistelemaan eikä se keli nyt niin kauhea ollut, vaikka välillä vähän sateli. Mp3-soitin tekee muuten kohtuullisen epäsosiaaliseksi jäällä.
2) Kävin hakemassa sen second opinionin ja olen menossa teettämään tukipohjallisia, jotta jalan kuormitusongelma ei hidastaisi nilkan kuntoutumista.
3) Tein elämäni pisimmän työpäivän: 13 tuntia.
4) Kävin Saksassa. Emma-myrsky ei onneksi kovin pahasti vaikuttanut matkaamme.
5) Vuosirenkaideni määrä lisääntyi yhdellä.
6) Kävin laulutunnilla, kun viime viikon tunti peruuntui.
7) Ja nyt olen taas kohta lähdössä luistelemaan.
Väsyttää aika kovasti. Meno on ollut niin hurjaa, että lepo on jäänyt vähiin. Eikä tahti tästä ainakaan ennen sunnuntaita juuri hellitä. Toivottavasti kuitenkin jaksan luistella, koska se on hyvää vastapainoa työntäyteisille päiville.
1) Ensinnäkin, menin luistelemaan eikä se keli nyt niin kauhea ollut, vaikka välillä vähän sateli. Mp3-soitin tekee muuten kohtuullisen epäsosiaaliseksi jäällä.
2) Kävin hakemassa sen second opinionin ja olen menossa teettämään tukipohjallisia, jotta jalan kuormitusongelma ei hidastaisi nilkan kuntoutumista.
3) Tein elämäni pisimmän työpäivän: 13 tuntia.
4) Kävin Saksassa. Emma-myrsky ei onneksi kovin pahasti vaikuttanut matkaamme.
5) Vuosirenkaideni määrä lisääntyi yhdellä.
6) Kävin laulutunnilla, kun viime viikon tunti peruuntui.
7) Ja nyt olen taas kohta lähdössä luistelemaan.
Väsyttää aika kovasti. Meno on ollut niin hurjaa, että lepo on jäänyt vähiin. Eikä tahti tästä ainakaan ennen sunnuntaita juuri hellitä. Toivottavasti kuitenkin jaksan luistella, koska se on hyvää vastapainoa työntäyteisille päiville.
tiistaina, helmikuuta 26, 2008
Kelistä sittenkin siis?
Kehuin viime kirjoituksessani, että menin luistelemaan, kelistä viis. Mutta sunnuntaina iski sokerius: aamulla satoi räntää, messusta lähtiessä tihuutti, joten päätin olla menemättä luistelemaan. Siinä viiden aikaan hieman kyllä jo harmitti, kun sitten ei enää taivaalta tullutkaan mitään nestemäistä, kun kävimme kävelyllä.
Saa nähdä, miten käy tänään. Koko päivän on ollut hieno auringonpaiste, mutta kun kävelin asemalta kotiin, alkoi sataa vettä. Tarkoituksena on kuitenkin tällä kertaa noudattaa edellisen kirjoituksen esimerkkiä ja olla katselematta liiemmälti ulos ennen kuin lähden. Ehkä siten saan itseni raahatuksi Ogeliin asti.
Jalka pitää vielä teipata. Voisin kokeilla myös jälleen mp3-soitinta peesin korvikkeena. Soitin sisältää tällä hetkellä myös Maroon5:n uusimman levyn tuotoksia, kun ostin levyn Tampere-kaipuuseeni (NOT... biisit vain tuovat mieleen ensimmäisiä ajeluja Sylvesterillä ja edellisen työpaikan kahvilan pujopartaisen myyjän, joka naputteli tahtia pöytään kassan takana, kun Makes me wonder soi radiossa).
Saa nähdä, miten käy tänään. Koko päivän on ollut hieno auringonpaiste, mutta kun kävelin asemalta kotiin, alkoi sataa vettä. Tarkoituksena on kuitenkin tällä kertaa noudattaa edellisen kirjoituksen esimerkkiä ja olla katselematta liiemmälti ulos ennen kuin lähden. Ehkä siten saan itseni raahatuksi Ogeliin asti.
Jalka pitää vielä teipata. Voisin kokeilla myös jälleen mp3-soitinta peesin korvikkeena. Soitin sisältää tällä hetkellä myös Maroon5:n uusimman levyn tuotoksia, kun ostin levyn Tampere-kaipuuseeni (NOT... biisit vain tuovat mieleen ensimmäisiä ajeluja Sylvesterillä ja edellisen työpaikan kahvilan pujopartaisen myyjän, joka naputteli tahtia pöytään kassan takana, kun Makes me wonder soi radiossa).
torstaina, helmikuuta 21, 2008
On kyllä kumma talvi
Lähdin luistelemaan, kelistä viis. Nyt kun kerran pystyn jotenkuten luistelemaan, en katso ulos, kun lähden. Hieman alkoi harmittaa, kun ajelin Ogeliin ja vettä tihuutti tuulilasiin. Viikko sitten oli seitsemän astetta pakkasta ja hyytävä tuuli, nyt pari astetta lämmintä ja kohtuullinen tuuli ja välillä rännäntaipaista sadetta.
**
Kun noin kuukausi sitten tein ensimmäisen (epäonnistuneen) luisteluyrityksen, hölkkätä töpötin alkulenkkiä metsän puolella kuntoradalla ja mietin, että onpa kumma, ettei ole aiemmin tullut verryteltyä kuntoradalla. Yleensä on juostu asfalttia pitkin kenttää ympäri. Sitten tajusin, että syy siihen on toki se, ettei ole lunta eikä siten myöskään latuja.
**
Ogelin urheilukentällä on joka kerta ollut jalkapallon pelaajia, kun olen siellä käynyt. Nurmikko vihertää, mutta ainakin tänään juoksurata oli valkoinen. Mahtaa olla aika kurjaa pelata räntäsateessa tai seitsemän asteen pakkasessa kello kahdeksan jälkeen illalla hyytävässä tuulessa. Mutta siihen kai tämä Suomen talvi on menossa, että jalkapalloa voi pelata ulkona ympäri vuoden.
**
Curlaajat pakenevat tuulelta ja sateelta hallinsa suojiin. Samoin jääkiekkoilijat. Vain pikaluistelijat ja retkiluistelijat ovat taivasalla, sään armoilla.
Milloin tulee oikea talvi?
**
Ilmeisesti Seinäjoella on oikeampi talvi, kun Pekka Koskela oli siellä tänään pistellyt SE-ajan 1000 metrillä.
**
Kun noin kuukausi sitten tein ensimmäisen (epäonnistuneen) luisteluyrityksen, hölkkätä töpötin alkulenkkiä metsän puolella kuntoradalla ja mietin, että onpa kumma, ettei ole aiemmin tullut verryteltyä kuntoradalla. Yleensä on juostu asfalttia pitkin kenttää ympäri. Sitten tajusin, että syy siihen on toki se, ettei ole lunta eikä siten myöskään latuja.
**
Ogelin urheilukentällä on joka kerta ollut jalkapallon pelaajia, kun olen siellä käynyt. Nurmikko vihertää, mutta ainakin tänään juoksurata oli valkoinen. Mahtaa olla aika kurjaa pelata räntäsateessa tai seitsemän asteen pakkasessa kello kahdeksan jälkeen illalla hyytävässä tuulessa. Mutta siihen kai tämä Suomen talvi on menossa, että jalkapalloa voi pelata ulkona ympäri vuoden.
**
Curlaajat pakenevat tuulelta ja sateelta hallinsa suojiin. Samoin jääkiekkoilijat. Vain pikaluistelijat ja retkiluistelijat ovat taivasalla, sään armoilla.
Milloin tulee oikea talvi?
**
Ilmeisesti Seinäjoella on oikeampi talvi, kun Pekka Koskela oli siellä tänään pistellyt SE-ajan 1000 metrillä.
keskiviikkona, helmikuuta 20, 2008
Second opinion
Vaikka olen nyt pari kertaa päässyt luistelemaan teipatun jalan ja kantakorokkeiden ansiosta, ei jalassa ole tapahtunut fysioterapeutin näkökulmasta riittävästi edistystä. Niin, kyllähän se jalka on samasta paikasta samalla tavalla kipeä ja fysioterapeutti kehoitti hankkimaan second opinionin. Ihan vaan, jos jotain onkin jäänyt huomaamatta. Jos yhdessä jänteessä onkin jotan isompaa vikaa...
sunnuntaina, helmikuuta 17, 2008
Luistelua
Perjantaina pääsin kokeilemaan luistelua. Jalka oli teipattu ja kenkiin laitettu kantapään alle korokkeet. Sää oli kylmä, jää huono, mutta liukas.
Luistelu sujui jotenkuten, mutta kaarreluistelu oli aikamoista ontumista vielä. Puolisen tuntia viihdyin jäällä, sitten alkoi tuntua vähän ikävältä jalassa. Ehkä tämä vielä tästä lähtee. Kulmassa olo ei ole enää ongelma, mutta kaarreluisteluasennossa vasemman nilkan asento ja ojennus ovat ongelmallisimpia. Tiistaina kokeillaan uudestaan.
Luistelu sujui jotenkuten, mutta kaarreluistelu oli aikamoista ontumista vielä. Puolisen tuntia viihdyin jäällä, sitten alkoi tuntua vähän ikävältä jalassa. Ehkä tämä vielä tästä lähtee. Kulmassa olo ei ole enää ongelma, mutta kaarreluisteluasennossa vasemman nilkan asento ja ojennus ovat ongelmallisimpia. Tiistaina kokeillaan uudestaan.
torstaina, helmikuuta 14, 2008
Hyvää ystävänpäivää!
Kiitos, että olet olemassa.:)
Jätä toki merkintäsi "ystäväkirjaani".
PS. Tänään piti menemäni kokeilemaan luistelua, kun sain fysioterapeutilta luvan ja jopa kehoituksen, mutta vuoro onkin peruttu... olisikohan siellä ystävänpäivän kunniaksi rusettiluistelua tjsp... Jotain huonoakin tässä päivässä siis...
torstaina, helmikuuta 07, 2008
Jumppakielto
Jouduinpa sitten jumppakieltoon. Nyt alkuun viikoksi. Fysioterapeutti teippasi jalan ja sanoi, että kuormitusta pitäisi välttää. Vesijuoksu tai kuntopyörä olisivat vaihtoehtoliikuntamuotoja. Harmistus on aika sanoin kuvaamattoman suuri. Kyl mää maar niin monet itkut olen tän jalan takia saanu itkeä... Ei sitä aina edes tajua, kuinka koville tämä ottaa, kun ei saa liikkua.
PS. Edelliseen merkintään liittyen: ongelma olikin siinä, etten osannut säätää saranoita, kun kokoamisohjeissa ei ollut siitä mitään vihjettäkään. Onneksi sain vielä samana iltana sitä miespuolista apua.:)
PS. Edelliseen merkintään liittyen: ongelma olikin siinä, etten osannut säätää saranoita, kun kokoamisohjeissa ei ollut siitä mitään vihjettäkään. Onneksi sain vielä samana iltana sitä miespuolista apua.:)
lauantaina, helmikuuta 02, 2008
Tee-se-itse-Suvi epäonnistuu aina
Yritin koota komeroa, jonka ostin sitä varten, että saan iltapukuni ja muut hameet jonnekin eteisen naulakosta. Tulos: kolme rakkoa oikeassa kädessä eikä ovi pysy nätisti saranoillaan. Miespuolista apua odotellessa... On jotenkin nöyryyttävää ja masentavaa huomata, ettei saa itse tehdyksi asioita. Kerran kiinnitin peilin seinälle: se tippui viikon sisään kiinnityksestä (onneksi lasi ei mennyt rikki, pelkät raamit ja isä sai korjatuksi). Kerran piti katsoa, millainen pistotulppa pitäisi lamppua varten ostaa seuraavaan asentoon: roikuin katonrajassa yli 20 minuuttia, kun en saanut lamppua paikoilleen enkä irtikään, kun ei ollut ruuvimeisseliä mukana (ei siellä nimittäin pistotulppaa ollut vaan sokeripala!). Kun lopulta sain lampun jäämään kattoon, siihen ei enää tullut valoa. Ilmeisesti oikosulku tai johdot irrallaan.
torstaina, tammikuuta 31, 2008
TOP 3 unwanted jumppabiisit
1. Albinonin Adagio (vaikka kuinka olisi kivan rauhallinen venyttelyn taustalle, ei minusta sovi jumpan loppuun, hyvä, etten alkanut itkeä, kun muistin hautajaiset, joissa ensimmäisen kerran kuulin kappaleen)
2. Celine Dion musiikki panhuilulla soitettuna (kuin myös venyttelyn taustalla, mutta meinasi mennä hermo)
3. Joululaulut tai Celine Dionin biisit teknoversioina (yksinkertaisesti ärsyttävää)
PS. Tänään jumpan jälkeen päädyin lähikauppaan ostamaan maitoa. Jälleen tuli todistettua, ettei nälkäisenä - varsinkaan sundenälkäisenä - kannata mennä kauppaan. Laskun loppusumma oli oli reilut 15 euroa.
2. Celine Dion musiikki panhuilulla soitettuna (kuin myös venyttelyn taustalla, mutta meinasi mennä hermo)
3. Joululaulut tai Celine Dionin biisit teknoversioina (yksinkertaisesti ärsyttävää)
PS. Tänään jumpan jälkeen päädyin lähikauppaan ostamaan maitoa. Jälleen tuli todistettua, ettei nälkäisenä - varsinkaan sundenälkäisenä - kannata mennä kauppaan. Laskun loppusumma oli oli reilut 15 euroa.
keskiviikkona, tammikuuta 30, 2008
Väärä valinta
Kun tulin töistä, satoi isoja lumihiutaleita ja olin suorastaan niiden peitossa, kun tulin kotiin. Noin tunnin kotona oleskelun jälkeen lähdin liikkeelle ja vedin päälleni villakangastakkini lumisateen kunniaksi ensimmäistä kertaa tänä talvena. Se oli väärä valinta. Lumisade oli muuttunut vesisateeksi. Tunnetusti villakangastakki ei ole paras mahdollinen valinta vesisateeseen.
tiistaina, tammikuuta 29, 2008
Otin aikaa... muille
Teki mieli olla raittiissa ilmassa. Teki mieli olla jossain tekemisissä luistelun kanssa. Menin Ogeliin ja otin aikaa. En siis kisannut itse, vaan kirjaimellisesti otin aikaa... muille. Tiistaikisoja suosi suhteellisen mukava keli. Tosin jää varmaan nahistui loppua kohden aikalailla, kun oli niin lämmin ja välillä tuuli aika lujaa.
Ensi viikolla jatkan fysioterapiaa.
Ensi viikolla jatkan fysioterapiaa.
tiistaina, tammikuuta 22, 2008
Hyökkäys on paras puolustus
Sain jokin aika sitten tietää, että kohta 14 vuoden takainen Tenavatähti-esiintymiseni on päätynyt YouTubeen. Kauhistuin. Nolottaa ja hävettää. Ja kaikesta huolimatta läheiset ihmiset ovat olleet innoissaan ja uhkailleet (osin leikkisän kiusallaan) linkin levittämisellä... Jotta minun ei tarvitse miettiä, mistä tieto lähtee leviämään, linkkaan videon tänne. Hyviä myötähäpeän hetkiä kaikille! ;)
tiistaina, tammikuuta 15, 2008
Epäonnistunut luisteluyritys :(
Kävin tänään Ogelissa kokeilemassa, josko luistelu onnistuisi jo. Suoraluistelu sujui ihan ok, mitä nyt kovemmat puristukset hieman sattuivat jalkaan, mutta kaarre. Kaarreluistelusta ei tullut mitään, ei pystyssä eikä kulmassa. Sattui aivan liian paljon. :((
Hammaslääkäriin!
