Kelistä sittenkin siis?

Kehuin viime kirjoituksessani, että menin luistelemaan, kelistä viis. Mutta sunnuntaina iski sokerius: aamulla satoi räntää, messusta lähtiessä tihuutti, joten päätin olla menemättä luistelemaan. Siinä viiden aikaan hieman kyllä jo harmitti, kun sitten ei enää taivaalta tullutkaan mitään nestemäistä, kun kävimme kävelyllä.

Saa nähdä, miten käy tänään. Koko päivän on ollut hieno auringonpaiste, mutta kun kävelin asemalta kotiin, alkoi sataa vettä. Tarkoituksena on kuitenkin tällä kertaa noudattaa edellisen kirjoituksen esimerkkiä ja olla katselematta liiemmälti ulos ennen kuin lähden. Ehkä siten saan itseni raahatuksi Ogeliin asti.

Jalka pitää vielä teipata. Voisin kokeilla myös jälleen mp3-soitinta peesin korvikkeena. Soitin sisältää tällä hetkellä myös Maroon5:n uusimman levyn tuotoksia, kun ostin levyn Tampere-kaipuuseeni (NOT... biisit vain tuovat mieleen ensimmäisiä ajeluja Sylvesterillä ja edellisen työpaikan kahvilan pujopartaisen myyjän, joka naputteli tahtia pöytään kassan takana, kun Makes me wonder soi radiossa).

On kyllä kumma talvi

Lähdin luistelemaan, kelistä viis. Nyt kun kerran pystyn jotenkuten luistelemaan, en katso ulos, kun lähden. Hieman alkoi harmittaa, kun ajelin Ogeliin ja vettä tihuutti tuulilasiin. Viikko sitten oli seitsemän astetta pakkasta ja hyytävä tuuli, nyt pari astetta lämmintä ja kohtuullinen tuuli ja välillä rännäntaipaista sadetta.

**

Kun noin kuukausi sitten tein ensimmäisen (epäonnistuneen) luisteluyrityksen, hölkkätä töpötin alkulenkkiä metsän puolella kuntoradalla ja mietin, että onpa kumma, ettei ole aiemmin tullut verryteltyä kuntoradalla. Yleensä on juostu asfalttia pitkin kenttää ympäri. Sitten tajusin, että syy siihen on toki se, ettei ole lunta eikä siten myöskään latuja.

**

Ogelin urheilukentällä on joka kerta ollut jalkapallon pelaajia, kun olen siellä käynyt. Nurmikko vihertää, mutta ainakin tänään juoksurata oli valkoinen. Mahtaa olla aika kurjaa pelata räntäsateessa tai seitsemän asteen pakkasessa kello kahdeksan jälkeen illalla hyytävässä tuulessa. Mutta siihen kai tämä Suomen talvi on menossa, että jalkapalloa voi pelata ulkona ympäri vuoden.

**

Curlaajat pakenevat tuulelta ja sateelta hallinsa suojiin. Samoin jääkiekkoilijat. Vain pikaluistelijat ja retkiluistelijat ovat taivasalla, sään armoilla.

Milloin tulee oikea talvi?

**

Ilmeisesti Seinäjoella on oikeampi talvi, kun Pekka Koskela oli siellä tänään pistellyt SE-ajan 1000 metrillä.

Second opinion

Vaikka olen nyt pari kertaa päässyt luistelemaan teipatun jalan ja kantakorokkeiden ansiosta, ei jalassa ole tapahtunut fysioterapeutin näkökulmasta riittävästi edistystä. Niin, kyllähän se jalka on samasta paikasta samalla tavalla kipeä ja fysioterapeutti kehoitti hankkimaan second opinionin. Ihan vaan, jos jotain onkin jäänyt huomaamatta. Jos yhdessä jänteessä onkin jotan isompaa vikaa...

Luistelua

Perjantaina pääsin kokeilemaan luistelua. Jalka oli teipattu ja kenkiin laitettu kantapään alle korokkeet. Sää oli kylmä, jää huono, mutta liukas.

Luistelu sujui jotenkuten, mutta kaarreluistelu oli aikamoista ontumista vielä. Puolisen tuntia viihdyin jäällä, sitten alkoi tuntua vähän ikävältä jalassa. Ehkä tämä vielä tästä lähtee. Kulmassa olo ei ole enää ongelma, mutta kaarreluisteluasennossa vasemman nilkan asento ja ojennus ovat ongelmallisimpia. Tiistaina kokeillaan uudestaan.

Hyvää ystävänpäivää!

Kiitos, että olet olemassa.:)

Jätä toki merkintäsi "ystäväkirjaani".

PS. Tänään piti menemäni kokeilemaan luistelua, kun sain fysioterapeutilta luvan ja jopa kehoituksen, mutta vuoro onkin peruttu... olisikohan siellä ystävänpäivän kunniaksi rusettiluistelua tjsp... Jotain huonoakin tässä päivässä siis...

Jumppakielto

Jouduinpa sitten jumppakieltoon. Nyt alkuun viikoksi. Fysioterapeutti teippasi jalan ja sanoi, että kuormitusta pitäisi välttää. Vesijuoksu tai kuntopyörä olisivat vaihtoehtoliikuntamuotoja. Harmistus on aika sanoin kuvaamattoman suuri. Kyl mää maar niin monet itkut olen tän jalan takia saanu itkeä... Ei sitä aina edes tajua, kuinka koville tämä ottaa, kun ei saa liikkua.

PS. Edelliseen merkintään liittyen: ongelma olikin siinä, etten osannut säätää saranoita, kun kokoamisohjeissa ei ollut siitä mitään vihjettäkään. Onneksi sain vielä samana iltana sitä miespuolista apua.:)

Tee-se-itse-Suvi epäonnistuu aina

Yritin koota komeroa, jonka ostin sitä varten, että saan iltapukuni ja muut hameet jonnekin eteisen naulakosta. Tulos: kolme rakkoa oikeassa kädessä eikä ovi pysy nätisti saranoillaan. Miespuolista apua odotellessa... On jotenkin nöyryyttävää ja masentavaa huomata, ettei saa itse tehdyksi asioita. Kerran kiinnitin peilin seinälle: se tippui viikon sisään kiinnityksestä (onneksi lasi ei mennyt rikki, pelkät raamit ja isä sai korjatuksi). Kerran piti katsoa, millainen pistotulppa pitäisi lamppua varten ostaa seuraavaan asentoon: roikuin katonrajassa yli 20 minuuttia, kun en saanut lamppua paikoilleen enkä irtikään, kun ei ollut ruuvimeisseliä mukana (ei siellä nimittäin pistotulppaa ollut vaan sokeripala!). Kun lopulta sain lampun jäämään kattoon, siihen ei enää tullut valoa. Ilmeisesti oikosulku tai johdot irrallaan.

TOP 3 unwanted jumppabiisit

1. Albinonin Adagio (vaikka kuinka olisi kivan rauhallinen venyttelyn taustalle, ei minusta sovi jumpan loppuun, hyvä, etten alkanut itkeä, kun muistin hautajaiset, joissa ensimmäisen kerran kuulin kappaleen)

2. Celine Dion musiikki panhuilulla soitettuna (kuin myös venyttelyn taustalla, mutta meinasi mennä hermo)

3. Joululaulut tai Celine Dionin biisit teknoversioina (yksinkertaisesti ärsyttävää)

PS. Tänään jumpan jälkeen päädyin lähikauppaan ostamaan maitoa. Jälleen tuli todistettua, ettei nälkäisenä - varsinkaan sundenälkäisenä - kannata mennä kauppaan. Laskun loppusumma oli oli reilut 15 euroa.

Väärä valinta

Kun tulin töistä, satoi isoja lumihiutaleita ja olin suorastaan niiden peitossa, kun tulin kotiin. Noin tunnin kotona oleskelun jälkeen lähdin liikkeelle ja vedin päälleni villakangastakkini lumisateen kunniaksi ensimmäistä kertaa tänä talvena. Se oli väärä valinta. Lumisade oli muuttunut vesisateeksi. Tunnetusti villakangastakki ei ole paras mahdollinen valinta vesisateeseen.

Otin aikaa... muille

Teki mieli olla raittiissa ilmassa. Teki mieli olla jossain tekemisissä luistelun kanssa. Menin Ogeliin ja otin aikaa. En siis kisannut itse, vaan kirjaimellisesti otin aikaa... muille. Tiistaikisoja suosi suhteellisen mukava keli. Tosin jää varmaan nahistui loppua kohden aikalailla, kun oli niin lämmin ja välillä tuuli aika lujaa.

Ensi viikolla jatkan fysioterapiaa.

Hyökkäys on paras puolustus

Sain jokin aika sitten tietää, että kohta 14 vuoden takainen Tenavatähti-esiintymiseni on päätynyt YouTubeen. Kauhistuin. Nolottaa ja hävettää. Ja kaikesta huolimatta läheiset ihmiset ovat olleet innoissaan ja uhkailleet (osin leikkisän kiusallaan) linkin levittämisellä... Jotta minun ei tarvitse miettiä, mistä tieto lähtee leviämään, linkkaan videon tänne. Hyviä myötähäpeän hetkiä kaikille! ;)

Epäonnistunut luisteluyritys :(

Kävin tänään Ogelissa kokeilemassa, josko luistelu onnistuisi jo. Suoraluistelu sujui ihan ok, mitä nyt kovemmat puristukset hieman sattuivat jalkaan, mutta kaarre. Kaarreluistelusta ei tullut mitään, ei pystyssä eikä kulmassa. Sattui aivan liian paljon. :((

Hammaslääkäriin!

Tänään minulle soitettiin ja kerrottiin, että saan hammaslääkäriajan huhtikuulle! Jippii! Ei tarvitse edes kuutta kuukautta odottaa, kuten luulin. Ilmoittauduin heti jonoon, kun muutin Espooseen. Tai no, heti, kun hammaslääkäriaikajärjestelmässä näkyi, että asun Espoossa, mikä oli noin kaksi viikkoa muuton jälkeen.

Alkuperäisestä jonotuksen aloittamisesta tulee tosin huhtikuun alkuun mennessä kuluneeksi jo noin 9 kuukautta. Pääsin nimittäin Tampereella jonoon heinäkuussa. Muuton takia jouduin Espoon jonon hännille. No, nyt on taas toivoa, että hampaiden öiseen narskutteluun olisi tiedossa ratkaisu.

Jumppa nro 2 ja akupunktio

Tänään fysioterapeutti pisteli minua akupunktioneuloilla. Aikamoista nipistelyä se oli ja yksi pintaverisuoni meni puhki siinä. En tiedä, ehkä se jotakin vaikutti jalkaan. Turvotukseen sillä piti olla vaikutusta.

Iltapäivällä kävin kokeilemassa kiertoharjoittelujumppaa (circuit training). Siellä kuntopiiriliikkeiden välillä tehdyt liikkeet olivat osa sellaisia, etten uskaltanut tehdä (esim. slalom-hyppy sillä tavalla, että mennään kyykkyyn välillä ja haaraperushyppy). Ensimmäisen jumpan jäljiltä ei tullut muuta kuin lihakset ns. normaalilla tavalla kipeiksi. Toivottavasti ei tämänkään jälkeen tule mitään sen kummempaa.

Jumppa

Kävin tänään kokeilemassa jumppaa. Hieman piti varoa kyykkyjä ja askelluksia, mutta aika hyvin sujui. Kenkä alkoi pahiten vielä turvoksissa olevasta kohdasta painaa, mutta muuten selvisin ihan ok (ja toivon, ettei jalka ala tässä illan mittaan vihoittelemaan). Pahemmin jalkaan sattui, kun Keran asemalle kävellessäni astuin lumen alla olleeseen rotvallin reunaan niin, että jalkaterä oikaistui voimakkaasti. Tuskin sekään kovin pitkäksi aikaa saa jalkaa kolottamaan.

Asemalle olin matkalla, koska jätin tänään auton kotiin kelin vuoksi. Aamuliikenne lumimyräkässä ei houkutellut. Ostin aamulla aikaa matkakortilleni ja jälleen oli myyjä vähän vaikeuksissa:-
- Espoon sisäistä aikaa helmikuun loppuun, kiitos.
- Joo-o... helmikuun loppuun eli mihin päivään?
- Niin, helmikuun 29. päivä.
- Kahdesyhdeksäs... ja sisäistä vai seutua?
- Espoon sisäistä.

Kumma kun ei kerralla kunnellut...

Juoksulenkki nro 2

Torstaina kävin toisen kerran juoksulenkillä. Ensimmäisen kerran hyvästä kokemuksesta innostuneena juoksin vähän pidempään. Yhden kierroksen enemmän, kymmenen minuuttia enemmän. Ja sittenpä jalka oli kaksi päivää kipeä. Särkylääkkeistä huolimatta. Ensi viikolla olisi tarkoitus testata jumppaa...

Viikonloppu meni pitkälti Oulunkylässä pikaluistelun SM-kisoja seuratessa. Kamala puuskittainen tuuli kiusasi kilpailijoita ja katsojia. Onneksi lumisade alkoi vasta kisojen päätyttyä. Sinänsä kiva, että tulee lunta, mutta se tietää myös sitä, että lenkkimaastoihini Leppävaarassa tehdään ladut... toisaalta ehkä luminen asfaltti on vähän pehmeämpi kuin lumeton kuntopolun vaihtoehtona.

Juoksulenkki

Nyt on aika voittajafiilis: juoksin melkein puolen tunnin lenkin.\o/ Ehkä tämä vielä tästä.

Parempaa Uutta Vuotta kaikille!

Jouluntoivotus

Oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua!

Sylvesteri sai turpiinsa

Sylvesteri sai eilen etupuskuriin vähän valkoista maalia ja naarmuja, kun en oikein osannut käännellä ahtaassa parkkihallissa.:/ Puskuri osui hitaassa vauhdissa valkoiseen pylvääseen. (Parempi sekin kuin toiseen autoon, mutta...) Toivon, että suurimmat jäljet lähtevät seuraavan kerran, kun vahaan auton. Harmittaa silti...:(

Hölkkäaskelia

Hölköttelin tänään Vermon raviradalle ja takaisin. Ihan sellaisia tipuaskelia töpötin, mutta hölkkäsin.:) Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu. Kävelin vielä pienen lenkin hölkkäilyn päälle ja treenailin tasapainolaudalle.

Nähtäväksi jää, tuleeko jalka kipeäksi. Hölkätessä sattui ennen kaikkea sellainen kohta, jonka olen fysioterapiassa oppinut tietämään olevan mitä todennäköisemmin vain todella jumissa oleva lihas. Itse vammakohtaan sattui, kun jalka osui epätasaisuuksiin ja nilkka taipui.

Musameemi

Meemeilläänpä nyt pitkästä aikaa, kun tuli pitkän tauon jälkeen kurkittua muihin blogeihin. Oman päivitystahdin lisäksi myös muiden blogien lukemistahti on ollut aika hidasta viime aikoina.

Mutta se meemi, joka löytyi täältä:

1. Avaa Winamp, iTunes tai mikä tahansa musiikin toisto-ohjelma.
2. Laita random päälle.
3. Kirjoita 20 ensimmäistä randomilla tullutta, vaikka ne olisivat kuinka noloja.
4. Kirjoita lyhyesti joitakin muistoja/ajatuksia jokaisen biisin alle.

Tällä koneella ei kyllä ole kaikki omistamani mp3-muodossa oleva musiikki eikä otos varmaankaan vastaa CD-hyllyni sisältöjakoa, koska Celine Dionin musiikkia on tällä koneella aika vähän...;)

Mutta aloitetaanpa.

1. Kaikista kasvoista - Anna Eriksson.
Kuullut tätä lähinnä radiosta. Joltakin kokoelmalevyltä. Muistan, kun Levyraadissa ihmeteltiin, miten veri voi syöksyä varpaisiin, kun suutelee (kuten biisin sanoissa todetaan).

2. The Way You Look Tonight - Phil Collins.
Ostin Collinsin kahden levyn kokoelman Myyrmannista räntäsäällä helmi-maaliskuussa 2006. Kaunis kappale. Ehkä hieman tylsä kuitenkin.

3. Afraid of love - Toto.
Kyseinen levy ollut hyllyssäni aika kauan. Muut kappaleet kuin Africa ja Rosanna eivät sykähdyttäneet.

4. The Runaway - Carola.
Carolan kokoelmalevyltä aika kamala 80-luvun biisi. Ei vedä vertoja kauheudessaan Radiatelle. Muuten levyllä oli paljon hyviä kappaleita. Ostin levyn Tukholmasta joskus vaihtokevääni jälkeen.

5. Rebel Heart - The Corrs.
Kuuntelin The Corrsia mp3-soittimella, kun vein dippatyöni kansitettavaksi. Tässä kappaleessa on rauhallinen ja positiivinen tunnelma. Muistan, kuinka oloa kevensi, kun sai pudottaa paperipinkan sitomon pöydälle.

6. Kellä kulta, sillä on - Laila Kinnunen ja Simo Brehmin orkesteri.
Laila Kinnusen versioon ei liity erityisiä muistoja, mutta kappale oli esittämiemme kappaleiden joukossa veljeni häissä viime kesänä.

7. Kaupungin lapset - TikTak.
Kuuntelin TikTakin levyä kanadalaisen sukulaistytön kanssa kesällä 2005. Kerroin hänelle, että tämä kappale on alun perin Kids in America ja hän ihmetteli, miten suomalaiset tytöt sellaista laulavat, jolloin selitin, että suomennoksessa ei puhuta Amerikasta.

8. Handsome man - Robbie Williams.
Tämä tarttui matkaan kaverin polttareista viime elokuussa.

9. Here and Now - Technicolour.
Tämän levyn ostin samalla räntäreissulla Myyrmanniin kuin Phil Collinsin levyt. Kappaleeseen liittyy tiettyjä ikäviä muistoja haikeista tunteista.

10. Impera - Era.
Teinivuosien suosikkeja. Haikea biisi. Tainnut sitä joskus haikeissa tunnelmissa kuunnella.

11. 1, 2, 3, 4 Supin' New (Timber Mix) - Coolio.
Päätynyt koneelle joltain Jyrki-kokoelmalta, jonka olen teinivuosina ostanut. Kappaleeseen ei liity mitään erityisiä muistoja.

12. Käy ohitsein - Laila Kinnunen.
Itse asiassa ihan outo biisi. Päätyi koneelle, kun kävin äidin levyhyllyllä marraskuussa.

13. Alone - Celine Dion.
Uusimmalta Dionin levyltä cover-biisi. Ensimmäisellä kuulemisella tuntui oudolta, mutta nyt siihen on jo tottunut. Kipsijalkaisena ehdin kuunnella levyn moneen kertaan läpi.

14. Have you ever been in love - Celine Dion.
Tämä kappale löytyy itse asiassa kahdelta Dionin levyltä, mikä on harmi, koska tämä on niitä harvoja kappaleita, joita en oikein siedä. Sinänsä hieno biisi, mutta kun sitä ensimmäisiä kertoja kuuntelin vuonna 2002, olin juuri tullut ensimmäisen poikaystäväni jättämäksi. Sydäntä raastoi kuunnella sanoitusta...

15. Ain't No Sunshine - Bill Withers.
Tämä löytyy suosikkielokuvani sound trackilta. Jätän kotitehtäväksi selvittää, mikä on ko. elokuva.;)

16. Handsome man - Robbie Williams.
Kuten edellinenkin Robbien biisi tämä jäi kyytiin kaverin polttareista.

17. Nan's song - Robbie Williams.
Ks. nro 16.

18. Den sjunde vågen - Marie Fredriksson.
Tämä löytyy levyltä, jonka ostin vaihtokeväänä 2004 Tukholmasta. Juuri tähän kappaleeseen ei liity muuta erityistä.

19. Angelheads - The Ark.
Huomasin viime kesänä, että tämä on hyvää pyöräilytaustamusaa. Levyn hankin joskus ehkä 2003, kun käytiin tyttöporukalla Tukholmassa kuluttaen karaokekisassa voittamani risteilylahjakortti, varmaan vuonna 2003.

20. Do You Remember? - Phil Collins.
Ks. nro 2. Ei kuitenkaan yhtä tylsä biisi. Tykkään tästä kyllä kovasti.:)

Listaan ei nyt sitten päätynyt yhtään The Carpentersia, Sealia eikä Abbaa...

Fysioterapiaa ja kotijumppaa

Aloitin viikolla fysioterapiassa käynnin. Jostain syystä minun on ollut vaikea muistaa ottaa lääkärin määräämää tulehduskipulääkettä aamuisin. Lääkettä on tarkoitus syödä kuntoutuksen ajan. Täytyy yrittää ryhdistäytyä sen suhteen, että pilleri tulisi otetuksi oikeaan aikaan. Nyt on jäänyt pari päivää iltapäivään.

Ostin alennusmyynnistä kotiin myös tasapainolaudan. Laudan lähtöhintakaan ei ollut sitä luokkaa, mitä useampi fysioterapeutti on arvellut. Saa nyt nähdä sitten, kuinka pitkäikäinen lauta on, mutta kaupassa se tuntui ihan riittävässä määrin samalta kuin fysioterapiassa kokeilemani.

Olisi kyllä huippua päästä luistelemaan. Ja olisi huippua, kun jalka olisi kunnossa ja voisi tarvittaessa juosta julkisiin liikennevälineisiin. Muutaman kerran on ottanut päästä se, että juna on mennyt nenän edestä, kun en ole voinut juosta. Autolla sen sijaan taas ajelen, kun jalka ei enää ole kipsissä. Junan suhteen olen myös oppinut sen, että Keraan mennessä ei kannata istua junan ensimmäisessä vaunussa, koska kerran kävi niin, että etummaisen vaunun ensimmäisestä ovesta ihmiset joutuivat poistumaan ratakiskojen viereen kivenmurikoiden päälle, kun veturinkuljettaja ajoi hieman pitkäksi.

Yleinen harmistus

Tänään on ollut sellainen päivä, että kaikki on harmittanut. Pienet ja suuret asiat. Lisäharmistusta tuo se, etten pääse purkamaan harmitusta liikkumalla, kun tuo jalka ei salli. :(

Kävelen taas

Kipsi otettiin pois tiistaina ja pystyn taas kävelemään normaalisti. Muuten jalka on ollut ehkä jopa kipeämpi kuin ennen kipsaamista. Seuraavaksi on sitten vuorossa fysioterapiakuuri, kunhan ehdin sen aloittaa...

Oli huomattavasti helpompi osallistua perjantain pikkujouluihin kuin viikko sitten olleisiin. Pystyin esimerkiksi hakemaan itse ruokani seisovasta pöydästä.:)

En tiedä, pitäisikö olla onnellinen...

Keppien kanssa liikkuessa saa monenlaista huomiota. Pääasiassa ihmiset ovat erittäin kohteliaita ja avuliaita. Toisekseen olen saanut kuulla jo niin monta kauhukertomusta erilaisista jalkatapaturmista, että olen alkanut ajatella, että ehkä pitäisi sittenkin olla onnellinen, että minulta nyt "vain" revähtivät nivelsiteet nilkasta.

Tänään viimeksi kuulin yhden tarinan miehestä, jolta olivat venähtäneet yhtä aikaa molemmista nilkoista nivelsiteet ja tarinan kertonut henkilö kertoi itsestään, että pelkkä pieni liukastuminen voi saada hänen polvensa sellaiseen kuntoon, että heti tulee 3 viikkoa sairaslomaa.

Perjantaina kuulin miehestä, joka oli laskettelurinteessä loukannut polvensa ja joka sai vasta kaksi vuotta tapauksen jälkeen oikean diagnoosin: murtuma. Kaksi vuotta tulehdusta polvessa oli aikaansaanut reuman.

Eräs puolestaan kertoi, kuinka hänellä oli jalkapallopelissä mennyt nilkasta nivelsiteet, murtunut sääriluu ja polvellekin oli käynyt samalla kerralla jotain. Hoito oli ollut 13 viikkoa kipsiä ja ensimmäiset ajat sellaisessa lääketokkurassa, ettei tiennyt mistään mitään.

Kolmas kertoi kasvuikäisestä pojasta, joka oli pudonnut puusta kymmenen metrin korkeudelta ja jonka reisiluu oli mennyt tuusan nuuskaksi polven yläpuolelta. Vertakin oli vuotanut niin paljon, että oli lähellä, ettei mennyt henkikin. Lisäksi kasvuiässä kun oli, piti reisiluuhun virittää joku systeemi, jolla jalkaa pikku hiljaa venytettiin, ettei kasvu pysähtyisi.

Jotenkin nämä kertomukset auttavat laittamaan oman vaivan uuteen perspektiiviin.

Seurankipeys

Olen ollut nyt kolme päivää kotona tekemässä töitä jalan takia. Odotan jo huomista, kun pääsen kinkkaamaan konttorille. Yksinäiset kotipäivät ovat pitkiä ja kurjia. Kai minä olen sen verran sosiaalinen persoona, että kaipaan seuraa. Toiset ihmiset kaipaavat välillä yksinäisiä hetkiä. Minun kohdalleni kyseinen kaipuu osuu äärimmäisen harvoin. En tiedä, johtuuko se siitä, että olen kasvanut keskimmäisenä lapsena kahden veljen kanssa. Lapsena ei tarvinnut olla yksin.

Kipsattu jalka rajoittaa entisestään liikkumista. Koko syksyn olen ollut enemmän tai vähemmän liikuntarajoitteinen. Se rassaa. Mutta pitää toivoa, että kipsi vihdoin saa jalan toipumaan.