Tänään minulle soitettiin ja kerrottiin, että saan hammaslääkäriajan huhtikuulle! Jippii! Ei tarvitse edes kuutta kuukautta odottaa, kuten luulin. Ilmoittauduin heti jonoon, kun muutin Espooseen. Tai no, heti, kun hammaslääkäriaikajärjestelmässä näkyi, että asun Espoossa, mikä oli noin kaksi viikkoa muuton jälkeen.
Alkuperäisestä jonotuksen aloittamisesta tulee tosin huhtikuun alkuun mennessä kuluneeksi jo noin 9 kuukautta. Pääsin nimittäin Tampereella jonoon heinäkuussa. Muuton takia jouduin Espoon jonon hännille. No, nyt on taas toivoa, että hampaiden öiseen narskutteluun olisi tiedossa ratkaisu.
Alkuperäisestä jonotuksen aloittamisesta tulee tosin huhtikuun alkuun mennessä kuluneeksi jo noin 9 kuukautta. Pääsin nimittäin Tampereella jonoon heinäkuussa. Muuton takia jouduin Espoon jonon hännille. No, nyt on taas toivoa, että hampaiden öiseen narskutteluun olisi tiedossa ratkaisu.
torstaina, tammikuuta 10, 2008
Jumppa nro 2 ja akupunktio
Tänään fysioterapeutti pisteli minua akupunktioneuloilla. Aikamoista nipistelyä se oli ja yksi pintaverisuoni meni puhki siinä. En tiedä, ehkä se jotakin vaikutti jalkaan. Turvotukseen sillä piti olla vaikutusta.
Iltapäivällä kävin kokeilemassa kiertoharjoittelujumppaa (circuit training). Siellä kuntopiiriliikkeiden välillä tehdyt liikkeet olivat osa sellaisia, etten uskaltanut tehdä (esim. slalom-hyppy sillä tavalla, että mennään kyykkyyn välillä ja haaraperushyppy). Ensimmäisen jumpan jäljiltä ei tullut muuta kuin lihakset ns. normaalilla tavalla kipeiksi. Toivottavasti ei tämänkään jälkeen tule mitään sen kummempaa.
Iltapäivällä kävin kokeilemassa kiertoharjoittelujumppaa (circuit training). Siellä kuntopiiriliikkeiden välillä tehdyt liikkeet olivat osa sellaisia, etten uskaltanut tehdä (esim. slalom-hyppy sillä tavalla, että mennään kyykkyyn välillä ja haaraperushyppy). Ensimmäisen jumpan jäljiltä ei tullut muuta kuin lihakset ns. normaalilla tavalla kipeiksi. Toivottavasti ei tämänkään jälkeen tule mitään sen kummempaa.
maanantaina, tammikuuta 07, 2008
Jumppa
Kävin tänään kokeilemassa jumppaa. Hieman piti varoa kyykkyjä ja askelluksia, mutta aika hyvin sujui. Kenkä alkoi pahiten vielä turvoksissa olevasta kohdasta painaa, mutta muuten selvisin ihan ok (ja toivon, ettei jalka ala tässä illan mittaan vihoittelemaan). Pahemmin jalkaan sattui, kun Keran asemalle kävellessäni astuin lumen alla olleeseen rotvallin reunaan niin, että jalkaterä oikaistui voimakkaasti. Tuskin sekään kovin pitkäksi aikaa saa jalkaa kolottamaan.
Asemalle olin matkalla, koska jätin tänään auton kotiin kelin vuoksi. Aamuliikenne lumimyräkässä ei houkutellut. Ostin aamulla aikaa matkakortilleni ja jälleen oli myyjä vähän vaikeuksissa:-
- Espoon sisäistä aikaa helmikuun loppuun, kiitos.
- Joo-o... helmikuun loppuun eli mihin päivään?
- Niin, helmikuun 29. päivä.
- Kahdesyhdeksäs... ja sisäistä vai seutua?
- Espoon sisäistä.
Kumma kun ei kerralla kunnellut...
Asemalle olin matkalla, koska jätin tänään auton kotiin kelin vuoksi. Aamuliikenne lumimyräkässä ei houkutellut. Ostin aamulla aikaa matkakortilleni ja jälleen oli myyjä vähän vaikeuksissa:-
- Espoon sisäistä aikaa helmikuun loppuun, kiitos.
- Joo-o... helmikuun loppuun eli mihin päivään?
- Niin, helmikuun 29. päivä.
- Kahdesyhdeksäs... ja sisäistä vai seutua?
- Espoon sisäistä.
Kumma kun ei kerralla kunnellut...
sunnuntaina, tammikuuta 06, 2008
Juoksulenkki nro 2
Torstaina kävin toisen kerran juoksulenkillä. Ensimmäisen kerran hyvästä kokemuksesta innostuneena juoksin vähän pidempään. Yhden kierroksen enemmän, kymmenen minuuttia enemmän. Ja sittenpä jalka oli kaksi päivää kipeä. Särkylääkkeistä huolimatta. Ensi viikolla olisi tarkoitus testata jumppaa...
Viikonloppu meni pitkälti Oulunkylässä pikaluistelun SM-kisoja seuratessa. Kamala puuskittainen tuuli kiusasi kilpailijoita ja katsojia. Onneksi lumisade alkoi vasta kisojen päätyttyä. Sinänsä kiva, että tulee lunta, mutta se tietää myös sitä, että lenkkimaastoihini Leppävaarassa tehdään ladut... toisaalta ehkä luminen asfaltti on vähän pehmeämpi kuin lumeton kuntopolun vaihtoehtona.
Viikonloppu meni pitkälti Oulunkylässä pikaluistelun SM-kisoja seuratessa. Kamala puuskittainen tuuli kiusasi kilpailijoita ja katsojia. Onneksi lumisade alkoi vasta kisojen päätyttyä. Sinänsä kiva, että tulee lunta, mutta se tietää myös sitä, että lenkkimaastoihini Leppävaarassa tehdään ladut... toisaalta ehkä luminen asfaltti on vähän pehmeämpi kuin lumeton kuntopolun vaihtoehtona.
maanantaina, joulukuuta 31, 2007
Juoksulenkki
Nyt on aika voittajafiilis: juoksin melkein puolen tunnin lenkin.\o/ Ehkä tämä vielä tästä.
Parempaa Uutta Vuotta kaikille!
sunnuntaina, joulukuuta 23, 2007
tiistaina, joulukuuta 18, 2007
Sylvesteri sai turpiinsa
Sylvesteri sai eilen etupuskuriin vähän valkoista maalia ja naarmuja, kun en oikein osannut käännellä ahtaassa parkkihallissa.:/ Puskuri osui hitaassa vauhdissa valkoiseen pylvääseen. (Parempi sekin kuin toiseen autoon, mutta...) Toivon, että suurimmat jäljet lähtevät seuraavan kerran, kun vahaan auton. Harmittaa silti...:(
torstaina, joulukuuta 13, 2007
Hölkkäaskelia
Hölköttelin tänään Vermon raviradalle ja takaisin. Ihan sellaisia tipuaskelia töpötin, mutta hölkkäsin.:) Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu. Kävelin vielä pienen lenkin hölkkäilyn päälle ja treenailin tasapainolaudalle.
Nähtäväksi jää, tuleeko jalka kipeäksi. Hölkätessä sattui ennen kaikkea sellainen kohta, jonka olen fysioterapiassa oppinut tietämään olevan mitä todennäköisemmin vain todella jumissa oleva lihas. Itse vammakohtaan sattui, kun jalka osui epätasaisuuksiin ja nilkka taipui.
Nähtäväksi jää, tuleeko jalka kipeäksi. Hölkätessä sattui ennen kaikkea sellainen kohta, jonka olen fysioterapiassa oppinut tietämään olevan mitä todennäköisemmin vain todella jumissa oleva lihas. Itse vammakohtaan sattui, kun jalka osui epätasaisuuksiin ja nilkka taipui.
maanantaina, joulukuuta 10, 2007
Musameemi
Meemeilläänpä nyt pitkästä aikaa, kun tuli pitkän tauon jälkeen kurkittua muihin blogeihin. Oman päivitystahdin lisäksi myös muiden blogien lukemistahti on ollut aika hidasta viime aikoina.
Mutta se meemi, joka löytyi täältä:
1. Avaa Winamp, iTunes tai mikä tahansa musiikin toisto-ohjelma.
2. Laita random päälle.
3. Kirjoita 20 ensimmäistä randomilla tullutta, vaikka ne olisivat kuinka noloja.
4. Kirjoita lyhyesti joitakin muistoja/ajatuksia jokaisen biisin alle.
Tällä koneella ei kyllä ole kaikki omistamani mp3-muodossa oleva musiikki eikä otos varmaankaan vastaa CD-hyllyni sisältöjakoa, koska Celine Dionin musiikkia on tällä koneella aika vähän...;)
Mutta aloitetaanpa.
1. Kaikista kasvoista - Anna Eriksson.
Kuullut tätä lähinnä radiosta. Joltakin kokoelmalevyltä. Muistan, kun Levyraadissa ihmeteltiin, miten veri voi syöksyä varpaisiin, kun suutelee (kuten biisin sanoissa todetaan).
2. The Way You Look Tonight - Phil Collins.
Ostin Collinsin kahden levyn kokoelman Myyrmannista räntäsäällä helmi-maaliskuussa 2006. Kaunis kappale. Ehkä hieman tylsä kuitenkin.
3. Afraid of love - Toto.
Kyseinen levy ollut hyllyssäni aika kauan. Muut kappaleet kuin Africa ja Rosanna eivät sykähdyttäneet.
4. The Runaway - Carola.
Carolan kokoelmalevyltä aika kamala 80-luvun biisi. Ei vedä vertoja kauheudessaan Radiatelle. Muuten levyllä oli paljon hyviä kappaleita. Ostin levyn Tukholmasta joskus vaihtokevääni jälkeen.
5. Rebel Heart - The Corrs.
Kuuntelin The Corrsia mp3-soittimella, kun vein dippatyöni kansitettavaksi. Tässä kappaleessa on rauhallinen ja positiivinen tunnelma. Muistan, kuinka oloa kevensi, kun sai pudottaa paperipinkan sitomon pöydälle.
6. Kellä kulta, sillä on - Laila Kinnunen ja Simo Brehmin orkesteri.
Laila Kinnusen versioon ei liity erityisiä muistoja, mutta kappale oli esittämiemme kappaleiden joukossa veljeni häissä viime kesänä.
7. Kaupungin lapset - TikTak.
Kuuntelin TikTakin levyä kanadalaisen sukulaistytön kanssa kesällä 2005. Kerroin hänelle, että tämä kappale on alun perin Kids in America ja hän ihmetteli, miten suomalaiset tytöt sellaista laulavat, jolloin selitin, että suomennoksessa ei puhuta Amerikasta.
8. Handsome man - Robbie Williams.
Tämä tarttui matkaan kaverin polttareista viime elokuussa.
9. Here and Now - Technicolour.
Tämän levyn ostin samalla räntäreissulla Myyrmanniin kuin Phil Collinsin levyt. Kappaleeseen liittyy tiettyjä ikäviä muistoja haikeista tunteista.
10. Impera - Era.
Teinivuosien suosikkeja. Haikea biisi. Tainnut sitä joskus haikeissa tunnelmissa kuunnella.
11. 1, 2, 3, 4 Supin' New (Timber Mix) - Coolio.
Päätynyt koneelle joltain Jyrki-kokoelmalta, jonka olen teinivuosina ostanut. Kappaleeseen ei liity mitään erityisiä muistoja.
12. Käy ohitsein - Laila Kinnunen.
Itse asiassa ihan outo biisi. Päätyi koneelle, kun kävin äidin levyhyllyllä marraskuussa.
13. Alone - Celine Dion.
Uusimmalta Dionin levyltä cover-biisi. Ensimmäisellä kuulemisella tuntui oudolta, mutta nyt siihen on jo tottunut. Kipsijalkaisena ehdin kuunnella levyn moneen kertaan läpi.
14. Have you ever been in love - Celine Dion.
Tämä kappale löytyy itse asiassa kahdelta Dionin levyltä, mikä on harmi, koska tämä on niitä harvoja kappaleita, joita en oikein siedä. Sinänsä hieno biisi, mutta kun sitä ensimmäisiä kertoja kuuntelin vuonna 2002, olin juuri tullut ensimmäisen poikaystäväni jättämäksi. Sydäntä raastoi kuunnella sanoitusta...
15. Ain't No Sunshine - Bill Withers.
Tämä löytyy suosikkielokuvani sound trackilta. Jätän kotitehtäväksi selvittää, mikä on ko. elokuva.;)
16. Handsome man - Robbie Williams.
Kuten edellinenkin Robbien biisi tämä jäi kyytiin kaverin polttareista.
17. Nan's song - Robbie Williams.
Ks. nro 16.
18. Den sjunde vågen - Marie Fredriksson.
Tämä löytyy levyltä, jonka ostin vaihtokeväänä 2004 Tukholmasta. Juuri tähän kappaleeseen ei liity muuta erityistä.
19. Angelheads - The Ark.
Huomasin viime kesänä, että tämä on hyvää pyöräilytaustamusaa. Levyn hankin joskus ehkä 2003, kun käytiin tyttöporukalla Tukholmassa kuluttaen karaokekisassa voittamani risteilylahjakortti, varmaan vuonna 2003.
20. Do You Remember? - Phil Collins.
Ks. nro 2. Ei kuitenkaan yhtä tylsä biisi. Tykkään tästä kyllä kovasti.:)
Listaan ei nyt sitten päätynyt yhtään The Carpentersia, Sealia eikä Abbaa...
Mutta se meemi, joka löytyi täältä:
1. Avaa Winamp, iTunes tai mikä tahansa musiikin toisto-ohjelma.
2. Laita random päälle.
3. Kirjoita 20 ensimmäistä randomilla tullutta, vaikka ne olisivat kuinka noloja.
4. Kirjoita lyhyesti joitakin muistoja/ajatuksia jokaisen biisin alle.
Tällä koneella ei kyllä ole kaikki omistamani mp3-muodossa oleva musiikki eikä otos varmaankaan vastaa CD-hyllyni sisältöjakoa, koska Celine Dionin musiikkia on tällä koneella aika vähän...;)
Mutta aloitetaanpa.
1. Kaikista kasvoista - Anna Eriksson.
Kuullut tätä lähinnä radiosta. Joltakin kokoelmalevyltä. Muistan, kun Levyraadissa ihmeteltiin, miten veri voi syöksyä varpaisiin, kun suutelee (kuten biisin sanoissa todetaan).
2. The Way You Look Tonight - Phil Collins.
Ostin Collinsin kahden levyn kokoelman Myyrmannista räntäsäällä helmi-maaliskuussa 2006. Kaunis kappale. Ehkä hieman tylsä kuitenkin.
3. Afraid of love - Toto.
Kyseinen levy ollut hyllyssäni aika kauan. Muut kappaleet kuin Africa ja Rosanna eivät sykähdyttäneet.
4. The Runaway - Carola.
Carolan kokoelmalevyltä aika kamala 80-luvun biisi. Ei vedä vertoja kauheudessaan Radiatelle. Muuten levyllä oli paljon hyviä kappaleita. Ostin levyn Tukholmasta joskus vaihtokevääni jälkeen.