Ostin kipsauksen jälkeen Celine Dionin uusimman levyn Taking chances ikään kuin lohdukkeeksi itselleni. Hyllystäni löytyy niin monta Dionin levyä, että olen saanut tästä useaan otteeseen kuulla (kuten lempiväristäni...). Monet levyistä vievät minut ajassa taaksepäin... "tuota kuuntelin kisamatkoilla Seinäjoelle ja treenimatkoilla Kangasalle... tuolla oli merkitystä, kun toivuin ensimmäisestä vakavasta ihastuksestani... tuota kuuntelin, kun ranskan yo-kuuntelut olivat ohi... tuota silloin, kun asuin lukiolaisena yksin Helsingissä ja kun valmistauduin Kroatian laulukisoihin... tuo ja tuo ja tuo ja tuo ovat olleet läsnä, kun olen rypenyt erinäisiä kertoja sydänsuruissa ja toisaalta niinä hyvinä hetkinäkin..." Taking chances luultavasti assosioituu vastaisuudessa tähän kipsattuun jalkaan. Samalla virittäydyin ensi kesään: menen Tukholmaan Dionin konserttiin ruotsalaisen ystäväni kanssa.:) (Sanokaa, mitä sanotte... :P)

Musiikista muutenkin yritän hakea sitä mielihyvää, mikä liikunnan puutteen vuoksi jää saamatta. Laulaminen toimii välillä melkein yhtä hyvin kuin luistelutreeni.

Jag går på kryckor... igen!

Joo, tuommoisen paketin sain jalkaani tänään. Ja kepit. Harmistus oli lähes yhtä suuri kuin silloin, kun sain vamman. Olen jälleen kovin liikuntarajoitteinen ja sekös pistää mielen matalaksi... Toivottavasti tämä pehmytkipsi auttaa saamaan jalan kuntoon.

Internationaler Fossil Cup ja muut viikonlopun taistot

Olen seurannut tarkasti viikonlopun luistelukoitoksia. Calgaryssa kisataan maailman cupia, Hamarissa Challegers' cupia, Seinäjoella Season Opening Racea ja sitten silmiin pisti Saksan liiton sivuilta Internationaler Fossil Cup. Luulin, että kyse on senioreiden kisoista (vrt. fossiilit), mutta ei. Kisan tuloksista selvisi, että kyseessä onkin lasten ja nuorten kisat. Mistähän ihmeestä kyseinen nimi on skaboille tullut? Vai tarkoittaako Fossil saksaksi sittenkin jotain ihan muuta? No, joka tapauksessa suomalaisen näkökulmasta muut mainitut kamppailut ovat mielenkiintoisempia.

Itse en sen sijaan pääse kyllä vielä pitkään aikaan jäälle. Jalan kipsaus on edessä huomenna. *harmistus*

Ödeemi ja effuusio

Luimme ortopedin kanssa yhdessä magneettikuvalausunnon keskiviikkona. Kuvissa oli "selvät löydökset", muttei mitään, mitä pitäisi leikata. Lausunnossa esiintyi useaan kertaan sana ödeemi eli turvotus ja effuusio eli kudosnestepurkauma. Lääkkeeksi lääkäri haluaa määrätä jalkaani pehmytkipsin kolmeksi viikoksi. Heti en sitä jalkaani saanut, vaan saan rauhassa "sulatella asiaa ja järjestellä asioitani", kuten lääkäri totesi.

"Ja liikkumatta!"

Magneettikuvaan mennessä sain ohjeeksi riisua kengät, housut ja kellon. Sukat saivat jäädä. Jalka aseteltiin tyynyjen keskelle koriin.

- Kun jalkaa kuvataan, puolet kropasta jää koneen ulkopuolelle, sanottiin.

En yhtään ihmettele, että jotkut voivat saada klaustrofobiakohtauksen kuvauksessa, jos koneen sisälle joutuu kokonaan. Kone pitää kovaa pauketta ja surinaa. Siltä suojautumiseen käytettiin kuulosuojaimia, joihin sai valita mieleistään musiikkia: klassista, iskelmää, poppia tai rokkia. Ajattelin, että klassinen olisi turvallinen vaihtoehto.

Klassista musiikkia siis tuleman piti ja ihan mukava niin. Vivaldin Neljä vuodenaikaa rauhoittivat mukavasti. Kaksikymmentä minuuttia kestäneen kuvauksen aikana piti olla liikuttamatta jalkaa ja varpaita. Yritin rentoutua, mutta piti kuitenkin keskittyä siihen, ettei heiluttele varpaitaan. Mikä siinä onkin, että juuri, kun ei saisi liikkua, tulee sellainen olo, että kohta se jalka kramppaa tai tulee joitakin kouristuksen omaisia pakkoliikkeitä... No, ilmeisesti pärjäsin kuitenkin ihan hyvin, vaikka varpaat kerran taisivatkin hieman koukistua.

Huomenna saan sitten tuomion kuvien perusteella.

Talvitassut

Sylvesti sai tänään alleen talvitassut. Onneksi sain renkaanvaihtoapua, koska omin voimin en olisi saanut pölykapseleitakaan irti.

Huomenna ja ylihuomenna saan lisäselvyyttä siihenkin, mikä on nilkkani tilanne, kun menen magneettikuvaan ja sitten taas lääkärille. Jospa pääsisin omia talvitassujanikin (pikaluistimia) pian sovittelemaan. Tänään piti jääkauden alkaa, mutta ilmeisesti alkaakin vasta keskiviikkona. Minun osaltani luistelukauden alku kyllä lykkääntyy, koska nilkka ei kunnolla taivu - edelleenkään.

Ei oo lipunmyyjillä helppoa pääkaupunkiseudulla

- Espoon sisäistä huomisesta joulukuun kahdenteenkymmenenteenensimmäiseen asti, kiitos.
- OK... huomisesta... joulukuun 21. asti.
- Niin, siis sisäistä.
- Aa, anteeksi.
- Mä vaan kattelin tota hintaa, ettei sen noin paljon pitänyt maksaa.

Myyjä joutui kysymään toiselta neuvoa tässä välissä.

- Se on sitten 68,10... kiitos, saanko nähdä henkilöllisyyspaperit, kiitos.... pankki vai luotto?
- Luotto.
- Äh, mä ehdin jo löydä pankin... voi paska, pitää tehdä uusiks, siis sori, saisinko sen matkakortin vielä?

Aikansa tunattuaan ja kertaalleen poistettuaan kortin latauksen myyjä kysyi taas neuvoa toiselta. Pankkikorttivalintaa ei voinut vaihtaa kuin soittamalla jonnekin. Siinä vaiheessa minä sanoin, että voi se mennä pankiltakin... Myyjä oli kovasti pahoillaan, että sormet olivat nopeammat kuin ajatus.. Tarkistin vielä, että olihan lataus kortilla, mutta ei ollutkaan, joten sen myyjä teki vielä uusiksi. Toivottavasti huomenna kortti pelittää aamulla.

Pääkaupunkiseudun matkakorttijärjestelmä on monimutkainen. On eri kaupunkien sisäisiä lippuja, on seutulippuja, lähiseutulippuja, koko aluelippuja... Lisäksi asiakas voi ostaa kautta joustavasti kaksi viikkoa tai enemmän ja päättää aloituspäivämäärän. Ei ihme, että myyjän pää menee pyörälle. Toista se on Tampereella. Myynnissä on vain kuukausilippuja à 44 euroa ja lipun aika alkaa pyöriä ensimmäisestä kerrasta, kun korttia bussissa vilauttaa. Myyjät pääsevät helpolla! Mutta on tämä pääkaupunkiseudun järjestelmä sentään paljon asiakasystävällisempi, vielä kun myyjät pysyvät hommiensa tasalla.:)

(Mitä viime viikon postaukseen tulee, näytän saavan kirjoittamiseen inspiraation, kun olen ihmisten kanssa tekemisissä ja ihmekkös tuo, koska eiväthän tavarat juttele...)

Homma edistyy

Asettuminen uuteen asuntoon edistyy. Nyt on kaikki laatikot purettu. Tavaroiden järjestely ei tietenkään tähän lopu, mutta aika pitkällä ollaan. Tavoitteeksi olin asettanut, että paklingit olisivat purettuna ennen torstaita, jolloin työt alkavat. Se tavoite on nyt saavutettu, mutta vielä en ole ihan tyytyväinen, vaan järjestely jatkuu.

Todistusaineistoa

Ajattelin julkaista eilisen kirjoitukseni tueksi ja todistusaineistoksi pari kuvaa. Sain nimittäin tänään urakoitua palkinnot paikoilleen. Kovin suunnitelmallista järjestystä ei ollut ja totesinkin, että olisi pitänyt Tampereella ottaa kuva kaapista, niin olisi muistanut, miten palkinnot mahtuvat kaappiin kivasti.

Tässä on siis kaappi sisältöineen (alimmalla hyllyllä oikeassa laidassa on muutama muukin tavara kuin palkinto):




















Ja tässä ovat boksit ja sanomalehtipaperit, joita käytin palkintojen pakkaamiseen:

Nykeröinnin purkua

Kun on ollut tässä tätä muuttopuuhaa, luulisi, että olisi myös paljon kirjoitettavaa. En ole kuitenkaan saanut juuri virikkeitä täällä laatikoiden keskellä. Ajattelin kuitenkin varoittaa kaikkia aktiiviurheilijoita eräästä asiasta: jos on vain mahdollista pidä palkintokaappisi yhdessä paikassa esimerkiksi vanhempiesi luona!

Itse muutin palkintokaappini palkintoineen vanhempien muuton alta pois viime vuoden toukokuussa aavistamatta, että kaappia joutuu pakkaamaan ja purkamaan yhä uudestaan reilun vuoden sisään. Ensimmäisellä pakkauskerralla oli vielä viehätyksensä, kun tuli pengotuksi kaapin saloja ja muisteltua, mistä mikin palkinto oli tarttunut matkaan. Tämä kolmas kerta oli jo tuskallinen.

Tampereen päässä viivyttelin palkintokaapin pakkaamisen aloittamista. Lopulta sain palkinnoilla täyteen lähes 5 muovista muuttolaatikkoa. Nyt pitäisi purkaa nuo nykeröinnit. Eikä huvittaisi yhtään. Ei nimittäin riitä, että saan pokaalit ja kaiken maailman muut palkinnot pois sanomalehtipaperin sisästä ja mitalit ulos muovipusseista. Palkinnot pitää myös asetella paikoilleen. Tavoitteena on tietysti, että palkinnot olisivat kivasti esillä, mutta myös, että ne ylipäätään mahtuvat paikoilleen. Isoveljeni yläasteen puutyötunneilla tekemä kaksiosainen kaappi on nimittäin hieman ahdas. Ehkä oli ihan hyvä, että lopetin kilpaurheilun jo vuosia sitten, muuten palkintojen muuttaminen olisi vieläkin tuskallisempaa...

No, ensimmäinen laatikko viidestä on nyt purettu.

Kaaos siirretty vol. 2

Tunnelmat ovat kaaoksen suhteen kohtuullisen samat kuin tammikuussa. Kaaos siirtyi tällä kertaa päinvastaiseen suuntaan kuin silloin, mutta muuten tässä ei kai ole mitään kovin uutta. Väsyttää eikä oikein ole vielä hahmottanut, että Riäväkylä (Manse, Mansesteri, Tampesteri) jäi taakse. Eiköhän se tässä pikku hiljaa ala juurtua takaraivoon.

Sylvesteri kiiltää!

Kävin eilen kääntymässä Orivedellä, pitkästä aikaa. Poikkesin ensin hakemassa Löytötexin arvonnassa voittamani Clarins Paris -tuotepaketin, jonka olin voittanut arvonnassa, johon äiti oli jättänyt osallistumislapun puolestani. Paketti jatkaa vuosien mittaan nappaamieni arvontavoittojen sarjaa. Ennestään plakkarissa ovat ainakin risteily, 49 Mars-patukkaa ja potkulauta.

Visiitin päätarkoitus oli kuitenkin hieman kiillottaa Sylvesterin pintaa ennen talven tuloa. Sää oli uhkaavan kostea, mutta selvisimme kolmisin vahausurakasta ihan hyvin. Nyt voi Syltyn pinnasta peilata itseään!

Tuli myös pitkästä aikaa saunottua ja vierailtua itseäni 70 vuotta vanhemman sukulaistädin luona.

Aluillaan

No nyt on muutto saatettu alulle. Ensimmäinen lasti on siirretty paikasta A paikkaan B. Huomenna voisi hieman järjestellä tavaroita. Astialaatikoita olisi hyvä saada toiselle kierrokselle.

Tavaroita pakatessa valitsin laatikoita hieman sen mukaan, mitä niihin olin viime tai sitä edellisessä muutossa ollut eli sen mukaan, mitä laatikoiden päällä luki. Kaikki laatikot eivät kuitenkaan saaneet sisällökseen samoja asioita kuin niissä oli aikaisemmin. Mietinkin, olisiko ollut tarpeen kirjoittaa laatikoiden päälle, että "sitä-ja-sitä muutto 10/07". Ihan vain sekaannuksien välttämiseksi... Sen sijaan vetelin joitakin tekstejä yli ja lisäilin joihinkin joitakin merkintöjä.

Kaksi vuotta

Taas liputetaan Aleksis Kiven päivää. Samalla myös minun valmistumispäivääni tulee juhlistettua lipulla.:) Valmistumisesta on tänään kulunut kaksi vuotta. Kahden vuoden aikana on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Olen esimerkiksi muuttanut neljä kertaa ja viides on kohta edessä...

Paluu arkeen

Viereisen kuvan mukaisesta säästä lomatunnelmista piti palata tänään sorvin ääreen. Viisi päivää helteisessä Roomassa viime viikolla sujui nopeasti. Karuinta oli paluu perjantain ja lauantain välisenä yönä: sää muuttui 30 asteen poutasäästä 10 asteen vesisateeseen. No, ehkä tähän taas kohta tottuu ja latasihan loma tietysti akkuja.:)

Roomassa on todella paljon nähtävää ja sitä riittää varmasti toiseksikin lomaksi. Jalkani alkoi hieman kiukutella keskivälissä viikkoa, kun sillä yhtäkkiä käveli kilometritolkulla. No, toivottavasti kävely epätasaisella alustavalla oli vain hyvää kuntoutusta. Rooman liikenteestä todettakoon, että melkein joka auton kyljestä löytynyt pelti- tai maalivaurio pöyristytti tuoretta auton omistajaa. En kyllä lähtisi itse siellä autoilemaan.

Purettuani eilen matkalaukun, pääsin tänään muuttolaatikoiden pakkaamisen makuun. Muutan, taas.

Pitäisi malttaa muistaa olla varovainen

Jalkani paranee kohinalla. Näin olen ainakin taipuvainen uskomaan. Tasaisella käveleminen sujuu jo niin mainiosti, että melkein unohtaa, että jalassa mitään vikaa olisikaan. Tässä pilee vaara. Tänään pienessä itsekehitetyssä kiireessä astuin reippaasti rotvallille siten, että vasen, eli vammautunut, jalka ponnisti oikean nousuun. Nopea ja voimaa vaativa varpaille nousu teki vaan niin kipeää! Onnuin jonkin matkaa, mutta onneksi kipu alkoi pian hellittää. Eli ehkä en mitään fataalia saanut aikaan.

Sain tiistaina fysioterapeuttiopiskelijakaveriltani jumppaohjeita. Niitä yritän nyt joka ilta muistaa tehdä. Josko jäykistynyt nilkka alkaisi taas liikkua normaalisti ja voimatkin palaisivat pikku hiljaa. Tukea pitää pitää vielä ainakin viikko tai kolme.

Paranemaan päin

Sekä jalka että flunssa ovat paranemaan päin. Flunssa hellitti selvästi jo viime viikolla, mutta joitakin jälkikaikuja on vielä aistittavissa. Jalalla puolestaan kävelen päivä päivältä paremmin. Kankeahan tuo nilkka on kuin mikä eikä oikein pidä vinoista alustoista eikä rappujen kävelemisestä alaspäin. Mutta eiköhän tämä tästä, hissukseen. Seuraavaan reissuun ei sentään tarvitse lähteä keppien kanssa...

Liikuntaa kyllä kaipaisin. Viime viikolla stressailin kaikenlaisista käytännön järjestelyistä niin paljon, että tuntui siltä, että pää hajoaa. Ja juuri sellaiseen olotilaan juuri liikunta toisi varmimmin helpotusta! Pyöräilemäänkään en oikein pysty. Kokeilin nimittäin viime viikolla. Autolla ajelen, muttei se ole liikuntaa. Onneksi yksi iso käytännön asia selvisi viikonloppuna, niin voi taas ottaa siltä osin hieman iisimmin.

Tampereen pikakurssi

Jaa-a, oiskohan pitänyt perehtyä tähän kurssiin ennen kuin tulin Tampereelle töihin... ;)

Humalainen häirikkö

Istuin eilen illalla huoneeni puolella läppäri sylissä. Kello näytti ehkä yhdeksän illalla. Alkoi kuulua kolinaa, semmoista nakutusta, että kuvittelin naapurin hakkaavan naulaa seinään. Kolina ei loppunut, joten menin keittiön puolelle. Keittiö oli pimeä ja näin kajastuksen ulkona olevasta hahmosta. "Mitä ihmettä? Onko sillä joku hätä", ajattelin. Avasin ikkunan.
- Asuuko Inkeroinen tässä rapussa? mongersi miehen humalainen ääni ja nuhainen nenäni haistoi vanhan viinan katkun.
- En minä muista, vastasin, vaikka jokin olikin mielikuva siitä, että kyseisen nimen olin nähnyt jossain ovessa.
- Se on mun veli ja sen kännykkä jäi mulle ja... et sä viittis kattoo?
- No okei.

Lähden keittiöstä eteiseen ja avaan oveni. Näen miehen seisovan lukossa olevan ulko-oven takana. Kurkistan naapurini ovessa olevaa nimeä. Se ei ainakaan ole Inkeroinen. Palaan sisälle ja keittiön puolelle. Näen, että mies poistuu kohti toista taloa. "No kai se luovutti". Palaan koneeni ääreen huoneen puolelle.

**

Kello on vähän vaille kymmenen, kun koputus kuuluu taas. Miehellä on tyhjä muovinen juomapullo, jolla hän kurkottaa yltääkseen ikkunaan tai edes ikkunalaudalle asti. Avaan ikkunan.
- Kyllä se tässä asuu. Tässä on se osoite, mies tunkee ikkunasta sisään paperilapun, jossa on osoite ja puhelinnumero.
- Tarkistin tiedustelusta, hän jatkaa.

Otan paperin ja pistän ikkunan kiinni. Laitan keittiön kohdevalon päälle ja luen paperista myös asunnon numeron, jota en nähnyt pimeässä keittiössä. Avaan ikkunan ja annan paperin takaisin.
- Eksä vois päästää mua sisälle?
- Miks mä päästäsin sut sisälle?
- Että mä menisin veljeni luo.
- No, jos mä käyn siellä ovella.
- No okei.

Pistän sandaalit jalkaani ja lähden oman asuntoni avain kourassa yläkertaan. Inkeroinen näyttää olevan yläpuolellani asuvan sukunimi. Koetan soittaa molempia ovessa olevia ovikelloja. Kumpikaan ei taida tomia. Koputan. Mitään ei kuulu. Palaan alakertaan ja näen miehen ulko-oven takana. Avaan oman asuntoni oven ja palaan keittiöön. Mies on lähdössä poispäin, kun huomaa ikkunan aukeavan.
- Ei siellä ollu ketään kotona.
- Mi-mitä se sano?
- Ei siellä ole ketään kotona.
- Jaa, no, kiitos sulle kuitenkin, sanoo mies ja poistuu vilkuillen yläkerran ikkunoihin päin.

Jää inhottava olo. Pelottava suorastaan, vaikkei mies ollut suoranaisesti uhkaava. Menee aikansa, että olen valmis yrittämään unen päästä kiinni. Kun lopulta menen nukkumaan, saan unta ongelmitta.

***

Herään koputukseen. Tiheätahtinen koputus jatkuu hetken. Katson kelloa: se on puoli kuusi. Päätän pysyä sängyssä. Kuuntelen. Koputus lakkaa. Kuuntelen. Kuvittelen kuulevani jonkun olevan oveni takana. Yritän miettiä, ettei mitenkään ole mahdollista, että mies olisi oveni takana, jos ei pääse ulko-ovesta sisään. Yritän rauhoittaa itseäni. Vielä voisi nukkua tunnin. Kuulen, että yläkerrasta joku tulee alas ja menee pihalle. Ehkä se oli se veli. Päätän yrittää nukkua vielä. Ajattelen muita asioita, mutta uni ei tule. Herätys on puoli seitsemältä. Olen rättiväsynyt.

Kaikenlaisia hiippareita siis täälläkin.

Konsulttilinja?

Tuli tuossa erään opiskelukaverin kanssa puheeksi, että kovin moni informaatioverkostojen koulutusohjelmasta valmistunut tai siellä opiskeleva on konsultti. (Kun tuo asia nyt sattui olemaan meille molemmille ajankohtainen) Päätinpä huvikseni laskea omista LinkedIn-kontakteistani, onko tuntuma ollenkaan oikeansuuntainen. Laskin siis valmistuneista (tai ainakin oletan heidän olevan valmistuneita, ja ainakin yksi on infolla joskus opiskellut TKK:lta valmistunut) opiskelukavereistani, jotka ovat linkkejäni ko. palvelussa, mikä on työnkuvien jakauma. Otos oli 45 ja tulos seuraavanlainen:

konsultteja 40 %
ohjelmoijia 18 %
tutkijoita 13 %
projektipäälliköitä 7 %
suunnittelijoita 7 %
tuotepäälliköitä 4 %
vara/apulaisjohtajia 4 %
toimittajia 2 %
markkina-analysoijia 2 %
luennoijia 2 %

(Ohjelmoijia laskiesssani olen saattanut tehdä vääryyttä joillekin software designereille tai it architecteille tai software engineereille yms., pahoittelen)

Tämä tulos kyllä tukee sitä mielikuvaa, mikä meillä oli. Tosin työnkuvien skaala yllätti kuitenkin.

Sairaskertomus

Torstaina illalla nousi kuume, joten olin perjantaina kotona. Perjantaipäivän aikana ei ollut lämpöä, mutta illalla ennen nukkumaanmenoa mittari nousi lukemiin 38,3. Lauantaina lämpö nousi lähelle 37:ää, muttei kuitenkaan kuumeen puolelle. Olo oli täysin vetämätön. Vasta tänään on ollut pirteämpi olo eli enköhän huomenna jaksa lähteä töihin taas. Räkätautina tämä varmasti vielä jatkuu pitkään. Yskää ei onneksi liiemmin ole ollut.

Jalka jatkaa onneki paranemistaan, vaikkakin kuumeen kourissa se myös särki. Nousin tänään ensimmäisen kerran päkiöille. Täytyy jatkaa tätä kuntoutusliikettä, kun jalka sitä tuntuu kestävän. Hieman on vielä turvotusta aivan vammakohdan vieressä, mutta eiköhän se siitä lähde laskuun pikku hiljaa. Muuten jalka alkaa olla aika normaalin näköinen. Tuntuma on kyllä jäykkä ja isot liikkeet tekevät vielä kipeää enkä normaalisti pysty vielä kävelemäänkään.

Niisk ja hatsii!

Tasan ei käy onnenlahjat... sen lisäksi, että jalkani on paketissa, olen nyt myös nuhassa. Tauti alkoi eilen hiipivällä kurkkukivulla. Nyt kipu on vaihtanut kurkussa puolta ja nenä virtaa... Heräilin yöllä niistämään. Myös jalkani on kipeämpi kuin se on ollu moneen päivään. Mahtaakohan sillä on jokin yhteys tähän räkätautiin vai onkohan kysymys vain siitä, että olen viime päivinä liikkunut paljon?

Tammerfors igen

Olen takaisin arkisessa työrytmissä. Sain aamulla rinkkani takaisin, kun se ei eilen ollut ehtinyt Helsingissä Tampereen koneen kyytiin. Töihin vääntäydyin bussilla, koska en vielä jalkaperäisistä syistä uskalla lähteä auton rattiin.

Viimeinen konferenssipäivä toi mukanaan hieman kieliongelmia. Osallistuin tanskankieliseen workshopiin, josta en juuri ymmärtänyt mitään. Siellä jouduin myös käymään ryhmäkeskustelun islantilaisen ja norjalaisen kanssa. Norjalainen puhui norjaa ja islantilainen... no, norjaa tai tanskaa, minä, sen mitä nyt puhuin, ruotsia. Lounaspöydässä vastapäinen minulle uusi norjalainen keskustelukumppani kysyi varovasti:
- Snakker du skandinavisk?
- Jag talar svenska och har lärt mig lite lite norska.
- Vi har snakket nynorsk hele tiden, naurahteli vieressäni istunut norjalainen, jonka kanssa olin sujuvasti puhunut norja-ruotsisekoitelmaa sunnuntaista lähtien. Hänen puheestaan sainkin suhteellisen hyvin selvää (vaikka norjan kurssilla opin lähinnä bokmålia), vastapäisen henkilön puheesta sen sijaan sitten lopulta en juurikaan...:I

Mukava oli kyllä huomata, että ruotsintaidot eivät ole kokonaan kadonneet ja pystyin vaivatta keskustelemaan ruotsalaisten kanssa ruotsiksi.:)

Hälsningar från Uppsala!

Jaha, jo, jag är här på andra sidan viken och går på kryckor. Jag är glad att jag lärde mig innan jag kom hit hur man berättar på svenska vad som ha hänt med mitt ben... fått berätta det ganska många gånger. Annars har resan ända fram till nu varit lärorik. En dag kvar och hemresa. Hoppas jag orkar allt bra trotts benet.