5. Rebel Heart - The Corrs.
Kuuntelin The Corrsia mp3-soittimella, kun vein dippatyöni kansitettavaksi. Tässä kappaleessa on rauhallinen ja positiivinen tunnelma. Muistan, kuinka oloa kevensi, kun sai pudottaa paperipinkan sitomon pöydälle.
6. Kellä kulta, sillä on - Laila Kinnunen ja Simo Brehmin orkesteri.
Laila Kinnusen versioon ei liity erityisiä muistoja, mutta kappale oli esittämiemme kappaleiden joukossa veljeni häissä viime kesänä.
7. Kaupungin lapset - TikTak.
Kuuntelin TikTakin levyä kanadalaisen sukulaistytön kanssa kesällä 2005. Kerroin hänelle, että tämä kappale on alun perin Kids in America ja hän ihmetteli, miten suomalaiset tytöt sellaista laulavat, jolloin selitin, että suomennoksessa ei puhuta Amerikasta.
8. Handsome man - Robbie Williams.
Tämä tarttui matkaan kaverin polttareista viime elokuussa.
9. Here and Now - Technicolour.
Tämän levyn ostin samalla räntäreissulla Myyrmanniin kuin Phil Collinsin levyt. Kappaleeseen liittyy tiettyjä ikäviä muistoja haikeista tunteista.
10. Impera - Era.
Teinivuosien suosikkeja. Haikea biisi. Tainnut sitä joskus haikeissa tunnelmissa kuunnella.
11. 1, 2, 3, 4 Supin' New (Timber Mix) - Coolio.
Päätynyt koneelle joltain Jyrki-kokoelmalta, jonka olen teinivuosina ostanut. Kappaleeseen ei liity mitään erityisiä muistoja.
12. Käy ohitsein - Laila Kinnunen.
Itse asiassa ihan outo biisi. Päätyi koneelle, kun kävin äidin levyhyllyllä marraskuussa.
13. Alone - Celine Dion.
Uusimmalta Dionin levyltä cover-biisi. Ensimmäisellä kuulemisella tuntui oudolta, mutta nyt siihen on jo tottunut. Kipsijalkaisena ehdin kuunnella levyn moneen kertaan läpi.
14. Have you ever been in love - Celine Dion.
Tämä kappale löytyy itse asiassa kahdelta Dionin levyltä, mikä on harmi, koska tämä on niitä harvoja kappaleita, joita en oikein siedä. Sinänsä hieno biisi, mutta kun sitä ensimmäisiä kertoja kuuntelin vuonna 2002, olin juuri tullut ensimmäisen poikaystäväni jättämäksi. Sydäntä raastoi kuunnella sanoitusta...
15. Ain't No Sunshine - Bill Withers.
Tämä löytyy suosikkielokuvani sound trackilta. Jätän kotitehtäväksi selvittää, mikä on ko. elokuva.;)
16. Handsome man - Robbie Williams.
Kuten edellinenkin Robbien biisi tämä jäi kyytiin kaverin polttareista.
17. Nan's song - Robbie Williams.
Ks. nro 16.
18. Den sjunde vågen - Marie Fredriksson.
Tämä löytyy levyltä, jonka ostin vaihtokeväänä 2004 Tukholmasta. Juuri tähän kappaleeseen ei liity muuta erityistä.
19. Angelheads - The Ark.
Huomasin viime kesänä, että tämä on hyvää pyöräilytaustamusaa. Levyn hankin joskus ehkä 2003, kun käytiin tyttöporukalla Tukholmassa kuluttaen karaokekisassa voittamani risteilylahjakortti, varmaan vuonna 2003.
20. Do You Remember? - Phil Collins.
Ks. nro 2. Ei kuitenkaan yhtä tylsä biisi. Tykkään tästä kyllä kovasti.:)
Listaan ei nyt sitten päätynyt yhtään The Carpentersia, Sealia eikä Abbaa...
lauantaina, joulukuuta 08, 2007
Fysioterapiaa ja kotijumppaa
Aloitin viikolla fysioterapiassa käynnin. Jostain syystä minun on ollut vaikea muistaa ottaa lääkärin määräämää tulehduskipulääkettä aamuisin. Lääkettä on tarkoitus syödä kuntoutuksen ajan. Täytyy yrittää ryhdistäytyä sen suhteen, että pilleri tulisi otetuksi oikeaan aikaan. Nyt on jäänyt pari päivää iltapäivään.
Ostin alennusmyynnistä kotiin myös tasapainolaudan. Laudan lähtöhintakaan ei ollut sitä luokkaa, mitä useampi fysioterapeutti on arvellut. Saa nyt nähdä sitten, kuinka pitkäikäinen lauta on, mutta kaupassa se tuntui ihan riittävässä määrin samalta kuin fysioterapiassa kokeilemani.
Olisi kyllä huippua päästä luistelemaan. Ja olisi huippua, kun jalka olisi kunnossa ja voisi tarvittaessa juosta julkisiin liikennevälineisiin. Muutaman kerran on ottanut päästä se, että juna on mennyt nenän edestä, kun en ole voinut juosta. Autolla sen sijaan taas ajelen, kun jalka ei enää ole kipsissä. Junan suhteen olen myös oppinut sen, että Keraan mennessä ei kannata istua junan ensimmäisessä vaunussa, koska kerran kävi niin, että etummaisen vaunun ensimmäisestä ovesta ihmiset joutuivat poistumaan ratakiskojen viereen kivenmurikoiden päälle, kun veturinkuljettaja ajoi hieman pitkäksi.
Ostin alennusmyynnistä kotiin myös tasapainolaudan. Laudan lähtöhintakaan ei ollut sitä luokkaa, mitä useampi fysioterapeutti on arvellut. Saa nyt nähdä sitten, kuinka pitkäikäinen lauta on, mutta kaupassa se tuntui ihan riittävässä määrin samalta kuin fysioterapiassa kokeilemani.
Olisi kyllä huippua päästä luistelemaan. Ja olisi huippua, kun jalka olisi kunnossa ja voisi tarvittaessa juosta julkisiin liikennevälineisiin. Muutaman kerran on ottanut päästä se, että juna on mennyt nenän edestä, kun en ole voinut juosta. Autolla sen sijaan taas ajelen, kun jalka ei enää ole kipsissä. Junan suhteen olen myös oppinut sen, että Keraan mennessä ei kannata istua junan ensimmäisessä vaunussa, koska kerran kävi niin, että etummaisen vaunun ensimmäisestä ovesta ihmiset joutuivat poistumaan ratakiskojen viereen kivenmurikoiden päälle, kun veturinkuljettaja ajoi hieman pitkäksi.
maanantaina, joulukuuta 03, 2007
Yleinen harmistus
Tänään on ollut sellainen päivä, että kaikki on harmittanut. Pienet ja suuret asiat. Lisäharmistusta tuo se, etten pääse purkamaan harmitusta liikkumalla, kun tuo jalka ei salli. :(
lauantaina, joulukuuta 01, 2007
Kävelen taas
Kipsi otettiin pois tiistaina ja pystyn taas kävelemään normaalisti. Muuten jalka on ollut ehkä jopa kipeämpi kuin ennen kipsaamista. Seuraavaksi on sitten vuorossa fysioterapiakuuri, kunhan ehdin sen aloittaa...
Oli huomattavasti helpompi osallistua perjantain pikkujouluihin kuin viikko sitten olleisiin. Pystyin esimerkiksi hakemaan itse ruokani seisovasta pöydästä.:)
Oli huomattavasti helpompi osallistua perjantain pikkujouluihin kuin viikko sitten olleisiin. Pystyin esimerkiksi hakemaan itse ruokani seisovasta pöydästä.:)
maanantaina, marraskuuta 26, 2007
En tiedä, pitäisikö olla onnellinen...
Keppien kanssa liikkuessa saa monenlaista huomiota. Pääasiassa ihmiset ovat erittäin kohteliaita ja avuliaita. Toisekseen olen saanut kuulla jo niin monta kauhukertomusta erilaisista jalkatapaturmista, että olen alkanut ajatella, että ehkä pitäisi sittenkin olla onnellinen, että minulta nyt "vain" revähtivät nivelsiteet nilkasta.
Tänään viimeksi kuulin yhden tarinan miehestä, jolta olivat venähtäneet yhtä aikaa molemmista nilkoista nivelsiteet ja tarinan kertonut henkilö kertoi itsestään, että pelkkä pieni liukastuminen voi saada hänen polvensa sellaiseen kuntoon, että heti tulee 3 viikkoa sairaslomaa.
Perjantaina kuulin miehestä, joka oli laskettelurinteessä loukannut polvensa ja joka sai vasta kaksi vuotta tapauksen jälkeen oikean diagnoosin: murtuma. Kaksi vuotta tulehdusta polvessa oli aikaansaanut reuman.
Eräs puolestaan kertoi, kuinka hänellä oli jalkapallopelissä mennyt nilkasta nivelsiteet, murtunut sääriluu ja polvellekin oli käynyt samalla kerralla jotain. Hoito oli ollut 13 viikkoa kipsiä ja ensimmäiset ajat sellaisessa lääketokkurassa, ettei tiennyt mistään mitään.
Kolmas kertoi kasvuikäisestä pojasta, joka oli pudonnut puusta kymmenen metrin korkeudelta ja jonka reisiluu oli mennyt tuusan nuuskaksi polven yläpuolelta. Vertakin oli vuotanut niin paljon, että oli lähellä, ettei mennyt henkikin. Lisäksi kasvuiässä kun oli, piti reisiluuhun virittää joku systeemi, jolla jalkaa pikku hiljaa venytettiin, ettei kasvu pysähtyisi.
Jotenkin nämä kertomukset auttavat laittamaan oman vaivan uuteen perspektiiviin.
Tänään viimeksi kuulin yhden tarinan miehestä, jolta olivat venähtäneet yhtä aikaa molemmista nilkoista nivelsiteet ja tarinan kertonut henkilö kertoi itsestään, että pelkkä pieni liukastuminen voi saada hänen polvensa sellaiseen kuntoon, että heti tulee 3 viikkoa sairaslomaa.
Perjantaina kuulin miehestä, joka oli laskettelurinteessä loukannut polvensa ja joka sai vasta kaksi vuotta tapauksen jälkeen oikean diagnoosin: murtuma. Kaksi vuotta tulehdusta polvessa oli aikaansaanut reuman.
Eräs puolestaan kertoi, kuinka hänellä oli jalkapallopelissä mennyt nilkasta nivelsiteet, murtunut sääriluu ja polvellekin oli käynyt samalla kerralla jotain. Hoito oli ollut 13 viikkoa kipsiä ja ensimmäiset ajat sellaisessa lääketokkurassa, ettei tiennyt mistään mitään.
Kolmas kertoi kasvuikäisestä pojasta, joka oli pudonnut puusta kymmenen metrin korkeudelta ja jonka reisiluu oli mennyt tuusan nuuskaksi polven yläpuolelta. Vertakin oli vuotanut niin paljon, että oli lähellä, ettei mennyt henkikin. Lisäksi kasvuiässä kun oli, piti reisiluuhun virittää joku systeemi, jolla jalkaa pikku hiljaa venytettiin, ettei kasvu pysähtyisi.
Jotenkin nämä kertomukset auttavat laittamaan oman vaivan uuteen perspektiiviin.
torstaina, marraskuuta 22, 2007
Seurankipeys
Olen ollut nyt kolme päivää kotona tekemässä töitä jalan takia. Odotan jo huomista, kun pääsen kinkkaamaan konttorille. Yksinäiset kotipäivät ovat pitkiä ja kurjia. Kai minä olen sen verran sosiaalinen persoona, että kaipaan seuraa. Toiset ihmiset kaipaavat välillä yksinäisiä hetkiä. Minun kohdalleni kyseinen kaipuu osuu äärimmäisen harvoin. En tiedä, johtuuko se siitä, että olen kasvanut keskimmäisenä lapsena kahden veljen kanssa. Lapsena ei tarvinnut olla yksin.
Kipsattu jalka rajoittaa entisestään liikkumista. Koko syksyn olen ollut enemmän tai vähemmän liikuntarajoitteinen. Se rassaa. Mutta pitää toivoa, että kipsi vihdoin saa jalan toipumaan.
Ostin kipsauksen jälkeen Celine Dionin uusimman levyn Taking chances ikään kuin lohdukkeeksi itselleni. Hyllystäni löytyy niin monta Dionin levyä, että olen saanut tästä useaan otteeseen kuulla (kuten lempiväristäni...). Monet levyistä vievät minut ajassa taaksepäin... "tuota kuuntelin kisamatkoilla Seinäjoelle ja treenimatkoilla Kangasalle... tuolla oli merkitystä, kun toivuin ensimmäisestä vakavasta ihastuksestani... tuota kuuntelin, kun ranskan yo-kuuntelut olivat ohi... tuota silloin, kun asuin lukiolaisena yksin Helsingissä ja kun valmistauduin Kroatian laulukisoihin... tuo ja tuo ja tuo ja tuo ovat olleet läsnä, kun olen rypenyt erinäisiä kertoja sydänsuruissa ja toisaalta niinä hyvinä hetkinäkin..." Taking chances luultavasti assosioituu vastaisuudessa tähän kipsattuun jalkaan. Samalla virittäydyin ensi kesään: menen Tukholmaan Dionin konserttiin ruotsalaisen ystäväni kanssa.:) (Sanokaa, mitä sanotte... :P)
Musiikista muutenkin yritän hakea sitä mielihyvää, mikä liikunnan puutteen vuoksi jää saamatta. Laulaminen toimii välillä melkein yhtä hyvin kuin luistelutreeni.
Kipsattu jalka rajoittaa entisestään liikkumista. Koko syksyn olen ollut enemmän tai vähemmän liikuntarajoitteinen. Se rassaa. Mutta pitää toivoa, että kipsi vihdoin saa jalan toipumaan.
Ostin kipsauksen jälkeen Celine Dionin uusimman levyn Taking chances ikään kuin lohdukkeeksi itselleni. Hyllystäni löytyy niin monta Dionin levyä, että olen saanut tästä useaan otteeseen kuulla (kuten lempiväristäni...). Monet levyistä vievät minut ajassa taaksepäin... "tuota kuuntelin kisamatkoilla Seinäjoelle ja treenimatkoilla Kangasalle... tuolla oli merkitystä, kun toivuin ensimmäisestä vakavasta ihastuksestani... tuota kuuntelin, kun ranskan yo-kuuntelut olivat ohi... tuota silloin, kun asuin lukiolaisena yksin Helsingissä ja kun valmistauduin Kroatian laulukisoihin... tuo ja tuo ja tuo ja tuo ovat olleet läsnä, kun olen rypenyt erinäisiä kertoja sydänsuruissa ja toisaalta niinä hyvinä hetkinäkin..." Taking chances luultavasti assosioituu vastaisuudessa tähän kipsattuun jalkaan. Samalla virittäydyin ensi kesään: menen Tukholmaan Dionin konserttiin ruotsalaisen ystäväni kanssa.:) (Sanokaa, mitä sanotte... :P)
Musiikista muutenkin yritän hakea sitä mielihyvää, mikä liikunnan puutteen vuoksi jää saamatta. Laulaminen toimii välillä melkein yhtä hyvin kuin luistelutreeni.
maanantaina, marraskuuta 19, 2007
Jag går på kryckor... igen!
Joo, tuommoisen paketin sain jalkaani tänään. Ja kepit. Harmistus oli lähes yhtä suuri kuin silloin, kun sain vamman. Olen jälleen kovin liikuntarajoitteinen ja sekös pistää mielen matalaksi... Toivottavasti tämä pehmytkipsi auttaa saamaan jalan kuntoon.
sunnuntaina, marraskuuta 18, 2007
Internationaler Fossil Cup ja muut viikonlopun taistot
Olen seurannut tarkasti viikonlopun luistelukoitoksia. Calgaryssa kisataan maailman cupia, Hamarissa Challegers' cupia, Seinäjoella Season Opening Racea ja sitten silmiin pisti Saksan liiton sivuilta Internationaler Fossil Cup. Luulin, että kyse on senioreiden kisoista (vrt. fossiilit), mutta ei. Kisan tuloksista selvisi, että kyseessä onkin lasten ja nuorten kisat. Mistähän ihmeestä kyseinen nimi on skaboille tullut? Vai tarkoittaako Fossil saksaksi sittenkin jotain ihan muuta? No, joka tapauksessa suomalaisen näkökulmasta muut mainitut kamppailut ovat mielenkiintoisempia.
Itse en sen sijaan pääse kyllä vielä pitkään aikaan jäälle. Jalan kipsaus on edessä huomenna. *harmistus*
Itse en sen sijaan pääse kyllä vielä pitkään aikaan jäälle. Jalan kipsaus on edessä huomenna. *harmistus*
perjantaina, marraskuuta 09, 2007
Ödeemi ja effuusio
Luimme ortopedin kanssa yhdessä magneettikuvalausunnon keskiviikkona. Kuvissa oli "selvät löydökset", muttei mitään, mitä pitäisi leikata. Lausunnossa esiintyi useaan kertaan sana ödeemi eli turvotus ja effuusio eli kudosnestepurkauma. Lääkkeeksi lääkäri haluaa määrätä jalkaani pehmytkipsin kolmeksi viikoksi. Heti en sitä jalkaani saanut, vaan saan rauhassa "sulatella asiaa ja järjestellä asioitani", kuten lääkäri totesi.
tiistaina, marraskuuta 06, 2007
"Ja liikkumatta!"
Magneettikuvaan mennessä sain ohjeeksi riisua kengät, housut ja kellon. Sukat saivat jäädä. Jalka aseteltiin tyynyjen keskelle koriin.
- Kun jalkaa kuvataan, puolet kropasta jää koneen ulkopuolelle, sanottiin.
En yhtään ihmettele, että jotkut voivat saada klaustrofobiakohtauksen kuvauksessa, jos koneen sisälle joutuu kokonaan. Kone pitää kovaa pauketta ja surinaa. Siltä suojautumiseen käytettiin kuulosuojaimia, joihin sai valita mieleistään musiikkia: klassista, iskelmää, poppia tai rokkia. Ajattelin, että klassinen olisi turvallinen vaihtoehto.
Klassista musiikkia siis tuleman piti ja ihan mukava niin. Vivaldin Neljä vuodenaikaa rauhoittivat mukavasti. Kaksikymmentä minuuttia kestäneen kuvauksen aikana piti olla liikuttamatta jalkaa ja varpaita. Yritin rentoutua, mutta piti kuitenkin keskittyä siihen, ettei heiluttele varpaitaan. Mikä siinä onkin, että juuri, kun ei saisi liikkua, tulee sellainen olo, että kohta se jalka kramppaa tai tulee joitakin kouristuksen omaisia pakkoliikkeitä... No, ilmeisesti pärjäsin kuitenkin ihan hyvin, vaikka varpaat kerran taisivatkin hieman koukistua.
Huomenna saan sitten tuomion kuvien perusteella.
- Kun jalkaa kuvataan, puolet kropasta jää koneen ulkopuolelle, sanottiin.
En yhtään ihmettele, että jotkut voivat saada klaustrofobiakohtauksen kuvauksessa, jos koneen sisälle joutuu kokonaan. Kone pitää kovaa pauketta ja surinaa. Siltä suojautumiseen käytettiin kuulosuojaimia, joihin sai valita mieleistään musiikkia: klassista, iskelmää, poppia tai rokkia. Ajattelin, että klassinen olisi turvallinen vaihtoehto.
Klassista musiikkia siis tuleman piti ja ihan mukava niin. Vivaldin Neljä vuodenaikaa rauhoittivat mukavasti. Kaksikymmentä minuuttia kestäneen kuvauksen aikana piti olla liikuttamatta jalkaa ja varpaita. Yritin rentoutua, mutta piti kuitenkin keskittyä siihen, ettei heiluttele varpaitaan. Mikä siinä onkin, että juuri, kun ei saisi liikkua, tulee sellainen olo, että kohta se jalka kramppaa tai tulee joitakin kouristuksen omaisia pakkoliikkeitä... No, ilmeisesti pärjäsin kuitenkin ihan hyvin, vaikka varpaat kerran taisivatkin hieman koukistua.
Huomenna saan sitten tuomion kuvien perusteella.
maanantaina, marraskuuta 05, 2007
Talvitassut
Sylvesti sai tänään alleen talvitassut. Onneksi sain renkaanvaihtoapua, koska omin voimin en olisi saanut pölykapseleitakaan irti.
Huomenna ja ylihuomenna saan lisäselvyyttä siihenkin, mikä on nilkkani tilanne, kun menen magneettikuvaan ja sitten taas lääkärille. Jospa pääsisin omia talvitassujanikin (pikaluistimia) pian sovittelemaan. Tänään piti jääkauden alkaa, mutta ilmeisesti alkaakin vasta keskiviikkona. Minun osaltani luistelukauden alku kyllä lykkääntyy, koska nilkka ei kunnolla taivu - edelleenkään.
Huomenna ja ylihuomenna saan lisäselvyyttä siihenkin, mikä on nilkkani tilanne, kun menen magneettikuvaan ja sitten taas lääkärille. Jospa pääsisin omia talvitassujanikin (pikaluistimia) pian sovittelemaan. Tänään piti jääkauden alkaa, mutta ilmeisesti alkaakin vasta keskiviikkona. Minun osaltani luistelukauden alku kyllä lykkääntyy, koska nilkka ei kunnolla taivu - edelleenkään.
keskiviikkona, lokakuuta 31, 2007
Ei oo lipunmyyjillä helppoa pääkaupunkiseudulla
- Espoon sisäistä huomisesta joulukuun kahdenteenkymmenenteenensimmäiseen asti, kiitos.
- OK... huomisesta... joulukuun 21. asti.
- Niin, siis sisäistä.
- Aa, anteeksi.
- Mä vaan kattelin tota hintaa, ettei sen noin paljon pitänyt maksaa.
Myyjä joutui kysymään toiselta neuvoa tässä välissä.
- Se on sitten 68,10... kiitos, saanko nähdä henkilöllisyyspaperit, kiitos.... pankki vai luotto?
- Luotto.
- Äh, mä ehdin jo löydä pankin... voi paska, pitää tehdä uusiks, siis sori, saisinko sen matkakortin vielä?
Aikansa tunattuaan ja kertaalleen poistettuaan kortin latauksen myyjä kysyi taas neuvoa toiselta. Pankkikorttivalintaa ei voinut vaihtaa kuin soittamalla jonnekin. Siinä vaiheessa minä sanoin, että voi se mennä pankiltakin... Myyjä oli kovasti pahoillaan, että sormet olivat nopeammat kuin ajatus.. Tarkistin vielä, että olihan lataus kortilla, mutta ei ollutkaan, joten sen myyjä teki vielä uusiksi. Toivottavasti huomenna kortti pelittää aamulla.
Pääkaupunkiseudun matkakorttijärjestelmä on monimutkainen. On eri kaupunkien sisäisiä lippuja, on seutulippuja, lähiseutulippuja, koko aluelippuja... Lisäksi asiakas voi ostaa kautta joustavasti kaksi viikkoa tai enemmän ja päättää aloituspäivämäärän. Ei ihme, että myyjän pää menee pyörälle. Toista se on Tampereella. Myynnissä on vain kuukausilippuja à 44 euroa ja lipun aika alkaa pyöriä ensimmäisestä kerrasta, kun korttia bussissa vilauttaa. Myyjät pääsevät helpolla! Mutta on tämä pääkaupunkiseudun järjestelmä sentään paljon asiakasystävällisempi, vielä kun myyjät pysyvät hommiensa tasalla.:)
(Mitä viime viikon postaukseen tulee, näytän saavan kirjoittamiseen inspiraation, kun olen ihmisten kanssa tekemisissä ja ihmekkös tuo, koska eiväthän tavarat juttele...)
- OK... huomisesta... joulukuun 21. asti.
- Niin, siis sisäistä.
- Aa, anteeksi.
- Mä vaan kattelin tota hintaa, ettei sen noin paljon pitänyt maksaa.
Myyjä joutui kysymään toiselta neuvoa tässä välissä.
- Se on sitten 68,10... kiitos, saanko nähdä henkilöllisyyspaperit, kiitos.... pankki vai luotto?
- Luotto.
- Äh, mä ehdin jo löydä pankin... voi paska, pitää tehdä uusiks, siis sori, saisinko sen matkakortin vielä?
Aikansa tunattuaan ja kertaalleen poistettuaan kortin latauksen myyjä kysyi taas neuvoa toiselta. Pankkikorttivalintaa ei voinut vaihtaa kuin soittamalla jonnekin. Siinä vaiheessa minä sanoin, että voi se mennä pankiltakin... Myyjä oli kovasti pahoillaan, että sormet olivat nopeammat kuin ajatus.. Tarkistin vielä, että olihan lataus kortilla, mutta ei ollutkaan, joten sen myyjä teki vielä uusiksi. Toivottavasti huomenna kortti pelittää aamulla.
Pääkaupunkiseudun matkakorttijärjestelmä on monimutkainen. On eri kaupunkien sisäisiä lippuja, on seutulippuja, lähiseutulippuja, koko aluelippuja... Lisäksi asiakas voi ostaa kautta joustavasti kaksi viikkoa tai enemmän ja päättää aloituspäivämäärän. Ei ihme, että myyjän pää menee pyörälle. Toista se on Tampereella. Myynnissä on vain kuukausilippuja à 44 euroa ja lipun aika alkaa pyöriä ensimmäisestä kerrasta, kun korttia bussissa vilauttaa. Myyjät pääsevät helpolla! Mutta on tämä pääkaupunkiseudun järjestelmä sentään paljon asiakasystävällisempi, vielä kun myyjät pysyvät hommiensa tasalla.:)
(Mitä viime viikon postaukseen tulee, näytän saavan kirjoittamiseen inspiraation, kun olen ihmisten kanssa tekemisissä ja ihmekkös tuo, koska eiväthän tavarat juttele...)
maanantaina, lokakuuta 29, 2007
Homma edistyy
Asettuminen uuteen asuntoon edistyy. Nyt on kaikki laatikot purettu. Tavaroiden järjestely ei tietenkään tähän lopu, mutta aika pitkällä ollaan. Tavoitteeksi olin asettanut, että paklingit olisivat purettuna ennen torstaita, jolloin työt alkavat. Se tavoite on nyt saavutettu, mutta vielä en ole ihan tyytyväinen, vaan järjestely jatkuu.
perjantaina, lokakuuta 26, 2007
Todistusaineistoa
Ajattelin julkaista eilisen kirjoitukseni tueksi ja todistusaineistoksi pari kuvaa. Sain nimittäin tänään urakoitua palkinnot paikoilleen. Kovin suunnitelmallista järjestystä ei ollut ja totesinkin, että olisi pitänyt Tampereella ottaa kuva kaapista, niin olisi muistanut, miten palkinnot mahtuvat kaappiin kivasti.
Tässä on siis kaappi sisältöineen (alimmalla hyllyllä oikeassa laidassa on muutama muukin tavara kuin palkinto):
Ja tässä ovat boksit ja sanomalehtipaperit, joita käytin palkintojen pakkaamiseen:
Tässä on siis kaappi sisältöineen (alimmalla hyllyllä oikeassa laidassa on muutama muukin tavara kuin palkinto):
Ja tässä ovat boksit ja sanomalehtipaperit, joita käytin palkintojen pakkaamiseen:
torstaina, lokakuuta 25, 2007
Nykeröinnin purkua
Kun on ollut tässä tätä muuttopuuhaa, luulisi, että olisi myös paljon kirjoitettavaa. En ole kuitenkaan saanut juuri virikkeitä täällä laatikoiden keskellä. Ajattelin kuitenkin varoittaa kaikkia aktiiviurheilijoita eräästä asiasta: jos on vain mahdollista pidä palkintokaappisi yhdessä paikassa esimerkiksi vanhempiesi luona!
Itse muutin palkintokaappini palkintoineen vanhempien muuton alta pois viime vuoden toukokuussa aavistamatta, että kaappia joutuu pakkaamaan ja purkamaan yhä uudestaan reilun vuoden sisään. Ensimmäisellä pakkauskerralla oli vielä viehätyksensä, kun tuli pengotuksi kaapin saloja ja muisteltua, mistä mikin palkinto oli tarttunut matkaan. Tämä kolmas kerta oli jo tuskallinen.
Tampereen päässä viivyttelin palkintokaapin pakkaamisen aloittamista. Lopulta sain palkinnoilla täyteen lähes 5 muovista muuttolaatikkoa. Nyt pitäisi purkaa nuo nykeröinnit. Eikä huvittaisi yhtään. Ei nimittäin riitä, että saan pokaalit ja kaiken maailman muut palkinnot pois sanomalehtipaperin sisästä ja mitalit ulos muovipusseista. Palkinnot pitää myös asetella paikoilleen. Tavoitteena on tietysti, että palkinnot olisivat kivasti esillä, mutta myös, että ne ylipäätään mahtuvat paikoilleen. Isoveljeni yläasteen puutyötunneilla tekemä kaksiosainen kaappi on nimittäin hieman ahdas. Ehkä oli ihan hyvä, että lopetin kilpaurheilun jo vuosia sitten, muuten palkintojen muuttaminen olisi vieläkin tuskallisempaa...
No, ensimmäinen laatikko viidestä on nyt purettu.
Itse muutin palkintokaappini palkintoineen vanhempien muuton alta pois viime vuoden toukokuussa aavistamatta, että kaappia joutuu pakkaamaan ja purkamaan yhä uudestaan reilun vuoden sisään. Ensimmäisellä pakkauskerralla oli vielä viehätyksensä, kun tuli pengotuksi kaapin saloja ja muisteltua, mistä mikin palkinto oli tarttunut matkaan. Tämä kolmas kerta oli jo tuskallinen.
Tampereen päässä viivyttelin palkintokaapin pakkaamisen aloittamista. Lopulta sain palkinnoilla täyteen lähes 5 muovista muuttolaatikkoa. Nyt pitäisi purkaa nuo nykeröinnit. Eikä huvittaisi yhtään. Ei nimittäin riitä, että saan pokaalit ja kaiken maailman muut palkinnot pois sanomalehtipaperin sisästä ja mitalit ulos muovipusseista. Palkinnot pitää myös asetella paikoilleen. Tavoitteena on tietysti, että palkinnot olisivat kivasti esillä, mutta myös, että ne ylipäätään mahtuvat paikoilleen. Isoveljeni yläasteen puutyötunneilla tekemä kaksiosainen kaappi on nimittäin hieman ahdas. Ehkä oli ihan hyvä, että lopetin kilpaurheilun jo vuosia sitten, muuten palkintojen muuttaminen olisi vieläkin tuskallisempaa...
No, ensimmäinen laatikko viidestä on nyt purettu.
maanantaina, lokakuuta 22, 2007
Kaaos siirretty vol. 2
Tunnelmat ovat kaaoksen suhteen kohtuullisen samat kuin tammikuussa. Kaaos siirtyi tällä kertaa päinvastaiseen suuntaan kuin silloin, mutta muuten tässä ei kai ole mitään kovin uutta. Väsyttää eikä oikein ole vielä hahmottanut, että Riäväkylä (Manse, Mansesteri, Tampesteri) jäi taakse. Eiköhän se tässä pikku hiljaa ala juurtua takaraivoon.
keskiviikkona, lokakuuta 17, 2007
Sylvesteri kiiltää!