Suurin ihmetyksen aihe pohjoismaisten kollegoiden keskellä on ollut se, että SLU (Sveriges lantbruksuniversitet) jakaa promotavarana perinteisten karkkien lisäksi kondomeja... :P

Revähdys, ei venähdys

Kävinpä tänään oikein urheilulääkärillä näyttämässä jalkaani. Onhan tässä menoa ja meininkiä tiedossa viikonlopuksi eikä vähiten huoleta sunnuntaina alkava työmatka Ruotsiin.

Ihan hyvä, että tuli käydyksi, nimittäin nivelside onkin revähtänyt eikä venähtänyt. Toipumisaika on siis huomattavasti pidempi kuin osasin odottaa. Sain uuden siteen jalkaani ja vanhaan tukeen pitää siirtyä takaisin viikon päästä ja pitää sitä 3-5 viikkoa! Se ei mahdu kunnolla mihinkään muuhun kuin sandaaliin ja valittelin siitä lääkärille. Hän neuvoi hankkimaan toisenlaisen apteekista, mutta kiertämämme kaksi apteekkia ei tuntenut koko tuotetta. Täytyy huomenna soitella firmaan, joka sitä maahantuo/valmistaa, en ole varma, kumpaa.

Pitänee kehitellä jotain vaihtoehtoisia liikuntamuotoja, ettei täysin jumahda. Jossain vaiheessa pitää nilkkaakin alkaa treenata enemmän.

Näin jalkani jaksaa tänään

Turvotus on hieman laskenut, mutta epäilen, että mustelma saattaa levitä jalkaterään. Ainakin jalkaterä on hieman vihertävä.



Mustelmaa on jalan sisäreunassakin.



Ulkoreunan mustelma on hieman levinnyt.

Kävelyn suhteen tilanne on sama kuin edellisessäkin postauksessa.

Turvotus jatkuu

Tästä tulee nyt ainakin hetkellisesti kovin jalka-aiheinen blogi. Koettakaa kestää. Jalassa on edelleen kovasti turvotusta ja lisäksi laajentuva mustelma nilkan alla. Jalalle pystyy laittamaan jo painoa, mutta nilkkaa ei voi koukistaa, jos jalalla on painoa. Pystyn siis kävelemään jalka suorana tönkkönä hyvin hitaasti eteenpäin, mutta kaipa sekin on edistystä. Ehkä tämä tästä. Särkylääkkeitä joudun kylläkin popsimaan vielä ja pidän jalkaa pääsääntöisesti tukipaketissa.

Turvotusta

Kuva kertonee enemmän kuin tuhat sanaa. Vasen jalkani on kovin turvoksissa eikä sillä vielä kävellä. Kyynärsauvojen käyttö sattuu kämmeniin, oikea jalka väsyy hyppelystä. Toivottavasti pian pystyn vähän varaamaan vasemmallekin jalalle. Helpottaisi oloa ja eloa.

Nivelsiteet

Vasemman nilkkani nivelsiteet venähtivät eilen sählyä pelatessa. Koska pelasimme kello 20 jälkeen illalla, yksityisiä lääkäriasemia ei ollut enää auki. Menin Hatanpään päivytysasemalle ja olin positiivisesti yllättynyt siitä, että odotusaika oli oikein lyhyt. Röntgen oli kuitenkin mennyt kiinni jo 20.30, joten jouduin palaamaan asemalle tänä aamuna saadakseni diagnoosin.

Yön ajan minulla oli kireä, liian kireä, side jalassa. Tämänpäiväinen lääkäri sanoi, ettei niin kireää olisi tarvinnut kärsiä... Onneksi mitään ei murtunut. Minun pitäisi selvitä viikon sairauslomalla ja kahden viikon urheilukiellolla. Toistaiseksi konkkaan keppien kanssa enkä pysty astumaan jalan päälle yhtään. Kuulemma heti vaan, kun siltä tuntuu, pitäisi alkaa käyttää jalkaa.

Suolakurkuista tulikin herkku

Ken on pidempään seuraillut blogiani, tietää, että viime kesänä hairahduin ostamaan suolakurkkuja liikunnallisen päivän päätteeksi. En ollut juuri harrastanut suolakurkkuja ennen tuota. No, taisin jäädä koukkuun. Alla ensimmäistä purkkia lukuun ottamatta kaikki vuoden aikana kuluttamani suolakurkut. (No, okei, ihan jokaista siivua en ole syönyt itse, mutta aika monta...) Ja purkkikokohan on tietysti kasvanut kaiken aikaa... ;)

Lisää hyönteishaittoja

Tänään möyryttiin metsässä Hallilan kartalla. Lähtö oli Hervannan laskettelukeskukselta. Toivoin, ettei metsässä olisi hyttysiä, kun jalat on viikonlopun jäljiltä ihan syöty. No, hyttysiä en nähnytkään, mutta sen sijaan kiusana olivat hirvikärpäset! *yöh* Vielä kotonakin ainakin yksi kiipeili hiusten seassa ja koki hukkumiskuoleman, kun pesin hiukset. Voi inhotus noiden hyönteisten kanssa.

Tänään metsässä kuultua:

- Se helpottaa tosi paljon, kun tietää, mihin on menossa, siis suunnilleen... tuumi eräs tyttö matkalla kartanmyynnistä lähtöpaikalle. Siinä oli tyttö tajunnut jotain erittäin oleellista suunnistamisesta.:)

**

- Mille rastille sä oot menossa?
- Satakolmeneloselle.
- Voiksä näyttää yhtään, missä ollaan.
- Joo... tulin just tolta satakakskymppiseltä ja olen tässä välissä menossa tonne.
- Jaa tossa joo... tuumi eräs poika, joka taisi olla hieman pidemmällä lenkillä kuin minä.

**

- Eikö tääkään kivi riitä, tuskaili joku mies eräässä rinteessä, josta piti löytää isojen kivien joukosta se vielä isompi.

**

Joku varmisteli rastilla ääneen:
- Satakaksysi... joo, oli se se.

**

Viimeisellä rastivälillä tuli huolimattoman kartanluvun takia eteen iso kallio, josta piti päästä alas. Menin jonon perässä jostain aika hurjasta välistä. Perässä tullut mies tuumi:
- Aina pitää nää jyrkimmät kohdat valita.

**

- Täällä on se vika, että luullaan, että kaikki on jotain huippusuunnistajia, että jaksaa juosta niin paljon... avautui mies parkkipaikalla. En täysin ymmärtänyt hänen avautumistaan, koska ratavaihtoehtoja kyllä riittää.

Elämälle vierasta toimintaa?

- Sitä liikerataa ei kyllä tarvita millään muulla elämän alueella.
- Öhmm... voisin kyllä sanoa, ettei mitään luistelussa opittavia asioita tarvita millään muulla elämän alueella.
- Hehee, niin luistelua ei tarvita elämässä, mutta luistelu kasvattaa ihmisenä.

Näin filosofoivat eräät konkarivalmentajat viikonlopun aikana lasten ja nuorten luisteluharjoitusleirillä, jossa olin vetämässä lasten ryhmää yhdessä parin muun kanssa. Lasten kanssa oli ja ei ollut kiva touhuta. Heidän suustaan kuuli hassuja ja ei niin hassuja juttuja.

**

- Onpa sillä paljon tavaraa, yhdet kuiskivat, kun saavuin leiripaikalle.

**

- Meidän rehtori kertoi, että kerran, kun me oltiin vielä jotain 2-vuotiaita, niin joku vanhempi oli valittanu, että sen lapselle oli tullut hiki liikkatunnilla. Sehän on ihan tyhmää, kyllähän liikkatunnilla kuuluukin tulla hiki.

**

- Saaksmä mennä vessaan? oli tiettyjen 16 hengen ryhmään kuuluneiden lasten vakiokysymys leirin harjoitusten aikana. Eli kaikki eivät olleet kovin innokkaita liikkumaan.

**

Onneksi viikonloppuna ei satanut vettä. Muuten hieman askeettisessa leirikeskuksessa olisi ollut vielä kurjempaa. Parasta leiripaikassa oli Yyterin hiekkarantojen läheinen sijainti. Myös treenikenttä oli varsin lähellä leirikeskusta, mikä oli erittäin hyvä juttu. Itsekin tuli liikuttua viikonloppuna ihan kiitettävästi.

Inhottavin juttu oli ehdottomasti hirveä hyttysmäärä, joka täytti pihan ja ruokasalin aina iltaisin. Siitä muistona ovat kutisevat ja täysin syödyt jalat.

Juoksukunto koetuksella

Toissapäiväisestä kuivatreenistä on jalat vähän jumissa. Eilinen lenkki hieman helpotti, muttei välttämättä ollut paras valmistava harjoitus tämän päivän koitokseen: 100 metrin juoksuun. Henkilökunnan liikuntailtapäivässä työnsin myös kuulaa ja heitin saapasta, mutta eniten odotin ja jännitin 100 metrin juoksua. Kisa oli tiivistahtinen ja lajien tuoksinassa heiluin vielä lisäksi kamera kaulassa. Pitihin sitä saada mukavia kuvia intranettiin. :)

100 metriä kulki aikaan 14,7. Yllättävän hyvin siis. Ennätyksenihän on jotain luokkaa 14,0. Juoksukunto tai ennemminkin nopeus ei ole siis kokonaan kateissa. Aika riitti hopealle. Kulta olisi irronnut ajalla 14,3. Kuulasta ja saappaanheitosta sainkin sitten kaulaani kultamitalin. Olkoonkin, että pidän saappaanheittovoittoa hieman kyseenalaisena, koska pisin heittoni mitattiin, vaikka se oli selvästi ulos sektorista. Tosin muutenkin mitattiin siitä, mihin saapas jäi pudottuaan (eikä putoamiskohdalta) ja yritysten määrä 2 tarkoitti yrityksiä, joilla sai saappaan lentämään ulos suojaverkosta. Minäkin heitin 3 kertaa. Toisin sanoen säännöistä ei oltu niin tarkkoja. Kuulassa työnnettiin 3 kilon kuulaa. Jäin ennätyksestäni noin 2 metriä.

Sää suosi ja oli oikein mukava iltapäivä. Huomenna pitää seuloa yli 200 kuvasta ne parhaat otokset.

Läheltä piti

Viime yönä paloi kaksi asuntoa samanlaisesta kerrostalosta, jossa asun. Palossa kuoli kaksi. Talojen välissä on 5 kerrostaloparia. Sain tietää tapahtuneesta aamulla, kun äitini kysyi tekstarilla, missäköhän Nekalassa palo oli ollut. Uutiskuva talosta oli muistuttanut taloa, jossa asun. Kävin lehdenhakureissulla katsomassa tulipalon jäänteitä. Paikalla oli kello 7.15 vielä paloautoja. Tulipalosta oli ilmoitettu kello 3.30. Läheltä siis piti. Pistää miettimään.

Ilta-Sanomat on uutisoinut palosta toistaiseksi laajimmiten.

Aina liikkeessä?

Oli tarkoitus ottaa tämä ilta rauhallisesti, kun taudin jäljiltä on vielä vähän vetämätön olo. Toisaalta eräs mielessä pyörivä ajatus sai olon malttamattomaksi ja jännittyneeksi. Yleensä moiseen auttaa liikunta, mutta olin tänään päättänyt olla menemättä suunnistamaan.

Pelkästä kotona rötväämisestä ei kuitenkaan tullut mitään. Pesin ikkunat. Ja pyykkiä kaksi koneellista. Poljin keskustaan lahjaostoksille ja kävelin sieltä takaisin, koska lahjapaketti vaati varovaista käsittelyä. Eli se siitä lepäilystä sitten. No, ilmeisesti en nyt kovin sairas enää ole, kun olen jaksanut touhuta. Huomenna voisikin sitten jo taas mennä oikein treeneihin.

Ihan sellainen urheiluaddikti en ole kuin jotkut tuntemani enempi vähempi kuntourheilijat. Heille tuottaa tuskaa muutamankin päivän lepäily. Minä sen sijaan voin hyvällä omallatunnolla pitää taukoa liikkumisesta. Jossain vaiheessa lepäilyllekin tulee kuitenkin raja vastaan. Tuntuu, että pää hajoaa, jos ei pääse välillä purkamaan energiaansa liikuntaan.

Vatsataudissa jälleen

Jaa-a, jälleen olen vatsataudissa. Tai ainakin oksensin viime yönä. *yöks* Yleensä vatsatautien välillä on ollut vuosia. Nyt tämä on jo toinen kerta tänä vuonna. Tosin jälleen kerran arvelen, että syy voi olla ruoassakin, kuten keväällä. Epäilys johtuu lähinnä siitä, että varsinainen huonovointisuus meni yön aikana ohi. Tosin edelleen on vetämätön olo, vaikka olen jo syönytkin jonkin verran.