Kävin eilen kääntymässä Orivedellä, pitkästä aikaa. Poikkesin ensin hakemassa Löytötexin arvonnassa voittamani Clarins Paris -tuotepaketin, jonka olin voittanut arvonnassa, johon äiti oli jättänyt osallistumislapun puolestani. Paketti jatkaa vuosien mittaan nappaamieni arvontavoittojen sarjaa. Ennestään plakkarissa ovat ainakin risteily, 49 Mars-patukkaa ja potkulauta.
Visiitin päätarkoitus oli kuitenkin hieman kiillottaa Sylvesterin pintaa ennen talven tuloa. Sää oli uhkaavan kostea, mutta selvisimme kolmisin vahausurakasta ihan hyvin. Nyt voi Syltyn pinnasta peilata itseään!
Tuli myös pitkästä aikaa saunottua ja vierailtua itseäni 70 vuotta vanhemman sukulaistädin luona.
Visiitin päätarkoitus oli kuitenkin hieman kiillottaa Sylvesterin pintaa ennen talven tuloa. Sää oli uhkaavan kostea, mutta selvisimme kolmisin vahausurakasta ihan hyvin. Nyt voi Syltyn pinnasta peilata itseään!
Tuli myös pitkästä aikaa saunottua ja vierailtua itseäni 70 vuotta vanhemman sukulaistädin luona.
perjantaina, lokakuuta 12, 2007
Aluillaan
No nyt on muutto saatettu alulle. Ensimmäinen lasti on siirretty paikasta A paikkaan B. Huomenna voisi hieman järjestellä tavaroita. Astialaatikoita olisi hyvä saada toiselle kierrokselle.
Tavaroita pakatessa valitsin laatikoita hieman sen mukaan, mitä niihin olin viime tai sitä edellisessä muutossa ollut eli sen mukaan, mitä laatikoiden päällä luki. Kaikki laatikot eivät kuitenkaan saaneet sisällökseen samoja asioita kuin niissä oli aikaisemmin. Mietinkin, olisiko ollut tarpeen kirjoittaa laatikoiden päälle, että "sitä-ja-sitä muutto 10/07". Ihan vain sekaannuksien välttämiseksi... Sen sijaan vetelin joitakin tekstejä yli ja lisäilin joihinkin joitakin merkintöjä.
Tavaroita pakatessa valitsin laatikoita hieman sen mukaan, mitä niihin olin viime tai sitä edellisessä muutossa ollut eli sen mukaan, mitä laatikoiden päällä luki. Kaikki laatikot eivät kuitenkaan saaneet sisällökseen samoja asioita kuin niissä oli aikaisemmin. Mietinkin, olisiko ollut tarpeen kirjoittaa laatikoiden päälle, että "sitä-ja-sitä muutto 10/07". Ihan vain sekaannuksien välttämiseksi... Sen sijaan vetelin joitakin tekstejä yli ja lisäilin joihinkin joitakin merkintöjä.
keskiviikkona, lokakuuta 10, 2007
Kaksi vuotta
Taas liputetaan Aleksis Kiven päivää. Samalla myös minun valmistumispäivääni tulee juhlistettua lipulla.:) Valmistumisesta on tänään kulunut kaksi vuotta. Kahden vuoden aikana on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Olen esimerkiksi muuttanut neljä kertaa ja viides on kohta edessä...
maanantaina, lokakuuta 08, 2007
Paluu arkeen
Viereisen kuvan mukaisesta säästä lomatunnelmista piti palata tänään sorvin ääreen. Viisi päivää helteisessä Roomassa viime viikolla sujui nopeasti. Karuinta oli paluu perjantain ja lauantain välisenä yönä: sää muuttui 30 asteen poutasäästä 10 asteen vesisateeseen. No, ehkä tähän taas kohta tottuu ja latasihan loma tietysti akkuja.:)Roomassa on todella paljon nähtävää ja sitä riittää varmasti toiseksikin lomaksi. Jalkani alkoi hieman kiukutella keskivälissä viikkoa, kun sillä yhtäkkiä käveli kilometritolkulla. No, toivottavasti kävely epätasaisella alustavalla oli vain hyvää kuntoutusta. Rooman liikenteestä todettakoon, että melkein joka auton kyljestä löytynyt pelti- tai maalivaurio pöyristytti tuoretta auton omistajaa. En kyllä lähtisi itse siellä autoilemaan.
Purettuani eilen matkalaukun, pääsin tänään muuttolaatikoiden pakkaamisen makuun. Muutan, taas.
perjantaina, syyskuuta 28, 2007
Pitäisi malttaa muistaa olla varovainen
Jalkani paranee kohinalla. Näin olen ainakin taipuvainen uskomaan. Tasaisella käveleminen sujuu jo niin mainiosti, että melkein unohtaa, että jalassa mitään vikaa olisikaan. Tässä pilee vaara. Tänään pienessä itsekehitetyssä kiireessä astuin reippaasti rotvallille siten, että vasen, eli vammautunut, jalka ponnisti oikean nousuun. Nopea ja voimaa vaativa varpaille nousu teki vaan niin kipeää! Onnuin jonkin matkaa, mutta onneksi kipu alkoi pian hellittää. Eli ehkä en mitään fataalia saanut aikaan.
Sain tiistaina fysioterapeuttiopiskelijakaveriltani jumppaohjeita. Niitä yritän nyt joka ilta muistaa tehdä. Josko jäykistynyt nilkka alkaisi taas liikkua normaalisti ja voimatkin palaisivat pikku hiljaa. Tukea pitää pitää vielä ainakin viikko tai kolme.
Sain tiistaina fysioterapeuttiopiskelijakaveriltani jumppaohjeita. Niitä yritän nyt joka ilta muistaa tehdä. Josko jäykistynyt nilkka alkaisi taas liikkua normaalisti ja voimatkin palaisivat pikku hiljaa. Tukea pitää pitää vielä ainakin viikko tai kolme.
maanantaina, syyskuuta 24, 2007
Paranemaan päin
Sekä jalka että flunssa ovat paranemaan päin. Flunssa hellitti selvästi jo viime viikolla, mutta joitakin jälkikaikuja on vielä aistittavissa. Jalalla puolestaan kävelen päivä päivältä paremmin. Kankeahan tuo nilkka on kuin mikä eikä oikein pidä vinoista alustoista eikä rappujen kävelemisestä alaspäin. Mutta eiköhän tämä tästä, hissukseen. Seuraavaan reissuun ei sentään tarvitse lähteä keppien kanssa...
Liikuntaa kyllä kaipaisin. Viime viikolla stressailin kaikenlaisista käytännön järjestelyistä niin paljon, että tuntui siltä, että pää hajoaa. Ja juuri sellaiseen olotilaan juuri liikunta toisi varmimmin helpotusta! Pyöräilemäänkään en oikein pysty. Kokeilin nimittäin viime viikolla. Autolla ajelen, muttei se ole liikuntaa. Onneksi yksi iso käytännön asia selvisi viikonloppuna, niin voi taas ottaa siltä osin hieman iisimmin.
Liikuntaa kyllä kaipaisin. Viime viikolla stressailin kaikenlaisista käytännön järjestelyistä niin paljon, että tuntui siltä, että pää hajoaa. Ja juuri sellaiseen olotilaan juuri liikunta toisi varmimmin helpotusta! Pyöräilemäänkään en oikein pysty. Kokeilin nimittäin viime viikolla. Autolla ajelen, muttei se ole liikuntaa. Onneksi yksi iso käytännön asia selvisi viikonloppuna, niin voi taas ottaa siltä osin hieman iisimmin.
torstaina, syyskuuta 20, 2007
Tampereen pikakurssi
Jaa-a, oiskohan pitänyt perehtyä tähän kurssiin ennen kuin tulin Tampereelle töihin... ;)
tiistaina, syyskuuta 18, 2007
Humalainen häirikkö
Istuin eilen illalla huoneeni puolella läppäri sylissä. Kello näytti ehkä yhdeksän illalla. Alkoi kuulua kolinaa, semmoista nakutusta, että kuvittelin naapurin hakkaavan naulaa seinään. Kolina ei loppunut, joten menin keittiön puolelle. Keittiö oli pimeä ja näin kajastuksen ulkona olevasta hahmosta. "Mitä ihmettä? Onko sillä joku hätä", ajattelin. Avasin ikkunan.
- Asuuko Inkeroinen tässä rapussa? mongersi miehen humalainen ääni ja nuhainen nenäni haistoi vanhan viinan katkun.
- En minä muista, vastasin, vaikka jokin olikin mielikuva siitä, että kyseisen nimen olin nähnyt jossain ovessa.
- Se on mun veli ja sen kännykkä jäi mulle ja... et sä viittis kattoo?
- No okei.
Lähden keittiöstä eteiseen ja avaan oveni. Näen miehen seisovan lukossa olevan ulko-oven takana. Kurkistan naapurini ovessa olevaa nimeä. Se ei ainakaan ole Inkeroinen. Palaan sisälle ja keittiön puolelle. Näen, että mies poistuu kohti toista taloa. "No kai se luovutti". Palaan koneeni ääreen huoneen puolelle.
**
Kello on vähän vaille kymmenen, kun koputus kuuluu taas. Miehellä on tyhjä muovinen juomapullo, jolla hän kurkottaa yltääkseen ikkunaan tai edes ikkunalaudalle asti. Avaan ikkunan.
- Kyllä se tässä asuu. Tässä on se osoite, mies tunkee ikkunasta sisään paperilapun, jossa on osoite ja puhelinnumero.
- Tarkistin tiedustelusta, hän jatkaa.
Otan paperin ja pistän ikkunan kiinni. Laitan keittiön kohdevalon päälle ja luen paperista myös asunnon numeron, jota en nähnyt pimeässä keittiössä. Avaan ikkunan ja annan paperin takaisin.
- Eksä vois päästää mua sisälle?
- Miks mä päästäsin sut sisälle?
- Että mä menisin veljeni luo.
- No, jos mä käyn siellä ovella.
- No okei.
Pistän sandaalit jalkaani ja lähden oman asuntoni avain kourassa yläkertaan. Inkeroinen näyttää olevan yläpuolellani asuvan sukunimi. Koetan soittaa molempia ovessa olevia ovikelloja. Kumpikaan ei taida tomia. Koputan. Mitään ei kuulu. Palaan alakertaan ja näen miehen ulko-oven takana. Avaan oman asuntoni oven ja palaan keittiöön. Mies on lähdössä poispäin, kun huomaa ikkunan aukeavan.
- Ei siellä ollu ketään kotona.
- Mi-mitä se sano?
- Ei siellä ole ketään kotona.
- Jaa, no, kiitos sulle kuitenkin, sanoo mies ja poistuu vilkuillen yläkerran ikkunoihin päin.
Jää inhottava olo. Pelottava suorastaan, vaikkei mies ollut suoranaisesti uhkaava. Menee aikansa, että olen valmis yrittämään unen päästä kiinni. Kun lopulta menen nukkumaan, saan unta ongelmitta.
***
Herään koputukseen. Tiheätahtinen koputus jatkuu hetken. Katson kelloa: se on puoli kuusi. Päätän pysyä sängyssä. Kuuntelen. Koputus lakkaa. Kuuntelen. Kuvittelen kuulevani jonkun olevan oveni takana. Yritän miettiä, ettei mitenkään ole mahdollista, että mies olisi oveni takana, jos ei pääse ulko-ovesta sisään. Yritän rauhoittaa itseäni. Vielä voisi nukkua tunnin. Kuulen, että yläkerrasta joku tulee alas ja menee pihalle. Ehkä se oli se veli. Päätän yrittää nukkua vielä. Ajattelen muita asioita, mutta uni ei tule. Herätys on puoli seitsemältä. Olen rättiväsynyt.
Kaikenlaisia hiippareita siis täälläkin.
- Asuuko Inkeroinen tässä rapussa? mongersi miehen humalainen ääni ja nuhainen nenäni haistoi vanhan viinan katkun.
- En minä muista, vastasin, vaikka jokin olikin mielikuva siitä, että kyseisen nimen olin nähnyt jossain ovessa.
- Se on mun veli ja sen kännykkä jäi mulle ja... et sä viittis kattoo?
- No okei.
Lähden keittiöstä eteiseen ja avaan oveni. Näen miehen seisovan lukossa olevan ulko-oven takana. Kurkistan naapurini ovessa olevaa nimeä. Se ei ainakaan ole Inkeroinen. Palaan sisälle ja keittiön puolelle. Näen, että mies poistuu kohti toista taloa. "No kai se luovutti". Palaan koneeni ääreen huoneen puolelle.
**
Kello on vähän vaille kymmenen, kun koputus kuuluu taas. Miehellä on tyhjä muovinen juomapullo, jolla hän kurkottaa yltääkseen ikkunaan tai edes ikkunalaudalle asti. Avaan ikkunan.
- Kyllä se tässä asuu. Tässä on se osoite, mies tunkee ikkunasta sisään paperilapun, jossa on osoite ja puhelinnumero.
- Tarkistin tiedustelusta, hän jatkaa.
Otan paperin ja pistän ikkunan kiinni. Laitan keittiön kohdevalon päälle ja luen paperista myös asunnon numeron, jota en nähnyt pimeässä keittiössä. Avaan ikkunan ja annan paperin takaisin.
- Eksä vois päästää mua sisälle?
- Miks mä päästäsin sut sisälle?
- Että mä menisin veljeni luo.
- No, jos mä käyn siellä ovella.
- No okei.
Pistän sandaalit jalkaani ja lähden oman asuntoni avain kourassa yläkertaan. Inkeroinen näyttää olevan yläpuolellani asuvan sukunimi. Koetan soittaa molempia ovessa olevia ovikelloja. Kumpikaan ei taida tomia. Koputan. Mitään ei kuulu. Palaan alakertaan ja näen miehen ulko-oven takana. Avaan oman asuntoni oven ja palaan keittiöön. Mies on lähdössä poispäin, kun huomaa ikkunan aukeavan.
- Ei siellä ollu ketään kotona.
- Mi-mitä se sano?
- Ei siellä ole ketään kotona.
- Jaa, no, kiitos sulle kuitenkin, sanoo mies ja poistuu vilkuillen yläkerran ikkunoihin päin.
Jää inhottava olo. Pelottava suorastaan, vaikkei mies ollut suoranaisesti uhkaava. Menee aikansa, että olen valmis yrittämään unen päästä kiinni. Kun lopulta menen nukkumaan, saan unta ongelmitta.
***
Herään koputukseen. Tiheätahtinen koputus jatkuu hetken. Katson kelloa: se on puoli kuusi. Päätän pysyä sängyssä. Kuuntelen. Koputus lakkaa. Kuuntelen. Kuvittelen kuulevani jonkun olevan oveni takana. Yritän miettiä, ettei mitenkään ole mahdollista, että mies olisi oveni takana, jos ei pääse ulko-ovesta sisään. Yritän rauhoittaa itseäni. Vielä voisi nukkua tunnin. Kuulen, että yläkerrasta joku tulee alas ja menee pihalle. Ehkä se oli se veli. Päätän yrittää nukkua vielä. Ajattelen muita asioita, mutta uni ei tule. Herätys on puoli seitsemältä. Olen rättiväsynyt.
Kaikenlaisia hiippareita siis täälläkin.
sunnuntaina, syyskuuta 16, 2007
Konsulttilinja?
Tuli tuossa erään opiskelukaverin kanssa puheeksi, että kovin moni informaatioverkostojen koulutusohjelmasta valmistunut tai siellä opiskeleva on konsultti. (Kun tuo asia nyt sattui olemaan meille molemmille ajankohtainen) Päätinpä huvikseni laskea omista LinkedIn-kontakteistani, onko tuntuma ollenkaan oikeansuuntainen. Laskin siis valmistuneista (tai ainakin oletan heidän olevan valmistuneita, ja ainakin yksi on infolla joskus opiskellut TKK:lta valmistunut) opiskelukavereistani, jotka ovat linkkejäni ko. palvelussa, mikä on työnkuvien jakauma. Otos oli 45 ja tulos seuraavanlainen:
konsultteja 40 %
ohjelmoijia 18 %
tutkijoita 13 %
projektipäälliköitä 7 %
suunnittelijoita 7 %
tuotepäälliköitä 4 %
vara/apulaisjohtajia 4 %
toimittajia 2 %
markkina-analysoijia 2 %
luennoijia 2 %
(Ohjelmoijia laskiesssani olen saattanut tehdä vääryyttä joillekin software designereille tai it architecteille tai software engineereille yms., pahoittelen)
Tämä tulos kyllä tukee sitä mielikuvaa, mikä meillä oli. Tosin työnkuvien skaala yllätti kuitenkin.
konsultteja 40 %
ohjelmoijia 18 %
tutkijoita 13 %
projektipäälliköitä 7 %
suunnittelijoita 7 %
tuotepäälliköitä 4 %
vara/apulaisjohtajia 4 %
toimittajia 2 %
markkina-analysoijia 2 %
luennoijia 2 %
(Ohjelmoijia laskiesssani olen saattanut tehdä vääryyttä joillekin software designereille tai it architecteille tai software engineereille yms., pahoittelen)
Tämä tulos kyllä tukee sitä mielikuvaa, mikä meillä oli. Tosin työnkuvien skaala yllätti kuitenkin.
Sairaskertomus
Torstaina illalla nousi kuume, joten olin perjantaina kotona. Perjantaipäivän aikana ei ollut lämpöä, mutta illalla ennen nukkumaanmenoa mittari nousi lukemiin 38,3. Lauantaina lämpö nousi lähelle 37:ää, muttei kuitenkaan kuumeen puolelle. Olo oli täysin vetämätön. Vasta tänään on ollut pirteämpi olo eli enköhän huomenna jaksa lähteä töihin taas. Räkätautina tämä varmasti vielä jatkuu pitkään. Yskää ei onneksi liiemmin ole ollut.
Jalka jatkaa onneki paranemistaan, vaikkakin kuumeen kourissa se myös särki. Nousin tänään ensimmäisen kerran päkiöille. Täytyy jatkaa tätä kuntoutusliikettä, kun jalka sitä tuntuu kestävän. Hieman on vielä turvotusta aivan vammakohdan vieressä, mutta eiköhän se siitä lähde laskuun pikku hiljaa. Muuten jalka alkaa olla aika normaalin näköinen. Tuntuma on kyllä jäykkä ja isot liikkeet tekevät vielä kipeää enkä normaalisti pysty vielä kävelemäänkään.
Jalka jatkaa onneki paranemistaan, vaikkakin kuumeen kourissa se myös särki. Nousin tänään ensimmäisen kerran päkiöille. Täytyy jatkaa tätä kuntoutusliikettä, kun jalka sitä tuntuu kestävän. Hieman on vielä turvotusta aivan vammakohdan vieressä, mutta eiköhän se siitä lähde laskuun pikku hiljaa. Muuten jalka alkaa olla aika normaalin näköinen. Tuntuma on kyllä jäykkä ja isot liikkeet tekevät vielä kipeää enkä normaalisti pysty vielä kävelemäänkään.
torstaina, syyskuuta 13, 2007
Niisk ja hatsii!
Tasan ei käy onnenlahjat... sen lisäksi, että jalkani on paketissa, olen nyt myös nuhassa. Tauti alkoi eilen hiipivällä kurkkukivulla. Nyt kipu on vaihtanut kurkussa puolta ja nenä virtaa... Heräilin yöllä niistämään. Myös jalkani on kipeämpi kuin se on ollu moneen päivään. Mahtaakohan sillä on jokin yhteys tähän räkätautiin vai onkohan kysymys vain siitä, että olen viime päivinä liikkunut paljon?
keskiviikkona, syyskuuta 12, 2007
Tammerfors igen
Olen takaisin arkisessa työrytmissä. Sain aamulla rinkkani takaisin, kun se ei eilen ollut ehtinyt Helsingissä Tampereen koneen kyytiin. Töihin vääntäydyin bussilla, koska en vielä jalkaperäisistä syistä uskalla lähteä auton rattiin.
Viimeinen konferenssipäivä toi mukanaan hieman kieliongelmia. Osallistuin tanskankieliseen workshopiin, josta en juuri ymmärtänyt mitään. Siellä jouduin myös käymään ryhmäkeskustelun islantilaisen ja norjalaisen kanssa. Norjalainen puhui norjaa ja islantilainen... no, norjaa tai tanskaa, minä, sen mitä nyt puhuin, ruotsia. Lounaspöydässä vastapäinen minulle uusi norjalainen keskustelukumppani kysyi varovasti:
- Snakker du skandinavisk?
- Jag talar svenska och har lärt mig lite lite norska.
- Vi har snakket nynorsk hele tiden, naurahteli vieressäni istunut norjalainen, jonka kanssa olin sujuvasti puhunut norja-ruotsisekoitelmaa sunnuntaista lähtien. Hänen puheestaan sainkin suhteellisen hyvin selvää (vaikka norjan kurssilla opin lähinnä bokmålia), vastapäisen henkilön puheesta sen sijaan sitten lopulta en juurikaan...:I
Mukava oli kyllä huomata, että ruotsintaidot eivät ole kokonaan kadonneet ja pystyin vaivatta keskustelemaan ruotsalaisten kanssa ruotsiksi.:)
Viimeinen konferenssipäivä toi mukanaan hieman kieliongelmia. Osallistuin tanskankieliseen workshopiin, josta en juuri ymmärtänyt mitään. Siellä jouduin myös käymään ryhmäkeskustelun islantilaisen ja norjalaisen kanssa. Norjalainen puhui norjaa ja islantilainen... no, norjaa tai tanskaa, minä, sen mitä nyt puhuin, ruotsia. Lounaspöydässä vastapäinen minulle uusi norjalainen keskustelukumppani kysyi varovasti:
- Snakker du skandinavisk?
- Jag talar svenska och har lärt mig lite lite norska.
- Vi har snakket nynorsk hele tiden, naurahteli vieressäni istunut norjalainen, jonka kanssa olin sujuvasti puhunut norja-ruotsisekoitelmaa sunnuntaista lähtien. Hänen puheestaan sainkin suhteellisen hyvin selvää (vaikka norjan kurssilla opin lähinnä bokmålia), vastapäisen henkilön puheesta sen sijaan sitten lopulta en juurikaan...:I
Mukava oli kyllä huomata, että ruotsintaidot eivät ole kokonaan kadonneet ja pystyin vaivatta keskustelemaan ruotsalaisten kanssa ruotsiksi.:)
tiistaina, syyskuuta 11, 2007
Hälsningar från Uppsala!
Jaha, jo, jag är här på andra sidan viken och går på kryckor. Jag är glad att jag lärde mig innan jag kom hit hur man berättar på svenska vad som ha hänt med mitt ben... fått berätta det ganska många gånger. Annars har resan ända fram till nu varit lärorik. En dag kvar och hemresa. Hoppas jag orkar allt bra trotts benet.
Suurin ihmetyksen aihe pohjoismaisten kollegoiden keskellä on ollut se, että SLU (Sveriges lantbruksuniversitet) jakaa promotavarana perinteisten karkkien lisäksi kondomeja... :P
Suurin ihmetyksen aihe pohjoismaisten kollegoiden keskellä on ollut se, että SLU (Sveriges lantbruksuniversitet) jakaa promotavarana perinteisten karkkien lisäksi kondomeja... :P
torstaina, syyskuuta 06, 2007
Revähdys, ei venähdys
Kävinpä tänään oikein urheilulääkärillä näyttämässä jalkaani. Onhan tässä menoa ja meininkiä tiedossa viikonlopuksi eikä vähiten huoleta sunnuntaina alkava työmatka Ruotsiin.
Ihan hyvä, että tuli käydyksi, nimittäin nivelside onkin revähtänyt eikä venähtänyt. Toipumisaika on siis huomattavasti pidempi kuin osasin odottaa. Sain uuden siteen jalkaani ja vanhaan tukeen pitää siirtyä takaisin viikon päästä ja pitää sitä 3-5 viikkoa! Se ei mahdu kunnolla mihinkään muuhun kuin sandaaliin ja valittelin siitä lääkärille. Hän neuvoi hankkimaan toisenlaisen apteekista, mutta kiertämämme kaksi apteekkia ei tuntenut koko tuotetta. Täytyy huomenna soitella firmaan, joka sitä maahantuo/valmistaa, en ole varma, kumpaa.
Pitänee kehitellä jotain vaihtoehtoisia liikuntamuotoja, ettei täysin jumahda. Jossain vaiheessa pitää nilkkaakin alkaa treenata enemmän.
Ihan hyvä, että tuli käydyksi, nimittäin nivelside onkin revähtänyt eikä venähtänyt. Toipumisaika on siis huomattavasti pidempi kuin osasin odottaa. Sain uuden siteen jalkaani ja vanhaan tukeen pitää siirtyä takaisin viikon päästä ja pitää sitä 3-5 viikkoa! Se ei mahdu kunnolla mihinkään muuhun kuin sandaaliin ja valittelin siitä lääkärille. Hän neuvoi hankkimaan toisenlaisen apteekista, mutta kiertämämme kaksi apteekkia ei tuntenut koko tuotetta. Täytyy huomenna soitella firmaan, joka sitä maahantuo/valmistaa, en ole varma, kumpaa.
Pitänee kehitellä jotain vaihtoehtoisia liikuntamuotoja, ettei täysin jumahda. Jossain vaiheessa pitää nilkkaakin alkaa treenata enemmän.
keskiviikkona, syyskuuta 05, 2007
Näin jalkani jaksaa tänään
Turvotus on hieman laskenut, mutta epäilen, että mustelma saattaa levitä jalkaterään. Ainakin jalkaterä on hieman vihertävä.
Mustelmaa on jalan sisäreunassakin.
Ulkoreunan mustelma on hieman levinnyt.
Kävelyn suhteen tilanne on sama kuin edellisessäkin postauksessa.
maanantaina, syyskuuta 03, 2007
Turvotus jatkuu
Tästä tulee nyt ainakin hetkellisesti kovin jalka-aiheinen blogi. Koettakaa kestää. Jalassa on edelleen kovasti turvotusta ja lisäksi laajentuva mustelma nilkan alla. Jalalle pystyy laittamaan jo painoa, mutta nilkkaa ei voi koukistaa, jos jalalla on painoa. Pystyn siis kävelemään jalka suorana tönkkönä hyvin hitaasti eteenpäin, mutta kaipa sekin on edistystä. Ehkä tämä tästä. Särkylääkkeitä joudun kylläkin popsimaan vielä ja pidän jalkaa pääsääntöisesti tukipaketissa.
sunnuntaina, syyskuuta 02, 2007
Turvotusta
Kuva kertonee enemmän kuin tuhat sanaa. Vasen jalkani on kovin turvoksissa eikä sillä vielä kävellä. Kyynärsauvojen käyttö sattuu kämmeniin, oikea jalka väsyy hyppelystä. Toivottavasti pian pystyn vähän varaamaan vasemmallekin jalalle. Helpottaisi oloa ja eloa.
perjantaina, elokuuta 31, 2007
Nivelsiteet
Vasemman nilkkani nivelsiteet venähtivät eilen sählyä pelatessa. Koska pelasimme kello 20 jälkeen illalla, yksityisiä lääkäriasemia ei ollut enää auki. Menin Hatanpään päivytysasemalle ja olin positiivisesti yllättynyt siitä, että odotusaika oli oikein lyhyt. Röntgen oli kuitenkin mennyt kiinni jo 20.30, joten jouduin palaamaan asemalle tänä aamuna saadakseni diagnoosin.
Yön ajan minulla oli kireä, liian kireä, side jalassa. Tämänpäiväinen lääkäri sanoi, ettei niin kireää olisi tarvinnut kärsiä... Onneksi mitään ei murtunut. Minun pitäisi selvitä viikon sairauslomalla ja kahden viikon urheilukiellolla. Toistaiseksi konkkaan keppien kanssa enkä pysty astumaan jalan päälle yhtään. Kuulemma heti vaan, kun siltä tuntuu, pitäisi alkaa käyttää jalkaa.
Yön ajan minulla oli kireä, liian kireä, side jalassa. Tämänpäiväinen lääkäri sanoi, ettei niin kireää olisi tarvinnut kärsiä... Onneksi mitään ei murtunut. Minun pitäisi selvitä viikon sairauslomalla ja kahden viikon urheilukiellolla. Toistaiseksi konkkaan keppien kanssa enkä pysty astumaan jalan päälle yhtään. Kuulemma heti vaan, kun siltä tuntuu, pitäisi alkaa käyttää jalkaa.
keskiviikkona, elokuuta 29, 2007
Suolakurkuista tulikin herkku
Ken on pidempään seuraillut blogiani, tietää, että viime kesänä hairahduin ostamaan suolakurkkuja liikunnallisen päivän päätteeksi. En ollut juuri harrastanut suolakurkkuja ennen tuota. No, taisin jäädä koukkuun. Alla ensimmäistä purkkia lukuun ottamatta kaikki vuoden aikana kuluttamani suolakurkut. (No, okei, ihan jokaista siivua en ole syönyt itse, mutta aika monta...) Ja purkkikokohan on tietysti kasvanut kaiken aikaa... ;)
maanantaina, elokuuta 27, 2007
Lisää hyönteishaittoja
Tänään möyryttiin metsässä Hallilan kartalla. Lähtö oli Hervannan laskettelukeskukselta. Toivoin, ettei metsässä olisi hyttysiä, kun jalat on viikonlopun jäljiltä ihan syöty. No, hyttysiä en nähnytkään, mutta sen sijaan kiusana olivat hirvikärpäset! *yöh* Vielä kotonakin ainakin yksi kiipeili hiusten seassa ja koki hukkumiskuoleman, kun pesin hiukset. Voi inhotus noiden hyönteisten kanssa.
Tänään metsässä kuultua:
- Se helpottaa tosi paljon, kun tietää, mihin on menossa, siis suunnilleen... tuumi eräs tyttö matkalla kartanmyynnistä lähtöpaikalle. Siinä oli tyttö tajunnut jotain erittäin oleellista suunnistamisesta.:)
**
- Mille rastille sä oot menossa?
- Satakolmeneloselle.
- Voiksä näyttää yhtään, missä ollaan.
- Joo... tulin just tolta satakakskymppiseltä ja olen tässä välissä menossa tonne.
- Jaa tossa joo... tuumi eräs poika, joka taisi olla hieman pidemmällä lenkillä kuin minä.
**
- Eikö tääkään kivi riitä, tuskaili joku mies eräässä rinteessä, josta piti löytää isojen kivien joukosta se vielä isompi.
**
Joku varmisteli rastilla ääneen:
- Satakaksysi... joo, oli se se.
**
Viimeisellä rastivälillä tuli huolimattoman kartanluvun takia eteen iso kallio, josta piti päästä alas. Menin jonon perässä jostain aika hurjasta välistä. Perässä tullut mies tuumi:
- Aina pitää nää jyrkimmät kohdat valita.