Testasinpa sitten blogiaddiktiuteni, kuten Saarakin.

65%How Addicted to Blogging Are You?
Kuinkakohan vakavasti tähän pitäisi suhtautua?

Kouluruokaminäni

Kaikkien koulunsa aloittaneiden kunniaksi tein kouluruokatestin. Meemi löytyi täältä ja testi täältä.

Jos olisin kouluruoka, olisin

Kaalilaatikko ja
lasi vettä
Olen hyvää pataa kaikkien kanssa.

Tee sinäkin
Ideakeittiön kouluruokatesti

Koko luonnekuvaus kuuluu:

Olet luotettava ja kallisarvoinen ystävä, hyvää pataa kaikkien kanssa. Suhteesi vanhempiisikin on todennäköisesti parempi kuin kellään ystävälläsi.

Fiksuimmat ovat jo huomanneet, että olet vaatimaton, mutta näppärä sekä käsistäsi että päästäsi. Siksi ihmiset tuuppaavat pyytämään sinua talkooavuksi ja soittavat sinulle, jos vastausta tai ohjetta ei löydy Googlesta tai Wikipediasta.

Viihdyt kauniissa kodissasi, ja hyvää elämää on ilta tv:n ääressä. Jos irrottelet, juot lasin viiniä. Taustamusiikiksi sopii kotimainen pop tai popahtava iskelmä.

Sanoisinpa, etä kohtuullisen osuvaa...;)

"Näytätkö, missä ollaan?"

Tänään iltarasteiltiin Julkujärvellä. Tuli ihan vanhat muistot mieleen, kun kerran olin siellä suunnalla hiihtäjien kesäleirillä. Mäkeä riitti kerrakseen, joten sauvakävelymaastot olivat mitä mainioimmat. Niin, minäkin harrastin sauvakävelyä, mutta paljon ennen kuin siitä tuli muotilaji.

Suunnistus kulki suoraan sanottuna surkeasti. Ensimmäisellä vajaan kilometrin rastivälillä hämäännyin Puuvuoresta (ilmeisesti jonkin sortin täyttömäki, johon oli istutettu mäntyjä). Juoksin männikössä hieman liian vinoon ja olin aivan väärässä suunnassa. Sen jälkeen luulin laukkaavani oikeaan suuntaan (minne muutkin olivat menossa), mutta lopulta aikani pyörittyäni ja käytyäni kurkistamassa väärää rastia, nousin takaisin mäkeä ylös ja tajusin olevani ehkä 200 metriä väärässä suunnassa. Siinä suttaantui yli 23 minuuttia ennen kuin saavutin ensimmäisen rastin. Muuten oli semmoista perushakemista. Kovat mäet pistivät lujille. Pitäisi vissiin enemmän tehdä mäkitreeniä.

No, lohdutin itseäni sillä, että jollakulla meni vielä huonommin. Eräs vanhempi setä kysyi minulta, kun olin menossa ykkösrastille (silloin vielä siinä uskossa, että oikeaan suuntaan):
- Oliko tuolla rasti, osoittaen sinne suuntaan, josta tulin.
- En nähnyt, tokaisin.

Sama setä oli rastillani numero 3. Kun tulin leimaamaan, hän sanoi:
- Näytätkö, missä ollaan?

Pyysin odottamaan hetken, leimasin ja rupesin sihrustamaan meidän molempien karttoja. Samalla huomasin, että hän oli todennäköisesti lyhyemmällä radalla kuin minä. Oletan, että hän oli matkalla rastilleen numero 2. Sanoin ajatuksissani, että tämän on minun rastini numero viisi, vaikka kyseessä oli kolmonen. Rastikoodi 51 hämäsi. Etsin paikan sedän kartalta ja näytin.
- Jaha, siinä, joo, kiitos.

Jatkoin matkaani enkä nähnyt sitä setää enää uudestaan. Toivottavasti löysi rastinsa. Metsässä pörräsi suloisia oravapolkukoululaisiakin. Semmoisia alle kouluikäisiä. Yksi huuteli isänsä perään:
- Älä mee niin lujaa, tajuuksä, älä mee niin lujaa.

Ilmeisesti kaikille metsäretkeily ei ollut siis täysin miellyttävä kokemus.

Kahdesti pistetty

Kävin tänään verenluovutuksessa. Ihan ex tempore. Tai oikeastaan eilen asian jo keksin. Veriryhmäni veri oli veripalvelun sivujen mukaan vähissä. Porukkaa oli paikalla ihan kiitettävästi ottaen huomioon, että oli ihan tavallinen arki-ilta. Hemoglobiini oli tällä kertaa 149. Onneksi ei sen enempää.:)

Sanoin hoitajalle, että luovuttaisin mielelläni vasemmasta kädestä. Selitin myös, että joskus siitä on ollut vaikea löytää suonta ja on vaihdettu kättä. Hoitaja katsoi, että "on täällä suoni näkyvissä" ja pistää tuikkasi kivuliaasti neulan sisään. Verta ei heti lähtenyt tulemaan ollenkaan, ja hän korjasi neulan asentoa. Sittenkin verta liikkui hitaasti pussiin ja hoitaja päätti, että vauhti ei riitä ja koska käteen oli tullut jo patti neulan viereen, mikä tietää mustelmaa, hän sanoi, ettei siitä kädestä voi ottaa. Sanoi, että voi kuitenkin jatkaa toisesta, koska vasemmasta ei vielä ollut otettu kovin paljoa. Kehoitti vaihtamaan petiä.

Vaihdoin viereiselle petille ja odottelin. Hoitaja pörräsi toisaalla ja lopulta viereeni tuli toinen hoitaja, joka sanoi, että yritetäänpä uudestaan. Totesin, että vaihtoivat sitten saman tien henkilöäkin ja hoitaja siihen, että "joo, ettei tule suorituspaineita". Ehkä olin alkuperäisillä selostuksillani suonieni laadusta aiheuttanut ensimmäiselle hoitajalle paineita. Oikeasta kädestä luovutus sujui sitten ihan mukavasti. Ja lopuksi hoitaja totesi: "Tänään on sitten jäätelöä jälkiruuaksi". :) Sehän passasi, minulle jäätelön ystävälle. Muutenkin tarjoilujen puolesta kannattaa käydä SPR:n veripalvelupisteessä ennemmin kuin kiertävällä ständillä TTY:llä.

Luovutuksen jälkeen herätin varmasti kummeksuntaa käydessäni apteekissa, kaupassa ja tankkaamassa molemmat kädet paketissa. Vielä reilu tunti pitää pitää siteitä. Ovat aika kuumia tällä kelillä.

Haralanharju

Tänään suunnistettiin Haralanharjussa. Viime viikolla sattunut nilkka vääntyili kengässä, mutta ei sitten sen enempiä kipeytynyt tällä kertaa. Suunnistus takkusi risukkoisessa ja kalliokiipeilytaitoja edellyttäneessä maastossa. Harjun kulmilla tuli mieleeni, että olemme taineet joskus perheporukalla käydä harjussa, kun olin lapsi. Palatessani hiestä litimärkänä kotiin, ajattelin, että on kyllä kummallista, että nuorempana en pitänyt metsässä liikkumisesta ollenkaan. Saatoin jättäytyä kotiin, kun muut lähtivät metsään kävelemään tai sitten lähdin mukaan vastentahtoisesti.

Suunnistamassa kyllä sitten hieman vanhempana suostuin käymään porukassa, mutta yksin en halunnut erään suunnistuskoulun harjoituksen jälkeen mennä metsään. (Kun rastilippua ei sitten millään löytynyt yhdestä pikkukuopasta). Koulussa suunnistaminen oli kivaa, kun oltiin tutuissa metsissä. Suunnistuksen suhteen olen siis varsin myöhäisherännäinen. Ja kun näitä eksymispelkoja ja muita ajattelee, on perin kummallista, että minä olen meidän perheestämme tällä hetkellä ainut, joka säännöllisesti, lähes viikoittain, liikkuu metsässä. Enää ei pelota. Pitäisi oppia vaan paremmaksi suunnistajaksi.

PS. Ostin tänään vihdoin sen digiboksin. Jälleen hämmensin myyjiä kyselemällä, löytyykö laitteesta manuaaliviritysmahdollisuus. Eivät olleet 100-varmoja, mutta uskalsin silti ostaa laitteen. Ja löytyihän siitä. Nyt näkyy monta uutta kanavaa.:) Katselen niitä ihan laillisesti.

Kylli-täti

Kuuntelin tässä taas eräänä aamuna Radio Novan Sukupolvien taisto -kilpailua, johon osallistuin itsekin toukokuussa ja josta äitini korjasi palkkinnoksi nämä:



(Nämä siis koristavat nykyään Sylvesteriä, kun äiti niistä kovin kernaasti luopui.)

No, tässä viime viikon kilpailussa 17-vuotias tyttö ei tiennyt, kuka on Kylli-täti. "Ei mitään tietoa", hän tuumi. Mitä ihmettä? Eivätkö alle 10 vuotta minua nuoremmat tiedä enää, kuka on Kylli-täti?

Toinen ikääni koskeva kauhistus oli tässä jokin aika sitten, kun tajusin luisteluleirin vetäjäksi lupautuessani, että siitä, kun ohjasin urheilukoulua, on jo yli kymmenen vuotta. Taitaa olla jopa 12 vuotta. Ei ihme, että silloiset alle 6-vuotiaat, ilostuttavat olemassaolollaan nyt äitini oppilaina lukiossa.

Voi voi, kun sitä on jo vanha.

Sähköinen harjoituspäiväkirja

Aloitin tuossa jokin aika sitten käyttää sähköistä harjoituspäiväkirjaa. Jostain syystä lakkasin keskellä talvea, parhaaseen luisteluaikaan, täyttämästä paperista harjoituspäiväkirjaa ja senpä vuoksi aika noin tammikuusta heinäkuulle on pimennossa. Ihan liikkumatta en ole kuitenkaan ollut. Heinäkuun treenit löytyvät täältä.

Tänään ajelin maantiepyörälläni Ylöjärven rajalle ja takaisin. Oli kovin tuulinen keli, enkä ollut ihan varma, olisiko paluumatkalla sivutuuli enemmän myötäinen vai vastainen. Onneksi se oli pääasiassa myötäinen, paitsi Nekalantiellä.

Jotenkin nöyryyttävää oli, että sellainen rastatukkajäbä polkaisi alamäissä kaksi kertaa ohi hybridipyörällään, vaikka toisella kertaa minullakin oli mittarissa 27 km/h. No, vastaavasti poljin hänet sitten seuraavan mäen tai tasaisen tultua kiinni. Työmatkalla olen antanut itselleni anteeksi sen, että hybridipyöräilijät polkevat raskaasti rullaavan maastopyörän kaltaisen valmisteeni ohi, mutta maantiepyörällä ajaessa tuo on harvinaista.

Kallis laji?

Kävin eilen jälleen iltarasteilla. Suoritus oli kohtuullinen. Tosin viimeisen rastin ja maalin välillä kantapää osui kovaa kiveen ja nilkkaan sattui. Ilmeisesti ei onneksi sen pahemmin, koska jalalla kävelee hyvin, mutta joissain asennoissa nilkka aristaa... :/ Tänään pidin lepoa tuon ja sateen takia.

Joku sanoi jossain vaiheessa, että suunnistus on kallis laji. Hieman ihmetytti, mutta kyllähän tuota hintaa kertyy, kun alkaa summata kaikkia välineitä. Katselin Suunnistajan Kaupan hintoja ja laskin hieman summaa, mitä minulla, kuntosuunnistajalla, on teoriassa kulunut suunnistusvälineisiin. Teoriassa siksi, että suunnistuspaidan olen saanut seuralta, toiset housuista, säärisuojat ja emit-kortin ovat kustantaneet vanhemmat, enkä muista tarkkoja maksamiani summia. Suunnistusasuja saisi hieman edullisemmin seuran kautta.

Tässä siis suurpiirteistä summaa:

suunnistuskengät 100 e (joku enemmän suunnistanut, sanoi ostavansa kenkäparin kaudessa, minulla kengät ovat kestäneet nyt 3 kautta, mutta alkavat olla jo aika loppuun kulutetut)
led-otsalamppu 40 e
kompassi 60 e (olen ostanut 2 uutta kompassia, joista toinen oli merkittävästi halvempi, samainen tuttava, joka ostaa kenkiä kerran kauteen, ostaa myös kompassin per kausi)
housut 23 e
pusero 40 e
emit-kortti 48 e
säärisuojat 26 e

Näistä tulee 337 e.