**
- Täällä on se vika, että luullaan, että kaikki on jotain huippusuunnistajia, että jaksaa juosta niin paljon... avautui mies parkkipaikalla. En täysin ymmärtänyt hänen avautumistaan, koska ratavaihtoehtoja kyllä riittää.
Tänään metsässä kuultua:
- Se helpottaa tosi paljon, kun tietää, mihin on menossa, siis suunnilleen... tuumi eräs tyttö matkalla kartanmyynnistä lähtöpaikalle. Siinä oli tyttö tajunnut jotain erittäin oleellista suunnistamisesta.:)
**
- Mille rastille sä oot menossa?
- Satakolmeneloselle.
- Voiksä näyttää yhtään, missä ollaan.
- Joo... tulin just tolta satakakskymppiseltä ja olen tässä välissä menossa tonne.
- Jaa tossa joo... tuumi eräs poika, joka taisi olla hieman pidemmällä lenkillä kuin minä.
**
- Eikö tääkään kivi riitä, tuskaili joku mies eräässä rinteessä, josta piti löytää isojen kivien joukosta se vielä isompi.
**
Joku varmisteli rastilla ääneen:
- Satakaksysi... joo, oli se se.
**
Viimeisellä rastivälillä tuli huolimattoman kartanluvun takia eteen iso kallio, josta piti päästä alas. Menin jonon perässä jostain aika hurjasta välistä. Perässä tullut mies tuumi:
- Aina pitää nää jyrkimmät kohdat valita.
**
- Täällä on se vika, että luullaan, että kaikki on jotain huippusuunnistajia, että jaksaa juosta niin paljon... avautui mies parkkipaikalla. En täysin ymmärtänyt hänen avautumistaan, koska ratavaihtoehtoja kyllä riittää.
sunnuntaina, elokuuta 26, 2007
Elämälle vierasta toimintaa?
- Sitä liikerataa ei kyllä tarvita millään muulla elämän alueella.
- Öhmm... voisin kyllä sanoa, ettei mitään luistelussa opittavia asioita tarvita millään muulla elämän alueella.
- Hehee, niin luistelua ei tarvita elämässä, mutta luistelu kasvattaa ihmisenä.
Näin filosofoivat eräät konkarivalmentajat viikonlopun aikana lasten ja nuorten luisteluharjoitusleirillä, jossa olin vetämässä lasten ryhmää yhdessä parin muun kanssa. Lasten kanssa oli ja ei ollut kiva touhuta. Heidän suustaan kuuli hassuja ja ei niin hassuja juttuja.
**
- Onpa sillä paljon tavaraa, yhdet kuiskivat, kun saavuin leiripaikalle.
**
- Meidän rehtori kertoi, että kerran, kun me oltiin vielä jotain 2-vuotiaita, niin joku vanhempi oli valittanu, että sen lapselle oli tullut hiki liikkatunnilla. Sehän on ihan tyhmää, kyllähän liikkatunnilla kuuluukin tulla hiki.
**
- Saaksmä mennä vessaan? oli tiettyjen 16 hengen ryhmään kuuluneiden lasten vakiokysymys leirin harjoitusten aikana. Eli kaikki eivät olleet kovin innokkaita liikkumaan.
**
Onneksi viikonloppuna ei satanut vettä. Muuten hieman askeettisessa leirikeskuksessa olisi ollut vielä kurjempaa. Parasta leiripaikassa oli Yyterin hiekkarantojen läheinen sijainti. Myös treenikenttä oli varsin lähellä leirikeskusta, mikä oli erittäin hyvä juttu. Itsekin tuli liikuttua viikonloppuna ihan kiitettävästi.
Inhottavin juttu oli ehdottomasti hirveä hyttysmäärä, joka täytti pihan ja ruokasalin aina iltaisin. Siitä muistona ovat kutisevat ja täysin syödyt jalat.
- Öhmm... voisin kyllä sanoa, ettei mitään luistelussa opittavia asioita tarvita millään muulla elämän alueella.
- Hehee, niin luistelua ei tarvita elämässä, mutta luistelu kasvattaa ihmisenä.
Näin filosofoivat eräät konkarivalmentajat viikonlopun aikana lasten ja nuorten luisteluharjoitusleirillä, jossa olin vetämässä lasten ryhmää yhdessä parin muun kanssa. Lasten kanssa oli ja ei ollut kiva touhuta. Heidän suustaan kuuli hassuja ja ei niin hassuja juttuja.
**
- Onpa sillä paljon tavaraa, yhdet kuiskivat, kun saavuin leiripaikalle.
**
- Meidän rehtori kertoi, että kerran, kun me oltiin vielä jotain 2-vuotiaita, niin joku vanhempi oli valittanu, että sen lapselle oli tullut hiki liikkatunnilla. Sehän on ihan tyhmää, kyllähän liikkatunnilla kuuluukin tulla hiki.
**
- Saaksmä mennä vessaan? oli tiettyjen 16 hengen ryhmään kuuluneiden lasten vakiokysymys leirin harjoitusten aikana. Eli kaikki eivät olleet kovin innokkaita liikkumaan.
**
Onneksi viikonloppuna ei satanut vettä. Muuten hieman askeettisessa leirikeskuksessa olisi ollut vielä kurjempaa. Parasta leiripaikassa oli Yyterin hiekkarantojen läheinen sijainti. Myös treenikenttä oli varsin lähellä leirikeskusta, mikä oli erittäin hyvä juttu. Itsekin tuli liikuttua viikonloppuna ihan kiitettävästi.
Inhottavin juttu oli ehdottomasti hirveä hyttysmäärä, joka täytti pihan ja ruokasalin aina iltaisin. Siitä muistona ovat kutisevat ja täysin syödyt jalat.
torstaina, elokuuta 23, 2007
Juoksukunto koetuksella
Toissapäiväisestä kuivatreenistä on jalat vähän jumissa. Eilinen lenkki hieman helpotti, muttei välttämättä ollut paras valmistava harjoitus tämän päivän koitokseen: 100 metrin juoksuun. Henkilökunnan liikuntailtapäivässä työnsin myös kuulaa ja heitin saapasta, mutta eniten odotin ja jännitin 100 metrin juoksua. Kisa oli tiivistahtinen ja lajien tuoksinassa heiluin vielä lisäksi kamera kaulassa. Pitihin sitä saada mukavia kuvia intranettiin. :)
100 metriä kulki aikaan 14,7. Yllättävän hyvin siis. Ennätyksenihän on jotain luokkaa 14,0. Juoksukunto tai ennemminkin nopeus ei ole siis kokonaan kateissa. Aika riitti hopealle. Kulta olisi irronnut ajalla 14,3. Kuulasta ja saappaanheitosta sainkin sitten kaulaani kultamitalin. Olkoonkin, että pidän saappaanheittovoittoa hieman kyseenalaisena, koska pisin heittoni mitattiin, vaikka se oli selvästi ulos sektorista. Tosin muutenkin mitattiin siitä, mihin saapas jäi pudottuaan (eikä putoamiskohdalta) ja yritysten määrä 2 tarkoitti yrityksiä, joilla sai saappaan lentämään ulos suojaverkosta. Minäkin heitin 3 kertaa. Toisin sanoen säännöistä ei oltu niin tarkkoja. Kuulassa työnnettiin 3 kilon kuulaa. Jäin ennätyksestäni noin 2 metriä.
Sää suosi ja oli oikein mukava iltapäivä. Huomenna pitää seuloa yli 200 kuvasta ne parhaat otokset.
100 metriä kulki aikaan 14,7. Yllättävän hyvin siis. Ennätyksenihän on jotain luokkaa 14,0. Juoksukunto tai ennemminkin nopeus ei ole siis kokonaan kateissa. Aika riitti hopealle. Kulta olisi irronnut ajalla 14,3. Kuulasta ja saappaanheitosta sainkin sitten kaulaani kultamitalin. Olkoonkin, että pidän saappaanheittovoittoa hieman kyseenalaisena, koska pisin heittoni mitattiin, vaikka se oli selvästi ulos sektorista. Tosin muutenkin mitattiin siitä, mihin saapas jäi pudottuaan (eikä putoamiskohdalta) ja yritysten määrä 2 tarkoitti yrityksiä, joilla sai saappaan lentämään ulos suojaverkosta. Minäkin heitin 3 kertaa. Toisin sanoen säännöistä ei oltu niin tarkkoja. Kuulassa työnnettiin 3 kilon kuulaa. Jäin ennätyksestäni noin 2 metriä.
Sää suosi ja oli oikein mukava iltapäivä. Huomenna pitää seuloa yli 200 kuvasta ne parhaat otokset.
tiistaina, elokuuta 21, 2007
Läheltä piti
Viime yönä paloi kaksi asuntoa samanlaisesta kerrostalosta, jossa asun. Palossa kuoli kaksi. Talojen välissä on 5 kerrostaloparia. Sain tietää tapahtuneesta aamulla, kun äitini kysyi tekstarilla, missäköhän Nekalassa palo oli ollut. Uutiskuva talosta oli muistuttanut taloa, jossa asun. Kävin lehdenhakureissulla katsomassa tulipalon jäänteitä. Paikalla oli kello 7.15 vielä paloautoja. Tulipalosta oli ilmoitettu kello 3.30. Läheltä siis piti. Pistää miettimään.
Ilta-Sanomat on uutisoinut palosta toistaiseksi laajimmiten.
Ilta-Sanomat on uutisoinut palosta toistaiseksi laajimmiten.
maanantaina, elokuuta 20, 2007
Aina liikkeessä?
Oli tarkoitus ottaa tämä ilta rauhallisesti, kun taudin jäljiltä on vielä vähän vetämätön olo. Toisaalta eräs mielessä pyörivä ajatus sai olon malttamattomaksi ja jännittyneeksi. Yleensä moiseen auttaa liikunta, mutta olin tänään päättänyt olla menemättä suunnistamaan.
Pelkästä kotona rötväämisestä ei kuitenkaan tullut mitään. Pesin ikkunat. Ja pyykkiä kaksi koneellista. Poljin keskustaan lahjaostoksille ja kävelin sieltä takaisin, koska lahjapaketti vaati varovaista käsittelyä. Eli se siitä lepäilystä sitten. No, ilmeisesti en nyt kovin sairas enää ole, kun olen jaksanut touhuta. Huomenna voisikin sitten jo taas mennä oikein treeneihin.
Ihan sellainen urheiluaddikti en ole kuin jotkut tuntemani enempi vähempi kuntourheilijat. Heille tuottaa tuskaa muutamankin päivän lepäily. Minä sen sijaan voin hyvällä omallatunnolla pitää taukoa liikkumisesta. Jossain vaiheessa lepäilyllekin tulee kuitenkin raja vastaan. Tuntuu, että pää hajoaa, jos ei pääse välillä purkamaan energiaansa liikuntaan.
Pelkästä kotona rötväämisestä ei kuitenkaan tullut mitään. Pesin ikkunat. Ja pyykkiä kaksi koneellista. Poljin keskustaan lahjaostoksille ja kävelin sieltä takaisin, koska lahjapaketti vaati varovaista käsittelyä. Eli se siitä lepäilystä sitten. No, ilmeisesti en nyt kovin sairas enää ole, kun olen jaksanut touhuta. Huomenna voisikin sitten jo taas mennä oikein treeneihin.
Ihan sellainen urheiluaddikti en ole kuin jotkut tuntemani enempi vähempi kuntourheilijat. Heille tuottaa tuskaa muutamankin päivän lepäily. Minä sen sijaan voin hyvällä omallatunnolla pitää taukoa liikkumisesta. Jossain vaiheessa lepäilyllekin tulee kuitenkin raja vastaan. Tuntuu, että pää hajoaa, jos ei pääse välillä purkamaan energiaansa liikuntaan.
sunnuntaina, elokuuta 19, 2007
Vatsataudissa jälleen
Jaa-a, jälleen olen vatsataudissa. Tai ainakin oksensin viime yönä. *yöks* Yleensä vatsatautien välillä on ollut vuosia. Nyt tämä on jo toinen kerta tänä vuonna. Tosin jälleen kerran arvelen, että syy voi olla ruoassakin, kuten keväällä. Epäilys johtuu lähinnä siitä, että varsinainen huonovointisuus meni yön aikana ohi. Tosin edelleen on vetämätön olo, vaikka olen jo syönytkin jonkin verran.
Testasinpa sitten blogiaddiktiuteni, kuten Saarakin.
65%
Kuinkakohan vakavasti tähän pitäisi suhtautua?
Testasinpa sitten blogiaddiktiuteni, kuten Saarakin.
65%
Kuinkakohan vakavasti tähän pitäisi suhtautua?
torstaina, elokuuta 16, 2007
Kouluruokaminäni
Kaikkien koulunsa aloittaneiden kunniaksi tein kouluruokatestin. Meemi löytyi täältä ja testi täältä.
Koko luonnekuvaus kuuluu:
Sanoisinpa, etä kohtuullisen osuvaa...;)
Jos olisin kouluruoka, olisin
Kaalilaatikko ja
lasi vettä
Olen hyvää pataa kaikkien kanssa.
Koko luonnekuvaus kuuluu:
Olet luotettava ja kallisarvoinen ystävä, hyvää pataa kaikkien kanssa. Suhteesi vanhempiisikin on todennäköisesti parempi kuin kellään ystävälläsi.
Fiksuimmat ovat jo huomanneet, että olet vaatimaton, mutta näppärä sekä käsistäsi että päästäsi. Siksi ihmiset tuuppaavat pyytämään sinua talkooavuksi ja soittavat sinulle, jos vastausta tai ohjetta ei löydy Googlesta tai Wikipediasta.
Viihdyt kauniissa kodissasi, ja hyvää elämää on ilta tv:n ääressä. Jos irrottelet, juot lasin viiniä. Taustamusiikiksi sopii kotimainen pop tai popahtava iskelmä.
Fiksuimmat ovat jo huomanneet, että olet vaatimaton, mutta näppärä sekä käsistäsi että päästäsi. Siksi ihmiset tuuppaavat pyytämään sinua talkooavuksi ja soittavat sinulle, jos vastausta tai ohjetta ei löydy Googlesta tai Wikipediasta.
Viihdyt kauniissa kodissasi, ja hyvää elämää on ilta tv:n ääressä. Jos irrottelet, juot lasin viiniä. Taustamusiikiksi sopii kotimainen pop tai popahtava iskelmä.
Sanoisinpa, etä kohtuullisen osuvaa...;)
maanantaina, elokuuta 13, 2007
"Näytätkö, missä ollaan?"
Tänään iltarasteiltiin Julkujärvellä. Tuli ihan vanhat muistot mieleen, kun kerran olin siellä suunnalla hiihtäjien kesäleirillä. Mäkeä riitti kerrakseen, joten sauvakävelymaastot olivat mitä mainioimmat. Niin, minäkin harrastin sauvakävelyä, mutta paljon ennen kuin siitä tuli muotilaji.
Suunnistus kulki suoraan sanottuna surkeasti. Ensimmäisellä vajaan kilometrin rastivälillä hämäännyin Puuvuoresta (ilmeisesti jonkin sortin täyttömäki, johon oli istutettu mäntyjä). Juoksin männikössä hieman liian vinoon ja olin aivan väärässä suunnassa. Sen jälkeen luulin laukkaavani oikeaan suuntaan (minne muutkin olivat menossa), mutta lopulta aikani pyörittyäni ja käytyäni kurkistamassa väärää rastia, nousin takaisin mäkeä ylös ja tajusin olevani ehkä 200 metriä väärässä suunnassa. Siinä suttaantui yli 23 minuuttia ennen kuin saavutin ensimmäisen rastin. Muuten oli semmoista perushakemista. Kovat mäet pistivät lujille. Pitäisi vissiin enemmän tehdä mäkitreeniä.