Tähän vielä tietysti tulee kerran vuodessa maksettava seuran jäsenmaksu (20 e) (jolla pääsisi Espoossa ilmaiseksi iltarasteille), tänä kesänä maksettu 2 sarjakorttia iltarasteille à 25 e ja jos haluaisi lähteä jonnekin kunnon kisoihin, tulisi vielä lisenssimaksu. Tietysti tähän voisi hankkia vielä lisäksi verryttelyasua ja erilaisia paitoja ja trikoita ja... Ei pidä tietenkään unohtaa kustannuksista myöskään bensoja ja auton ylläpitoa. Isoin kertainvestointi suunnistukseen liittyen kyllä on ehdottomasti auto! (Tosin tietysti suunnistus ei ole ainoa syy, miksi ostin auton, mutta yksi tärkeä.) Niin, että kyllähän näistä alkaa jo kertyä... että kai se on uskottava, että suunnistus on kallis laji.

Meezminä

Tältä ehkä näytän silloin, kun kotona tietokonetta käyttelen. ;) (Idea löytyi täältä.)

Uusi reitti töihin

Tulin tänään eri reittiä töihin kuin aikaisemmin. Matkalla oli jyrkempiä nousuja kuin toista kautta ja matkaakin kertyi kilometrin verran enemmän. Tosin mittariin ylimääräistä, kun vähän harhailin... Voipi olla, että jatkossa kuitenkin suosin valvaväylän viereistä pyörätietä enkä tuota metsän siimeksessä kulkevaa. Kyllä sitä metsän rauhaa saa ihan tarpeekseen suunnistaessa nauttia.

Korjauksia kritiikkiin

Pitääpi perua vähän kritiikkiään Tampereen iltarasteista. Kohta kohdalta:

a) Tänään opasteet olivat hyvin esillä. Jopa kauempaa kuin oli ilmoitettu. Usein kyllä kääntymisopasteet ovat tulleet vastaan hyvin viime tingassa. Näin oli kyllä tämän vuoden Vitträskin Espoorasteillakin... että kai se riippuu vähän kijosta (= kilpailunjohtajasta).

b) Tästä on nyt ollut monenlaista käytäntöä tässä viimemmäksi. Hyviä ja huonoja. Osin parkkitilan armoilla. Mietinpä, että itsekin viime vuonna kijona järjestin myynnin juuri vähän samaan tapaan kuin, mitä kritisoin... Puolustukseksi sanottakoon, että Espoorasteilla pitää kuskata myyntipaikalta maaliin nimilappuja.

c) Tätä en oikaise. Olen edelleen samaa mieltä.

d) Viime viikolla minulle selvisi, että paperitulosteen saa aina, kun osaa pyytää. Paperitulostin voi olla jossain vähän piilossa. Viime viikolla minulle vain satuttiin tarjoamaan tulostetta. Kiitettävällä nopeudella tulokset ovat tulleet kyllä nettiin. Useimmiten heti samana iltana.

Tänään sujui suunnistus ihan kohtuudella. Kävi mielessä, että tilanne siitä, että "jaksan juosta paremmin kuin osaan suunnistaa" -tilanne on hieman tasoittunut näinä vuosina, kun olen suunnistellut kesästä 2002. Toisin sanoen juoksukunto on heikentynyt ja suunnistustaidot hieman parantuneet. Ehkä nämä joskus vielä tulevaisuudessa kohtaavat!

Digiboksiostoksilla

- Päivää! Voisinko auttaa?
- Joo, digibokseja tulin katteleen.
- Millastas...?
- Kaapeliverkkoon, tallentavaa... ja sit oli vielä jotain muitakin vaatimuksia... (kaivelen käsilaukustani ruttaantuneen asukastiedotteen)
- Mitäs muuta? naureskelee myyjä.
- Joo, alin symbolinopeus pitää olla 4000 Ms/s ja manuaaliviritys pitää olla.
- Symbolinopeus, mikäs se on, mistäs me se saadaan edes selville...
- Jaa-a... kai se on...
- Onks nää sun omia vaatimuksia?
- Eikun isännöitsijän. (Tässä vaiheessa melkein närkästyn).
- Täytyy kysyä tolta toiselta myyjältä...

Myyjä huutelee toisen paikalle. Tämä toinen onkin jo aika paljon asiantuntevampi ja selittää, että heillä on sama symbolinopeus ja että kun manuaaliviritys on laitteessa, sieltä saa valituksi tuonkin nopeuden. Selittääpä vielä hieman manuaalivirityksen periaatteitakin.

Ensimmäinen myyjä jatkaa myyntipuheitaan, mutta minulta menivät ostohalut.

Mitä muuten digiboksin hankkimiseen tulee, olen tässä suhteessa aikamoinen laggard eli vitkastelija Rogersin innovaatioiden diffuusioteorian mukaan.

Kesäloman kootut eli poimintoja loman varrelta

Kaksi viikkoa hurahti ohi ja tänään oli ensimmäinen työpäivä loman jälkeen. Tässä joitain maistiaisia lomastani (kronologisessa järjestyksessä):

1) Kohtaaminen kyykäärmeen kanssa. Vaikka olen kolunnut jos jonkinmoisissa metsissä viime vuosien aikana, piti mennä pyhärantalaiseen mökkisaareen ennen kuin näin kyykäärmeen. Molemmat jähmetyimme hetkeksi, se varvikossa, minä polulla. Sitten se mennä luikersi poispäin. Vasta jälkikäteen säikähdin, että minulla oli vain sandaalit jalassa.

2) Espoorastit Vitträskissä. Kävin katsomassa, millaisessa maastossa viime vuonna suunnistutin ihmisiä iltarastien kilpailunjohtajana. Vitträskin maasto sopi minulle. Sijaluku oli C-radalla 6. Metsästä tultuani aika oli vielä radan kärkiaika.:) Aika hyvin esimerkiksi verrattuna tämän päivän sijaan 61. Tampereen iltarasteilla, jotka juostiin Sahalahden Höllinvuoren risukossa.

3) Tukholmassa kaikki ennallaan - ainakin melkein. Kävimme katsomassa, miten Tukholma jaksaa. Kaikki oli lähes ennallaan, mitä nyt SL oli muuttanut värinsä punaisesta siniseen. Osa tutuistakin oli tallella kaupungissa.:)

4) Kirkkolahdessa tarkeni uida. Viime kesäinen pelastus, Oriveden Kirkkolahti, oli vilakka, mutta uimakelpoinen.

5) Vanhasta Raumasta löytyi, mitä etsittiin. Vanhassa Raumassa on mukava määrä käsityöliikkeitä ja sieltäpä löytyi se, mikä vielä puuttui.

6) Koppi! Jo toistamiseen. Lauantaina vietettiin ystäväpariskunnan häitä Helsingissä. Nappasin morsiuskimpun jo toistamiseen tänä kesänä. Joku ystävä tuumasi, että "eiköhän se ala olla jo aika selvä, kun jo toinen tänä kesänä..." Muilta kommenteilta säästyin tällä kertaa.

Tässä lyhykäisyydessään lyhyt lomani.

Makoisaa kesää!

Hyvää kesää kaikille! Minä vetäydyn nyt parin viikon lomalle.:)

"Villejä rupiineja.." Eiku...

Aamulla radiossa puhuttiin väärin kuulluista laulunsanoista. Kuulin tai luulin kuulleeni jonkun kuuntelijan tekstiviestiä luettaessa, että joku muukin kuin minä, olisi kuullut Antti Tuiskun biisin sanoja näin: "Aivan niin kuin oisin mennyt Viivistä sekaisin" ja että oikea muoto olisi "Aivan niin kuin oisin mennyt viinistä sekaisin". Oli ihan pakko tarkistaa googlaamalla, miten ne sanat oikeasti menevät. Niissä ei esiinnykkään Viivi eikä viini vaan biitti!

Toinenkin Idols-tähti on joutunut väärinkuulemiseni armoille. Kun kuulin ensimmäistä kertaa Jani Wickholmin kappaleen Kuu, luulin, että kertosäkeessä laulettiin: "kuulta kyseli tietänsä Bonnie ja Clyde" (p.o. "kuulta kyselin tietäni kotia päin"). Laulun alussa luulin myös laulettavan: "kuinka monta kertaa kuoli oppaani mun" (p.o. "kuinka monta kertaa kuu oli oppaani mun").

Häähumua

Isoveljeni on nyt saateltu avioliiton auvoisaan satamaan. Pikkuveljeni pääsi avo-Sylveineen kuljettelemaan hääparia hienossa säässä. Oma roolini häissä oli lähinnä laulaminen, kirkossa ja juhlassa. Lisäksi päädyin tulkkaamaan isän juontoja englanniksi. Olihan morsian ja osa vieraista lähes suomiummikkoja.

Niin... sain morsiuskimpun kiinni, kun kälyni sen heitti. Kyllähän sitä sitten sai koko loppuillan kuulla kysymyksiä ja vihjailuja...;)

Kylvyssä Sylvesterin kanssa

Käytin Sylvesteriä tänään ekaa kertaa pesulla. Onneksi Citymarketin infopisteen tyttö tajusi neuvoa pesuautomaatin käyttöä, niin en ollut ihan ihmeissäni. Jos oli Sylvesteri ekaa kertaa kylvyssä, niin olin minäkin ekaa kertaa pesettämässä autoa, yksin. En tiedä, jäikö jokin oleellinen asia huomiotta.

Puskuriin tarttuneet itikat eivät paljon välittäneet harjattomasta tehopesusta. Täytynee ottaa ne joskus ihan käsikäsittelyyn. Ihan jokainen linnunkakkakaan ei ironnut, mutta niitä sitten pyyhkeilin vähän pois.

Simpsiö koluttu

Venlojen viesti oli jälleen mukava kokemus. Tosin aika raskas maasto oli: paljon kivikkoa ja risukkoa. Kertaalleen lensin polvilleni. Onneksi silloin alusta oli suhteellisen pehmeä. Pari kertaa nilkka vähän vääntyi, muttei onneksi pahemmin. Muutamaa rastia hain, kun osuin ensin väärän hajonnan rastille. Loppumatkasta ei ollut enää selviä letkoja ja ajattelin, että olin ihan loppupäässä. Onnekseni olin väärässä. Vaihtosija oli 556 ja aikaa oli kulunut 1 tunti ja 7 minuuttia tasan. Takana tulla rymysi vielä 348 naista. Eli loppujen lopuksi ei mennyt ollenkaan huonosti. Hävisin ykkösjoukkueemme aloittajalle vajaan 7 minuuttia. Tässä ajassa ehti noin 200 naista maaliin ennen minua.

Lopulta joukkueemme oli sijalla 476. Tuloksiamme voi tarkastella Jukolan sivuilta. Oman joukkueen edesottamuksien lisäksi oli erittäin jännittävää seurata kärkipään taistelua. Lopulta voiton vieneessä Asikkalan Raikkaan joukkueessa kun suunnisti eräs tuttu.:)

Yö teltassa oli aika kylmä. Täytyy toivoa, etten vilustunut.

Hallintotäti

Tulin tänään määritellyksi hallintotädiksi samassa syssyssä muiden paikallaolleiden kanssa. Naureskelin, että aika nopeasti on tie kulkenut opiskelijasta hallintotädiksi, kun valmistumisesta ei ole edes ihan kahta vuotta. ;)

"Herkistelyä"

Päivän herkistelyharjoitus (15' hölkkää, venyttelyä 5 vetoa, 18' hölkkää) ei mennyt ihan putkeen. Ensimmäinen ongelma oli yksi seurue kolmen koiran kanssa. Eivät paljon viitsineet tehdä tilaa, että ohi pääsisi. Kun koirapelkoni tietää, tietää myös, että minulla oli siinä ohittaessa vähän tiukat paikat. Sama seurue tuli vastaan kahdesti.

Toisen vedon aikana mp3-soitin pääsi putoamaan ja meni kahteen osaan. Onneksi toimii kuitenkin edelleen.

Viidennen ja viimeisen vedon aikana toinen reisi hieman kramppasi. Nyt ovat molemmat jalat aika jumissa. Liikunta ei siis ihan toiminut tarkoitetulla tavalla. Vetojen tarkoitus oli vetreyttää eilen jumpassa pumpattuja jalkoja. No, seuraavaksi kaksi lepopäivää, niin eiköhön lauantaina jaksa taas juosta. Toivottavasti. Tämä hieman arvelututtaa lauantain osalta:
"Alueella esiintyy magneettisia häiriöitä, joiden vaikutus on suunnistamiseen kuitenkin vähäinen. " (http://www.jukola2007.net)

Tyhjennysharjoitus

Kävin taas iltarasteilla. Tällä kertaa Kangasalan ja Pälkäneen rajamailla Vehoniemen kartalla. Oli aikamoinen tyhjennysharjoitus, kun matkan varrelle sattui useampi 8-10 korkeuskäyrän lasku tai nousu 100 metrin matkalla. Vedin sisulla 5 kilometriä ja olin ihan naatti (sijoitus: 113/123). Tällä kertaa matkalle sattui vain kuivahkoja soita ja tonneittain hiekkaa (ks. varpaat viereisestä kuvasta).