No, lohdutin itseäni sillä, että jollakulla meni vielä huonommin. Eräs vanhempi setä kysyi minulta, kun olin menossa ykkösrastille (silloin vielä siinä uskossa, että oikeaan suuntaan):
- Oliko tuolla rasti, osoittaen sinne suuntaan, josta tulin.
- En nähnyt, tokaisin.
Sama setä oli rastillani numero 3. Kun tulin leimaamaan, hän sanoi:
- Näytätkö, missä ollaan?
Pyysin odottamaan hetken, leimasin ja rupesin sihrustamaan meidän molempien karttoja. Samalla huomasin, että hän oli todennäköisesti lyhyemmällä radalla kuin minä. Oletan, että hän oli matkalla rastilleen numero 2. Sanoin ajatuksissani, että tämän on minun rastini numero viisi, vaikka kyseessä oli kolmonen. Rastikoodi 51 hämäsi. Etsin paikan sedän kartalta ja näytin.
- Jaha, siinä, joo, kiitos.
Jatkoin matkaani enkä nähnyt sitä setää enää uudestaan. Toivottavasti löysi rastinsa. Metsässä pörräsi suloisia oravapolkukoululaisiakin. Semmoisia alle kouluikäisiä. Yksi huuteli isänsä perään:
- Älä mee niin lujaa, tajuuksä, älä mee niin lujaa.
Ilmeisesti kaikille metsäretkeily ei ollut siis täysin miellyttävä kokemus.
Suunnistus kulki suoraan sanottuna surkeasti. Ensimmäisellä vajaan kilometrin rastivälillä hämäännyin Puuvuoresta (ilmeisesti jonkin sortin täyttömäki, johon oli istutettu mäntyjä). Juoksin männikössä hieman liian vinoon ja olin aivan väärässä suunnassa. Sen jälkeen luulin laukkaavani oikeaan suuntaan (minne muutkin olivat menossa), mutta lopulta aikani pyörittyäni ja käytyäni kurkistamassa väärää rastia, nousin takaisin mäkeä ylös ja tajusin olevani ehkä 200 metriä väärässä suunnassa. Siinä suttaantui yli 23 minuuttia ennen kuin saavutin ensimmäisen rastin. Muuten oli semmoista perushakemista. Kovat mäet pistivät lujille. Pitäisi vissiin enemmän tehdä mäkitreeniä.
No, lohdutin itseäni sillä, että jollakulla meni vielä huonommin. Eräs vanhempi setä kysyi minulta, kun olin menossa ykkösrastille (silloin vielä siinä uskossa, että oikeaan suuntaan):
- Oliko tuolla rasti, osoittaen sinne suuntaan, josta tulin.
- En nähnyt, tokaisin.
Sama setä oli rastillani numero 3. Kun tulin leimaamaan, hän sanoi:
- Näytätkö, missä ollaan?
Pyysin odottamaan hetken, leimasin ja rupesin sihrustamaan meidän molempien karttoja. Samalla huomasin, että hän oli todennäköisesti lyhyemmällä radalla kuin minä. Oletan, että hän oli matkalla rastilleen numero 2. Sanoin ajatuksissani, että tämän on minun rastini numero viisi, vaikka kyseessä oli kolmonen. Rastikoodi 51 hämäsi. Etsin paikan sedän kartalta ja näytin.
- Jaha, siinä, joo, kiitos.
Jatkoin matkaani enkä nähnyt sitä setää enää uudestaan. Toivottavasti löysi rastinsa. Metsässä pörräsi suloisia oravapolkukoululaisiakin. Semmoisia alle kouluikäisiä. Yksi huuteli isänsä perään:
- Älä mee niin lujaa, tajuuksä, älä mee niin lujaa.
Ilmeisesti kaikille metsäretkeily ei ollut siis täysin miellyttävä kokemus.
torstaina, elokuuta 09, 2007
Kahdesti pistetty
Kävin tänään verenluovutuksessa. Ihan ex tempore. Tai oikeastaan eilen asian jo keksin. Veriryhmäni veri oli veripalvelun sivujen mukaan vähissä. Porukkaa oli paikalla ihan kiitettävästi ottaen huomioon, että oli ihan tavallinen arki-ilta. Hemoglobiini oli tällä kertaa 149. Onneksi ei sen enempää.:)
Sanoin hoitajalle, että luovuttaisin mielelläni vasemmasta kädestä. Selitin myös, että joskus siitä on ollut vaikea löytää suonta ja on vaihdettu kättä. Hoitaja katsoi, että "on täällä suoni näkyvissä" ja pistää tuikkasi kivuliaasti neulan sisään. Verta ei heti lähtenyt tulemaan ollenkaan, ja hän korjasi neulan asentoa. Sittenkin verta liikkui hitaasti pussiin ja hoitaja päätti, että vauhti ei riitä ja koska käteen oli tullut jo patti neulan viereen, mikä tietää mustelmaa, hän sanoi, ettei siitä kädestä voi ottaa. Sanoi, että voi kuitenkin jatkaa toisesta, koska vasemmasta ei vielä ollut otettu kovin paljoa. Kehoitti vaihtamaan petiä.
Vaihdoin viereiselle petille ja odottelin. Hoitaja pörräsi toisaalla ja lopulta viereeni tuli toinen hoitaja, joka sanoi, että yritetäänpä uudestaan. Totesin, että vaihtoivat sitten saman tien henkilöäkin ja hoitaja siihen, että "joo, ettei tule suorituspaineita". Ehkä olin alkuperäisillä selostuksillani suonieni laadusta aiheuttanut ensimmäiselle hoitajalle paineita. Oikeasta kädestä luovutus sujui sitten ihan mukavasti. Ja lopuksi hoitaja totesi: "Tänään on sitten jäätelöä jälkiruuaksi". :) Sehän passasi, minulle jäätelön ystävälle. Muutenkin tarjoilujen puolesta kannattaa käydä SPR:n veripalvelupisteessä ennemmin kuin kiertävällä ständillä TTY:llä.
Luovutuksen jälkeen herätin varmasti kummeksuntaa käydessäni apteekissa, kaupassa ja tankkaamassa molemmat kädet paketissa. Vielä reilu tunti pitää pitää siteitä. Ovat aika kuumia tällä kelillä.
Sanoin hoitajalle, että luovuttaisin mielelläni vasemmasta kädestä. Selitin myös, että joskus siitä on ollut vaikea löytää suonta ja on vaihdettu kättä. Hoitaja katsoi, että "on täällä suoni näkyvissä" ja pistää tuikkasi kivuliaasti neulan sisään. Verta ei heti lähtenyt tulemaan ollenkaan, ja hän korjasi neulan asentoa. Sittenkin verta liikkui hitaasti pussiin ja hoitaja päätti, että vauhti ei riitä ja koska käteen oli tullut jo patti neulan viereen, mikä tietää mustelmaa, hän sanoi, ettei siitä kädestä voi ottaa. Sanoi, että voi kuitenkin jatkaa toisesta, koska vasemmasta ei vielä ollut otettu kovin paljoa. Kehoitti vaihtamaan petiä.
Vaihdoin viereiselle petille ja odottelin. Hoitaja pörräsi toisaalla ja lopulta viereeni tuli toinen hoitaja, joka sanoi, että yritetäänpä uudestaan. Totesin, että vaihtoivat sitten saman tien henkilöäkin ja hoitaja siihen, että "joo, ettei tule suorituspaineita". Ehkä olin alkuperäisillä selostuksillani suonieni laadusta aiheuttanut ensimmäiselle hoitajalle paineita. Oikeasta kädestä luovutus sujui sitten ihan mukavasti. Ja lopuksi hoitaja totesi: "Tänään on sitten jäätelöä jälkiruuaksi". :) Sehän passasi, minulle jäätelön ystävälle. Muutenkin tarjoilujen puolesta kannattaa käydä SPR:n veripalvelupisteessä ennemmin kuin kiertävällä ständillä TTY:llä.
Luovutuksen jälkeen herätin varmasti kummeksuntaa käydessäni apteekissa, kaupassa ja tankkaamassa molemmat kädet paketissa. Vielä reilu tunti pitää pitää siteitä. Ovat aika kuumia tällä kelillä.
maanantaina, elokuuta 06, 2007
Haralanharju
Tänään suunnistettiin Haralanharjussa. Viime viikolla sattunut nilkka vääntyili kengässä, mutta ei sitten sen enempiä kipeytynyt tällä kertaa. Suunnistus takkusi risukkoisessa ja kalliokiipeilytaitoja edellyttäneessä maastossa. Harjun kulmilla tuli mieleeni, että olemme taineet joskus perheporukalla käydä harjussa, kun olin lapsi. Palatessani hiestä litimärkänä kotiin, ajattelin, että on kyllä kummallista, että nuorempana en pitänyt metsässä liikkumisesta ollenkaan. Saatoin jättäytyä kotiin, kun muut lähtivät metsään kävelemään tai sitten lähdin mukaan vastentahtoisesti.
Suunnistamassa kyllä sitten hieman vanhempana suostuin käymään porukassa, mutta yksin en halunnut erään suunnistuskoulun harjoituksen jälkeen mennä metsään. (Kun rastilippua ei sitten millään löytynyt yhdestä pikkukuopasta). Koulussa suunnistaminen oli kivaa, kun oltiin tutuissa metsissä. Suunnistuksen suhteen olen siis varsin myöhäisherännäinen. Ja kun näitä eksymispelkoja ja muita ajattelee, on perin kummallista, että minä olen meidän perheestämme tällä hetkellä ainut, joka säännöllisesti, lähes viikoittain, liikkuu metsässä. Enää ei pelota. Pitäisi oppia vaan paremmaksi suunnistajaksi.
PS. Ostin tänään vihdoin sen digiboksin. Jälleen hämmensin myyjiä kyselemällä, löytyykö laitteesta manuaaliviritysmahdollisuus. Eivät olleet 100-varmoja, mutta uskalsin silti ostaa laitteen. Ja löytyihän siitä. Nyt näkyy monta uutta kanavaa.:) Katselen niitä ihan laillisesti.
Suunnistamassa kyllä sitten hieman vanhempana suostuin käymään porukassa, mutta yksin en halunnut erään suunnistuskoulun harjoituksen jälkeen mennä metsään. (Kun rastilippua ei sitten millään löytynyt yhdestä pikkukuopasta). Koulussa suunnistaminen oli kivaa, kun oltiin tutuissa metsissä. Suunnistuksen suhteen olen siis varsin myöhäisherännäinen. Ja kun näitä eksymispelkoja ja muita ajattelee, on perin kummallista, että minä olen meidän perheestämme tällä hetkellä ainut, joka säännöllisesti, lähes viikoittain, liikkuu metsässä. Enää ei pelota. Pitäisi oppia vaan paremmaksi suunnistajaksi.
PS. Ostin tänään vihdoin sen digiboksin. Jälleen hämmensin myyjiä kyselemällä, löytyykö laitteesta manuaaliviritysmahdollisuus. Eivät olleet 100-varmoja, mutta uskalsin silti ostaa laitteen. Ja löytyihän siitä. Nyt näkyy monta uutta kanavaa.:) Katselen niitä ihan laillisesti.
sunnuntaina, elokuuta 05, 2007
Kylli-täti
Kuuntelin tässä taas eräänä aamuna Radio Novan Sukupolvien taisto -kilpailua, johon osallistuin itsekin toukokuussa ja josta äitini korjasi palkkinnoksi nämä:
(Nämä siis koristavat nykyään Sylvesteriä, kun äiti niistä kovin kernaasti luopui.)
No, tässä viime viikon kilpailussa 17-vuotias tyttö ei tiennyt, kuka on Kylli-täti. "Ei mitään tietoa", hän tuumi. Mitä ihmettä? Eivätkö alle 10 vuotta minua nuoremmat tiedä enää, kuka on Kylli-täti?
Toinen ikääni koskeva kauhistus oli tässä jokin aika sitten, kun tajusin luisteluleirin vetäjäksi lupautuessani, että siitä, kun ohjasin urheilukoulua, on jo yli kymmenen vuotta. Taitaa olla jopa 12 vuotta. Ei ihme, että silloiset alle 6-vuotiaat, ilostuttavat olemassaolollaan nyt äitini oppilaina lukiossa.
Voi voi, kun sitä on jo vanha.
(Nämä siis koristavat nykyään Sylvesteriä, kun äiti niistä kovin kernaasti luopui.)
No, tässä viime viikon kilpailussa 17-vuotias tyttö ei tiennyt, kuka on Kylli-täti. "Ei mitään tietoa", hän tuumi. Mitä ihmettä? Eivätkö alle 10 vuotta minua nuoremmat tiedä enää, kuka on Kylli-täti?
Toinen ikääni koskeva kauhistus oli tässä jokin aika sitten, kun tajusin luisteluleirin vetäjäksi lupautuessani, että siitä, kun ohjasin urheilukoulua, on jo yli kymmenen vuotta. Taitaa olla jopa 12 vuotta. Ei ihme, että silloiset alle 6-vuotiaat, ilostuttavat olemassaolollaan nyt äitini oppilaina lukiossa.
Voi voi, kun sitä on jo vanha.
keskiviikkona, elokuuta 01, 2007
Sähköinen harjoituspäiväkirja
Aloitin tuossa jokin aika sitten käyttää sähköistä harjoituspäiväkirjaa. Jostain syystä lakkasin keskellä talvea, parhaaseen luisteluaikaan, täyttämästä paperista harjoituspäiväkirjaa ja senpä vuoksi aika noin tammikuusta heinäkuulle on pimennossa. Ihan liikkumatta en ole kuitenkaan ollut. Heinäkuun treenit löytyvät täältä.
Tänään ajelin maantiepyörälläni Ylöjärven rajalle ja takaisin. Oli kovin tuulinen keli, enkä ollut ihan varma, olisiko paluumatkalla sivutuuli enemmän myötäinen vai vastainen. Onneksi se oli pääasiassa myötäinen, paitsi Nekalantiellä.
Jotenkin nöyryyttävää oli, että sellainen rastatukkajäbä polkaisi alamäissä kaksi kertaa ohi hybridipyörällään, vaikka toisella kertaa minullakin oli mittarissa 27 km/h. No, vastaavasti poljin hänet sitten seuraavan mäen tai tasaisen tultua kiinni. Työmatkalla olen antanut itselleni anteeksi sen, että hybridipyöräilijät polkevat raskaasti rullaavan maastopyörän kaltaisen valmisteeni ohi, mutta maantiepyörällä ajaessa tuo on harvinaista.
Tänään ajelin maantiepyörälläni Ylöjärven rajalle ja takaisin. Oli kovin tuulinen keli, enkä ollut ihan varma, olisiko paluumatkalla sivutuuli enemmän myötäinen vai vastainen. Onneksi se oli pääasiassa myötäinen, paitsi Nekalantiellä.
Jotenkin nöyryyttävää oli, että sellainen rastatukkajäbä polkaisi alamäissä kaksi kertaa ohi hybridipyörällään, vaikka toisella kertaa minullakin oli mittarissa 27 km/h. No, vastaavasti poljin hänet sitten seuraavan mäen tai tasaisen tultua kiinni. Työmatkalla olen antanut itselleni anteeksi sen, että hybridipyöräilijät polkevat raskaasti rullaavan maastopyörän kaltaisen valmisteeni ohi, mutta maantiepyörällä ajaessa tuo on harvinaista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)