Tuli tehtyä pari kertaa köpö virhe: lähdin polkua väärään suuntaan. Toisella kerralla olin jo hyvän matkaa menossa täysin väärään suuntaan erään lukon jyrkähköä seinämää... *hups* nsi lauantaina Lapualla pitää sitten tarkemmin ja useammin tuijotella kompassia.

Nyt keskityn tankkaamaan viikonloppua varten.:)

Pikku-Sylvesteri

Enpä kauaa ehtinyt olla meidän perheemme nuorin auton hankkinut. Pikkuveljeni meni ja osti auton. Isomman ja hienomman kuin Sylvesterini. Toiseksi jäin. Koska autolla ei ollut nimeä, tuumimme veljeni kanssa, että sehän on pikku-Sylvesteri tai Sylvester jr. Jossain sentään vielä autoni on pikkuveljeään parempi: sen vuosimalli on uudempi. (Kuvassa edessä Sylvester jr. ja takana Sylvesteri)

Edit (7.6.07): Sylvester jr.:lle on ehdotettu myös nimeä avo-Sylvi. :D

PS. Pissapojan nesteen sekoittaminen vaatii selvästi vielä vähän treeniä... tai tarkempaa matikkapäätä. Laitoin suhteessa 2:1, kun piti laittaa 1:1. Tuli vähän tuhdit tuoksut sisään...

Kolmas versio ikäkriisistä

Maaliskuussa murehdin muiden kuin itseni ikää ja samoin on tälläkin kertaa. Luin eilen lehdestä, että iäkäs nainen oli jäänyt bussin alle. Kun luin artikkelia eteenpäin, selvisi, että nainen oli vuonna 1941 syntynyt. Siis vain 6 vuotta vanhempi kuin vanhempani.

Hui, ovatko vanhempani jo lähellä iäkkyyttä? Vai oliko lehdessä syntymävuosi väärin? Jos se olikin 1914? Itse pitäisin iäkkäänä ihmisenä vasta 70-vuotiaita ja siitä vanhempia.

No nyt

Okei, tänään en enää päässyt tunnuksillani TKK:n koneisiin käsiksi. Eli vihdoin hyvästit sinne suuntaan.

PS. Ratsastuksen jäänteet huomasi eilen lähinnä, kun istui pyörän satulaan. "Jaa niin, tässäkin on satula". :)

Ei vieläkään heihei TKK:lle?

TKK:n atk-lupani piti päättymän eilen. Pääsin vielä tänään kuitenkin kirjautumaan sisään. Hämmentävää. Olen kyllä jo täysin varautunut siihen, että lupa loppuu. Itse asiassa olin varautunut jo maaliskuussa, jolloin luvan alun perin piti loppua. Siinä mielessä sitten kai ei ole niin väliäkään, milloin lupa varsinaisesti sulkeutuu.

Hopotihoo!

Enpä muista, milloin olin viimeksi istunut hevosen selässä ennen tätä aamua. Enkä muista, kuinka monta kertaa olen istunut hevosen selässä. Yhden käden sormilla laskettavan määrän. Tällä kokemuksella sitten piti tänään lähteä maastoon issikan selässä.

Loppujen lopuksi meni ihan mukavasti, vaikka hieman hirvitti. Piti vaan luottaa siihen, että Sunna-hepo seuraa muita polleja ja kyllähän se pääosin seurasikin. Kiinnostus kaikkea vihreää kohtaan vain oli välillä viedä kaiken mielenkiinnon ja minulla oli täysi työ, kun yritin pitää hepan liikkeessä sen sijaan, että oltaisiin seisty paikoillaan ja naukkailtu puiden vesoista lehtiä.

Mielenkiinnolla odotan, mitkä lihakset huomenna ovat kipeät...

Pälkäne-nostalgiaa

Ajelin eilen pitkästä aikaa Pälkäneelle. Itse asiassa en ollut käynyt siellä tämän vuoden puolella ollenkaan. Siksi näin (kauhukseni) ensimmäistä kertaa Pälkäneen kunnan rajan varustettuna Luopioisten vaakunalla. On ikävä aapiskukkoa. Myös kunnantalon seinässä komeili lumpeenkukka.

Kylän raittikin oli jälleen hieman muuttunut. Oli tullut uusia taloja, osa liikkeistä oli vaihtanut paikkaa, toiset lopettaneet toimintansa. Tuttuja ihmisiä näkyi, mutta kukaan tuskin tunnisti minua, vaikka koetinkin morjestella. Kaupassa kävin niin myöhään, että siellä ei ollut enää juuri ketään. Ei ainakaan ketään tuttua.

Kävinpä ajalemassa Myttäälässäkin. Siellä ei nähdäkseni ollut tapahtunut suuria muutoksia. Joitakin peltoteitä oli kynnetty ja äestetty ylös, pirtin edessä olevat postilaatikot olivat aikaisempaa monikirjavempia ja traktoreita ja muita koneita ei näkynyt. Myös kylän jätepiste oli siirretty kartanon mailta pois muualle Myttääläntien varteen. Ilmastoasema oli poissa. Paikalla oli vain pihavalo.

Kartano näytti kaukaa (tieltä on matkaa arviolta hieman toistasataa metriä) katsottuna entiseltään. Mietin, että nyt olin itse siinä paikalla, jossa olevia ihmisiä me ennen ihmettelimme. Niitä, jotka kartanomiljöön kohdalla hiljensivät vauhtiaan ja tuijottivat pihaan. Olisikohan pitänyt hävetä?

Tien varressa oleva kuusiaita oli kasvanut. Kukaan ei varmaan enää siitä varastaisi itselleen joulukuusta, kuten takavuosina, kun kuuset olivat vielä pieniä. Katselin itsenäisyyspuistikkoa. Se näytti jo enemmän metsältä kuin puistikolta. Puut istutettiin sinä vuonna, kun Suomi täytti 75 vuotta. Kesätöissä ajelin puistikon nurmikkoa. Nyt nurmikon ajelulle ei varmaan olisi enää tarvetta. Muistan kirjoittaneeni Pälkäneen jouluun jutun, jossa asetuin tulevaisuuteen ja kerroin puiden kasvaneen. En muista, minä vuonna jutun kirjoitin ja mihin vuoteen itseni kertomuksessani sijoitin. Olisi hauska palata tekstiin ja katsoa, miltä ennustukseni näyttää nyt.

Ajelin takaisin Tampereelle vanhaa tietä pitkin. Mälkilään ja Vehoniemeenkin oli noussut uusia taloja. Mälkilän mutkissa en voinut olla muistamatta eräällä pellolla aikanaan pitkään maannutta kuollutta lehmää, jota katselin pyörälenkeilläni. Rautainen kyntömiespatsas ei autolle morjestanut. Eipä ole tainnut morjestaa ennenkään. Pyöräilijän vauhti oli riittävän hidas ja patsaan käsi nousi. Muistan, kun kerroin tästä kotona eivätkä vanhemmat olleet uskoa. Eivätkä tainneet uskoakaan ennen kuin itse näkivät...;)

Oli kyllä haikeaa käydä Pälkäneellä. *snif*

Phuksi jälleen?

Olin perjantaina sitsaamassa Athenen Wanhempain Tieteenharjoittajain sitseillä. Ilmeisesti edellisestä sitsikerrasta oli kulunut jo liikaa aikaa, kun en muistanut kaikkia laulukuvioita ja olin vähän "phuksi". Joka tapauksessa oli hyvin järjestetyt sitsit ja mukava nähdä vanhoja tuttuja. Tosin istumapaikka pöydän päädyssä eikä aivan pöytäseuratoiveiden mukaisessa paikassa hieman harmitti.

Paljastuipa joku uusi Blogini lukijakuntaan henkisesti kuuluva henkilökin... (Itsensä saa ilmiantaa julkisestikin...;)

Työmatka kahdella pyörällä

Raaskin tänä aamuna jättää Sylvesterin kotiin ja lähteä töihin pyörällä. Matkaa kertyi 6,57 kilometria. Tästä oli arviolta 4,5-5 kilometria ylämäkeä. Ja aikamoinen sivutuuli.

Aamun tuuli ei kyllä tuntunut miltään enää iltapäivällä. Olin onnellinen, että matka oli tällä kertaa alamäkivoittoista. Hetken tarvitsee kyllä harjoitella tuota työmatkaa pyörällä ennen kuin siitä tulee sujuvaa menoa Hervannan suuntaan.

Tampereen iltarastit testattu

Kävin suunnistamassa. Satoi vettä ja oli muutenkin märkää ts. soita. Toisaalta onhan se positiivista, että ei ole yhtä kuivaa kuin viime kesänä, jolloin soita alkoi olla vaikea erottaa maastosta.

Tämä oli ensimmäinen kerta Tampereen iltarasteilla. Keksin heti roimasti asioita, joita voisi tehdä toisin.

a) Opastus paikan päälle voisi alkaa ennen sitä risteystä, josta käännytään. Nyt ensimmäiset opasteet olivat siinä risteyksessä, mistä piti kääntyä. Ajoin ohi.

b) Karttojen myyntipiste olisi hyvä olla siellä, minne parkkeerataan autot. Nyt myyntipiste oli maalin kanssa samassa paikassa. Tämä aiheutti sen, että jouduin ensin kävelemään autolta 200-300 metriä ostamaan karttaa (ja sarjalippua), sitten takaisin autolle ja jälleen maalin suuntaan, josta vielä oli matkaa lähtöön ainakin 300 metriä.

c) Missään ei pidetty kirjaa, ketä metsään lähti. Käsittääkseni nykyään iltarastien järjestäjät ovat vastuussa siitä, ettei ketään jätetä metsään. Espoorasteilla tästä pidetään huolta.

d) Maalissa ei saanut itselleen kuin tiedon ajastaan. Olisi ollut hauska saada se paperiliuska, että olisi voinut heti tarkistaa, kuinka pitkiä ne pummit olivat, mitä tuli tehdyksi. Nettiinhän ne kyllä tulevat, mutta...

Mitä omaan suoritukseen tulee, niin huonostihan se meni ja onneksi tuli otettua vain 3 kilometrin reitti. Epäilen, että uudesta kompassista voisi olla hyötyä. Sylvesterin maasto-ominaisuudet joutuivat koetukselle, kun autot parkkeerautettiin semmoiseen vesakkoon. Vesisade alkoi, kun olin saanut kartan ostetuksi. Eipä siinä vaiheessa enää viitsinyt luovuttaa, kun oli Ylöjärvelle asti ajellut.

Identiteettiongelma

Olen alkanut epäillä euroviisufaniuttani. Euroviisut järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa ja seurasin kisoja tavalliseen tapaan kotisohvalta. En siis mennyt paikan päälle.

Euroviisutori tuli sen sijaan viikko sitten katsastettua Narinkkatorilla. Ja kyllä kieltämättä harmitti, etten nyt asu Helsingissä. Olisi voinut osallistua yleisötapahtumiin enemmänkin. Ja kyllähän minä hain vapaaehtoiseksikin, muttei kutsua tullut. Ei tullut myöskään mitään kuittausta siitä, että ei valittu. Se vähän kummastutti ja osittain ehkä latisti ajatuksia kotikisoista.

Serbian voittobiisi oli aika peruseuroviisu. Ei mitenkään erityinen. Enkä usko, että Marija Šerifović nousee voittonsa myötä Euroopan kärkiartistien joukkoon. Voinhan toki olla väärässäkin.

Kaikkeen sitä ryhtyykin

Haastoin äitini Radio Novan Sukupolvien taistoon. Kisasimme tänä aamuna ja korjasin nöyryyttävän tappion. Ilmeisen onneksi osa asiasta tienneistä tutuista, syystä tai toisesta, ei kuullut lähetystä. Nöyryyttävää ei ollut se, etten osannut Valion mainoksen sanoitusta, mutta se, etten tiennyt, kenen kappale Hard Days Night on, ennen kuin kuulin musiikkinäytteen, oli aika noloa. Äiti sen sijaan loisti tietämällä Satumaatangon esittäjän ja kuka Kim Herold on. Kisa oli siis nolo vain minulle... heh, no se oli kyllä arvattavissakin.

Nappi lautaan?

Lauantaina Turussa tuli Sylvesteriin 1500 kilometria täyteen. Tämä tarkoittaa sitä, ettei enää tarvitse välttää "liian reipasta ajoa". Voin siis laittaa tallan pohjaan tai napin lautaan tai kaasun pohjaan... tai ehkä en sittenkään ihan viitsi kiusata Sylttyä vastakaan kaahailulla, hurjastelulla ja prääsäilyllä. Yritän välttää ylinopeussakkoja ja liikenteen vaarantamista.:)

Niiskuneiti

Nuhapöpöt löysivät minut taas. Enpä ehtinyt olla kuin pari kuukautta terveenä. Ärsyttävää. Toisin kuin ehkä luulet, tämä ei ole vappunuhaa. Kurkkukipu alkoi jo sunnuntaina illalla. Nyt vaan sopii toivoa, ettei tauti tästä pahene, että jaksaa perjantaina Turkuun ajella.